Petrus Ramus

Ramus syntyi Cutsin kylässä Picardyssä aateliseen, mutta köyhtyneeseen perheeseen: hänen isänsä oli hiilenpolttaja. Ramus pääsi 12-vuotiaana Collège de Navarreen ja teki työtä päivisin ja opiskeli öisin. Skolastiikkaa ja aristotelismia vastaan suuntautunut reaktio koulutuksessa oli tuohon aikaan edelleen täysissä voimissaan. Ramus voitti monet edeltäjänsä tässä kiihkossa. Väitöksessään Quaecumque ab Aristotele dicta essent, commentitia esse vuonna 1536 Ramus esitti Walter J. Ongin muotoilemana, että "kaikki asiat, mitä Aristoteles on sanonut, ovat epäjohdonmukaisia, koska ne on systematisoitu huonosti ja voidaan palauttaa mieleen ainoastaan mielivaltaisia muistitekniikoita käyttämällä" (Ong, Ramus, Method, and the Decay of Dialogue: From the Art of Discourse to the Art of Reason, 1958: 46–47).

Ongin mukaan (36–37) tällaiset räväkät syytökset olivat tavallisia tuohon aikaan. Siitä huolimatta Ong esittää kysymyksen, jättikö Ramus koskaan tätä väitöstä tarkastettavaksi (36–41). Ramus kuitenkin julkaisi vuonna 1543 teokset Aristotelicae Animadversiones ja Dialecticae Partitiones, joista ensin mainittu oli vanhan logiikan kritiikkiä ja viimeksi mainittu uusi tieteen oppikirja. Partitiones-teoksen uusi versio ilmestyi vuonna 1547 nimellä Institutiones Dialecticae ja vuonna 1548 nimellä Scholae Dialecticae. Teos Dialectique (1555), Ramuksen järjestelmän ranskankielinen esitys, on ensimmäinen aihetta käsittelevä teos ranskaksi.

Sillä aikaa yliopistosta valmistunut Ramus oli aloittanut luennoinnin, mutta hänen uhkarohkeutensa veti puoleensa konservatiivista filosofiaa ja teologiaa edustaneiden vihan. Häntä syytettiin perustusten kaivamisesta filosofian ja uskonnon alta. Asia vietiin Pariisin parlementin eteen ja lopulta Frans I:en eteen. Kuningas määräsi asian viiden hengen komission tutkittavaksi, ja se totesi Ramuksen syylliseksi "harkitsemattomasti, häikäilemättömästi ja julkeasti" toimimiseen. Hänen luennoimisensa kiellettiin vuonna 1544. Ramus vetäytyi Pariisista, mutta palasi pian jälkeenpäin, kun Lorrainen kardinaali oli perunut kiellon.

Vuonna 1551 Henrik II nimitti Ramuksen filosofian ja kaunopuheisuuden professoriksi Collège de Franceen, jossa hän luennoi huomattavan ajan, joskus jopa 2000-päiselle yleisölle. Ramus julkaisi elämänsä aikana visiikymmentä teosta, ja hänen kuolemansa jälkeen julkaistiin vielä yhdeksän lisää. Vuonna 1561 häneen alettiin kuitenkin suhtautua vihamielisesti, koska hän oli omaksunut protestanttisuuden. Hän joutui pakenemaan Pariisista, ja vaikka hän löysikin pakopaikan Fontainebleaun palatsista, hänen kotinsa tuhottiin ja kirjastonsa poltettiin hänen poissa ollessaan. Hän jatkoi professorina jonkin aikaa tämän jälkeen, mutta vuonna 1568 tilanne oli jälleen niin uhkaava, että hän katsoi paremmaksi pyytää lupaa matkustaa pois. Palattuaan Ranskaan vuonna 1572 hän joutui vastustajiensa uhriksi Pärttylinyön verilöylyssä 24. elokuuta.

Ramus vaikutti logiikkaan muun muassa syllogistiikkaan tekemillä korjauksillaan. Hän myönsi ainoastaan kolme ensimmäistä kuviota alkuperäisestä aristoteelisesta mallista, ja myöhemmissä teoksissaan hän hyökkäsi jopa kolmannen kuvion pätevyyttä vastaan, seuraten Lorenzo Vallaa. Ramus myös aloitti nykyisen tavan, jossa kuviot päätellään välitermin sijainnista premisseissä, sen sijaan että ne perustuisivat Aristoteleen tavoin välitermin suhteeseen subjekti- ja predikaattitermiin.

