Maimonides

Maimonides syntyi vuonna 1135 tai 1138^[2] Córdobassa Espanjassa, joka oli tuohon aikaan islaminuskoisten hallussa.^[3] Hän opiskeli Tooraa isänsä Maimonin ja rabbi Josef ibn Migašin alaisuudessa. Vuonna 1148 Marokosta tulleet almohadit valtasivat islamilaisen Espanjan ja pakottivat juutalaiset ja kristityt valitsemaan islamin, kuoleman tai poismuuton väliltä.^[4][5] Almohadien tullessa valtaan Maimonides oli 10- tai 13-vuotias. Maimonideen perhe muutti mahdollisesti ensin joksikin aikaa kristittyyn Espanjaan mutta palasi takaisin.^[2] Perhe ryhtyi harjoittamaan salaa juutalaisuutta mutta esiintyi muslimina välttääkseen vainot.^[5][4] Vuodet 1160-1165 Maimonides asui vanhempineen Marokon Fesissä.^[2][3][4] Samoihin aikoihin hän kirjoitti tunnetun kommentaarinsa Mišnaan, juutalaiseen laki- ja kirjoituskokoelmaan.

Kun Maimonideen perheen tuntema rabbi teloitettiin Marokossa juutalaisuuden harjoittamisen vuoksi,^[5] perhe siirtyi vuonna 1165 lyhyeksi aikaa Palestiinaan, joka oli ristiretkeläisten hallussa. Sieltä perhe siirtyi fatimidien Egyptiin, missä valta siirtyi 1171 Aijubidien dynastialle.^[5][4][2] Palestiinassa Mamonides vietti aikaa Jerusalemissa rukoilemalla Temppelivuoren synagogassa. Perhe asettui lopulta Egyptin Fustatiin, missä juutalaisuus oli sallittua dhimmi-säädösten puitteissa.^[5][4] Siellä hän toimi lääkärinä muun muassa Saladdinin sulttaanille.^[5] Hänestä tuli paikallisessa juutalaisyhteisössä arvostettu henkilö, joka opetti julkisesti ja jolta kysyttiin neuvoa.^[5] Egyptissä hän kirjoitti suurimman osan teoksistaan, mukaan lukien Mišne Tora.

Maimonides meni naimisiin ja sai pojan.^[5] Hän kuoli Fustatissa, ja hänet haudattiin Tiberiaaseen Galileaan.

Maimonides kirjoitti sekä juutalaista teologiaa että lääketieteellisiä kirjoituksia. Hän kirjoitti suurimmalta osin arabiaksi, mutta esimerkiksi Mišne Tora on kirjoitettu hepreaksi. Hänen juutalaisuutta käsittelevät teoksensa olivat

• Kommentaari Mišnaan
• Sefer ha-Mitzvot (Käskyjen kirja)
• Mišne Tora (myös tunnettu nimellä Yad ha-Chazaka), juutalaisen lain täydellinen kokoelma
• More Nevukhim (Neuvottomien opastaja^[6] tai Eksyneiden opas, skolastiikassa Dux perplexorum tai Doctor perplexorum), filosofinen tutkielma joka toisaalta sovittelee yhteen aristoteelista filosofiaa ja juutalaista teologiaa ja toisaalta luokittelee niiden eroja.^[3]
• Teshuvot, kokoelma kirjeitä, myös joitakin julkisia kirjeitä esimerkiksi kuolleiden ylösnousemuksesta ja kuolemanjälkeisestä elämästä

Mišne Torassa Maimonides muotoilee juutalaisen lain mahdollisimman laajasti ja syvällisesti.^[7] Siinä on koottuna kaikki Talmudn lait, ja se sisältää myös Geonimin (joukko varhaiskeskiaikaisia rabbeja, pääosin Mesopotamiassa).

Tunnetuin hänen lääketieteellisistä kirjoituksistaan on Pirkei Moše, joka on kirjoitettu arabiaksi, vaikka nimi onkin hepreaa.

