Saksanpaimenkoira

Uroksen säkäkorkeus on 60–65 cm ja nartun 55–60 cm, ensiksi mainitun paino on 30–40 kg ja jälkimmäisen 22–32 kg.^[8] Runko on voimakas, lihaksikas ja suorakaiteen muotoinen ja luusto on vankka. Pään tulee olla kiilamainen ja runkoon nähden sopusuhtainen. Naamassa kuuluisi olla musta maski. Otsapenger on vähäinen ja kuono vahva. Korvat ovat suuret, pystyt ja eteenpäin kääntyneet (alle puolivuotiaiden pentujen korvat voivat joskus riippua). Mantelinmuotoisissa tummissa silmissä on eloisa ja älykäs ilme. Tuuhea häntä ulottuu kintereisiin ja riippuu alhaalla koiran ollessa paikallaan. Eturaajat ja lavat ovat lihaksikkaat ja reidet vankat ja voimakkaat. Pyöreissä käpälissä on hyvin kovat polkuanturat. Karvapeite on paksu, peitinkarva tiheää, kovaa ja tiivisti ruumiinmyötäistä.

 

Saksanpaimenkoiran karvapeite on kaksinkertainen: peitinkarvan tulee olla karkeaa, suoraa ja rungonmyötäistä. Kaulassa ja raajoissa karva on pidempää. FCI hyväksyi 2011 pitkäkarvaisen saksanpaimenkoiran omaksi rotumuunnoksekseen. Se kuuluu normaalikarvaisen tapaan roturyhmään 1.

•  
  normaalikarvainen
•  
  pitkäkarvainen
•  
  karkeakarvainen (ei enää olemassa)

Värityksiä on kolme:^[8]

• yksivärinen musta
• merkkivärinen musta: punaruskein, ruskein, keltaisin tai vaaleanharmain merkein
• harmaa tummin sävytyksin: mustalla manttelilla (satulalla) ja maskilla

Saksanpaimenkoiran pentu voi syntyä myös valkoisena. Valkoisista saksanpaimenkoirista on jalostettu oma rotunsa: valkoinenpaimenkoira. Kaksi muuta ei-hyväksyttävää väriä, joita saksanpaimenkoirapentueisiin joskus syntyy, ovat sininen ja ruskea, yksivärisenä tai ruskein merkein.

•  
  merkkivärinen musta
•  
  musta
•  
  harmaa
•  
  värivirheellinen valkoinen

Tarmokkaana ja työhaluisena rotuna saksanpaimenkoira vaatii myös omistajaltaan toimeliaisuutta, koska rodulla on paljon energiaa. Tässä suhteessa näyttelylinjaiset ja käyttölinjaiset eroavat toisistaan käyttölinjaisten ollessa fyysisempiä ja työorientoituneita.

Rotumääritelmän mukaan saksanpaimenkoiran tulee olla luonteeltaan tasapainoinen, vahvahermoinen, itsevarma, hyvin avoin, säyseä (paitsi ärsytettynä), tarkkaavainen ja ohjattavissa oleva. Sillä täytyy olla luontaiset vietit, hyvä stressinsietokyky sekä itsevarmuutta, mitä seura-, vahti-, suojelu-, palvelus- ja paimenkoiralta edellytetään.^[9]

Hannes Lohen käyttäytymistutkimuksen alustavien tulosten mukaan 45 % suomalaisista saksanpaimenkoirista on pakko-oireisia, 26 % ääniarkoja, 25 % yliaktiivisia-impulsiivisia, 18 % arkoja, 17 % alusta- ja paikka-arkoja, 8 % eroahdistuneita ja 5 % aggressiivisia. Tutkimukseen osallistui 248 saksanpaimenkoiraa ja vuonna 2015 julkaistut alustavat tulokset voivat muuttua vastausmäärien kasvaessa.^[10][11]

Saksanpaimenkoiraliittojen maailmanunionissa on tehty päätös, että jalostukseen soveltuvin luonne- tai käyttöominaisuustesti on suojelukoe ja jalostustarkastus.^[12]

 

 

Rodun jalosti dresdeniläinen ratsuväen upseeri Max von Stephanitz vanhoista saksalaisista paimenkoiraroduista, kuten thüringeninpaimenkoirasta ja württemberginpaimenkoirasta. Erään teorian mukaan myös baijerinpaimenkoira, hesseninpaimenkoira, eteläsaksanpaimenkoira ja hannoverinvillapaimenkoira vaikuttivat nykyisen rodun syntyyn.^[13] Ensimmäiset saksanpaimenkoirat olivat pitkäkarvaisia, ja niitä oli mukana Hannoverin koiranäyttelyssä 1882. Lyhytkarvainen saksanpaimenkoira esiteltiin ensimmäisen kerran vuonna 1889 Berliinissä. Vuonna 1899 Berliinissä perustettiin rotuyhdistys Verein für Deutsche Schäferhunde. Ensimmäinen Saksassa rekisteröity yksilö oli Honrad von Grafraht, joka tunnettiin alun perin nimellä Hektor Linkersheim.^[13] Alkuperäiset saksanpaimenkoirat olivat nykyisiä kevytrakenteisempia, minkä lisäksi myös selkälinja on joissakin maissa laskenut rodun kehityshistorian aikana.

 

Ensimmäisen maailmansodan aikana brittiläiset ja yhdysvaltalaiset sotilaat ihastuivat saksanpaimenkoiran ominaisuuksiin ja veivät sodasta palatessaan koiria näytille kotimaahansa. Britit kutsuivat niitä alun perin "ulkomaalaisiksi paimenkoiriksi" (Foreign Sheepdog) ja hieman myöhemmin "elsassinsusikoiriksi" (Alsatian Wolfdog, Alsatian), koska saksalaisviha oli tuolloin yleistä.^[13] Venäläiset jalostivat rodusta karumpiin olosuhteisiin paremmin soveltuvan itäeuroopanpaimenkoiran. Saksanpaimenkoirasta tuli nopeasti suosittu lemmikkinä ja työkoirana, ja nykypäivänä se on yksi monipuolisimmista koiraroduista monissa maissa.

Suomeen ensimmäiset saksanpaimenkoirat tulivat 1910-luvulla viranomaiskäyttöön. Vuosina 1970–1990 rodun rekisteröinnit kasvoivat poikkeuksellisen suuriksi kysyntään nähden. 2000-luvulla rekisteröintimäärät ja kysyntä ovat olleet lähes tasapainossa.^[14]

Seuraavat alkuperäiset muunnokset ovat jo kuolleet sukupuuttoon:^[13]

Eteläsaksanpaimenkoira (Alter Deutscher Schäferhund) oli ulkoisesti brienpaimenkoiran ja pään osalta partacollien näköinen. Sillä oli modernia saksanpaimenkoiraa pidempi ja kapeampi kuono sekä kapeampi rinta. Korvat olivat taittuneet ja keskikokoiset. Rodulla oli kaikista saksanpaimenkoiran muunnoksista pisin karvapeite - laadultaan se oli karkeaa, laineikasta ja tiheää. Otsassa karva muodosti töyhdön ja leuoissa parran.

Hannoverinvillapaimenkoira (Braunschweig) oli alkuperältään hyvin vanha, ja sen kantamuodon uskotaan olleen mahdollisesti sama kuin picardienpaimenkoiralla. Nykyinen schafpoodle on rodun valkoinen muunnos, jota esiintyi alun perin Hannoverissa ja Braunschweigissä.

Karkeakarvainen saksanpaimenkoira erosi nykyisestä saksanpaimenkoirasta lähinnä karhean, tiiviin, jäykän ja nuoramaisen karvapeitteensä sekä leukojen ympärille muodostuneen parran osalta.

Karkea- ja pitkäkarvaista saksanpaimenkoiraa ei tule sekoittaa pitkäkarvaiseen saksanpaimenkoiraan. Karvapeite oli 5-6 cm pitkä eikä yhtä jäykkä kuin karkeakarvaisella saksanpaimenkoiralla. Raajoissa oli tyypillisesti hapsut ja niiden "housut" ovat pitkät ja tiheät. Tuuheassa hännässä on vähäiset hapsut.

 

Saksanpaimenkoira kehitettiin alun perin paimenkoiraksi, mutta jo rodun perustamisvaiheessa oli tiedossa, että paimenkoirien tarve tulisi vastaisuudessa vähenemään huomattavasti. Tämän takia kehitettiin suojelukoe, joka mittaa saksanpaimenkoiran rodunomaisia ominaisuuksia, kuten kovuutta, rohkeutta ja taistelutahtoa. Jalostuskäyttö kiellettiin yksilöiltä, jotka eivät läpäisseet koetta. Suojelukoe on osaltaan auttanut saksanpaimenkoiraa saavuttamaan ja pitämään ominaisuutensa, jotka tekevät siitä monipuolisuudessa vertaansa vailla olevan työ- ja harrastuskoiran.

Saksanpaimenkoiralle sopivia käyttötarkoituksia ovat harrastaminen palveluskoiralajeissa, tokossa, agilityssä ja pelastuskoiratoiminnassa sekä työkäyttö poliisi-, rajavartio- ja tulliviranomaisten sekä puolustusvoimien ja vartijoiden työparina. Saksanpaimenkoira soveltuu myös perhekoiraksi, jos sillä vain on riittävästi virikkeitä ja ohjattua tekemistä.

Saksanpaimenkoira on sisäsiittoisimpia koirarotuja. Geenitutkimuksessa vähiten sisäsiittoinen koirarotu oli sekarotuinen ja sen jälkeläisen sisäsiittoisuusluku on 0,037. Serkusten jälkeläisen sisäsiittoisuusluku on 0,0625 ja täyssisarusten jälkeläisellä luku on 0,25. Saksanpaimenkoiran jälkeläisen sisäsiittoisuusluku on vielä korkeampi: 0,287.^[15][16]

 

Saksanpaimenkoiralla esiintyy hermostoperäisiä, immuunivasteeseen vaikuttavia sairauksia sekä allergioita, haimavikaa, silmäsairaus pannusta, korva- ja silmätulehduksia, iho-ongelmia sekä ruuansulatuselimistön ongelmia. Perinnöllisistä sairauksista ovat rodun kohdalla merkittäviä myös verenvuototauti ja haiman vajaatoiminta.

Luusto-ongelmat koskevat pääsääntöisesti selkää: ristiluun jakauma, ylimääräiset selkänikamat ja hermokanavien ahtaumat. Saksanpaimenkoiralla tulisikin kuvata Suomen Kennelliittoon lähetettävien virallisten lonkka- ja kyynärkuvien yhteydessä myös selkäranka, olat sekä polvet. Rotu kuuluu lonkkien ja kyynernivelien osalta kennelliiton PEVISA-ohjelmaan. C-, D- tai E-lonkkaisia koiria on ollut vuosina 2002–2007 vuosittain 39,1 prosenttia tutkituista saksanpaimenkoirista.

Näyttelylinjaisilla koirilla on enemmän luusto-ongelmia koska niitten lantio on jalostettu erittäin matalaksi ulkonäkösyistä. Ne ovat myös ajan mittaan kehittyneet yhä kookkaammiksi. Käyttölinjan koirat ovat lähempänä alkuperäistä ihannetta ollen kooltaan kompaktimpia ja lantio on normaalin mallinen. Tämä tekee niistä nopeampia ja ketterämpiä ja sopiviksi palveluskäyttöön. Useimmat käyttölinjan koirat ovat väritykseltään joko harmaita tai mustia.

Saksanpaimenkoirilla esiintyy myös luonneominaisuuksiin liittyviä ongelmia kuten rohkeuden puute, hermorakenneongelmat (jotka ovat yhteydessä hermostoperäisiin terveysongelmiin), korostunut terävyys, arkuus, viettiominaisuuksien puute ja puute elinvoimassa.

