Pueblo-kulttuuri

Puebloissa asuvat ihmiset elivät muun muassa maissin, pavun ja kurpitsan kasvatuksella sekä metsästämällä ja luonnonvaraisia kasveja keräillen.^[2] Riistana olivat muun muassa peurat ja jänikset. Pyöreässä osin maanalaisessa kiva:ssa, seremoniahuoneessa, oli maahan kaivettu reikä sipapu, josta henkien uskottiin tulevan. Ihmiset olivat muuten keskenään melko tasa-arvoisia, mutta papit ohjasivat yhteisön toimintaa. Joskus 1200-luvulla puebloalueella levisi varsinkin länteen voimakkaisiin henkiin liittyvä kachina-kultti, joka levisi Etelä-Meksikon vaikutteiden pohjalta.

Pueblointiaanien uskonnon ja yhteiskunnan piirteet lienevät olleet olemassa jo kauan ennen espanjalaisten tuloa. Uskomukset ja rituaalit säätelivät pitkälti pueblointiaanien elämää. Jumalina palvottiin aurinkoa ja eri maissilajien suojelushenkiä, joita palvottiin säännöllisesti vuosikierron mukana toistuvin juhlin. Uskontoon liittyi tanssimista, naamioita, hiekkaan tehtyjä kuvioita ja taikaesineillä. Osa uskonnollisista riiteistä oli salaisia kiva-huoneessa tehtäviä. Intiaanit uskoivat, että riiteillä varmistettiin ihmisten toimeentulo, esimerkiksi jumalien pelloille antama sade ja pyrittiin parantamaan sairaita. Puebloissa oli uskonnollisten puolisalaisten seurojen lisäksi metsästäjien ja soturien seuroja. Kuolleet haudattiin tavallisimmin maahan, mutta saatettiin polttohaudatakin. Yhteiskunta oli melko tasa-arvoinen pappien valta-asemaa lukuun ottamatta.

Pueblot eivät olleet yhtä sotaisia kuin idempänä Pohjois-Amerikan mantereella asuneet intiaanit, mutta saattoivat käydä sotaretkillä kostoksi hyökkäyksistä tai vallatakseen viljelymaata. Miehet ja naiset tekivät yhtä lailla viljelytöitä. Bumerangia, joka ei palannut lähettäjälleen, käytettiin metsästyksessä. Yksi pueblokylä oli heimon kokoinen, mutta kielellisesti samantyyppisillä lähikylillä oli yhteishenkeä. Naisten hallitsema suku oli merkittävä yhteiskunnan elementti. Vaatteita tehtiin puuvillasta.

Pueblo-kulttuuri lienee ollut etnisesti hajanainen. Alueella asuu nykyäänkin useita eri kansanryhmiä. Eroa oli varsinkin itäisten Rio Granden seudun ja läntisten pueblointiaanien välillä.^[3] Myös ajan mukana tapahtui melkoisia muutoksia eri tavalla eri alueilla. Lännessä papit määräsivät uskonnollisista ja yhteiskunnan asioista, vaikkei varsinaista päällikköä ollutkaan. Vaikka miespappi ohjasi yhteiskuntaa, naiset omistivat maan. Yhteiskunta oli jakautunut kahteen sukuklaaniin, jossa suku laskettiin äidin puolelta, ja jotka hoitivat tiettyjä tehtäviä yhteiskunnassa. Lännessä papin tehtävä periytyi tietyissä suvuissa. Idempänä klaanien merkitys oli vähäinen tai niitä ei ollut, ja niiden sijasta oli niin kutsuttuja vastakkaisryhmiä, jotka nimettiin vaikkapa kesän ja talven mukaan. Siellä varsinaisen papin lisäksi oli erikseen sotapäällikkö,^[4] jotka ainakin joskus laskettiin isän mukaan.