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Maimonides oli harvoja keskiaikaisia juutalaisia filosofeja, jotka vaikuttivat myös ei-juutalaisessa maailmassa. Hän kuuluu edelleen arvostetuimpiin juutalaisiin filosofeihin. Tunnettu keskiaikainen sanonta kuuluu: Mooseksesta (Raamatun profeetta) Moosekseen (Maimonides) ei tunnettu toista samanlaista Moosesta.

Maimonideen vaikutus keskiaikaiseen juutalaiseen filosofiaan oli hyvin suuri. Kaikki radikaaleimmat juutalaiset oppineet vuosisatojen ajalta voitiin jakaa joko maimonidelaisiin tai anti-maimonidelaisiin. Maltillisemmat juutalaiset oppineet taas saattoivat enimmäkseen hyväksyä Maimonideen aristoteelisen maailmankuvan mutta hylkäsivät ne osat, jotka olivat ristiriidassa uskonnollisen perinteen kanssa. Tämä oli yleistä varsinkin 1300–1400-luvulla.

Ankarinta kritiikkiä Maimonides sai Hasdai Crescaksen teoksessa Or Hashem. Crescas tyrmäsi aristoteelisen maailmankuvan paitsi uskonnollisissa, myös perustavanlaatuisissa asioissa, kuten fysiikassa ja geometriassa. Crescaksen kritiikki sai monet 1400-luvun oppineet kirjoittamaan puolustuksia Maimonideelle.

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Mišna-kommentaarissaan Maimonides muotoili juutalaisen uskon 13 periaatetta. Ne määrittelivät hänen näkemyksensä seuraavista asioista:

1. Jumalan olemassaolo
2. Jumalan ykseys
3. Jumalan henkisyys ja ruumiittomuus
4. Jumalan ikuisuus
5. Jumalan yksin tulee olla palvonnan kohde
6. Ilmestykset tulevat Jumalan asettamien profeettojen kautta
7. Mooseksen erityisasema profeettojen joukossa
8. Jumalan laki annettiin Siinain vuorella
9. Toora on muuttumaton Jumalan laki
10. Jumala tietää ihmisten teot ennalta
11. Pahat teot saavat rangaistuksen
12. Juutalaisten messias tulee
13. Kuolleet nousevat ylös

Periaatteet olivat kiistanalaisia, kun ne esitettiin, niitä kritisoivat erityisesti Hasdai Crescas ja Joseph Albo, ja ne jätettiin huomiotta juutalaisuudessa useiden vuosisatojen ajan. Myöhemmin kaksi näiden prinsiippien runollisempaa uudelleenmuotoilua (Ani Ma'amim ja Yigdal) kanonisoitiin siddurissa, juutalaisessa rukouskirjassa, ja ne tulivat osaksi yleistä ajattelua. Nykyään suurin osa ortodoksijuutalaisista pitää näitä prinsiippejä ehdottomina.

Monin paikoin maimonidelaiset oppineet ovat huomauttaneet, että Maimonideen opetuksissa on ristiriita toisaalta sen välillä, mitä hän opetti suurelle yleisölle, ja toisaalta sen välillä, mitä hänen kirjoituksistaan voi ymmärtää, kun ne tulkitaan hänen antamiensa erityisten ohjeiden mukaisesti. Tämän ovat ottaneet esille muun muassa hänen oppilaansa Samuel ibn Tibbon,^[3] ja monet myöhemmät klassiset rabbiiniset oppineet. Asiasta väitellään myös nykypäivän maimonidelaisten oppineiden keskuudessa.

