Jainalaisuus

Intian sisäministeriön mukaan vuonna 2001 Intiassa oli 4,2 miljoonaa jainalaista. Jainalaisten määrä oli kasvanut edellisen 10 vuoden aikana 26 prosentilla.^[2] Intian rajojen ulkopuolella jainalaisia on kymmeniä tai satoja tuhansia, kaikki syntyperältään intialaisia.^[3]

Jainalaisilla on Intiassa lukumääräänsä suurempi yhteiskunnallinen merkitys, sillä heidän joukossaan on paljon menestyviä ihmisiä kuten varakkaita yrittäjiä.^[3] Jainalaisten lukutaito on myös selvästi korkeampi (94 %) kuin Intian muilla kuudella suurimmalla uskonnollisella ryhmällä.^[2]

Jainalaisuuden juuret ovat Pohjois-Intiassa harjoitetussa askeettisessa filosofiassa, joka silloisessa muodossaan sulautui yleisintialaiseen uskonnollisuuteen. Tämä uskonto oli animistinen, elämännäkemykseltään pessimistinen, ja siinä uskottiin sielunvaellukseen. Jainalaisuus muotoutui varsinaiseksi opiksi 500-luvulla eaa.^[3] Jainalaisuuden perustajana pidetään Biharista kotoisin olevaa prinssi Vardhamanaa, joka tunnetaan nimellä Mahavira, ’suuri sankari’. Hän vastusti aikansa yhteiskunnallisia vääryyksiä, joita ajan hindulaisessa yhteiskunnassa ei voinut korjata. Jainalaisuuden alkuvuotena pidetään Mahaviran kuolinvuotta 527 tai 526 eaa.^[4]

Jaina-sana tulee käsitteestä jina, 'hengellinen voittaja'. Tämän nimen kannattajat antoivat Mahaviralle, jainalaisuuden opin muodostajalle. Mahavira sai luultavasti vaikutteita ahimsasta, väkivallattomuuden opista, jota 23. tirthankara, opettaja Parshvanatha saarnasi kaksisataa vuotta ennen Mahaviraa. Myös Mahaviran vanhemmat olivat Parshvanathan seuraajia.^[5]

 

Ennen Mahaviraa kerrotaan olleen 23 pyhää miestä eli tirthankaraa, joiden opetuksille jainalaisuus perustuu. Heistä vanhimman uskotaan eläneen 8,4 miljoonaa vuotta sitten. Tirthankarat ovat jainalaisuudessa eräänlaisia pyhimyksiä, ja heidät kuvataan temppeleissä istumassa alastomana jooga-asennossa, paryankasanassa. Joskus he ovat seisoma-asennossa. Eri tirthankarat erottaa toisistaan pieni symboli. Heillä on ympärillään palvelijoita (yaksha) ja palvelijattaria (yakshi), palvonnan kohteita, joita alkoi tulla jainalaisuuteen viimeistään muutama sata vuotta sen perustamisen jälkeen. Samoja hahmoja esiintyy myös hindulaisuudessa ja buddhalaisuudessa.^[6]

Jainalaisuus on perustaltaan ateistinen, mutta siihen on kuitenkin hindulaisuuden vaikutuksesta syntynyt jumalisto. Jainalaiset jumalat voidaan jakaa neljään ryhmään ja useaan alaryhmään. Vedalaisesta jumalmaailmasta peräisin olevia Indra-jumalia on 64, ja lisäksi on useita pikkujumalia. Heitä ei kuitenkaan palvota kuten tirthankara-hahmoja, eikä jainalaistemppeleissä ole jumalkuvia.^[7]

Jainalaisten maailmankaikkeudessa on kolme tasoa, lokaa, jotka yhdessä muodostavat trilokan. Seitsemässä helvetissä asuu olentoja, jotka joutuvat kärsimään aikaisemmista teoistaan. Keskimmäinen maailma Madhyaloka on ihmisen maailma. Ylimpänä ovat taivaat, joista kaikkein ylin on päivänvarjon muotoinen maailma, jossa asuvat vapautuneet sielut, siddhat. Kaikissa kolmessa maailmassa on jumaluuksia, ja helvetin ja taivaiden jumalat käyvät joskus keskimaailmassa.^[7]

Jainalainen aikakäsitys on syklinen, kuten Intiassa yleensäkin. Maailmankausia on 12, ja ne vaihtelevat rikkaudesta ja yltäkylläisyydestä köyhyyteen ja kurjuuteen. Kolmas kausi on hyvinvoinnin ja surun aikaa, ja silloin syntyy hengellinen voittaja jina. Tirthankara-hahmot elivät neljännellä kaudella. Nyt on meneillään viides kausi, joka alkoi 75 vuotta ja 8,5 kuukautta Mahaviran kuoleman jälkeen.^[8]

Jainalaiset uskovat ahimsaan (väkivallattomuus), askeesiin, karmaan, samsaraan (jälleensyntyminen) ja jivaan (sielu).

