Ulf Sundqvist

 

Ulf Sundqvist valittiin Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan edustajistoon vuonna 1964 kolmen muun sosiaalidemokraatin, Paavo Lipposen, Ilkka Taipaleen ja Ilkka Sumun kera.^[13] Sundqvist valmistui valtiotieteen maisteriksi vuonna 1966.

Sundqvist toimi opetusministerinä Paasion II hallituksessa 23. helmikuuta 1972 – 4. syyskuuta 1972 ja Sorsan I hallituksessa 4. syyskuuta 1972 – 31. toukokuuta 1974. Tullessaan Paasion hallitukseen 27-vuotiaana Sundqvist oli Suomen historian nuorin ministeri. Kauppa- ja teollisuusministerinä hän toimi Koiviston II hallituksessa 26. toukokuuta 1979 – 30. kesäkuuta 1981. Sundqvist toimi Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen puoluesihteerinä vuosina 1975-1981^[14]. Vuosina 1982–1991 hän toimi STS-Pankin pääjohtajana, minkä jälkeen hänet valittiin Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen puheenjohtajaksi ^[15] ja STS-pankin yhteiskuntasuhteiden hoitajaksi^[9]. Sundqvist erosi SDP:n puheenjohtajan toimesta vuonna 1993^[9]. Sundqvist toimi monien työväenliikkeen hallitsemien yritysten hallituksissa ja hallintoneuvostoissa.^[16]

Sundqvist toimi yhtenä kolmesta Suomen edustajasta Suomalais-ruotsalaisen kulttuurirahaston hallituksessa vuosina 2005–2008.^[17] Hän johti yritystään Navinor Oy (alk. US. Consulting Oy), jonka toimiala on liikkeenjohdon konsultointi ja kehittäminen.^[18]

Sundqvist aloitti yritys-, yhteiskuntasuhde- ja talousviestintään erikoistuneessa viestintätoimistossa Kreab Gavin Andersonin vanhempana neuvonantajana syksyllä 2010.^[19] Hän toimi vuodesta 2010 myös pohjoismaisen Rothschildin neuvonantajana.^[20]

Pääartikkeli: Sundqvist-jupakka

STS-Pankki, myöhempi Arsenal-Silta vaati vuonna 1993 Sundqvistilta ja seitsemältä muulta pankin johtokunnan jäseniltä ja varajäseneltä vahingonkorvauksia yhteensä 68,5 miljoonaa markkaa siitä, että nämä olivat johtaneet pankkia kahdessa tapauksessa huolimattomasti. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Sundqvistin ja viisi muuta pankin johtokunnan jäsentä 17. tammikuuta 1995 26 miljoonan markan vahingonkorvauksiin. Pankin myöntämät luotot muun muassa Sundqvistin osittain omistamalle Wayup-yritykselle olivat olleet oikeuden mukaan liian riskialttiita.^[21] STS-pankki oli myöntänyt tappiolliselle yritykselle 20 miljoonan markan lainan, jolla se muun muassa osti ylihintaan Sundqvistin ja hänen veljensä omistaman käytannössä vakuudettoman Lomametsä Oy:n osakkeet. Luotonanto tehtiin vastoin pankkitarkastusviraston ohjeistusta ja lainahakemuksesta puuttuivat normaalit yrityksen vakuusarvoihin ja varallisuuteen liittyvät selvitykset.^[9] Lainajärjestely rikkoi myös Sundqvistin itse vain muutamaa kuukautta aiemmin laatimia uusia STS-pankin luotonanto-ohjeita^[22].

Sundqvist oli jäävännyt itsensä virallisesta päätöksenteosta, mutta puuttui silti epäsuorasti luottopäätöksen valmisteluun. Käräjäoikeus katsoi, että Sundqvist oli laiminlyönyt tapauksessa pankin etujen valvonnan ja menetellyt lojaliteettivelvollisuutensa vastaisesti. Johtokunnan jäsenet olivat aiheuttaneet pankille yhteensä 124 miljoonan markan vahingot. Pääjohtaja Ulf Sundqvist kantoi käräjäoikeuden mukaan suurimman vastuun luototuksesta, koska toimi johtokunnan puheenjohtajana.^[23]

Korkein oikeus kohtuullisti tuomioissaan 4.7.1997 Sundqvistille tuomitun vahingonkorvauksen määrää 17 miljoonalla markalla. Sundqvist velvoitettiin siten maksamaan STS-Pankille lievästä huolimattomuudesta työssä yhteensä 16,4 miljoonaa markkaa (KKO 1997/110 ja KKO 1997/111).

