Kymijokilinja

Kiristyneen Euroopan sotilaspoliittisen tilanteen vuoksi sotamarsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim puolustusneuvoston puheenjohtajana lähetti heinäkuussa 1939 kirjelmän puolustusministeri Juho Niukkaselle ja esitti laajaa linnoittamisohjelmaa Suomen rajoille. Syyskuun puolivälissä 1939 Ylesesikunnan maavoimatoimiston päällikkö everstiluutnantti Valo Nihtilä ehdotti linnoittamista vieläkin kauemmaksi sisämaahan kuin Mannerheim esitti. ^lähde?

Nihtilä ehdotti, että linnoituslinja kulkisi Pielisjärvestä Pielisjokea pitkin Pyhäselkään ja siitä vesistöä myöten Puruveden, Sulkavan ja Puumalan salmien kautta Saimaaseen. Saimaan kanavan linnoituslinjan ohella Nihtilä ehdotti linjaa myös Lemin, Kivijärven ja Valkealan kautta Kymijokeen ja edelleen Suomenlahteen. Tämän osan, Saimaa–Kymijoki, kenttälinnoittamisen ylipäällikön reservinä ollut 6. divisioona aloittikin jo lokakuun puolella 1939. ^lähde?

Tämän lisäksi Nihtilä ehdotti Saimaan ja Suomenlahden välisen osan linnoittamisen osan tutkimista. Tarkkaa sijaintia kartalle hän ei merkinnyt. Nyt tiedetään, että Nihtilän suunnitelma kyseisellä välillä konkretisoitui Luumäenlinjan (myöhempi Salpalinja) nimellä. Sitä rakennettiin joulukuun 1939 puolivälistä maaliskuuhun 1940.^[1]

Nihtilää pidettiin pessimistinä hänen halutessaan linnoittaa kauas sisämaahan, kulkihan raja 200 kilometrin päässä maanteitse suhteessa Kymijokilinjaan. Talvisota kuitenkin osoitti tarpeen myös taaemmille puolustusvarustuksille. Jo aloitettu Luumäkilinja jäi osin uuden rajan taakse tai sen päälle, jolloin sitä joututtiin linjaamaan uudestaan lännemmäs. Linjasta tuli myöhemmin Edvard Hanellin suunnittelema Salpalinja. Luumäkilinja vanha linjaus konkretisoitui kuitenkin myöhemmin Vaalimaan oikaisuasemana. ^lähde?

Kivijärven ja Tirvanjärven välistä osuutta ryhdyttiinkin toteuttamaan nopeasti, kun armeija pantiin liikekannalle ylimääräisten harjoitusten (YH) verukkeella. Luumäelle Taavetin seudulle ylipäällikön reserviksi sijoitettu 6. Divisioona sai jo 21. lokakuuta 1939 ohjeen aloittaa suunnittelu ja kenttävarustustyöt osalla voimistaan Saimaan–Kivijärven ja Tirvanjärven alueella (Mankinvirran linja). Linnoitustöihin joutui samoin reservinä Utissa ollut Polkupyöräpataljoona 6.^[2]

Päämaja antoi käskyn merivoimien komentajalle Väinö Valveelle aloittaa K-linjan linnoittaminen jo 10. joulukuuta 1939. Työt alkoivat vasta tammikuun alussa pienin voimin Utin seudulla. Tammikuun lopussa merivoimien jalkaväkijoukot, työryhmä Aho, aloitti linnoittamisen merenrannasta Juurikorpeen. ^lähde?

Talvisodan päätyttyä linnoittamisjoukot siirrettiin Luumäen linjalta ja myös uuden rajan takaa Kymijoelle. Hetkellisesti linnoittajien määrä nousi jokivarressa jopa noin 17 000 mieheen. Aluksi linnoittajat olivat päämajan pioneerikomentajan Unio Sarlinin alaisuudessa. 5. huhtikuuta linja siirrettiin Edvard Hanellin alaisuuteen. Seuraavana päivänä hän määräsi työt K-linjalla lopetettavaksi. Niitä pienessä mitassa jatkettiin päämajan reservissä olleen 23. divisioonan voimin, Myllykosken–Utin-välillä vielä syksyyn 1940 ja jopa aina kevääseen 1941 saakka.^[3]