 

Pueblojen, suurten kennomaisten huonerykelmien rakentaminen liittyy anasazi-kulttuuriin. Muita alueen intiaanikulttuureja olivat Cochise, Mogollon ja Hohokam sekä Fremont. Pueblo-kulttuurilla oli monta edeltäjää. Yhdysvaltojen lounaisosassa kehittyi metsästäjien ja myöhemmin keräilijöiden kaudella Cochise-kulttuuri n. 9000/5000 eaa. – 200 jaa., joka noin 3500–1500 siirtyi Chihuahua-vaiheeseen ja 1500–200 eaa. ehkä hieman kiinteämmin asuvaan San Pedro -vaiheeseen. Cochise-kulttuurista kehittyi Mogollon ja Hohokam, Mogollonista anasazi eli pueblo. Lähialueiden kulttuureja olivat Patayan ja Fremont. Pueblon kulttuurin suurten talojen rakentaminen oli mahdollista, kun maanviljely elätti paikoillaan asuvaa väestöä.

Pueblo-kulttuuri jakautui alueittain muun muassa Virginin, Kayentan, Mesa Verden, Chacon ja Rio Granden osioihin, joiden rakennukset ja koristelut erosivat ainakin jonkin verran toisistaan.^[5] Pueblo-kulttuuri oli laajimmillaan noin vuonna 1100, jolloin se ulottui pohjoisesta New Mexicosta luoteiseen Arizonaan asti. Pueblo-kulttuuri hävisi luhistuessaan varsinkin pohjoisesta ja itäisestä New Mexicosta, mutta myös luoteisesta Arizonastakin.

 

Maissin viljely lienee keksitty Pohjois-Amerikassa 3000–750 eaa. Tarkkaa ajankohtaa ei tiedetä. Varhaisimmat Neljän nurkan asukkaat, korintekijät vuodesta 185 eaa. asuivat puoliksi maanalaisissa, pyöreissä taloissa, joiden halkaisija oli 3–8 metriä. He käyttivät metsästykseen atlatlia, puista heittokeihästä, koska jousta ja nuolta ei tunnettu. Tämä vaihe pohjautunee hyvin vanhaan traditioon, joka on peräisin Amerikkaan muuttaneilta intiaaneilta. Koreja tehtiin säilytykseen ja jopa keittämiseen kuumilla kivillä, jotka upotettiin koriin.

Noin 450 alettiin valmistaa keramiikkaa ja mahdollisesti käyttää jousta ja nuolia. Noin 490 ilmasto muuttui kosteammaksi ja maanviljelylle suotuisaksi.^[6] Elettiin korintekijät III eli "muuntunut korintekijä" -vaihetta, jolloin imettiin vaikutteita alueen muista kulttuureista, kuten Mogollonista. Tänä kautena kehitys meni nopeasti eteenpäin, maissinviljely vakiintui ja samoin jousi ja nuoli. Tältä ajalta on löydetty talo, joka oli neliömäinen ja puoliksi maan alla. Siihen liittyi ympyrämäinen varasto maanalaisella käytävällä.

Luultavasti puebloalueen kulttuurikehitys perustui pitkälti Mesoamerikan vaikutteisiin. Silti pueblokulttuuri erosi monin tavoin Mesoamerikan kulttuurista.^[7]

 

Mesa Verden ensimmäiset kokonaan maanpäälliset rakennukset tehtiin vuoden 700 tienoilla.^[8] Toisin kuin korintekijöiden aikana, esiintyi kallonmuotojen muuntelua mikä viittaa useampaan kansanryhmään. Pueblo I, joka oli alkuvaihe, kesti 700–950. Sinä aikana muuratuista suorakulmaisista huoneista kehittyi paikoitellen kyliä.