Nämä oppineet ovat huomauttaneet, että Maimonides erottaa selvästi toisaalta "todet uskomukset", jotka ovat sellaisia uskomuksia Jumalasta jotka hivelevät ensisijaisesti filosofista mieltä,^selvennä ja "tarpeelliset uskomukset", jotka ovat hyödyllisiä yhteiskuntarauhan edistämisessä. Tätä näkemystä ei tavata uudempien ultraortodoksisten juutalaisten oppineiden keskuudessa, mistä voi päätellä, että he pitävät kaikkia periaatteita yhtä oleellisina.

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Teoksellaan Eksyneiden opas sekä Mišna-kommentaareillaan Maimonides vaikutti suuresti kristittyihin skolastikkoihin, erityisesti Albert Suureen, Tuomas Akvinolaiseen ja Duns Scotukseen. Maimonides voidaan lukea juutalaisiin skolastikkoihin. Hän sai oppinsa lukemalla arabialaisten muslimifilosofien kirjoituksia, sen sijaan että olisi ollut henkilökohtaisesti yhteydessä heihin. Näin hän pääsi kuitenkin laajalti perille paitsi islamilaisesta filosofiasta myös Aristoteleen opetuksista. Maimonides halusi yhdistää filosofian ja tieteen Raamatun opetuksiin.

Maimonidesta inspiroi kaikessa hänen filosofisessa toiminnassaan skolastiikan ylin periaate: Jumalan ilmaisemien totuuksien ja ihmisten tieteen ja filosofian avulla löytämien totuuksien välillä ei voi olla pienintäkään ristiriitaa. Tieteellä ja filosofialla hän tarkoitti nimenomaan Aristoteleen tiedettä ja filosofiaa. Joissakin tärkeissä kohdissa hän kuitenkin saattoi poiketa Aristoteleen opetuksista. Hän esimerkiksi hylkäsi Aristoteleen opin siitä, että Jumalan huolenpito koskee ainoastaan ihmiskuntaa, eikä ihmisyksilöitä.

Maimonides ihaili myös uusplatonilaisia filosofeja ja omaksui sitä kautta monia käsityksiä, joita skolastikot eivät voineet hyväksyä. Hän esimerkiksi kannatti ns. negatiivista teologiaa, jossa Jumala pyritään määrittelemään negatiivisten attribuuttien kautta. Esimerkiksi ei tulisi sanoa, että Jumala on olemassa olemisen tavallisessa merkityksessä — sen sijaan voimme turvallisesti sanoa vain, että Jumala ei ole olematon. Ei tulisi sanoa, että Jumala on viisas, mutta voimme sanoa, että Jumala ei ole tietämätön eli jossain mielessä Jumalalla on tietoa. Ei tulisi sanoa että Jumala on yksi, mutta voimme sanoa, että Jumalan olemuksessa ei ole moneutta. Periaatteena on siis hankkia ja määritellä tieto Jumalasta kuvaamalla mitä hän ei ole, sen sijaan että yrittäisi kuvata mitä hän on.

Skolastikot olivat samaa mieltä siinä, että mikään predikaatti ei ole riittävä kuvaamaan Jumalan luontoa, mutta he eivät sentään sanoneet, ettei Jumalaan voi soveltaa mitään myöntävää ilmaisua varmuudella. He myönsivät, että vaikka sellaiset ilmaisut kuin "ikuinen", "kaikkivoipa", jne. ovat riittämättömiä silloin kun niillä yritetään kuvata Jumalaa, voimme kuitenkin sanoa "Jumala on ikuinen", eikä meidän tarvitse yrittää ilmaista asiaa negaatiolla "Jumala ei ole ei-ikuinen".

Maimonides on yhtä mieltä filosofien kanssa siitä, että ihmisen älykkyys on osa siitä älykkyydestä, joka saa alkunsa Jumalasta, ja että profeetan tulee harjoittelemalla ja mietiskelyllä nostaa itsensä sellaiselle täydellisyyden tasolle, joka profeetalta vaaditaan. Mutta sitten hän asettaa etusijalle lain, joka opettaa, että tämän täydellisyyden saavuttamisen jälkeen on odotettava Jumalan tekoa, ennen kuin ihmisestä tulee todellinen profeetta.

