Käsipallo

Käsipallo-ottelussa on kaksi 30 minuutin puoliaikaa. Puoliaikojen välissä on kymmenen minuutin tauko. Tasatilanteessa pelataan 10 minuutin jatkoaika ja sen jälkeen tarvittaessa 7 metrin heittokilpailu.^[1]

Peli aloitetaan toisen joukkueen alkuheitolla keskipisteestä. Tavoitteena on heittää pallo vastustajan maaliin. Pelaajat siirtelevät palloa kantamalla ja pomputtelemalla sekä syöttelemällä toisilleen. Pelaaja saa pitää palloa kädessään enintään kolme sekuntia ja kantaa sitä kolmen askeleen verran, minkä jälkeen palloa on pomputettava lattiaan. Jos pallo ylittää kentän rajan, toinen joukkue saa sisäänheiton.^[2][3]

Käsipallo on kontaktilaji, mutta vastustajaa saa koskettaa vain ylävartalolla.^[2] Vastapelaajalta ei saa riistää tai lyödä palloa pois, jos se on hänen hallussaan. Rikkeistä voidaan tuomita vapaaheitto, tai rangaistusheitto eli 7 metrin heitto. Pelaajat voivat myös saada varoituksia tai 2 minuutin ulosajoja.^[3]

Peli voi jatkua keskeytyksen jälkeen monin eri tavoin. Aloitusheitto tapahtuu puoliaikojen alussa tai silloin, kun jompikumpi tekee maalin. Puoliaikojen alkaessa pelaajien tulee olla omilla kenttäpuoliskoilla, mutta maalin jälkeen sen joukkueen pelaajat, joita vastaan tehtiin maali, saavat olla vastustajan kenttäpuolella. Sisäänheitto tapahtuu, kun pallo ylittää sivurajan tai pallo osuu viimeisenä puolustavan joukkueen kenttäpelaajaan ennen kuin se ylittää päätyrajan. Sisäänheitto tuomitaan sille joukkueelle, joka ei ole koskenut palloon viimeiseksi. Vastustajan pelaajien tulee olla vähintään kolmen metrin päässä sisäänheittopaikasta. Maalivahdin avausheitto tuomitaan silloin, kun vastustajan pelaaja on astunut maalialueelle tai pallo on ylittänyt päätyrajan siten, että siihen on koskenut viimeisenä joko maalivahti tai hyökkäävän joukkueen pelaaja. Tämän lisäksi on vapaaheittoja ja rangaistusheittoja.^[1]

 

Käsipallossa käytettävä kenttä on 20 metriä leveä ja 40 metriä pitkä suorakulmio. Kenttä jaetaan kahteen yhtä suureen puoliskoon keskiviivan avulla. Kenttä rajataan viivoin. Kentän reunalla varataan vaihtoalueet. Maalin koko mitataan tolppien sisäpuolelta. Maalin leveys on kolme ja korkeus kaksi metriä. Tolpan läpileikkauksen pinta-alan tulee olla kahdeksan neliösenttimetriä. Tolpat maalataan kaksivärisiksi siten, että värit erottuvat toisistaan sekä takana olevasta seinästä hyvin. Maalissa tulee olla verkko.^[1]

Maalia ympäröi maalialue. Maalialue koostuu yhdestä suorasta viivasta sekä kahdesta neljännesympyrästä. Suora viiva on kolme metriä pitkä ja se on samansuuntainen maaliviivan kanssa. Viiva on kuuden metrin päässä maaliviivasta. Neljännesympyrän säde on kuusi metriä ja se mitataan lähimmästä maalitolpasta alkaen suorasta viivasta päättyen kentän rajalle. Maalialueen takana on katkoviivalla merkitty vapaaheittoviiva. Vapaaheittoviiva on kolme metriä maalialueen takana. Seitsemän metrin päässä maaliviivasta on samansuuntainen 7 metrin heiton viiva. 7 metrin heiton viivan pituus on yksi metri. Neljän metrin päähän maaliviivasta piirretään neljän metrin viiva. Tämän viivan pituus on 15 senttimetriä.^[1]

 

Miesten pelipallo on ympärysmitaltaan 58–60 senttimetriä ja painoltaan 425–475 grammaa, ja naisten pallo 54–56 senttimetriä ja 325–375 grammaa. Nuoret saavat käyttää tätä pienempiä palloja. Pallo on nahkaa tai synteettistä materiaalia. Sen pinta ei saa olla liukas.^[1]