Vuosina 840–860 joissain Doloresin laakson puebloissa eli jo kymmeniä ihmisiä.^[9] Vuoteen 950 asti lähes kaikki Mesa Verden pueblorakennelmat olivat pöytävuoren päällä.^[10] Pueblo II:n aikana keksittiin korvalliset saviruukut ja ensimmäiset Mesa Verden pueblot rakennettiin jyrkänteiden yläpuoliselle tasangolle noin 950. Talorykelmät kertovat jonkinlaisen järjestyneen yhteiskunnan synnystä. Väestö kasvoi valtavasti. Toisen pueblovaiheen aikana ilmestyi myös mesoamerikkalainen tapa muovailla päänluita. Vuosina 1050–1100 oli runsassateinen, maanviljelylle ja väestönkasvulle suotuisa kausi.^[11]

Anasazi-kulttuurin alue laajeni noin vuoteen 1100 jaa. Noin 1150 kylät siirtyivät suojaisiin paikkoihin jyrkänteiden alle. Pueblo III alkoi noin 1130. Tällöin syntyivät meidän tuntemamme mehiläiskennomaiset kerrostalot, jotka olivat olleet jopa 6–7-kerroksisia. Näihin aikoihin, noin 1150 puebloja alettiin rakentaa säännöllisesti kallionjyrkänteissä oleviin valtaviin luolamaisiin tai hyllymäisiin syvennyksiin.^[10] Pueblojen rinnalla rakennettiin yhä myös vanhanaikaisia asuinkuoppia. Ainakin jotkut pueblot syntyivät nopeasti. Mesa Verden Pueblo Aztec rakennettiin rakennuspuiden vuosirakenteista päätellen 1110–1124, pääosin 1111–1115. Vuonna 1110 sinne saapui ensimmäinen siirtolaisaalto, joka alkoi rakentaa puebloa. Seuraavana vuonna paikalle saapui enemmän siirtolaisia ja puolet pueblosta oli valmiina. Kolmas aalto saapui vuonna 115.^[12] Pueblossa oli maanpinnalla 221 huonetta, 1. kerroksessa 110 ja 3. kerroksessa 12, yhteensä 352 huonetta, joka saattaa merkitä jopa 352 asukasta.^lähde? Pueblo Aztec hylättiin jo 1130.

Talojen liittäminen yhteen saattaa johtua puolustautumistarpeesta — monia puebloja onkin kallionjyrkänteen alla ylävällä paikalla. Useita puebloja on löydetty kallionjyrkänteissä olevista luolamaisista syvennyksiltä, jonne on hankala päästä. Näihin aikoihin oli Mesoamerikassakin levotonta, kun sinne saapui nahuatlia puhuvia heimoja pohjoisesta. 1100–1200 rakennettiin lähialueille torneja (torreones) kivestä Gallinajoen lähelle ja tyypillisempiä kuoppataloja ja maan päällisiä taloja. Tämä Gallinan kulttuuri siirtyi pohjoiseen, kun ilmeisesti pueblointiaanit hyökkäsivät sen asumusten kimppuun tappaen raa'asti talojen puolustajia ja ajaen loput pakoon. Chacon kanjonissa kukoisti 950–1300 jaa. noin 125 suunniteltua pientä kaupunkia, joita yhdistivät tiet. Monet olivat D:n muotoisia, kuten Pueblo Bonito, jossa oli 800 huonetta ja 1 200 asukasta.^lähde? Tämä pueblo oli alaltaan yli hehtaarin.^lähde?