K-linjalle oli toukokuuhun 1940 mennessä valmistunut taistelu- ja yhteyshautaa 20 kilometriä, 65 avointa tai katettua asepesäkettä, neljä betonista konekiväärikorsua, 64 kenttälinnoitettuja 1–2 ryhmän majoituskorsuja ja viisi betonista majoituskorsua. "Kalliokorsuja" (luolia) oli rakennettu seitsemän ja kiviestettä (1–4-rivistä) 1,8 kilometriä.^[2]

Työvoimana oli ylimääräisten harjoitusten aikaan suomalaisia, mutta sotatoimien alettua ruotsalaisia ja norjalaisia. Tanskalaistenkin oli tarkoitus tulla rakentamaan linjaa, mutta työt keskeytettiin ennen heidän saapumistaan. Myös norjalaiset lähetettiin kotiin. Töitä jatkoivat ruotsalaiset ja suomalaiset välirauhan aikana. ^lähde?

Salpalinjan Hamina–Taavetti-linjan ja Kymijokilinjan yhdistää toisiinsa pohjoisesta niiden väliin tehdyt Väliväylää myötäilevät linjat. Näistä Salpalinjan ja HT-linjan välinen alue lasketaan kuuluvaksi HT-linjaan ja puolestaan HT- ja K-linjan välinen linja K-linjaan. ^lähde?

Taavetin ja Utin välillä K-linja on erittäin katkonainen ja jäänyt täysin keskeneräiseksi. Utista eteenpäin puolustuskeskuksia on sen sijaan valmistunut useita. ^lähde?

Tien molemmin puolein on ylimääräisten harjoitusten aikana rakennetut juoksuhaudat ja panssariesteet Kivilammen kohdalla.

Multasenmäki Valtatie 6:n ja Pasintien risteyksen alueella kulkee koko selänteen leveydeltä juoksuhauta ja osin myös kivinen panssarieste. Myös lännempänä Pöllönmäellä sijaitsee selänteen läpi juoksuhauta ja kivinen panssarieste. Paikalla on myös muistolaatta, jonka mukaan este on tehty syksyllä 1939.^[4]

Utin linnoituksen itäpuolella sijaitsee koko Salpausselän läpi kulkeva juoksuhauta ampumapesäkkeineen. Valtatie 6:n pohjoispuolella lisäksi korsukaivanto ja kivinen panssarieste.^[5] Utin linnakkeeseen kuuluva selänteen läpi kulkeva kaivanto oli muutettu panssarikaivannoksi, mutta se on nykyisin entisöity alkuperäiseen asuunsa. ^lähde?

Valtatie 6 ja Jyrääntien risteyksen välittömässä läheisyydessä sijaitsee 3 korsukaivantoa.^[6]

Nykyisen Kouvolan Betoni OY:n mailla on sijainnut puolustusrakennelmia. Soranoton seurauksen jäljellä on enää muutama yksittäinen potero soramontun ja Tehontien välisellä alueella. ^lähde?

Mäen itärinteessä on yksittäisiä poteroita. Mäen päällä on sijainnut ilmatorjuntakonekivääritorni ja mäen länsirinteessä on keskeneräiseksi jäänyt luola. Kotkankallion länsipuolella kulkee myös lyhyt pätkä panssarikaivantoa ja kivistä panssariestettä. ^lähde?

Mäen itärinteessä kulkee juoksuhautaa ja yksittäisiä poteroita. Lisäksi tuntemattomia betonirakennelmia. Mäen korkeimmassa kohdassa on sijainnut ilmavalvontatorni, sekä jatkosodan aikana Raija-tutka.^[7]

Valkealan kirkonkylän alueella kulkee kivinen panssarieste, joka on rakennettu 1940.^[8]

Eerolan Golfkentän alueella kulkee juoksuhautaa ja kolme korsua, jotka on osin merkitty opaskyltein.^[9] Lisäksi kentän länsipuolisella kukkulalla on yksittäisiä poteroita. ^lähde?

Kymintehtaan pohjoispuolella sijaitsee yksi ainoista Kymijokilinjalle rakennetuista betonikorsuista. Metallioven paksuudesta ja mallista korsu on helppo tunnistaa talvisodan aikaiseksi rakennukseksi. ^lähde?

Valtatie 6 pohjoispuolella Jyrkänkallion mäellä on sijainnut ennen juoksuhautaa. Ne kuten myös aikaisempi ruotsalaisten rakentama redukti on tuhottu. ^lähde?