 

Joukkueessa on maalivahti sekä yleensä kaksi laitapelaajaa, vasen ja oikea takarakentaja, pelinrakentaja ja viivapelaaja. Kenttäpelaajien roolit muuttuvat kuitenkin pelitilanteen mukaan. Maalivahti saa koskettaa palloa kaikilla ruumiinosillaan vain maalialueen sisällä. Maalivahti saa poistua maalialueelta, mutta tämän jälkeen häneen sovelletaan samoja sääntöjä kuin kenttäpelaajiin. Maalivahti ei kuitenkaan saa poistua maalialueelta siten, että pallo on hänen hallinnassaan. Klassinen ryhmitys on 4–2 eli neljä hyökkääjää ja kaksi puolustajaa.^[2] Joukkueeseen saa nimetä yhteensä 14 pelaajaa. Pelaajien vaihtomäärää ei ole rajoitettu. Pelaajia saa vaihtaa aina pois lukien silloin, kun vastustajalla on vapaaheitto.^[1]

Palloa saa pelata käsillä, käsivarsilla, päällä, torsolla, reisillä ja polvilla. Palloa ei saa pitää kiinni kolmea sekuntia pidempään eikä sen kanssa saa ottaa enempää kuin kolmea askelta pomputtamatta sitä maahan välissä. Palloa ei myöskään saa pelata kentän ulkopuolelta. Hyökkäävä joukkue voi myös syyllistyä passiiviseen peliin: puolustavalle joukkueelle tuomitaan vapaaheitto, jos hyökkäävä joukkue ei yritä hyökätä tai heittää palloa kohti maalia. Tuomarin tulee varoittaa passiivisesta pelistä ennen kuin vapaaheitto tuomitaan paitsi joissakin erikoistapauksissa, kuten silloin kun pelaaja ei yritä hyödyntää selkeää maalintekotilaisuutta.^[1]

Käsipallossa on sallittua estää vastustajaa vartalon avulla, kunhan kasvot ovat vastustajaa kohden ja kädet eivät ole suorassa. Vastustajaa ei kuitenkaan saa estää käsien, jalkojen ja käsivarsien avulla. Vastustajasta ei saa myöskään pitää kiinni tai työntää. Jos vaarantaa vastustajan terveyttä, muun muassa kohdistamalla iskun niskaan tai päähän, kampittamalla tai heittotilanteessa estää käden liikettä, saa rangaistuksen. Myöskään epäurheilijamainen käytös ei ole sallittua. Pelaajia voidaan varoittaa. Varoitus ilmaistaan keltaisen kortin avulla. Kahden minuutin rangaistus tuomitaan, jos pelaajia on liikaa kentällä, pelaaja osallistuu peliin vaihtoalueelta, toistuvista törkeistä rikkeistä tai epäurheilijamaisesta käytöksestä. Kolmesta rangaistuksesta pelaaja ajetaan ulos kentältä.^[1]

Rikkeen jälkeen peliä jatketaan joko vapaaheitolla tai rangaistusheitolla. Rangaistusheitto eli 7-metrin heitto tuomitaan silloin, kun pelaaja rikkoo vastustajan pelaajaa selkeässä maalipaikassa tai kun tuomari on virheellisesti keskeyttänyt pelin selkeässä maalipaikassa. Muissa tapauksissa rikkeen jälkeen rikottu joukkue jatkaa peliä vapaaheitolla.^[1]

Ensimmäinen kahdella kädellä pelattava pallopeli tunnettiin jo antiikin Kreikassa. Tämä peli tunnettiin nimellä urania. Antiikin Roomassa pelattiin harpastonia, jossa tarkoituksena oli heittää pallo vastustajan maaliviivan taakse. Myös keskiajalta tunnetaan pallopelejä, jossa tarkoituksena oli heitellä palloa toiselle.^[4]