Ramuksen taipumus retoriikkaan näkyy logiikan määrittelyssä ars disserendiksi. Hän katsoi, että logiikan säännöt voitiin oppia paremmin havainnoimalla sitä, kuinka Cicero suostutteli kuulijoitaan, kuin lukemalla Organonia. Ramuksen suorittama jako luonnolliseen ja keinotekoiseen logiikkaan, eli jokapäiväisen puheen implisiittiseen logiikkaan ja saman logiikan järjestelmällisen esityksen eksplisiittiseen logiikkaan, levisi kuitenkin logiikan oppikirjoihin. Ramuksen mukaan logiikka muodostui kahdesta osasta, inventiosta (ajatuksen käsittely ja määritelmä) ja johtopäätöksestä (käsittäen varsinaisen johtopäätöksen, syllogismin ja metodin). Tämä jako synnytti leikkisän nimityksen harkintakyvylle tai älylle, "secunda Petri".

Ramuksen logiikka nautti suurta suosiota jonkin aikaa, ja suosio synnytti ramistien koulukunnan, jolla oli lukuisia kannattajia Ranskassa, Saksassa, Alankomaissa, Englannissa, Skotlannissa ja myös Skandinavian yliopistoissa 1500-luvulla. Ramuksen teoksia käytettiin oppikirjoina. Niinkin myöhään kuin 1626 Francis Burgersdyk jakoi aikansa loogikot aristoteelisiin, ramisteihin ja semi-ramisteihin, jotka Rudolph Goclenius vanhemman tapaan pyrkivät toimimaan kahden osapuolten välillä. John Milton kirjoitti jopa tutkielman Artis Logicae Plenior Institutio ad Petri Rami Methodum concinnata, joka julkaistiin kaksi vuotta tämän kuoleman jälkeen.

Ei voida kuitenkaan sanoa, että Ramuksen keksinnöt merkitsisivät mitään suurempaa virstanpylvästä logiikan historiassa. On vain vähän perusteita niille Ramuksen väitteille, että hän olisi korvannut Aristoteleen uudella ja itsenäisellä järjestelmällä. Ramuksen teoksia tarkkaan tutkimalla Ong on päätellyt, että Ramuksen metodisoinnit ovat vain "epätoivoisen miehen, joka ei ole ajattelija vaan pelkästään lukenut opettaja, tekemiä amatöörimäisiä töitä" (The Barbarian Within, 1962: 79–80).

 

• Dialecticae institutiones, Paris (1543; toinen painos nimellä Institutionum dialecticarum libri III, 1553)
• Dialecticae partiones (1543)
• Aristotelicae animadversiones (1543)
• Rhetoricae distinctiones (1549)
• Anti-Quintilian (1549)
• Dialectique (1555, ranskaksi; latinankielinen käännös Dialecticae libri II, 1556)
• Arithmeticae libri III (1555)
• Scholae grammaticae libri II (1559)
• Avertissement sur la réformation de l'université de Paris au Roi (1561)
• Gramere (1562, uusi painos nimellä Gramaire, 1572)
• Scholarum physicarum libri VIII in totidem acroamaticos libros Aristotelis (1565)
• Scholarum metaphysicarum libri XIV (1566)
• Scholae in liberales artes, Basel (1569)
• Defensio pro Aristotele adversus Jac. Schecium, Lausanne (1571)
• Commentariolum de Religione Christiana libri IV, Frankfurt (1577)

• Ramismi
• Mnemotekniikka

• Freedman, Joseph S.: Philosophy and the Arts in Central Europe, 1500–1700: Teaching and Texts at Schools and Universities (Ashgate, 1999).
• Ong, Walter J.: Ramus, Method, and the Decay of Dialogue: From the Art of Discourse to the Art of Reason (Harvard University Press, 1958; reissued with a new foreword by Adrian Johns, University of Chicago Press, 2004, http://www.press.uchicago.edu/cgi-bin/hfs.cgi/00/16506.ctl (Arkistoitu – Internet Archive) ISBN 0-226-62976-7);
• Ong, Walter J.:, Ramus and Talon Inventory (Harvard University Press, 1958);
• Sharratt, Peter: "The Present State of Studies on Ramus," Studi francesi 47–48 (1972) 201–13;
• Sharratt, Peter: "Recent Work on Peter Ramus (1970–1986)," Rhetorica: A Journal of the History of Rhetoric 5 (1987): 7–58;
• Sharratt, Peter: "Ramus 2000," Rhetorica: A Journal of the History of Rhetoric 18 (2000): 399–455;

• Ramism (The Dictionary of the History of Ideas) (englanniksi)