Biodiversiteetti

Lajien lukumäärän laskeminen on yleisin tapa vertailla eri alueiden biodiversiteetteja. Vertailussa lajeja painotetaan käytännössä kuitenkin eri tavalla, sillä joidenkin lajien merkitys on suurempi kuin toisten.^[1] Lajimäärän käytön tekee vaikeaksi se, että pientenkin alueiden koko eliölajistoa on vaikea selvittää.^[3] Siksi jonkin alueen luonnon monimuotoisuutta selvitettäessä keskitytäänkin tiettyihin indikaattorilajeihin tai -eliöryhmiin. Ne ovat lajeja, joiden on todettu heijastavan myös muun alueella elävän lajiston ominaispiirteitä tai siinä tapahtuvia muutoksia.^[4]

Biodiversiteettiin liittyy myös se, kuinka paljon kotoperäisiä lajeja alueella on, eli lajeja, joita esiintyy vain siellä. Esimerkiksi Havaijisaarilla on vain tuhat kasvilajia, paljon vähemmän kuin samalla leveysasteella Keski-Amerikassa, mutta lähes kaikki niistä ovat kotoperäisiä.^[1]

Lajin sisäinen perinnöllinen muuntelu kuuluu myös biodiversiteettiin.^[1]

Lajiston monimuotoisuuden mittaamiseen on kehitetty lukuisia diversiteetti-indeksejä, joiden laskutapa vaihtelee indeksin tarkan käyttötarkoituksen mukaan. Ne painottavat yleensä lajien lukumäärän lisäksi myös lajien populaatiokoon tasaisuutta: suurin monimuotoisuus saadaan silloin kun lajit ovat yhtä runsaita.^[5] Tällaisen indeksin arvioiminen on huomattavasti helpompaa kuin lajien kokonaismäärän laskeminen, koska se voidaan arvioida jo pienestäkin otoksesta.^[5]

Lajien välinen erilaisuus ja ainutlaatuisuus on myös eräs osoitus monimuotoisuudesta. Esimerkiksi alue, jolla viihtyy yksi leinikkilaji ja yksi sammakkolaji on monimuotoisempi kuin alue, jolla esiintyy vain kaksi leinikkilajia.^[6]

Äärimmäisissä elinympäristöissä, kuten Etelämantereen tulivuorten huipuilla, kuumissa lähteissä tai merenpohjan savuttajissa, on vain vähän lajeja, mutta ne ovat hyvin erilaisia kuin lajit missään muualla.^[1] Jotkin lajit ovat sukunsa ainoita, mutta toiset kuuluvat sukuun, jossa on satoja lajeja. Sukunsa ainoa laji on biodiversiteetin kannalta sikäli tärkeä, että se on usein ainutlaatuinen. Toisaalta laaja suku voi olla osoitus lajiensa evolutiivisesta elinvoimasta.^[1]

Monimuotoisuuden kannalta oleellista ovat lajin yksilöiden muodostamat paikalliset populaatiot. Vaikka laji kokonaisuutena säilyisikin elinvoimaisena, tietyn alueen monimuotoisuus vähenee aina kun lajin paikallinen populaatio katoaa. Lajin muuttuminen uhanalaiseksi tapahtuu siten, että siitä häviää yksi populaatio kerrallaan. Aina kun paikallinen populaatio katoaa, paikallinen ekosysteemi köyhtyy.^[7]

Biodiversiteettiä voidaan mitata lisäksi lajien muodostamien ekologisten yhteisöjen määrällä alueen sisällä. Jos esimerkiksi alueella on sekä metsää että preeriaa, se on monimuotoisempi kuin alue, jossa on vain metsää.^[1]

 

Maalla elää paljon enemmän lajeja kuin merissä, mikä johtuu maalla elävien hyönteislajien valtavasta määrästä. Merissä on toisaalta enemmän eläinten pääjaksoja kuin maalla. Yksikään eläinten pääjakso ei esiinny pelkästään maalla, mutta joitain esiintyy ainoastaan meressä.^[1]

Tropiikin lajimäärä on selvästi suurempi kuin muiden alueiden. Lajirikkaimpia trooppisia alueita ovat Etelä-Amerikan pohjoisosat ja Kaakkois-Aasia. Runsaslajisimmilla alueilla on myös korkein primaarinen nettotuotanto, jota mitataan yhteyttävien kasvien vuodessa sitoman hiilen määränä neliömetriä kohden.^[6]