Sundqvistilla oli ollut huomattavan suuret tulot, mutta hän ei ollut maksanut siitä huolimatta edes murto-osaa hänelle määrätystä vahingonkorvauksesta, vaan oli päin vastoin piilottanut rahansa velkojalta tilikikkailun avulla. Helsingin hovioikeus tuomitsi Sundqvistin sen vuoksi 22. kesäkuuta 2000 kuuden kuukauden ehdolliseen vankeuteen törkeästä velallisen epärehellisyydestä. Korkein oikeus pysytti hovioikeuden päätöksen hylkäämällä Sundqvistin valituslupahakemuksen.^[24]

Sosialidemokraattinen valtiovarainministeri Arja Alho suostui vuonna 1997 Sundqvistin ehdotukseen siitä, että hän maksaisi Arsenal-Sillalle vain 1,2 miljoonaa markkaa. Tätä kutsuttiin sovittelusopimukseksi.^[25] Tämän enempää Sundqvist ei koskaan maksanut^[26].

”Roskapankki” Arsenal-Sillan toimintaa ohjannut eduskunnan tarkastusvaliokunta otti hovioikeuden päätöksen johdosta vuonna 1997 tehdyn ja toisen valtiovarainministerin Arja Alhon eroon johtaneen sovittelusopimuksen uuteen harkintaan. Valtion vakuusrahaston toimiohjelautakunta kuitenkin päätti 8. kesäkuuta 2001, ettei valtio ryhdy hakemaan sovittelusopimukseen muutoksia.^[27]

Sundqvist oli veljensä Björnin kanssa syytettynä myös toisessa oikeusjutussa. Syytenimikkeinä olivat törkeä kavallus, törkeä petos ja avunanto törkeään petokseen. Syytteet kuitenkin hylättiin 23. kesäkuuta 1999 ja valtionsyyttäjä tyytyi käräjäoikeuden päätökseen.^[28]

Sundqvist koki itse, että hänen saamansa oikeustuomiot johtuivat "poliittisesta pelistä" ja "ajojahdista", jonka uhriksi hän oli joutunut ja että hänestä tehtiin Suomen hallituksen talouspolitiikassa tekemien virheiden sijaiskärsijä^[25].

Suurlähettiläs Alpo Rusi esitti vuonna 2007 oikeuden edessä, että Sundqvist piti tiivistä yhteyttä Itä-Saksan Helsingin-lähetystöön vuosina 1969–1976. Väite perustui lähteisiin, jotka Rusi julkaisi samana vuonna ilmestyneessä kirjassaan Vasemmalta ohi. Sundqvist ei halunnut kommentoida asiaa.^[29]

Sundqvist kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1963. Hän valmistui valtiotieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1966. Kuopion yliopisto myönsi Sundqvistille vuonna 1982 filosofian kunniatohtorin arvonimen.^[7]

Sundqvist lopetti neljäkymmentä vuotta kestäneen tupakointinsa vuonna 2004 saatuaan Tukholmassa sydäninfarktin. Vuonna 2006 hänellä todettiin suusyöpä^[30] ja vuonna 2007 siihen liittymätön hyvänlaatuinen aivokasvain.^[31] Hänen veljensä on liikemies ja toimitusjohtaja Björn Sundqvist.

Sundqvist kuoli vuonna 2022 lyhyen sairauden jälkeen. Hän oli kuollessaan 78-vuotias.^[32]

• Sundqvist, Ulf: Kärpäsjahti. Porvoo: WSOY, 2000. ISBN 978-951-0-24229-2

• Iivari, Ulpu: Lähikuvassa Ulf Sundqvist. Otava, 2009. ISBN 978-951-1-23651-1
• Vesikansa, Jyrki: ”Sundqvist, Ulf (1945–)”, Suomen kansallisbiografia, osa 9, s. 425–427. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-450-5 Teoksen verkkoversio.

 

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ulf Sundqvist.

• Ulf Sundqvist Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
• Kärpäsen surinaa – Erkki Tuomiojan viikon kirjavinkki huhtikuulta 2000.
• Sundqvist, Ulf hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
• Håkan Nylund: Ulf Sundqvist om Gyllenhammar-gruppen. (Haastattelu) Affärsmagasinet Forum, 22.08.1984, nro 1984-12, s. 41-43. ISSN 0533-070X Artikkelin verkkoversio. (ruotsiksi)
• Itse asiassa kuultuna, tv-haastattelu vuodelta 2008, 54 min, Yle Areena.