Kaisu Leppänen
Katri Sisko Juhontytär ”Kaisu” Leppänen (13. lokakuuta 1904 Turku – 4. maaliskuuta 1993 Helsinki[1]) oli suomalainen näyttelijä. Hän teki Suomen Kansallisteatterissa yli neljä vuosikymmentä kestäneen uran, valkokankailla hän tulkitsi vahvoja naisrooleja. Kaisu Leppänen palkittiin Pro Finlandia -mitalilla vuonna 1957, sekä Jussi-patsaalla vuonna 1949 naissivuosasta Mettälän Santrana elokuvassa Ihmiset suviyössä.[1]
| Kaisu Leppänen | |
|---|---|
 Kaisu Leppänen 1930-luvun alussa. |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Katri Sisko Juhontytär Leppänen |
| Syntynyt | 13. lokakuuta 1904 Turku |
| Kuollut | 4. maaliskuuta 1993 (88 vuotta) Helsinki |
| Ammatti | näyttelijä |
| Puoliso |
Ilmari Unho (1927–1933) Tauno Majuri (1937–1943) |
| Lapset | Pentti Unho |
| Näyttelijä | |
| Merkittävät roolit |
Vieras mies tuli taloon Ihmiset suviyössä |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Kaisu Leppänen oli näyttelijä Aarne Leppäsen sisar.
Ura
muokkaaLeppäsen teatteriura alkoi 17-vuotiaana, jolloin hän pääsi Suomen Kansallisteatteriin kuiskaajaksi. Suomen Näyttämöopiston hän suoritti 1927–1928. Leppänen sai koulun jälkeen kiinnityksen Kansallisteatteriin ja jäi sieltä eläkkeelle 1970.[1] Hän näytteli teatterissa yli 150 roolissa. Hänen vaikuttaviin roolisuorituksiinsa kuuluivat muun muassa Niskavuoren Loviisa, Elisabetin osa näytelmässä Maria Stuart, leskirouva Gurmyskajan osa Aleksandr Ostrovskin näytelmässä Metsä, Irina Arkadina Anton Tšehovin näytelmässä Lokki sekä äidin osa Federico García Lorcan Veren häissä.
Leppänen debytoi valkokankailla 25-vuotiaana huonepalvelijan osassa mykkäelokuvassa Korkein voitto. Vuonna 1932 hänellä oli yksi naispääosista komediassa Olenko minä tullut haaremiin.[1] 1930-luvun jälkipuoliskolla hän teki voimakkaat naispääosat draamaelokuvissa Vieras mies tuli taloon, (1938), Syyllisiäkö? (1938) ja Lapseni on minun (1940). Leppänen itse piti merkittävimpänä roolinaan Astrid Jönssonia Wilho Ilmarin ohjaamassa Vieras mies tuli taloon -elokuvassa.
Leppäsen muita filmirooleja ovat Jussilla palkittu Mettälän Santra Valentin Vaalan elokuvassa Ihmiset suviyössä ja Töyryn emäntä Edvin Laineen suurelokuvassa Täällä Pohjantähden alla. Onnistuneita tulkintoja olivat myös matami Röhelin elokuvassa Kun on tunteet sekä apuvaimo Lindgreenska Pastori Jussilaisessa. Leppäsen viimeiseksi filmityöksi jäi ruotsinkielisen rouvan osa Taavi Kassilan elokuvassa Petos vuonna 1988.
Kaisu Leppäsen ensimmäinen aviopuoliso oli ohjaaja Ilmari Unho ja toinen näyttelijä Tauno Majuri. Leppäsen ja Unhon poika oli Suomen Filmiteollisuudessa työskennellyt elokuvaaja Pentti Unho (1928–1970).[1] Molemmat liitot päättyivät eroon.
Muun muassa Panu Rajala on Tampereen Teatterin historiassaan (2004) sekoittanut Kaisa ja Kaisu Leppäsen.[2]
Filmografia
muokkaa
|
|
Lähteet
muokkaa- Uusitalo, Kari: Kaisu Leppänen Elonetissä Elonet. Kansallinen audiovisuaalinen arkisto.
- Luoma, Rauni: Ilon ja murheen näyttämöllä. WSOY, 1986. ISBN 951-0-13829-0 .
- Spectrum Tietokeskus 15. WSOY, 1982. ISBN 951-0-07254-0.
Viitteet
muokkaa- ↑ a b c d e Kaisu Leppänen Elonetissä.
- ↑ Kaisa Leppänen Elonetissä.
Aiheesta muualla
muokkaa- Mäkinen, Helka: Leppänen, Kaisu (1904–1993) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 6.9.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.