Maimonides kirjoitti pahan ongelmasta eli teodikeasta, joka käsittelee sitä, kuinka maailmassa voi olla yhtäaikaisesti sekä pahaa että kaikkivaltias ja hyvä Jumala. Hän yhtyy uusplatonilaisiin painottamalla sitä, että maallinen materia on kaiken pahan ja epätäydellisen syynä.

Maimonides jakaa ihmisessä olevan älyn kahtia, toisaalta materiaaliseksi älyksi, joka on riippuvainen ruumiista ja saa siitä vaikutteita, ja toisaalta epämateriaaliseksi älyksi, joka on riippumaton ruumiista. Jälkimmäinen saa alkunsa suoraan universaalista ja aktiivisesta älyn lähteestä. Näin hän tulkitsee Aristoteleen ajatusta nous poietikōs. Se saavutetaan, kun sielu tavoittelee oikeaa tietämystä absoluutista eli Jumalan puhtaasta älystä.

Tämän meissä olevan epämateriaalisen älyn saa aikaan tietämys Jumalasta, ja sillä tavalla ihminen saa epämateriaalisen, henkisen luonteen. Tästä seuraa, että sielu tulee täydelliseksi, johon sisältyy muun muassa inhimillinen onnellisuus ja kuolemattomuus. Ihminen joka on saavuttanut oikean tietämyksen Jumalasta on saavuttanut tilan jossa hän on immuuni kaikille onnen- ja epäonnen potkuille, synnin houkutuksille, ja jopa itselleen kuolemalle. Näin ihminen voi itse saavuttaa pelastuksen ja kuolemattomuuden.

Tämän doktriinin ja Baruch Spinozan kuolemattomuutta koskevien opetusten välillä on niin huomiota herättävä yhtäläisyys, että on oletettu Spinozan saaneen vaikutteita Maimonideelta. Toisaalta näiden kahden juutalaisen ajattelijan välillä on yhtä suuria eroja kuin yhtäläisyyksiä. Spinoza nimittäin opettaa, että tämän kuolemattomuuteen johtavan tiedon saavuttamiseksi on edettävä aistitiedosta tieteellisen tiedon kautta kaikkia asioita koskevaan filosofiseen intuitioon sub specie æternitatis. Maimonides taas opettaa, että tie täydellistymiseen ja kuolemattomuuteen kulkee tekojen kautta, niin kuin ne Toorassa ja rabbiinisessa suullisessa perinteessä kuvataan.

Uskonnolliset juutalaiset eivät uskoneet kuolemattomuuteen ainoastaan henkisessä mielessä, vaan suurin osa uskoi myös, että joskus tulevaisuudessa koittaa messiaaninen aika jolloin kuolleet nousevat ylös haudoista elääkseen ikuisesti. Tämä on juutalaisen eskatologian ydin. Maimonides kirjoitti tästä aiheesta paljon, mutta useimmissa tapauksissa hän kirjoitti älyllisesti täydellistyneiden ihmisten sielun kuolemattomuudesta; hänen kirjoituksensa eivät yleensä käsitelleet ruumiiden ylösnousemista. Hänen aikansa rabbit arvostelivat sitä jyrkästi, ja hänen näkemyksensä asetettiin kokonaisuudessaan kyseenalaisiksi.

Rabbiiniset teokset viittaavat kuoleman jälkeiseen elämään yleensä termillä olam haba ’tuleva maailma’. Jotkut rabbiiniset teokset käyttävät tätä termiä nimenomaan messiaanisesta ajasta, joka tulee koittamaan maan päällä; jotkut taas käyttävät sitä kuvaamaan ainoastaan henkistä maailmaa. Maimonideen aikana juuri tämä riita leimahti täyteen liekkiin, ja seurauksena toinen osapuoli käytti hänen kirjoituksia tukenaan, ja toinen osapuoli taas oli valmiina julistamaan hänet harhaoppiseksi. Lopulta Maimonides katsoi olevansa pakotettu kirjoittamaan aiheesta tutkielman, nimeltään Ma'amar Tehiyyat Hametim ('Tutkielma ylösnousemuksesta').