Arktisten alueiden lajisto on lämpimiä alueita niukempi. Tämä johtuu etupäässä siitä, että alueet ovat olleet usein jään peitossa, eikä lajiutumista ole päässyt tapahtumaan.^[6] Arktiksessa elää runsaat 21 000 tunnettua lajia, jotka ovat sopeutuneet kylmiin ja karuihin olosuhteisiin.^[8][9]

Niin sanotun Rapoportin säännön mukaan lajien levinneisyysalueet ovat keskimäärin sitä suurempia ja lajimäärät samalla pienempiä, mitä kauemmas tropiikista edetään kohti napoja. Tämä johtuu siitä, että viileillä alueilla on paljon niin sanottuja generalisteja, lajeja, jotka joutuvat vuodenaikojen voimakkaan vaihtelun vuoksi hyödyntämään useita lajeja. Tropiikissa sen sijaan on huomattavan paljon spesialistilajeja, kuten hyönteisiä, joiden toukille kelpaa ravinnoksi vain tietty kasvilaji. Erikoistumisen tekee mahdolliseksi tropiikin monimuotoinen ympäristö ja ympäristön vakaus, kuten vuodenaikaisvaihtelun puuttuminen. Tropiikin lajirunsautta selittää myös se, että monet runsaslajiset eliöryhmät ovat alun perin syntyneet siellä ja ehtineet lajiutua kauemman aikaa. Tropiikin lajirikkauden syyt saattavat kuitenkin vaihdella alueesta riippuen.^[6]

80 prosenttia maapallon biodiversiteetistä on alkuperäiskansojen alueella, vaikka alkuperäiskansat muodostavat vain alle viisi prosenttia maailman väestöstä ja hallinnoivat neljäsosaa maapallosta.^[10] Alkuperäiskansojen kulttuurit ovat useimmiten edelleen vahvasti sidoksissa luonnonvarojen käyttöön, ja niiden harjoittamat perinteiset elinkeinot ovat osoittautuneet usein varsin kestäviksi.^[11]

Maalaismaisemassa biodiversiteetti on vähentynyt sellaisilla viljelysalueilla, joilla käytetään salaojitusta tai muita peltopinta-alan tuottavuutta lisääviä menetelmiä. Sen vuoksi esimerkiksi Suomen maaseudun biodiversiteetti on pienempi kuin Baltian tai Venäjän.^[12]

Biodiversiteetin säilyminen on tärkeää luonnon toiminnan kannalta. Lajit elävät jatkuvassa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa, ja jos jokin laji kuolee, seuraukset voivat olla arvaamattomat.^[6] Jos riippuvuuksien verkosto häiriintyy, seurauksena saattaa olla koko ekosysteemin romahtaminen. Monimuotoisessa ekosysteemissä saattaa kuitenkin löytyä tilalle korvaavia lajeja.^[13]

Ihminen ei luultavasti ole vielä löytänyt luonnosta kaikkia arvokkaita lääkeaineita tuottavia kasvia ja sieniä. Näiden katoaminen estäisi myös niistä saatavien lääkkeiden löytymisen.^[6]

Suuri lajidiversiteetti vakauttaa eliöyhteisöä. Vakaa eliöyhteisö palautuu nopeammin häiriöistä kuten paloista, myrskyistä, ilmastonmuutoksesta tai suurta tuhoa aiheuttavien lajien vierailuista. Suuri diversiteetti lisää eliöyhteisön biomassaa, sillä iso lajijoukko sisältää suuremmalla todennäköisyydellä sekä sellaisia lajeja, joiden tuotanto on hyvin runsasta sekä sellaisia, jotka hyödyntävät käyttämättömiäkin resursseja.

Tärkeässä asemassa tietyn ekosysteemin toiminnassa ovat niin sanotut avainlajit. Niiden häviäminen johtaisi monen muunkin lajin häviämiseen. Jokin avainlajina toimiva kasvi voi esimerkiksi tarjota elinpaikan suurelle määrälle muita lajeja ja muodostaa tärkeän osan monen lajin ravinnosta. Suomen luonnon avainlajeja ovat monet puulajit kuten haapa.^[14]

Lajin sisäinen muuntelu on tärkeää esimerkiksi uusien tautien vastustuskyvyn kannalta.^[1] Jos lajin monimuotoisuus on vähäistä, laji on herkkä tuhoutumaan.^[13]

Pääartikkeli: Luontokato

Biodiversiteettikatoa syntyy, kun lajit taantuvat eli niiden kannat pienenevät, vaikka ne olisivatkin yhä elinvoimaisia.^[15] Nykyisin lajeja myös häviää paljon nopeammin kuin koskaan ennen historiassa. Lajien häviäminen on 1 000–1 000 000 kertaa lajiutumista yleisempää.^[13]