Ajanjaksolla 1200–1300 jaa. suuri osa puebloista autioitui ja Mesa Verden alue hylättiin kokonaan vuosien 1250–1300 välillä^{[13][14][15][16]}. Syyksi on arveltu vihollisen hyökkäystä tai ilmaston kuivumisesta johtuvaa eroosiota. Mesa Verden loppuajoilta on merkkejä väkivallan kasvusta. Ehkä pueblokansoja muutti turvallisemmille seuduille, jossa pystyttiin paremmin viljelemään maata. Näihin aikoihin noin 1150 jaa. alkoi Amerikassa laaja kuivuus, jonka arvellaan autioittaneen Etelä-Amerikan Tiwanakunkin. Noin 1215–1225 oli melko lyhyt, mutta hyvin kuiva jakso Mesa verden seuduilla^[17]. Pueblojen perimätieto väittää sateenjumalan hylänneen alueen. Neljän nurkan alueen veden- ja lumentulo muuttui epäsäännöllisemmäksi kuin pohjoisten ja itäisten seutujen. Neljän nurkan alueelle ilmestyi suuri kuivuus 1276–1299.^[18] Syynä pohjoisen puebloalueen autioitumiseen on voinut olla myös etelään syntyneiden uusien keskusten vetovoima. Etelässä näyttää syntyneen uusia uskonnollisia ja poliittisia liikkeitä sekä terveydenhoidon ja sodankäynnin järjestöjä ja suuria asuinalueita.^[19] Mutta Rio Granden alue ja Coloradon laakion eteläreuna pysyivät ennallaan. Pueblo Azteciin muutti vierasta väestöä noin vuosiksi 1220–1260.

Samoihin aikoihin Mesoamerikassa tapahtui voimakkaita muutoksia. Pueblot jatkoivat vielä Rio Granden laaksossa, Pecosissa sekä hopi- ja zuni-alueilla. Tätä sanotaan Pueblo IV -kaudeksi.

 

Espanjalainen valloittaja Francisco Vásquez de Coronado eteni pueblojen alueelle 1540–1541, ja 1620-luvulla fransiskaanimunkit alkoivat tehokkaasti käännyttää pueblointiaaneja. Espanjalaiset käyttivät pueblointiaaneja käytännössä maaorjina maatiloillaan ja muutenkin kohtelivat intiaaneja kaltoin. Espanjalaisia oli silti melko vähän, ja he eivät pystyneet suojelemaan pueblointiaaneja, kun apachet tunkeutuivat pueblojen alueelle tappaen niiden väestön. Espanjalaisten tuomat taudit, ankara tuotteiden verotus sekä kuivuuden aiheuttama nälänhätä koettelivat pueblojen asukkaita.^[20] Pueblointiaanit kapinoivat hajanaisesti, mutta espanjalaiset kukistivat pienet paikalliset kapinat armotta yksi toisensa jälkeen.

Kun monet erilliset kapinat epäonnistuivat, pueblointiaanit neuvottelivat keskenään yhteisestä väkivaltaisesta kansannoususta ja aloittivat sen yhtä aikaa monilla alueilla vuonna 1680. Kapinaan liittyivät myös navajot ja jopa osa apacheistakin. Kapinaan nousseet intiaanit tappoivat parikymmentä pappia, sytyttivät kirkot, ryöstivät ja hävittivät valkoisten omaisuutta sekä tappoivat yhteensä noin 400 espanjalaista. Tällä kertaa kapinahanke eteni pueblointiaanien kannalta hyvin. Kaikki käännytetyt kapina-alueen pueblot käännytettiin takaisin. Muun muassa espanjalaisten keskus Santa Fe kukistui. Parin seuraavan vuoden aikana espanjalaiset yrittivät taistellen kukistaa pueblokapinan, mutta intiaanit löivät hyökkäykset takaisin. Pueblointiaanit olivat kuitenkin keskenään riitaisia, ja kapinaliikkeen pääasiallinen johtaja Popé käyttäytyi pueblointiaanien keskuudessa diktaattorin tavoin tappaen vastustajiaan pueblointiaanien parissa. Niinpä intiaanit alkoivat taistella keskenään, ja intiaanien kapinaliitto alkoi hajota vuoden 1690 tienoilla. Espanjalaiset kukistivat pueblointiaanien kapinan veristen taistelujen tuloksena 1692–1694. Parin vuoden päästä alkanut uusi pueblokapina kukistui nopeasti. Tämä sota tappoi 30 % pueblointiaaneista.

