runo

runo (1)

1. (kirjallisuustiede) suullinen tai kirjallinen teos, jossa kieltä käytetään esteettisesti ja usein runomittaa noudattaen
2. (musiikki) yksiosainen kuvaileva sinfoninen sävelteos
3. runous

   suomalaisen runon tila

4. (vanhahtava) runoi eli runonlaulaja, runomuotoisia loitsuja laulava tietäjä tai šamaani

• IPA: /ˈruno/

• tavutus: ru‧no

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	runo	runot
genetiivi	runon	runojen
partitiivi	runoa	runoja
akkusatiivi	runo; runon	runot
sisäpaikallissijat
inessiivi	runossa	runoissa
elatiivi	runosta	runoista
illatiivi	runoon	runoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	runolla	runoilla
ablatiivi	runolta	runoilta
allatiivi	runolle	runoille
muut sijamuodot
essiivi	runona	runoina
translatiivi	runoksi	runoiksi
abessiivi	runotta	runoitta
instruktiivi	–	runoin
komitatiivi	–	runoine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	runo-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

• Vanha germaaninen laina. Alkuaan merkinnyt salaisuutta tai taikamerkkiä. Samaa juurta kuin ruotsin runa, joka tarkoittaa riimukirjainta tai -kirjoitusta.^[1][2] Toisen teorian mukaan germaninen sana tulee indoeurooppalaisesta juuresta *reuə- ”kaivaa”.^[3] Myös germaanisen sanan suomenkielisessä vastineessa riimukirjain ”riimu” tarkoittaa juovaa, naarmua.^[4]

• runoi

• adjektiivit: runollinen, runoton
• substantiivit: runosto, runous
• verbit: runoilla

jouluruno, kansanruno, loitsuruno, muistoruno, nimiruno, paimenruno, pilkkaruno, proosaruno, rakkausruno, riimiruno, rooliruno, runoantologia, runoasu, runodraama, runoeepos, runojalka, runokieli, runokokoelma, runokuva, runokäännös, runolaulu, runomitta, runomuoto, runonkatkelma, runonlaulaja, runonlaulanta, runonpätkä, runonäytelmä, runopolvi, runoratsu, runorivi, runorytmi, runosatu, runoseppo, runoseppä, runosikermä, runosuomennos, runosuoni, runosävelmä, runotaide, runoteos, runotoisinto, runotuotanto, runovalikoima, sotaruno

• [1]: runorivi, säe

runo (1)

1. (poronhoito) tilapäisesti mahoksi jäänyt vaadin

• tainakka

• runo Kielitoimiston sanakirjassa
• Artikkeli 886 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa

runo (gen. runo)

1. runo

• IPA: [ˈruno]

tihtâ

runo n.

1. lampaanvilla, villa