Alueella sijaitsee vähäisiä määriä juoksuhautaa. ^lähde?

Mäen päällä on sijainnut ilmatorjuntakonekivääriä varten torni. ^lähde?

Alueella sijaitsee juoksuhautaa, kaksi betonista pikakivääriasemaa ja kallioon louhittu tulenjohtoasema. Eskolanmäellä juoksuhautaa ja ilmatorjuntakonekiväärin asema. Korian vanhan meijerin mailla on myös juoksuhautaa. ^lähde?

Känkkärämäellä luontopolun varrella sijaitsee juoksuhautaa sekä ilmatorjuntakonekiväärin asema. Kirkkokalliolla sijaitsee juoksuhautaa ja panssarintorjuntatykin asema. Kirkkokallion taisteluhautoja on kunnostettu muutamaan otteeseen, tiettävästi ainakin AnjalanElimäen maatalousnäyttelyitä varten 1961.^[10][11]

Kotkassa linja kulkee paikoin jopa neljänä peräkkäisenä linjana. Näistä itäisimpänä Kymijoki-Rapakivenjärvi-Juurikorpi-Tavastila-Rantahaka-linja. Joenmyötäiset linjat olivat: Korkeakoski, Huumanhaara ja Langinkoski. ^lähde?

Yhteensä 210 metriä taisteluhautaa.^[12]

30 metriä pitkä taisteluhauta III8.^[13]

Tuliasema IV31.^[14]

Pohjoisosassa taisteluhaudat V5 ja V6. Näiden lisäksi on kaksi suorakulmaista useamman miehen tuliasemaa. Etelässä lisäksi 40 metriä pitkä taisteluhauta V7.^[15]

55 metriä pitkä taisteluhauta V1, sekä 37 metriä pitkä taisteluhauta V2.^[16]

50 metriä pitkä kaksirivinen panssarivaunun kivieste IV17 sijaitsee kohdassa, jossa Langinkoskenhaarasta erkaantuu itään Korkeakoskenhaara.^[17]

Parikassa K-Linja haarautuu kahteen osaan. Korkeakoskenhaaraan ja Langinkoskenhaaraan. Näistä jälkimmäinen haarautuu vielä uudestaan Langinkosken ja Huumanhaaraan Kyminlinnan kohdalla.

65 metriä pitkä panssarivaunun kivieste IV18.^[18]

145 metriä pitkä taisteluhauta nro IV13.^[19] Kallioon louhitut miehistökorsut IV12 (60 hlö) ja IV11 (100 hlö).^[20] Mäen päällä on sijainnut myös ilmavalvontatorni.^[21]

Kolmirivinen panssarikivieste, jonka pituus on ollut 155 metriä. Keskelle tehty 30 metriä leveä aukko.^[22]

200 metriä pitkä ja puolitoistametriä syvä taisteluhauta nro IV7, sekä puoliksi tuhoutunut kolmerivinen ja sata metriä pitkä Panssarikivieste nro IV4.^[23][24] Kaksi kalliokorsua IV2 (200hlö) ja IV3 (60hlö).^[25]

Mäen päällä on sijainnut ilmatorjuntapatteri.^[26]

Saaren pohjoisosassa kaksi korsua ja tykkiasema.^[27] Mullinkylässä tykkiasema ja kaksi miehistökorsua ja juoksuhautaa.^[28]

250 metriä pitkä taisteluhauta V8.^[29]

Kallioluolat Öljymylly, Seurahuone,^[3] ja Fort Katarina^[30]

Kotkassa Kymijokilinja kulkee useana linjana. Sutela on osa taainta linjaa mikä myötäilee Kymijoen itäisen haaran läntisintä haaraa. Juoksuhautaa V/10 ja konekivääripesäke. Rakennettu välirauhan aikana.^[31]

25m pitkä taisteluhauta V11.^[32]

Kallioon louhittu miehistöluola.^[33]

• Sotahistoriamatkat: Yh-ajan linnoitteet väliväylällä. (Arkistoitu – Internet Archive)
• Sotahistoriamatkat: Ulkomaalaiset linnoitustyöntekijät Kotkassa 1940 (Arkistoitu – Internet Archive)

• Eric Björklund: Kohti Salpalinjaa. Schildts. 2007. ISBN 9789186748166

• Arimo, Reino: Suomen linnoittamisen historia 1918–1944, ISBN 9511062638