Sigismund Luxemburgilainen

Sigismund oli keisari Kaarle IV:n^[1] ja tämän neljännen puolison Elisabet Pommerilaisen (n. 1347–1393) vanhin poika. Elisabetin vanhemmat olivat Pommerin herttua Bogislaus V (n. 1318–1374) ja Puolan prinsessa Elisabet (1326–1361), Kasimir III:n ja Aldona Liettualaisen tytär.

Hänellä oli viisi täysisisarusta, joista vanhempi sisar Anne Böömiläinen (1366–1394) avioitui Englannin Rikhard II:n kanssa; vanhempi veli Johannes (1370–1396) Määrin rajakreivi ja Görlitzin herttua avioitui Albrekt Mecklenburgilaisen tyttären prinsessa Rikardis Katariinan kanssa ja nuorin sisar Margareeta Böömiläinen (1373–1410) avioitui Nürnbergin linnakreivi Johannes III:n kanssa. Hänellä oli myös viisi sisaruspuolta, joista Venceslaus oli ennen häntä Saksan ja Böömin kuningas.

Sigismund avioitui kaksi kertaa, mutta hänellä ei ollut onnea kruunujensa perinnön turvaamisessa. Kumpikin hänen kahdesta avioliitostaan ​​johti vain yhden lapsen syntymään.

Hän avioitui vuonna 1385 Unkarin kuningatar Marian (1371–1395) kanssa,^[1] joka oli kuningas Ludvig I:n ja tämän toisen puolison Elisabet Bosnialaisen (n. 1339 –1387) toiseksi vanhin tytär ja Unkarin hallitsija omalla oikeudellaan. Esikoinen joka oli luultavasti poika, syntyi ennenaikaisesti ratsastusonnettomuuden seurauksena, johon kuningatar Maria joutui ollessaan yksinään ja pitkällä raskaana. Sekä äiti että lapsi kuolivat ilman apua pian synnytyksen jälkeen Budan kukkuloilla 17. toukokuuta 1395.

Tämä aiheutti syvän perintökriisin, koska Sigismund hallitsi Unkaria vaimonsa oikeudella, ja vaikka hänen onnistui säilyttämään valtansa, kriisi kesti hänen toiseen avioliittoonsa asti.^[1]

Toinen puoliso vuonna 1405 oli Barbara Celjeläinen (1392–1451), joka oli steiermarkilaisen (nyk. Slovenia) Celjen kreivi Herman II:n (1360-luku –1435) ja kreivitär Anna von Schaunbergin nuorin tytär. Heille syntyi tytär Elisabet Luxemburgilainen (purppurassa eli hänen isänsä ollessa keisari) 7. lokakuuta 1409, luultavasti Visegrádin linnassa. Elisabetista (unk.: Luxemburgi Erzsébet), (1409–1442) tuli Unkarin, Saksan ja Böömin Albrekt II:n kuningatarpuoliso ja Unkarin kuningatar omalla oikeudellaan. Kuningatar Barbaralle ja Sigismundille ei syntynyt muita jälkeläisiä, joten prinsessa Elisabet Luxemburgilainen oli Sigismundin ainoa elossa oleva laillinen jälkeläinen.

 

 

Sigismund nousi Unkarin valtaistuimelle vuonna 1387. Hänet äänestettiin Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsijaksi edellisen hallitsijan Ruprecht Pfalsilaisen kuoltua 1411, mutta paavi kruunasi hänet keisariksi vasta vuonna 1433.^[2] Vanhemman velipuolensa Venceslausin kuoltua vuonna 1419 hän peri myös Böömin kuninkuuden.^[3]

Sigismund oli Konstanzin kirkolliskokouksen taustavoimia. Kokous sai läntisen kirkon suuren skisman (vatikaanin paavin ja Avignonin vastapaavin välisen hajaannuksen) loppumaan valitsemalla uudeksi paaviksi Martinus V:n. Välillisesti kokous aiheutti myös hussilaissodat, jotka varjostivat Sigismundin valtakauden loppupuolta.^[4]

Huonoa latinantaitoaan arvostelleille Sigismund vastasi: "Ego sum rex Romanus et super grammaticam" ('Minä olen roomalaisten kuningas ja kieliopin yläpuolella').^[5]

Sigismund kuoli 69-vuotiaana 9. joulukuuta 1437 Znojmossa (saks.: Znaim) Etelä-Määrissä (nyk. Tšekki).^[6] Kuolinvuoteelleen hän kutsui tyttärensä Elisabet Luxemburgilaisen ja tämä puolison Albrekt II:n sekä kutsui koolle Böömin aatelistokokouksen, joka hyväksyi pariskunnan hänen pyynnöstään perillisikseen, mutta varasi oikeuden virallisiin kuninkaanvaaleihin. Hautajaisten jälkeen Elisabet ja Albrekt matkustivat Pressburgiin tapaamaan unkarilaisia ​​mahtihenkilöitä. Nämä pyysivät, että pariskunta asuisi Unkarissa ja että kuningaskunnan raja Itävallan kanssa säilyisi ennallaan. Myöhemmin valtiopäivillä päätettiin, että Albrekt joka valittiin, koska hän oli Elisabetin puoliso, saisi hallita vain "hänen suostumuksellaan ja hyväksynnällään". Pariskunta hyväksyi ehdot 18. joulukuuta 1437 ja heidät valittiin Unkarin kuninkaaksi ja kuningattareksi. Myöhemmin Elisabet väitti, että hänen suvereniteettinsa ei perustunut vain hänen isänsä, vaan myös kansan tahtoon.

Jo eläessään antamansa määräyksen mukaisesti Sigismund haudattiin Nagyváradiin (nyk. Oradea, Romania) kuningas Ladislaus I Pyhän haudan viereen, joka oli tuon ajan täydellisen hallitsijan, soturin ja kristityn ihanne ja jota Sigismund kunnioitti syvästi.