Tyynimeri

 

Tyynenmeren pinta-ala on 165,25 miljoonaa neliökilometriä. Se peittää kolmasosan maan pinnasta ja sen pinta-ala ylittää kaiken kuivan maan pinta-alan. Tyynenmeren pinta-ala on noin kaksinkertainen ja veden tilavuus yli kaksinkertainen verrattuna toiseksi suurimpaan valtamereen Atlantin valtamereen. Tyynenmeren tilavuus on noin 669,8 miljoonaa km³.^[3] Tyynen valtameren pituus pohjois–eteläsuunnassa on noin 15 500 kilometriä ja leveys itä–länsisuunnassa leveimmillään viidennellä pohjoisella leveyspiirillä noin 19 300 kilometriä. Maapallon syvin kohta Mariaanien hauta sijaitsee Tyynessämeressä.^[4]

Ihmiset tulivat Tyynenmeren saarille alun perin Kaakkois-Aasian mantereelta ja saaristosta. Aluksi he asuttivat Melanesian, mistä he levittäytyivät Mikronesiaan ja itään Polynesiaan pitkien merimatkojen yli. Tämä muuttoaalto alkoi 3 000 – 4 000 vuotta sitten ja saavutti päätöksensä, kun maorit asuttivat Uuden-Seelannin 1 000 vuotta sitten.^[5]

Espanjalaiset ja portugalilaiset löysivät Tyynellemerelle 1500-luvun alussa. Espanjalainen löytöretkeilijä Vasco Núñez de Balboa ylitti Panamankannaksen vuonna 1513, ja Fernão de Magalhães purjehti Tyynellämerellä maailmanympäripurjehduksensa aikana 1519–1522. Vuonna 1564 konkistadorit purjehtivat meren yli Meksikosta Filippiineille ja Mariaanien saarille.

1500-luku oli espanjalaisten valtakautta heidän laivojensa purjehtiessa Espanjasta Filippiineille Uuteen-Guineaan ja Salomonsaarille. Espanjalaiset kauppalaivat purjehtivat Tyynenmeren yli kerran tai kaksi vuodessa Manilan ja Acapulcon välillä. 1500-luvun lopulla Ragusasta (Dubrovnikista) kotoisin ollut Vice Bune purjehti lounaisella Tyynellämerellä ja löysi muun muassa Vanuatun.

1600-luvulla hollantilaiset hallitsivat löytöretkeilyä ja kauppaa purjehtien eteläisen Afrikan ympäri; Abel Janszoon Tasman löysi Tasmanian ja Uuden-Seelannin vuonna 1642. Ragusanilaiset kauppiaat hallitsivat kauppaa Melanesiassa.

1700-luvulla löytöretkeily Tyynellämerellä kiihtyi: venäläiset tutkivat Alaskaa ja Aleuttien saaria, ranskalaiset Polynesiaa, ja brittiläinen James Cook teki kolme matkaa Tyynellämerellä.

1800-luvulla Iso-Britannia ja Ranska – myöhemmin myös Yhdysvallat – miehittivät suurta osaa Oseaniaa. 1800-luvun loppupuolella tehtiin tieteellisesti merkittäviä tutkimusmatkoja: brittiläisen HMS Beaglen (mukana Charles Darwin), yhdysvaltalaisen USS Tuscaroran ja saksalaisen Gazellen purjehdusmatkat.

Japanilaiset ottivat vuoteen 1914 mennessä haltuunsa läntisen Tyynenmeren, ja he valloittivat monia muita saaria Toisen maailmansodan aikana. Yhdysvallat oli vallannut Filippiinit vuonna 1898. Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat hallitsi Tyyntämerta.

 

Tyyntämerta kiertää vyöhyke, jolla tapahtuu suurin osa Maan maanjäristyksistä ja tulivuorenpurkauksista. Lisäksi sen alueella sijaitsee useita kuumia pisteitä, maankuoren aukkoja. Kuumien pisteiden vulkaaninen toiminta on muodostanut useita saariketjuja, muun muassa Seurasaaret, Cookinsaaret ja Havaijisaaret.