Maapallon biodiversiteetti on YK:n toukokuussa 2019 julkaiseman raportin mukaan nopeasti vähenemässä ihmisen toiminnan seurauksena. Suurimpia luonnon tuhoutumisen ja monimuotoisuuden katoamisen syitä ovat ruoantuotanto maalla ja merellä, metsätalous, teiden ja muiden väylien rakentaminen sekä kaupungistuminen.^[16] Metsiä, soita ja muita luonnonympäristöjä muutetaan pelloiksi, patoaltaiksi ja kaupungeiksi.^[17] Tehomaataloudessa hyönteisiä hävitetään hyönteismyrkyillä sekä tuhotaan niiden asuinympäristönään käyttämää kasvillisuutta.^[16]

Suot ovat Euroopan luontotyypeistä kaikkein uhanalaisin ja yksi eniten heikentyneistä elinympäristöistä Suomessa.^[18][19]

Ilmaston lämpeneminen pahentaa monimuotoisuuden tuhoutumista.^[16] Lämpenemisen vaikutus biodiversiteettiin on kahtalainen. Yhtäältä sen seurauksena tropiikin lajit voivat levitä kauemmas päiväntasaajalta, mikä lisää monimuotoisuutta maailmanlaajuisesti. Suomessa esimerkiksi jalopuulajit voivat levitä pohjoisemmaksi. Toisaalta monen eliölajin on vaikea siirtyä uusille alueille, osittain koska ihmisen toiminnan vuoksi niiden elinalueet ovat pirstoutuneet. Jos lajin elinolosuhteet muuttuvat epäsuotuisiksi, eikä se pysty siirtymään minnekään, se voi kadota.^[20]

YK:n raportin mukaan jopa miljoona lajia on vaarassa kuolla sukupuuttoon seuraavien vuosikymmenten aikana, ellei luonnon pelastamiseksi ryhdytä toimenpiteisiin. Lajien väheneminen vaarantaa ihmisen ruoantuotannon, kasvien pölytyksen, puhtaan veden ja vakaan ilmaston. Tutkijat pyrkivät nostamaan luonnon tuhoutumisen julkisuuteen samalla tavalla kuin ilmastonmuutos on noussut poliittiseen keskusteluun. Heidän tavoitteenaan on vaikuttaa ympäristöministerien lisäksi myös ihmisiin, jotka ovat vastuussa maataloudesta, liikenteestä ja energiasta.^[17]

Biodiversiteetti on nykyään keskeinen ekologisen tutkimuksen ja luonnonsuojelun kohde. Luonnon monimuotoisuutta suojellaan parhaiten kokonaisvaltaisesti suuria elinympäristöjä kuten vanhoja metsiä suojelemalla.^[6]

Rio de Janeirossa solmittiin vuonna 1992 YK:n biologista monimuotoisuutta koskeva yleissopimus.^[21]

Vuosi 2010 oli Yhdistyneiden kansakuntien kansainvälinen biodiversiteetin vuosi. Sen aikana pyrittiin lisäämään tietoisuutta biodiversiteetin tärkeydestä ja vahvistamaan luonnonsuojelua.^[1]

Euroopan komissio antoi vuonna 2011 tiedonannon, jossa sitoudutaan pysäyttämään Euroopan unionin alueen luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen vuoteen 2020 mennessä. Vuonna 2015 komissio totesi, että EU:n biodiversiteettistrategian tavoitteita ei ollut saavutettu eikä luonnon monimuotoisuuden katoa saatu pysäytettyä.^[21]

Euroopan kommissio julkaisi EU:n biodiversiteettistrategian 20.5.2020. Strategian päämäärä on luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen pysäyttäminen vuoteen 2030 mennessä.^[22] Strategia on osa Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaa (engl. European Green Deal).

Strategialla pyritään muun muassa:

• perustamaan suojelualueita, jotka kattavat vähintään 30% EU:n maa- ja merialueesta, laajentamalla nykyisten Natura 2000 -alueiden kattavuutta
• ennallistamaan rappeutuneet ekosysteemit kaikkialla EU:ssa vuoteen 2030 mennessä erityisten sitoumusten ja toimien avulla, myös vähentämällä torjunta-aineiden käyttöä ja riskejä 50% vuoteen 2030 mennessä ja istuttamalla EU:n alueelle 3 miljardia puuta
• osoittamaan vuosittain 20 mrd. € rahoitusta biodiversiteetin suojeluun ja edistämiseen sekä EU:n varoista että kansallisen ja yksityisen rahoituksen kautta
• luomaan kunnianhimoinen maailmanlaajuinen biodiversiteettikehys^[23]