Jainalaiset eivät usko kenenkään voivan saavuttaa vapautusta tässä turmeltuneessa ajassa. Jainalaiset pyrkivät puhdistamaan sielun, mikä tapahtuu vasta kun sielu on ikuisessa ruumiista vapautumisen tilassa. Tätä puhdistusta hidastuttaa henkilön teoista kertyvä aineellinen karma, jota tarttuu sieluun monen jälleensyntymän aikana estäen sielun täydellisen itseoivalluksen ja vapautumisen. Jainalaiset pyrkivät karistamaan heihin jo kertyneen karman ja samalla torjumaan uuden karman. Karmasta päästään eroon nirjara-menetelmällä. Siihen kuuluu paasto, rajoitettu ruokavalio, mieltymysten hallinta, vetäytyminen, ruumiin nöyryyttäminen, pahojen tekojen sovitus, vaatimattomuus, palvelu, opiskelu, mietiskely ja minän hylkääminen. Jainalaiset eivät tavoittele välitöntä valaistumista, vaan harjoittamalla kurinalaista ja ansiokasta väkivallattomuutta he tavoittelevat uudelleensyntymistä, joka vie heidät lähemmäs valaistumista.^[9]

 

Jainalaisuuteen kuuluu viisi hyvettä eli ”viisi suurta lupausta”, joita etenkin munkkien ja nunnien tulee noudattaa:^[10]

• älä tapa
• älä valehtele
• älä varasta
• älä ryhdy seksuaalisuhteisiin
• älä omista mitään

Maallikot voivat antaa viiden suuren lupauksen sijaan lievemmät ”viisi pientä lupausta” ja niiden lisäksi muitakin lupauksia, joita on yleensä seitsemän.^[10]

Jainalaiset ovat laktovegetaareja eli maitotuotteita käyttäviä kasvissyöjiä^[11]. He eivät syö kuitenkaan juureksia, koska niitä esiin kaivettaessa voivat madot ja muut mullassa elävät eliöt vahingoittua.^[12] Elämää kunnioittaakseen jainalaiset askeesimunkit saattavat pitää kasvojensa edessä suojaa välttyäkseen nielemästä pieneliöitä. Jotkut lakaisevat tietä edessään, jotteivät tappaisi muurahaisia ja muita eläimiä.

Jainalaisen tulee pysyttäytyä tietyissä rajoissa ja tietyillä alueilla. Hänen täytyy välttää viittätoista ei-toivottua ammattia, ja hän ei saa laittaa ruokaa tai syödä yöllä. Askeettisuutta kuten paastoa sekä lahjojen antamista arvostetaan. Munkit ja nunnat vaeltelevat ja elävät almuilla.^[13]

 

Jainalaistemppeleissä mietiskellään ja vietetään aikaa hiljaisuudessa. Temppeleissä maallikot käyvät myös laskemassa tirthankara-patsaiden eteen uhrilahjoja kuten kukkia. Jokainen temppeli on pyhitetty yhdelle tirthankaralle, joskin niitä voi samassa temppelissä olla muitakin. Päähahmo voi joskus olla joku muukin arvostettu hahmo kuin tirthankara. Jainalaistemppelit muistuttavat hindutemppeleitä. Ne on samalla tavoin jaettu osastoihin, ja tärkein kulttikuva on kauimmaisessa tilassa, kaikkeinpyhimmässä. Jainalaistemppelit ovat ulkoa usein vaatimattomia mutta sisältä hyvin koristeellisia. Temppeleihin päästetään sisälle myös muiden uskontojen harjoittajia.^[14]

Jainalaisen munkin elämä on äärimmäisen kurinalaista. Luostarilupauksessaan hän luopuu tappamisesta, varastamisesta, valehtelemisesta, seksuaalisesta kanssakäymisestä ja omistamisesta. Jainalaisuus tuntee neljätoista askelta karmasta vapautumiseen. Näihin kuuluu muun muassa tietoisuus oikeasta käyttäytymisestä.

Luostarilaitoksessa on kaksi suuntausta: shvetambara (’valkopukuiset’) ja digambara (’taivaan vaatettamat’). Näillä lahkoilla on yhteinen oppi, mutta ne eroavat joiltain yksityiskohdiltaan. Korkeimmat digambaramunkit vaeltavat kokonaan alastomina, mutta shvetambarat pukeutuvat aina valkoisiin vaatteisiin. Digambarat eivät myöskään usko naisten mahdollisuuteen pelastua.^[14]

Jainalaisten kanonisia kirjoituksia kutsutaan nimellä siddhanta, ’oppi’. Kirjoitusten muita nimityksiä ovat agama, 'perinne' ja shrutajnana, ’kirjoitettu tieto’. Siddhantaan kuuluu 45 tekstiä, jotka jakautuvat viiteen ryhmään. Näistä ryhmistä tärkeimpiä ovat kaksitoista angaa ja kaksitoista upangaa. Siddhantat edustavat etenkin enemmistöjainalaisten eli shvetambara-lahkon näkemyksiä. Digambara-lahko nojautuu lisäksi neljääntoista vanhaan purva-tekstiin, jotka ovat kadonneet jo tuhansia vuosia sitten.^[15]

•  
  Jainalaisuuden lippu, keskellä jainalainen hakaristi.
•  
  Jainalaisia nunnia mietiskelemässä.
•  
  Mandaloita ja resitointia temppelissä.

• Ahokallio, Tapio & Helve, Helena & Salmenkylä, Riitta & Tolonen, Anja: Uskonto ja maailmankatsomus. Helsinki: Kirjapaja, 2000. ISBN 951-625-249-4
• Grönblom, Rolf: Intian uskonnot. Elämänkatsomus ja yhteiskunta. ((Religionernas Indien. Livskådningar och samhälle, 1999.) Suomentanut Mirja Itkonen) Espoo: Schildts, 2001. ISBN 951-50-1212-0

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jainalaisuus Wikimedia Commonsissa

• Jain Philosophy. Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)