Nimistöntutkimus
Nimistöntutkimus eli onomastiikka on kielitieteellinen tutkimusala, joka tutkii erisnimiä.[1] Nimistöntutkimuksen keskeisiä tutkimuskohteita ovat paikannimet ja henkilönnimet.[2]
Nimistöntutkimus Suomessa
muokkaaSuomessa nimistöntutkimuksen keskeisiä tutkijoita ovat olleet 1900-luvun alkupuolella Viljo Nissilä, puolivälistä lähtien Pertti Virtaranta ja loppupuolella kansainvälisestikin uraauurtavat Eero Kiviniemi, Kurt Zilliacus ja Lars Huldén.
Kotimaisten kielten keskus on kerännyt paikannimiä eri puolilta Suomea vuodesta 1915 alkaen. Vuoteen 1978 mennessä tässä työssä oli ollut mukana noin 600 eri-ikäistä ja eritasoista niin sanottua nimestäjää, esimerkiksi kesällä 1978 puolensataa, ja nimiä oli kertynyt yli kaksi miljoonaa, minkä arveltiin kattavan noin 80 prosenttia Suomen paikannimistä. Aineisto palvelee nimistöntutkijoiden lisäksi myös karttojen laatijoita, kielitieteilijöitä, historiantutkijoita, sosiologeja, kansatieteilijöitä, arkeologeja, kirjallisuuden tutkijoita, maantieteilijöitä sekä kasvi- ja eläintieteilijöitä.[3]
Lähteet
muokkaa- Ainiala, Terhi & Saarelma, Minna & Sjöblom, Paula: Nimistötutkimuksen perusteet. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2008. ISBN 978-951-746-992-0
Viitteet
muokkaa- ↑ Ainiala-Saarelma-Sjöblom 2008, 15
- ↑ Ainiala-Saarelma-Sjöblom 2008, 23
- ↑ Suomen paikannimet pian kirjoissa. Helsingin Sanomat, 11.7.1978, s. 6. Näköislehti (maksullinen).