Nykyaikaisen käsipallon historia alkaa 1800- ja 1900-luvun vaihteesta. Vuonna 1898 Holger Nielsen antoi luvan pelata haandboldia Ortrupin lukiossa. Samalla hän loi lajin säännöt. Säännöt muistuttivat jonkin verran nykyisiä sääntöjä, joskin pelaajia oli enemmän ja he olivat sijoittuneet jalkapallossa käytetyn tavan mukaisesti. Laji levittäytyi ympäri maata. Samoihin aikoihin eri puolilla Saksaa kehitettiin muutamia samankaltaisia lajeja. Saksalaista Karl Schelenziä pidetään käsipallon keksijänä. Ruotsissa luotiin vuonna 1912 ensimmäiset säännöt ulkona pelattavalle käsipallolle. Erilaisia käsipallon muotoja tunnetaan myös Yhdysvalloista, Tšekistä ja Ukrainasta. Ensimmäisen maailmansodan aikana Max Heiser kehitti säännöt ulkona pelattavalle käsipallolle. Peli oli tarkoitettu Berliinin Siemensin tehtaassa työskenteleville naisille, kenttä oli hieman pienempi kuin nykyään, vartalokosketusta ei sallittu, palloa ei saanut pitää viittä sekuntia pidempään käsissä eikä pallo kädessä saanut liikkua. Heiser esitteli lokakuussa 1917 säännöt Schelenzille ja Erich Königille. Jotkut pitävät tätä hetkeä käsipallon perustamishetkenä. Schelenz kehitti sääntöjä edemmäksi kasvattaen kentän kokoa jalkapallokentän kokoiseksi, lisäämällä paitsiosäännön ja säännön, että palloa ei saanut kuljettaa kolmea askelta enempää ilman että palloa pitäisi pomputtaa maan kautta. Schelenz säännöt saivat kannatusta muuallakin.^[4]

Käsipallo levisi 1920-luvulla, jolloin myös alkoi kansainvälisten otteluiden pelaaminen. Vuonna 1925 pelattiin ensimmäinen maaottelu, jossa kohtasivat Saksa ja Itävalta. Vuonna 1925 perustettiin ensimmäinen kansallinen käsipalloliitto Itävaltaan, joskin neljä vuotta aikaisemmin Argentiinassa oli perustettu usean pallopelin lajiliitto. Vuonna 1926 käsipallo tuli osaksi International Amateur Athletics Federationia. Kaksi vuotta myöhemmin perustettiin International Amateur Handball Federation eli IAHF, joka sisälsi käsipallon lisäksi muitakin pallopelejä. IAHF:n perusti yhteensä 11 maata. Vuonna 1930 Kansainvälinen olympiakomitea lupasi ottaa ulkona pelattavan käsipallon mukaan olympialajiksi. Samaan aikaan erityisesti Pohjoismaissa sisällä pelattava käsipallo oli suositumpaa kuin ulkona pelattava. Vuonna 1930 pelattiin myös ensimmäinen naisten maaottelu, jossa kohtasivat Tanska ja Ruotsi. Vuonna 1934 koripallo erkani omaksi lajikseen ja perusti oman lajiliittonsa. Saman vuoden toukokuussa päätettiin, että käsipallo on Berliinin olympialaisten laji. Olympiakultaa voitti Saksa ennen Itävaltaa ja Sveitsiä. Kaksi vuotta myöhemmin pelattiin ensimmäiset MM–kilpailut. Sisäpelissä isäntämaa Saksa voitti kultaa, Itävalta hopeaa ja Ruotsi pronssia. Ulkolajissa Saksa voitti kultaa, Sveitsi hopeaa ja Unkari pronssia.^[4]

Toisen maailmansodan alettua, IAHF:n toiminta laantui. Sodan päätyttyä ei sen toiminta enää jatkunut, vaan perustettiin uusi lajiliitto. IHF perustettiin heinäkuussa 1946 Kööpenhaminassa. Kaksi vuotta myöhemmin pidettiin toiset MM–kilpailut Ranskassa, jossa Ruotsi voitti maailmanmestaruuden. Vuonna 1949 pelattiin ensimmäiset naisten MM–kilpailut. Unkarissa pelatun turnauksen voitti isäntämaa ennen Itävaltaa ja Tšekkoslovakiaa. Vuonna 1950 poistettiin paitsiosääntö. Käsipallo oli näytöslajina Helsingin olympialaisissa. 1950- ja 60-luvulla keskusteltiin siitä pitäisikö lajin kehittyä sisä- vai ulkolajiksi. Lopulta sisällä pelattavan käsipallon suosio kasvoi ulkona pelattavan käsipallon suosion laskiessa. Viimeisiksi MM–kilpailuiksi, jossa käsipallo oli ulkolaji, jäi Itävallan MM–kilpailut vuonna 1966. Käsipallo palasi olympialajiksi Münchenissä 1972.^[4]