Espanjalaisten tullessa pueblointiaaneja oli asunut noin 120 kylässä noin 100 000, mutta vuonna 1696 noin 30 kylässä noin 24 000.^lähde? Sodasta oli pueblointiaaneille se hyöty, että espanjalaiset kohtelivat näitä sen jälkeen hieman kunnioittavammin. Espanjalaiset ja pueblot toimivatkin yhdessä yhä röyhkeämmin ryösteleviä comancheja, navajoja, kiowia, uteja ja apacheja vastaan, ja suurin osa pueblointiaaneista kääntyi uudestaan katolilaisiksi 1700-luvulla.^[21] Yhdysvallat liitti pueblojen alueen itseensä 1840-luvulla, mitä muutamat puebloheimot vastustivat. Vaikka pueblointiaanitkin kärsivät eurooppalaistan tultua huomattavia väkiluvun menetyksiä, he onnistuivat säilyttämään perinteistä kulttuuriaan ja maitaan huomattavasti enemmän kuin monet muut Yhdysvaltain intiaaniheimot.

• Kiva, pyöreä seremoniahuone.
• Sipapu, kivassa oleva pyöreä rituaalinen kolo.

Pecosin luokitus jakaa Anasazi-pueblo-kulttuurin kehityksen eri vaiheisiin.^lähde?

• Chacon kanjoni luoteisessa New Mexicossa, mm. Pueblo Bonito
• Koillis-Arizonan Kayenta
• Pohjoinen San Juan eli Mesa Verde Lounais-Coloradossa. Salmon Ruin ja Aztec Ruins, ovat Farmingtonin lähellä New Mexicon osavaltiossa.
• Virginin lohko
• Rio Granden lohko idässä
• (Keski-Arizonan Wupatki)

Sata kilometriä Chaco Canyonista etelään on pueblojen ryhmittymä, joista suurin "talo" on Kin Nizhoni.

Zunit lienevät osittain mogollonin, osittain anasazin perillisiä. Hopit lienevät läntisen Anasazi-kulttuurin jälkeläisiä. Rio granden pueblot liittynevät itäiseen Anasaziin.^[31]

Historialliset puebloheimot vuonna 1600^[32]

• Hopit
• Zuni-intiaanit
• Acoma-intiaanit
• Laguna-intiaanit
• Pirot
• Tompiro-intiaanit
• South Tiwa -intiaanit
• Jemez-intiaanit
• Keresans-intiaanit
• Tano-intiaanit
• Pecos-intiaanit
• Tewa-intiaanit
• Rio Grande Keresans-intiaanit

 

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Muinainen pueblokulttuuri.

• Esikolumbiaaniset intiaanikulttuurit
• Pohjois-Amerikan intiaanikulttuurit
• Hohokamin kulttuuri
• Mogollonin kulttuuri
• Cochisen kulttuuri
• Gallinan kulttuuri

• Andersson & Henriksson: Intiaanit. Gaudeamus, 2010. ISBN 9789524951623
• Göran Burenhult (toim.): Ihmisen suku, Kivikauden ihmiset. WSOY, 1994. ISBN 951-0-18780-1
• Ceram C.W.: Ensimmäinen amerikkalainen – Intiaanien arvoitus. Suomentanut Raija Mattila. Kirjayhtymä, 1973. ISBN 9789512603138
• Michael Coe & Elizabeth benson & Dean Snow: Atlas of Ancient America. Facts on File, 1986. ISBN 9780816011995
• Fagan, Brian M: Muinaisen maailman suuret salaisuudet. Suomentanut Jaana Iso-Markku. Otava, 2003. ISBN 9789511181385
• Fagan, Brian: Pitkä kesä. Suomentanut Osmo Saarinen. Ajatus, 2008. ISBN 9789512075959
• Gene S. Stuart: America's Ancient Cities. National Geographic Society, 1988. ISBN 9780870446320
• Pentti Virrankoski: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1994. ISBN 951-717-788-7

• Ancient Pueblo Region
• National Park Service: Chaco Culture National Historical Park
• Solstice Project
• Ancient Observatories: Chaco Canyon
• Chaco Canyon, a Photo Gallery
• The Chaco Meridian