Kanootti
Kanootti viittaa usein suomen puhekielessä lähes mihin tahansa melottavaan vesikulkuneuvoon, mutta sanan merkitys kansainvälisesti on kuitenkin "avokanoottina" tai "intiaanikanoottina" tunnettu avonainen yhden tai useamman melojan alus. Useimmiten kanoottia melotaan yksilapaisella melalla.
Nykyisen avokanootin yleisin muoto periytyy suoraan Pohjois-Amerikan intiaanien käyttämistä kulkuneuvoista. Pohjois-Amerikan intiaanien kanootit olivat pääsääntöisesti tuohikanootteja. Tyynen valtameren saarilla on käytetty myös isoja avokanootteja, joissa tyypillisesti on useampi meloja.
Kanootti on kehittynyt vuosisatojen ja -tuhansien kuluessa pääasiassa joki- ja järvialueiden yleiskulkuneuvoksi. Tämä erottaa kanootin avomerelle kehittyneistä kajakeista.
Alun perin metsästystä, kalastusta ja liikkumista varten kehitetyt kanootit ovat nykyään pääasiassa harrastusvälineitä. Kanootista onkin kehittynyt väline niin kilpaurheiluun, kuntoiluun kuin retkeilyynkin. Avokanootti sopii hyvin retkeilyyn helpon pakattavuutensa vuoksi.
Avokanoottimallit
| Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua. |
Kanootista on kehitetty eri tarkoituksiin erilaisia versioita.
Kanootin malli on aina kompromissi erilaisista vastakkaisista ominaisuuksista: esimerkiksi suuntavakaa kanootti ei voi olla samalla ketterä. Suuntavakautta tarvitaan erityisesti järvimelonnassa, ja sen saavuttamiseksi kanootti voi olla varustettu matalalla joko positiivisella tai negatiivisella kölillä. Negatiivinen köli on kanootin pohjassa oleva ura, joka vakaannuttaa suuntaa varsinaisen kölin tavoin. Pienissä joissa ja koskissa taas tarvitaan ketteryyttä nopeissa käännöksissä ja kivien välissä pujoteltaessa. Silloin kölistä on vain haittaa, koska se myös hidastaa suunnan palauttamista. Kölin lisäksi kanootin suuntavakauteen vaikuttaa pohjan pituusprofiili. Suorapohjainen on suuntavakaampi, banaanin muotoinen ketterämpi.
Poikittainen profiili taas vaikuttaa kanootin nopeuteen, syväyteen ja vakauteen. Leveä kanootti uppoaa vähemmän kuin muuten samanmallinen kapeampi kanootti. Sen tuuliherkkyys on silloin kuitenkin suurempi ja kivien välistä mahtuminen koskissa rajoitettu. Kapeampi uppoaa syvemmälle, jolloin tuuli aiheuttaa vähemmän sortoa eli kanootin sivusuuntaista liikettä. Koskissa taas mahdutaan pienemmästä välistä, mutta pohjakosketus saadaan helpommin.
Poikittainen profiili vaihtelee myös malliltaan: melkein suorakulmaisesta U-profiilin kautta V-profiiliin. Silläkin on vaikutusta vakauteen ja nopeuteen. V-profiili on nopein, mutta tasapainon pitäminen on vaativampaa. Suorakulmaisen mallin alkuvakaus on hyvä, mutta kaatuminen kallistuksessa herkempi ja yhtäkkisempi, kun painopiste siirtyy tasapainopisteen ulkopuolelle. U-profiili heilahtelee herkästi ja tuntuu tottumattomasta epävakaalta. Kuitenkin lopullinen kaatumisvakavuus on parempi. Kun U-profiilia taivutetaan vielä takaisin sisälle päin, pystyy kanootin sivun päällä melkein seisomaan kanootin ollessa melkein 90:n asteen kulmassa.
Kanootin nouseva keula ja perä eivät ole turhia koristeita, vaan aallokkoista koskea laskettaessa ne sallivat kanootin päiden syvemmän uppoaman ilman, että vesi pääsee kanoottiin sisälle.
Kanootti sopii parhaiten jokimelontaan. Järvillä ja merellä tarvitaan enemmän taitoa, koska kanootissa on painoon nähden suuri tuulipinta ja tuuli voi ohjata kanoottia enemmän kuin mela.
Materiaalit
Aines, josta kanootti valmistetaan, on vaihdellut eri aikoina. Nykyisen kanootin esikuvana voidaan pitää Pohjois-Amerikan intiaanien tuohikanoottia, johon taivutetuista puista tehdyn kehikon päälle kiinnitettiin isot tuohilevyt juurilla sitoen ja pihkalla tiivistäen. Yhdestä puusta koverrettu haapio muistuttaa kanoottia ja voidaan ehkä sellaiseksi luokitellakin. Tuohi on nykyään korvattu eri materiaaleilla ja, kun pinnoitteen lujuus on kestänyt, on tukikehikko voitu jättää pois. Hyvä 4,8 m kanootti painaa vain 30 kg ja kantaa silti hyvin kaksi ihmistä retkivarusteineen.
Ohjaus ja kuormaus
Kanootin ohjaus perustuu suunnanmuutoksiin, joita voi tehdä vain kanootin ollessa liikkeessä. Ohjauksen periaatteita voidaan matemaattisesti mallintaa vektoriopilla. Kanoottiin kohdistuu erilaisia voimavektoreita, ja vektorien summa määrää suunnan ja vauhdin. Veden ja kanootin välinen kitka on yksi hidastavista voimavektoreista, melan liike taas tuottaa toisen vektorin. Virta on usein suurin vektoreista, ja sitä on parempi käyttää apuna kuin vastustaa sitä.
Avokanootin melomisen alkeiden oppiminen on helppoa. Kanoottia voi meloa yksin, kaksin tai isommalla joukolla. Välissä olevat antavat enemmänkin lisää vauhtia ja voimaa kuin vaikuttavat eri periaatteisiin tilanteissa.
Kahden meloessa pääsääntönä pidetään, että raskaampi on takana, tai että kanootti muuten pakataan hieman takapainoiseksi. Toinen pääsääntö on, että etumainen aloittaa käännöksen ja takimmainen suorittaa sen loppuun. Perusteena on sekä vektorioppi että etumaisen parempi tarkkailuasema reitinvalintoja ajatellen.
Joen virtaus on suuri oppimisalue kun puhutaan kanootilla melomisesta. Kanootin ohjailu ei ole voimalaji vaan taitolaji.
Koskea laskettaessa melojan kannattaa laskeutua mahdollisten penkkien väliin kanootin pohjalle, jolloin päiden uppoama vähenee ja palautumisliike nopeutuu. Myös kääntyminen on nopeampaa perustuen massan hitauden lakiin.
Kanootti kuormataan tasaisesti ja kuorma pyritään saamaan vaakatasoon kanootin pohjalle, jolloin lastin liikkuminen estetään. Lasti sidotaan kanootin poikkipuoliin tai vastaaviin, jotta mahdollisen kanootin kaatumisen aikana lasti ei uppoa tai lähde ajelehtimaan virran mukana. Kuorma pakataan vesitiiviisiin laukkuihin tai pusseihin.
Muut kanootit
Nykyään käytetään kanootteja ratamelonnassa, freestylemelonnassa, kanoottipujottelussa, koskisyöksyssä. Näillä kanooteilla melotaan yksilapaisella melalla. Ratamelonnan kanadalaiskanootissa meloja on toispolvi-asennossa ja muissa kanooteissa meloja on polviasennossa.