Vuonna 2020 kommissio teki myös esityksen luonnon ennallistamista koskevasta laista osana Euroopan biodiversiteettistrategiaa.^[24][25] Neuvosto pääsi yhteisymmärrykseen (yleisnäkemys) kesäkuussa 2023^[26] ja Euroopan parlamentti puolestaan saavutti yhteisymmärryksen marraskuussa 2023 intensiivisten kolmikantaneuvottelujen jälkeen.^[23][27] Tammikuussa 2024 lakia ei kuitenkaan ollut vielä virallisesti hyväksytty parlamentin ja neuvoston osalta.

Asetus tähtää luontokadon pysäyttämiseen ja on ensimmäinen laki, joka keskittyy erityisesti luonnon elpymiseen EU:n jäsenmaissa. Laki tarkoittaisi, että ainakin 20 prosenttia EU:n maa- ja merialueista ennallistetaan vuoteen 2030 mennessä. Lisäksi tarkoituksena on vuoteen 2050 mennessä suojella kaikki sellaiset "ekosysteemit, jotka ovat ennallistamisen tarpeessa".^[28]

Suomen perustuslain mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu Suomessa kaikille.^[29]

Aiemman vuoteen 2022 voimassa olleen monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön päätavoitteena oli pysäyttää luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen Suomessa vuoteen 2020 mennessä. Sen tarkoituksena oli tuoda luonnon monimuotoisuuden taloudelliset ja kulttuuriset arvot luonnonvarojen käyttöä koskevaan päätöksentekoon.^[30]

Strategian toteutumista arvioivan tutkimusryhmän päätelmä oli seuraava: "Tutkijaryhmä arvioi, että biodiversiteetin valtavirtaistaminen on edennyt hyvin eri hallinnonaloilla ja että yksityinen ja kolmas sektori voisivat toimia toimintapolitiikan tukena. Vaikka tiedolliset ja rakenteelliset puitteet monimuotoisuuden turvaamiseksi on muodostettu, toteutetut toimenpiteet eivät ole olleet riittävän tehokkaita luonnon köyhtymisen pysäyttämiseksi."^[31]

Tammikuussa 2024 uusi kansallinen luonnon monimuotoisuusstrategia sekä siihen liittyvä toimintaohjelmaa vuoteen 2035 oli valmisteilla. Strategian tavoite tulee olemaan luontokadon pysäyttäminen ja luonnon monimuotoisuuden kehityksen kääntäminen elpymisuralle.

Ympäristöministeriö kutsui keväällä 2022 5000 satunnaisvalinnalla valittua suomalaista koolle kansalaisten Luontoraatiin. Luontoraadin tarkoituksena oli välittää kansalaisten näkemyksiä kansallisen luonnon monimuotoisuusstrategian ja toimintaohjelman valmisteluun.^[32]

• Geodiversiteetti
• Ennallistaminen
• Luontokato
• Green New Deal
• Suomen ympäristöpolitiikka

• Hanski, I.; Lindström, J.; Niemelä, J.; Pietiäinen, H. & Ranta, E.: Ekologia. WSOY, 1998. ISBN 951-0-21981-9
• Kauppinen, Juha: Monimuotoisuus. Siltala, 2019. ISBN 978-952-234-580-6
• Etälukio: Biodiversiteetti Opetushallitus. Arkistoitu 7.5.2005. Viitattu 17.12.2005.
• Salo, Matti & Sääksjärvi, Ilari E.: Tuntematon maa: Luonnon monimuotoisuuden käsikirja. Otava, 2007. ISBN 978-951-1-21312-3
• Tirri, R.; Lehtonen, J; Lemmetyinen, R.; Pihakaski, S. & Portin, P.: Biologian sanakirja. (1. uudistettu laitos) Otava, 2001. ISBN 951-1-17618-8
• Uhanalaiset lajit Ympäristöhallinto.

• Hanski, Ilkka: Viestejä saarilta. Miksi luonnon monimuotoisuus hupenee? Helsinki: Gaudeamus, 2007. ISBN 978-952-495-026-8

 

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Biodiversiteetti.

• Opetusvideoita biodiversiteetistä (Opetus.tv)
• Faith, Daniel P.: Biodiversity The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
• Iiris Lappalainen. Suomen luonnon monimuotoisuus. Syke 1998.
• Luonnonvarakeskus (Luke): Suomen metsät 2012 -raportti (Arkistoitu – Internet Archive)
• Ymparisto.fi: Luonnon monimuotoisuus