Saaret ovat syntyneet Tyynenmeren mannerlaatan liikkuessa kuuman pisteen päällä luoteeseen pisteen pysyessä paikallaan Maan vaipassa. Näin syntyneessä tulivuorisaarten ketjussa vanhimmista saarista on jäljellä eroosion vaikutuksesta enää saarten ympärillä kasvaneiden koralliriuttojen muodostamat atollit.

Tuliperäisyys on vaikuttanut voimakkaasti polynesialaiseen kulttuuriin, esimerkiksi havaijilaisen mytologian Pele-jumala.

Tyynenmeren keskisyvyys on 4 270 metriä ja sen syvin kohta 10 911 m Challengerin syvänteessä Mariaanien haudan pohjalla on maailman merten syvin paikka.

Tyynenmeren veden lämpötila vaihtelee jäätävästä napojen läheisyydessä päiväntasaajan noin 25–30 celsiusasteeseen.

Tyynenmeren pintavesien suolaisuus vaihtelee vuodenaikojen ja leveysasteen mukaan. Päiväntasaajan tienoilla vesien suolaisuus on matalimmillaan 34 promillea. Tämä johtuu alueen suuresta sadannasta sekä vähäisestä haihtumisesta, mikä puolestaan johtuu hiljaisista tuulista ja pilvisestä säästä. Suolaisimmillaan Tyynimeri on kaakossa, missä suolaisuus on korkeimmillaan 37 promillea. Pohjoisella avomerellä suolaisuus voi nousta 36 promilleen. Alimmillaan suolaisuus on aivan pohjoisessa, alle 32 promillea. Etelässä Antarktiksen lähistöllä suolaisuus on alle 34 promillea. Koska Tyynenmeren länsiosissa sataa runsaasti, pintavedet ovat siellä vähäsuolaisempia kuin idässä.^[6]

Tyynenmeren vuoroveden vaihtelut ovat suhteellisen vähäisiä. Tahitilla vuoksen ja luoteen erotus on enintään 0,3 metriä, Havaijin Honolulussa 0,6 metriä, Japanin Jokohamassa 1,5 metriä ja Etelä-Amerikan Kap Hornissa 1,8 metriä. Suurimmillaan vaihtelu on Kalifornianlahdella ja Koreanlahdella, 12 metriä, ja Australiassakin 10 metriä. Tyynenmeren vuorovesi on monipuolisempi kuin Atlantilla, missä vesi nousee vain kerran vuorokaudessa.^[7]

 

Päiväntasaajan molemmin puolin 15. leveysasteiden kohdalla virtaavat idästä länteen Pohjoinen ja Eteläinen päiväntasaajanvirta. Niiden välissä lännestä itään virtaa Päiväntasaajan vastavirta juuri päiväntasaajan pohjoispuolella. Pohjoinen päiväntasaajanvirta kääntyy Filippiinien kohdalla pohjoiseen ja muodostaa lämpimän Kuroshion eli Japaninvirran. Se kääntyy Japanin kohdalla Pohjoiseksi Tyynenmerenvirraksi, joka virtaa kohti Pohjois-Amerikkaa. Kamtšatkalta virtaa kylmä merivirta etelään ja kohtaa Japaninvirran 36. leveysasteen kohdalla. Pohjois-Amerikan rannikolla virtaa pohjoisesta etelään kylmä Kalifornianvirta. Eteläinen päiväntasaajanvirta jakautuu kolmeksi virraksi. Läntisimmistä haaroista syntyy Itä-Australianvirta, joka kääntyy takaisin itään ja pysähtyy Uuden-Seelannin länsipuolelle. Eteläisen päiväntasaajanvirran itäisin haara muodostaa lämpimän Eteläisen Tyynenmerenvirran. Etelämantereen ja Eteläisen Tyynenmerenvirran välissä lännestä itään virtaa kylmä Länsituulten virta, jonka päävirtaus kääntyy Etelä-Amerikan kohdalla pohjoiseen Perun- eli Humboldtinvirraksi.^[5]

Eteläisellä Tyynellämerellä esiintyy merivirtausten muuttuessa ajoittain El Niño -ilmiö, joka aiheuttaa epätavallista säätä laajalla alueella.^[5]

