lukea

lukea (58-D) (taivutus[luo])

1. katsoa tekstiä tulkiten kirjoitusta miellesisällöksi; osata lukea

   Luen lehteä.

   Oletko lukenut sen kirjan?

   Luemme ääneen kuorossa.

   Viisivuotias ja lukee jo!

2. tulkita muita merkkejä

   lukea huulilta

   lukea ajatuksia

3. esittää ääneen tekstistä tai ulkomuistista

   lukea lapsille satuja

   Lukekaamme ruokarukous.

   lukea jollekulle lakia = moittia ja ojentaa, tuomita

4. opiskella tiettyä aihealuetta

   Mitä luit yliopistossa?

   Luet siis lääkäriksi?

5. olla kirjoitettuna johonkin (vain y.3.p.)

   Siellä luki niin.

   Sopimuksessa lukee niin.

6. (vanhahtava) laskea

   Hänen päivänsä ovat luetut.

   Joutua tiilenpäitä lukemaan.

   Vieras ottaa toisenkin korpun, ei meillä lueta!

7. ottaa lukuun, pitää jotakin jonakin; laskea kuuluvaksi johonkin (verbi usein passiivissa)

   Kahvitauko luetaan työaikaan kuuluvaksi.

   mukaan lukien, mukaan luettuna

8. selvittää lukumäärä, ottaa luku

   Luin ne yksin kappalein.

9. luetella numeroita

   Lue yhdestä kahteenkymmeneen, niin me muut menemme piiloon.

• IPA: /ˈlukeɑˣ/
• tavutus: lu‧ke‧a

• esiluku
• laskea
• lukea hyväksi
• miellesisällys
• tulkita
• yksinluvuin

• adjektiivit: luetettu, luettu, lukematon, lukenut
• adverbit: lukien, lukemalla, lukematta
• substantiivit: luenta, luento, lukema, lukeminen, lukemisto, lukeneisto, lukija, luku
• verbit: lueksia, lueskella, luetella, luettaa, luetuttaa, lukeutua

etälukea, kaukolukea, oikolukea, sisälukea, ulkolukea

aluke, keula, leuka

• lukea kuin piru raamattua — lukea taka-ajatusten kanssa, etsimällä etsiä vikoja, ymmärtää tahallaan väärin
• lukea kuin avointa kirjaa — saada jonkun käyttäytymisestä ja kehonkielestä vaivattomasti tarkka käsitys kyseisen henkilön aikeista

• lukea Kielitoimiston sanakirjassa
• Artikkelit 44, 3622 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa