Real Zaragoza

Real Zaragoza perustettiin nimellä Zaragoza FC 18. maaliskuuta 1932, kun kilpailleet seurat Iberia SC ja Zaragoza CD yhdistyivät.^[1] Espanjan korkeimmalle sarjatasolle Primera Divisióniin se nousi kauden 1935–1936 päätteeksi, mutta pelasi sisällissodan vuoksi ensimmäisen kautensa sarjassa vasta 1939–1940. Ensivisiitti sarjassa kesti kahden kauden ajan ja 1950-luvun puoliväliin asti joukkue pelasi vaihdellen Primera Divisiónin, Segunda Divisiónin ja Tercera Divisiónin välillä. Tehtyään paluun korkeimmalle sarjatasolle kaudeksi 1956–1957 Zaragoza on pelannut sarjassa yhtäjaksoisesti lukuun ottamatta yhden kauden mittaisia pudotuksia vuosina 1971–1972, 1977–1978, 2002–2003 ja 2008–2009.^[2]

30. maaliskuuta 1951 seura vaihtoi nimensä muotoon Real Zaragoza CD. Kaudella 1956–1957 Zaragoza aloitti yhteistyön UD Amistadin kanssa, josta tuli sen reservijoukkue. 1960-luvun alussa aloittivat toimintansa seuran juniorijoukkueet.^[3] Seuran nykyinen reservijoukkue Real Zaragoza B, joka tunnettiin aikaisemmin myös nimellä Deportivo Aragón, on pelannut parhaimmillaan Segunda Divisiónissa.^[4] 8. syyskuuta 1957 seura muutti nykyiselle stadionilleen La Romaredalle vanhalta Torrerolta.^[5]

1960-luku oli Zaragozan kulta-aikaa. Kaudella 1961–1962 perulainen Seminario voitti 25 maalillaan Pichichi-palkinnon seuran historian ainoana pelaajana.^[6] Seminarion lähdettyä esiin nousi lempinimellä los Magníficos tunnettu joukkue, johon kuuluivat muun muassa hyökkäysviisikko Canario, Lapetra, Marcelino, Santos ja Villa sekä Santamaría ja Reija. Nimen inspiraationa toimi John Sturgesin elokuva 7 rohkeata miestä.^[7] Joukkue ylsi vuosina 1963–1966 neljästi peräkkäin Espanjan cupin loppuotteluun, jonka se voitti vuosina 1964 ja 1966.^[8] Vuonna 1964 joukkue voitti myös Messucupin. Lisäksi joukkue ylsi Cup-voittajien cupin välieriin vuonna 1965 ja toistamiseen Messucupin loppuotteluun vuonna 1966.^[9][10] Zaragozan pelaajista erityisesti Marcelino kunnostautui myös Espanjan maajoukkueessa tekemällä voittomaalin vuoden 1964 EM-kilpailuiden loppuottelussa. Mestarijoukkueeseen kuuluivat hänen lisäkseen myös Lapetra ja Reija.^[11]

 

1970-luvulla Zaragozan joukkue tunnettiin puolestaan nimellä los Zaraguayos johtuen suuresta määrästä paraguaylaisia pelaajia kuten Ocampos, Arrúa ja Soto.^[12] Mestaruuksiin asti tämä joukkue ei yltänyt, mutta se sijoittui kaudella 1973–1974 Primera Divisiónin toiseksi, joka on seuran paras saavutus sarjassa. Eroa sarjan voittaneeseen Real Madridiin jäi kuitenkin peräti 12 pistettä.^[2] Vuonna 1976 joukkue ylsi Espanjan cupin loppuotteluun. Kolmannen cup-mestaruutensa seura saavutti vuonna 1986, mitä seurasi yltäminen Cup-voittajien cupin välieriin vuonna 1987.^[8][10][13]

1990-luvun alussa Zaragozan oli vuonna 1991 voimaan tulleen kuninkaallisen asetuksen mukaisesti muututtava useimpien muiden espanjalaisten ammattilaisseurojen tapaan urheiluosakeyhtiöksi (sociedad anónima deportiva). Vuonna 1992 toteutuneen muutoksen myötä puheenjohtajaksi nousi 51 prosenttia osakkeista ostanut Alfonso Soláns Serrano.^[14] Vuonna 1996 häntä seurasi hänen poikansa Alfonso Soláns Soláns.^[15]

Alkuvuodesta 1991 kesken kauden valmentajaksi tullut nuori Víctor Fernández pelasti joukkueen putoamiselta ja johti sen uuteen kukoistukseen.^[16] Vuosina 1993–1994 Zaragoza ylsi kahdesti peräkkäin Espanjan cupin loppuotteluun, joista se voitti jälkimmäisen.^[8] Hyvän kauden täydensi kolmas sija sarjassa.^[2] Seuraavan kauden Cup-voittajien cupissa Zaragoza kirkasti aikaisemmat välierätappiot etenemällä loppuotteluun, jossa se kaatoi hallinneen mestarin Arsenalin Esnáiderin ja Nayimin maaleilla 2–1.^[10][17] Nayimin jatkoajan viimeisellä minuutilla 40 metristä laukomaa voittomaalia on pidetty seurahistorian ikonisimpana ja sen mukaan on nimetty Zaragozan alueella Gol de Nayimiksi muun muassa katu ja puisto.^[18] Muita tämän aikakauden pelaajia olivat Cedrún, Belsué, Solana, Higuera ja Pardeza.^[15]

Kaudella 1999–2000 Zaragoza taisteli viimeiseen kierrokseen asti Primera Divisiónin mestaruudesta, mutta lopulliseksi sijoitukseksi jäi neljäs.^[15] Tuolloin joukkueessa pelasi muun muassa jugoslavialaishyökkääjä Savo Milošević, joka jakoi maalikuninkuuden Patrick Kluivertin kanssa seuraavan kesän EM-kilpailuissa. Kilpailuiden jälkeen hänet myytiin italialaisseura Parmaan jopa 4,5 miljardilla pesetalla,^[19] joka on Zaragozan historian suurin pelaajasta saama siirtokorvaus.^[15]

2000-luvulla Zaragozan taival on ollut kaksijakoinen. Se on kärsinyt kaksi putoamista Segunda Divisióniin, mutta samalla yltänyt kolmesti Espanjan cupin loppuotteluun, jonka se voitti vuosina 2001 ja 2004. Yhteensä kuudella cup-mestaruudellaan se on kilpailun kuudenneksi menestynein seura.^[8] 1990-luvun mestarivalmentaja Víctor Fernández teki paluun seuraan vuonna 2006 ja kaudella 2007–2008 seuralla oli historiansa kallein joukkue, johon kuuluivat muun muassa Aimar, D’Alessandro, Ayala, Diogo, Sergio Fernández, Gabi, Sergio García, Juanfran, Luccin, Matuzalém, Diego Milito, Oliveira, Paredes, Pavón ja César Sánchez, mistä huolimatta kausi päättyi putoamiseen.^[15]

^[20]

• Espanjan cup (6): 1964, 1966, 1986, 1994, 2001, 2004
• Espanjan supercup (1): 2004
• Messucup (1): 1964
• Cup-voittajien cup (1): 1995

•   Manolo Jiménez (2012–2013)
•   Javier Aguirre (2010–2011)
•   José Aurelio Gay (2009–2010)
•   Marcelino García Toral (2008–2009)
•   Javier Irureta (2008)
•   Ander Garitano (2008)
•   Víctor Muñoz (2004–2006)
•   Juan Manuel Lillo (2000)
•   Víctor Fernández (1991–1997, 2006–2008)
•   Radomir Antić (1988–1990)
•   Leo Beenhakker (1981–1984)
•   Vujadin Boškov (1978–1979)
•   Arsenio Iglesias (1977–1978)
•   Lucien Muller (1976–1977)

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Real Zaragoza Wikimedia Commonsissa

• Real Zaragozan sivusto (espanjaksi)