[go: up one dir, main page]

Paharpur on rauniokaupunki Bangladeshissa. Mahayana-buddhalaiset asuttivat kaupunkia 700-luvulta 1200-luvulle. Paharpur on erityisen arvokas muistomerkki buddhalaisesta arkkitehtuurista, jonka esimerkkiä seurattiin ympäri Etelä-Aasiaa. Se on ollut Etelä-Aasian suurin yksittäinen buddhalaisluostari ja huomattava buddhalaisen tiiliarkkitehtuurin saavutus. On ajateltu sen olleen mallina 400 vuotta myöhemmin Kaakkois-Aasiaan tehdylle Angkor Watille.[1]

Paharpurin buddhalainen temppeli
Paharpur vihar (Somapura Mahavihara)
Keskuspyhäkkö ja sen edessä olevat votiivistupat.
Keskuspyhäkkö ja sen edessä olevat votiivistupat.
Sijainti Paharpur, Naogaon, Bangladesh
Koordinaatit 25.03102°N, 88.97706°E
Rakennustyyppi raunio
Valmistumisvuosi 700-luku – 800-luku jaa.
Rakennuttaja hallitsija Dharmapala
Käyttäjä buddhalaiset
Runkorakenne tiili
Korkeus 22 metriä (ehjänä 30 m)
Kerrosluku 3 tasannetta
Kerrosala kolmas tasanne 400 m²
Tilavuus 34 155 m³

Koko alue 9 hehtaaria

Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Kaupungin arkeologisesti merkittävin rakennus on suuri luostari, Sompur Bihara. Palan kuningaskunnan hallitsija Dharmapala rakensi luostarin 700-luvulla aasialaiseksi oppimis- ja pyhiinvaelluskeskukseksi. Luostarikompleksin pinta-ala on 85 000 m² ja se koostuu 177 luostarikammiosta, useista stupista ja temppeleistä sekä lukuisista sivurakennuksista. Luostarin koristellut terrakottalaatat esittävät jumalia, kasveja, eläimiä, miehiä ja naisia.[1] Vuonna 1985 luostari valittiin Unescon maailmanperintöluetteloon.

Luostarista erillään on Paharpurin keskuspyhäkkö, joka on keskiaikaisen insinööritaidon ihme, sillä se on rakennettu kokonaan tiilistä ilman savilaastia. Tiileen oli turvauduttava, sillä alueella ei juurikaan ole kiviä. Pyhäkkö oli keskeltä avoin neliö, jossa oli kolme tasoa. Ensimmäinen tasanne on 3 metriä korkea ja 4 825 m²:n laajuinen. Toinen tasanne on vastaavasti 4 m korkea ja 2 620 m²:n laajuinen. Tornin korkein osa, kolmas tasanne on nykyisin 15-metrinen, mutta sen arvellaan olleen 22-metrinen. Sen pinta-ala on 400 m².[1]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c Chris Scarre: Maailman seitsemänkymmentä ihmettä, s. 134-135. Otava, 2000. ISBN 951-1-16713-8

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.