kiero

kiero (1) (komparatiivi kierompi, superlatiivi kieroin) (taivutus[luo])

1. ei suora, vääntynyt
2. kavala, petollinen

• IPA: /ˈkie̯ro/, [ˈk̟ie̞rø̞]

• tavutus: kie‧ro

• samasta vartalosta, josta on johdettu myös kiertää ja kieriä. Sana on ensimmäisen kerran mainittu Olavi Elimaeuksen suomentamissa maanlain vahvistuskirjoissa 1610.^[1]

• kieroilu

• adverbit: kierosti
• substantiivit: kierous
• verbit: kieroilla, kierouttaa, kieroutua

• kierosilmä, umpikiero

  kierokaula

• katsoa kieroon
  1. (myös kuvaannollisesti) karsastaa

• kiero Kielitoimiston sanakirjassa