Tutkielmassaan Maimonides kirjoittaa, että ne jotka väittävät hänen olevan sitä mieltä, että heprealaisen Raamatun viittaukset ylösnousemukseen ovat ainoastaan allegorisia, valehtelevat. Sen sijaan hän vakuuttaa, että usko ylösnousemukseen on perustavanlaatuinen totuus juutalaisuudessa, eikä siitä voi olla erimielisyyksiä, eikä juutalainen voi tukea ketään joka ajattelee toisin. Hän siteeraa Danielin kirjan jakeita 12:2 ja 12:13 todistuksina siitä, että ylösnousemus tulee tapahtumaan nimenomaan fyysisenä.

Maimonides kuitenkin uskoi, päinvastoin kuin useimmat aikansa juutalaiset, että ylösnousemus ei tule olemaan pysyvä. Näin jokaisen ylösnousseen tulee lopulta kuolla uudelleen. Kolmessatoista uskon periaatteessaan hän kirjoittaa: "Näiden jakeiden (Daniel 12:2,13) perusteella näyttää siltä, että ne jotka nousevat ruumiillisesti ylös tulevat syömään, juomaan, parittelemaan, siittämään ja kuolemaan hyvin pitkän elämän jälkeen, aivan kuten nekin jotka tulevat elämään messiaan päivinä.” Näin Maimonides erottaa kuolleiden ylösnousemuksen sekä tulevasta maailmasta että messiaanisesta ajasta. Erityisesti hänen kriitikkojaan ärsytti hänen toteamuksena, että ne jotka uskovat tulevan maailman liittyvän fyysisesti ylösnousseisiin ruumiisiin, ovat "täydellisiä typeryksiä".

Maimonides ei kuvannut aikansa al-Andalusia uskontojen välisen suvaitsevaisuuden tyyssijana. Hän käytti Muhammedsta nimitystä "hullu".^[8] Kirjeessä sorretuille Jemenin juutalaisille Maimonides kirjoitti:^[8]

»Rakkaat veljet, monien syntiemme tähden Jumala on syössyt meidät tämän kansan, arabien, armoille, jotka kohtelevat meitä huonosti. He laativat lakeja, jotka tuottavat meille kärsimystä ja tekevät meistä halveksittavia... Koskaan ei ole ollut kansakuntaa, joka olisi yhtä paljon vihannut, nöyryyttänyt ja inhonnut meitä kuin tämä. - - Kärsimme sietämätöntä sortoa ja meidän oli kestettävä heidän valheitaan ja kunnianloukkauksiaan.»

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

• Opeta kielesi sanomaan "en tiedä", ja edistyt.
• Päätös riskeineen on suositeltavampi kuin päättämättömyys kauhuineen.
• Sinun on hyväksyttävä totuus, tuli se mistä lähteestä tahansa.
• Kaikista positiivisista käskyistä meidän on oltava äärimmäisen tunnontarkkoja juuri lähimmäisenrakkauden käskyä täyttäessämme, koska lähimmäisenrakkaus on oikeamielisen ihmisen merkki.

• Moses Maimonides: Rambam. Selected Letters of Maimonides. Translated and annotated by Avraham Yaakov Finkel. Yeshivath Beth Moshe, 1994. ISBN 0-9626226-3-X (englanniksi)
• Moshe, Yeashiva Beth: Foreword. Teoksessa: Moses Maimonides:Rambam. Selected Letters of Maimonides. Yeshivath Beth Moshe, 1994. ISBN 0-9626226-3-X (englanniksi)

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Maimonides Wikimedia Commonsissa

 

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Maimonides