Saksanpaimenkoira on ollut pitkään yksi suosituimmista koiraroduista sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti. Nykyään ongelmaksi on muodostumassa rodun jakautuminen kahtia käyttölinjaisiin ja näyttelylinjaisiin koiriin. Vuosittain Suomessa rekisteröidään noin 2 000 ja rodun kotimaassa Saksassa noin 25 000 pentua. Saksassa on rekisteröinnin edellytyksenä suojelukoulutustunnus kummallakin vanhemmalla ja 90 prosenttia pennuista syntyy jalostustarkastetuista vanhemmista. Suomessa ei aivan samaan ole päästy. Kannan laajuus on hyvä, mutta jalostuspohja koirien suuresta määrästä huolimatta suhteellisen kapea. Jalostuksellinen vaihtelu on siltikin riittävää. Sukusiitosaste on vuosittain ollut noin 2 prosenttia.^[14]

Saksanpaimenkoiraliitto on rodun suomalainen rotuyhdistys. Sen tarkoituksena on vaalia rotua, sen terveyttä ja käyttöominaisuuksia.

Oikeutta eläimille julkaisi helmikuussa 2021 kuvamateriaalia Saksanpaimenkoiraliiton koulutustilaisuuksista Paimiossa ja Loviisassa. Videolla koiria koulutetaan väkivaltaisesti: niitä kuristettiin, potkittiin ja lyötiin päähän. Koirilla käytettiin myös piikki- ja sähköpantoja.^[17] Kielletyllä sähköpannalla annetaan koiralle kivuliaita sähköshokkeja. Yleisradion mukaan väkivaltainen koulutustapa on yleisesti suojelukoiraharrastajien tiedossa. Kuvamateriaalilla esiintyvät liiton pätevöittämät koirien kouluttajat antavat koirille sähköshokkeja.^[18]

Saksanpaimenkoiraliiton mukaan laittomat välineet ja väkivalta eivät ole sallittuja sen alaisessa suojelukoirakoulutuksessa. Yhdistyksen mukaan nämä eivät ole eettisten ohjeiden mukaisia. Liiton mukaan väärinkäytöksiin on puututtava ja niistä on ilmoitettava eteenpäin. Suomen eläintenkouluttajat ry mukaan kivulla tai pelolla kouluttaminen ei ole hyväksyttävää toimintaa.^[17]

Oikeutta eläimille on pyytänyt poliisia tutkimaan onko koulutuksissa syyllistytty eläinsuojelurikoksiin.^[17] Se on tehnyt tutkintapyynnön Saksanpaimenkoiraliitosta, kahdesta alaosastosta ja viidestätoista henkilöstä. Koulutuksissa käytetystä väkivallasta oli aiemmin ilmoitettu sekä eläinsuojeluvalvonnalle että valvontaeläinlääkärille, jonka mukaan käyttöön ei ole voitu puuttua, koska harrastajat poistavat pannat kaulasta valvontaeläinlääkärin saapuessa.^[18]

• Blondi, Adolf Hitlerin lemmikki.
• John, yksi Hopeanuoli-sarjan päähenkilöistä, joka esiintyy myös sen Ginga Densetsu Weed -nimisessä jatko-osassa, jossa esiintyy myös toinen saksanpaimenkoira, jonka nimi on Jerome. Ginga Densetsu Weed-sarjassa esiintyy myöhemmin myös paljon muita saksanpaimenkoiria, joista isoimmassa roolissa ovat poliisikoira Ron, Jeromen kumppani Lydia, tämän veli Maxim ja Viktor, joka on yksi sarjan päävihollisista.
• Poliisikoira Rex, saksanpaimenkoira itävaltalaisessa televisiosarjassa
• Rin Tin Tin, yhdysvaltalainen elokuvatähti, jonka jälkeläiset jatkoivat alkuperäisen Rin Tin Tinin elokuvauraa
• Roi, saksanpaimenkoira Jorma Kurvisen kirjasarjassa Susikoira Roi. Yleisradion tuottamissa kahdessa Susikoira Roi -televisiosarjassa: Susikoira Roi (1987) ja Susikoira Roi – seikkailu saaristossa (1988) Roita näytteli poliisikoira Jami.^[19]

• Alsatian shepalute
• Čierny šery
• Tšekinpaimenkoira
• Valkoinenpaimenkoira
• Vanhasaksanpaimenkoira

• Saksanpaimenkoiraliitto
• Suomen Kennelliiton rotumääritelmä

 

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta saksanpaimenkoira.

• Verein für Detsche Schäferhunde (saksaksi)