Tyynenmeren eliöstö on rikkaampi kuin minkään toisen meren. Pohjoisilla ja eteläisillä alueilla esiintyy muidenkin valtamerien lajeja, ja meren keskiosissa on paljon alkuperäislajeja. Amerikan rannikkojen kylmissä vesissä kasvaa jopa kolmenkymmenen metrin korkuisia pinnanalaisia levämetsiä. Länsiosan lämpimissä ja lajirikkaissa vesissä sijaitsevat maailman laajimmat koralliriutat. Tyynellämerellä esiintyy myös paljon valaita.^[5]

Tyynenmeren kalakannat ovat hyvin runsaat, ja suurin osa maailman kaikesta kalansaaliista saadaankin Tyynestämerestä. Suurimmat kalataloudet ovat Japanilla ja Venäjällä, mutta myös Kiina, Yhdysvallat, Peru, Chile, Etelä-Korea ja Indonesia ovat maailman suurimpia kalastusvaltioita.^[8] Tärkeimpiä pyyntilajeja ovat silli, tyynenmerensardiini, perunsardelli, kummeliturska, alaskanseiti, katkarapu, tonnikala ja lohi.^[5]

Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Tärkeimpien satamien luettelo kummallinen ja tarkastelee asiaa ilmeisesti paitsi amerikkalaisesta tai anglo-amerikkalaisesta, myös vahvasti vanhentuneesta näkökulmasta. Pääosa maailman suurimmista (ja kiinalaisista) satamista ovat Tyynenmeren äärellä, mutta artikkeli listaa monia paljon pienempiä - myös konttiliikenne huomioonottaen - satamia asiaa enemmin perustelematta. Sataman tärkeysluokittelun peruste ei käy ilmi, se ei ole ainakaan tilastoista ilmenevä rahti- tai konttiliikenteen määrä (koska niin monia näiden tilastojen kärkisatamia uupuu).-- Tämä nyt yhtenä esimerkkinä Tyynimeri -artikkelin useasta heikkoudesta.

Tyynenmeren tärkeimmät satamat ovat idässä Los Angeles, Long Beach, San Francisco ja Puget Sound Washingtonin osavaltiossa, sekä lännessä Tokio, Osaka, Etelä-Korean Busan, Shanghai, Hongkong, Taiwanin Kaohsiung, sekä Sydney. Singapore on Tyynenmeren ja Intian valtameren välillä tärkein yhteys.^[9] Euroopan ja läntisen Tyynenmeren välinen laivaliikenne kulkee suurimmaksi osaksi Suezin kanavan kautta. Venäjän pohjoispuolitse kulkevan Koillisväylän liikenne on 2000-luvulla kasvanut pohjoisten merijäiden vetäydyttyä.^[10] Myös Kanadan pohjoispuolitse kulkeva Luoteisväylä on muuttumassa purjehduskelpoiseksi.^[11] Itäisen Tyynenmeren yhdistää Atlantin valtamereen myös Panaman kanava.

• Arafuranmeri
• Balinmeri
• Bandanmeri
• Beringinmeri
• Bismarckinmeri
• Bohainmeri
• Carpentarianlahti
• Celebesinmeri
• Etelä-Kiinan meri
• Filippiinienmeri
• Floresinmeri
• Halmaheranmeri
• Itä-Kiinan meri
• Jaavanmeri
• Japaninmeri
• Kalifornianlahti
• Keltainenmeri
• Korallimeri
• Molukkienmeri
• Ohotanmeri
• Rossinmeri
• Salomonmeri
• Seraminmeri
• Sulunmeri
• Tasmaninmeri

• Tyynenmeren jätepyörre
• Etelämeri

 

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tyynimeri.

• EPIC Pacific Ocean Data Collection (Arkistoitu – Internet Archive) Viewable on-line collection of observational data
• NOAA In-situ Ocean Data Viewer (Arkistoitu – Internet Archive) Plot and download ocean observations
• NOAA Ocean Surface Current Analyses - Realtime (OSCAR) (Arkistoitu – Internet Archive) Near-realtime Pacific Ocean Surface Currents derived from satellite altimeter and scatterometer data
• NOAA PMEL Argo profiling floats (Arkistoitu – Internet Archive) Realtime Pacific Ocean data
• NOAA TAO El Nino data Realtime Pacific Ocean El Nino buoy data