Kansainvälistä toimintaa hallinnoi kansainvälinen käsipalloliitto IHF. IHF:llä on viisi maanosaliittoa: Amerikan, Aasian, Afrikan, Euroopan ja Oseanian maanosaliitot.^[5] Vuonna 2016 IHF:ään kuului 197 virallista jäsenliittoa.^[6] IHF:n mukaan käsipalloa harrastaa noin 27 miljoonaa ihmistä hieman alle kahdessa miljoonassa joukkueessa.^[4]

Käsipallo on suosittua lähinnä Euroopassa. Merkittäviä alueita ja maita ovat Pohjoismaat, Balkanin maat, Venäjä, Saksa, Ranska ja Espanja. Olympialaisissa tai MM–kilpailuissa miesten mestaruuden on aina voittanut eurooppalainen valtio. Naisissa Etelä-Korea on voittanut kaksi olympiakultaa yhden maailmanmestaruuden, ja Brasilia yhden maailmanmestaruuden. Muuten naisten merkittävimmät mestaruudet ovat tulleet Eurooppaan.^[7][8]

Käsipallo on ollut mukana olympialaisissa 12 kertaa. Ensimmäisen kerran se oli mukana Berliinin olympialaisissa 1936. Tällöin turnaus pelattiin ulkona. Helsingin olympialaisissa 1952 se oli mukana näytöslajina. Montrealin olympialaisista 1972 lähtien se on ollut mukana olympiaohjelmassa, joskin naisten turnaus vasta Münchenin olympialaisista 1976. Miesten menestynein maajoukkue olympialaisissa on Neuvostoliitto kahdella kullalla ja yhdellä hopealla. Naisten menestynein maajoukkue on Tanska kolmella olympiavoitolla.^[9]

Maailmanmestaruuskilpailut on järjestetty vuodesta 1993 lähtien kahden vuoden välein parittomina vuosina. Miesten MM–kilpailut on järjestetty vuodesta 1938 lähtien. Vuosina 1938–1966 järjestettiin myös erilliset ulkona pelattavat MM–kilpailut seitsemän kertaa. Menestynein maa on Ranska, jolla on viisi hallimaailmanmestaruutta. Naisten MM–kilpailut on järjestetty vuodesta 1957 lähtien. Menestynein maa on Venäjä neljällä maailmanmestaruudellaan.^[10][11]

Olympialaisten ja MM–kilpailujen lisäksi maanosaliitot pelaavat omia mestaruusturnauksiaan.^[12] Käsipallo on lajina Pan-Amerikan kisoissa^[13], Afrikan kisoissa^[14] ja Aasian kisoissa^[15].

Suomessa useimmat seurat keskittyvät nykyään ruotsinkieliselle rannikkoseudulle. Ensimmäisen kerran miesten Suomen mestaruus ratkaistiin vuonna 1944, ja naisten mestaruus kahta vuotta myöhemmin. Menestynein käsipalloseura miehissä on 20 Suomen-mestaruutta voittanut BK-46. Naisissa menestynein seura on HIFK (23 mestaruutta). Vuodesta 2007 Cocks on voittanut kahta lukuun ottamatta kaikki miesten mestaruudet. Samana aikana HIFK on voittanut kuusi naisten mestaruutta, mutta vuosina 2015 ja 2016 helsinkiläinen Dicken voitti Suomen-mestaruuden.^[16][17]

Miesten maajoukkue on pelannut kertaalleen MM–kilpailuissa. Tämä tapahtui vuoden 1958 MM–kilpailuissa. Olympialaisiin tai EM–kilpailuihin miesten maajoukkue ei ole koskaan selviytynyt. Naisten maajoukkue ei ole selviytynyt mihinkään arvokilpailuihin. Suomessa käsipallotoimintaa hallinnoi Suomen käsipalloliitto. Käsipalloliitolla on noin 4 200 aktiivista jäsentä. Se on perustettu vuonna 1941.^[18]

• Rantakäsipallo

 

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Käsipallo.

• Suomen käsipalloliitto
• Klibba.com
• National Handball Teams
• Kansainvälinen Käsipalloliitto IHF
• Euroopan Käsipalloliitto EHF
• HerrElit Handboll
• Handball Bundesliga
• De la Liga Asobal de Balonmano (Arkistoitu – Internet Archive)

 

Käsipallo olympialaisissa

1896–1932 • 1936 • 1948 • 1952 (Näytöslaji) • 1956–1968 • 1972 • 1976 • 1980 • 1984 • 1988 • 1992 • 1996 • 2000 • 2004 • 2008 • 2012 • 2016 • 2020 • 2024