Janick Gers

Gers perusti vuonna 1975 White Spirit -yhtyeen rumpali Graeme Crallen kanssa ja levytti yhtyeen kanssa yhden albumin, vuonna 1980 julkaistun White Spiritin. Yhtyeen ura ei lähtenyt debyyttialbumin myötä juurikaan nousuun ja Gers lähti yhtyeestä liittyäkseen Deep Purplen entisen laulajan, Ian Gillanin, perustamaan Gillan-yhtyeeseen, joka kaipasi uutta kitaristia Bernie Tormén erottua yhtyeestä vuonna 1981.

Janick debytoi Gillanin kitaristina yhtyeen viidennellä studioalbumilla Double Trouble, jolle hän myös kirjoitti Ian Gillanin, basisti John McCoyn ja rumpali Mick Underwoodin kanssa kappaleen "Sunbeam". Double Trouble julkaistiin vuoden 1981 syksyllä ja se nousi Britannian albumilistalla sijalle 12. Gillanin seuraavalle albumille Magic Gers oli kirjoittamassa kappaleita "What's the Matter" ja "Bluesy Blue Sea". Albumi nousi brittilistalla sijalle 17, mutta jäi yhtyeen uran viimeiseksi Ian Gillanin liityttyä Black Sabbathin laulajaksi vuonna 1983.

Vuonna 1985 Gers liittyi kitaristiksi Gogmagogiin, jossa vaikuttivat myös Iron Maidenin kahdella ensimmäisellä albumilla laulanut Paul Di’Anno ja kolmella ensimmäisellä albumilla esiintynyt rumpali Clive Burr, entinen Def Leppard-kitaristi Pete Willis ja Whitesnake-yhtyeen basisti Neil Murray. Gogmagog jäi kuitenkin varsin lyhytkestoiseksi yhtyeprojektiksi, ja yhtyeen ainoaksi julkaisuksi jäi EP-levy I Will Be There.

Iron Maidenin laulaja Bruce Dickinson otti Gersiin yhteyttä vuonna 1989 ja kutsui tämän nauhoittamaan kappaletta "Bring Your Daughter... to the Slaughter" kauhuelokuvan Painajainen Elm Streetillä 5 – Painajaisten lapsi soundtrack-albumille. Yhden kappaleen nauhoittamisen sijaan Dickinson päätyi nauhoittamaan kokonaisen sooloalbumin Gersin, basisti Andy Carrin ja rumpali Fabio Del Rion kanssa. Gers pääsi kirjoittamaan albumille myös runsaasti kappalemateriaalia: kymmenen kappaleen mittaiselle albumille Dickinson kirjoitti itsenäisesti ainoastaan kappaleen "No Lies" ja kappale "All the Young Dudes" oli alun perin David Bowien levyttämä, joten Gers pääsi esittelemään sävellysosaamistaan peräti kahdeksassa eri kappaleessa. 1990-luvun alussa Gers soitti Dickinsonin sooloalbumin ohella myös Derek "Fish" Dickin sooloalbumilla Vigil in a Wilderness of Mirrors.

Adrian Smith, Iron Maidenin pitkäaikainen kitaristi, erosi yhtyeestä vuonna 1990 ja Gersiä pyydettiin liittymään yhtyeeseen Smithin korvaajaksi. Hän teki ensiesiintymisensä yhtyeessä jo samana vuonna julkaistulla studioalbumilla No Prayer for the Dying, jolle myös "Bring Your Daughter... to the Slaughter" levytettiin uudelleen. Kappale julkaistiin myös singlenä ja se nousi Britannian singlelistan kärkeen albumin ollessaan parhaimmillaan albumilistan toisena. Kriitikoiden keskuudessa albumi ei kuitenkaan menestynyt, ja monet vieroksuivat yhtyeen uutta, suoraviivaisempaa ja räväkämpää tyyliä.

No Prayer for the Dyingin aloittama musiikillinen suunta jatkui myös Iron Maidenin seuraavalla albumilla, vuoden 1992 Fear of the Darkilla. Yhdysvalloissa Iron Maidenin suosio oli kääntymässä laskuun, mutta Britanniassa ja muualla Euroopassa yhtyeen menestys ei kokenut kovinkaan suuria menetyksiä tyylisuunnan vaihdoksesta huolimatta: Fear of the Dark nousi albumilistan kärkeen Britanniassa ja albumin nimikkokappaleesta on muodostunut yksi Iron Maidenin tunnetuimmista ja suosituimmista kappaleista. Albumia seuranneella maailmankiertueella yhtye konsertoi pääesiintyjänä Englannin Castle Doningtonissa Monsters of Rock -festivaaleilla ja myös Adrian Smith nousi kyseisen konsertin aikana lavalle vanhan yhtyeensä kanssa kappaleen "Running Free" ajaksi. Yhtyeen esiintyminen nauhoitettiin ja julkaistiin myöhemmin livealbumina ja -videona Live at Donington. Vuonna 1993 yhtye ajautui kuitenkin ikävään tilanteeseen, kun laulaja Bruce Dickinson päätti lähteä yhtyeestä panostaakseen soolouraansa.

Iron Maiden alkoi kuumeisesti etsimään korvaajaa Dickinsonille ja lukuisista vaihtoehdoista yhtyeen uudeksi laulajaksi valittiin lopulta Blaze Bayley. Bayley, jonka saapumisen myötä Iron Maidenin musiikki muuttui merkittävästi, debytoi yhtyeen laulajana vuonna 1995 julkaistulla albumilla The X Factor. Albumi sai yhtyeen vanhemmilta ihailijoilta ristiriitaisen vastaanoton ja esimerkiksi Yhdysvalloissa Billboard 200 -listalla albumin sijoitus oli vaatimaton 147.^[2] Gers oli mukana kirjoittamassa albumille yhteensä seitsemää kappaletta, mukaan lukien singlejulkaisuja "Man on the Edge" ja "Lord of the Flies".

Vuonna 1998 julkaistu albumi Virtual XI jäi Blaze Bayleyn viimeiseksi Iron Maidenissa, sillä albumia seuranneen kiertueen päätyttyä yhtye vahvisti sekä Bruce Dickinsonin että Adrian Smithin palaavan yhtyeeseen. Vaikka Smith, jonka tilalle Gers oli 1990-luvun alussa pestattu, teki paluun yhtyeeseen myös Gers jäi Iron Maideniin minkä johdosta yhtyeen kokoonpano kasvoi kuusihenkiseksi ja kolmen kitaristin - Gersin, Smithin ja Dave Murrayn - kokoiseksi.

Kuusihenkisen, kolmen kitaristin Iron Maidenin ensimmäinen albumi Brave New World julkaistiin toukokuussa 2000, ja albumia seurasi massiivinen maailmankiertue, joka kulminoitui yhtyeelle tuttuun Rock in Rio -festivaaliin vuonna 2001. Yhtye esiintyi festivaalin pääesiintyjänä yli 250 000 hengen yleisölle ja konsertti julkaistiin myöhemmin livealbumina ja -DVD:nä Rock in Rio. Vuonna 2003 julkaistu, uusi studioalbumi Dance of Death oli jälleen voittoisa julkaisu yhtyeelle ja Gersin ja basisti Steve Harrisin säveltämä nimikkokappale "Dance Of Death" on muodostunut yhdeksi yhtyeen 2000-luvun tuotannon suosituimmista kappaleista.

Vuonna 2006 Iron Maidenin uuden A Matter of Life and Death -studioalbumin nauhoittamisen ohella Gers vieraili entisen yhtyetoverinsa Ian Gillanin sooloalbumilla Gillan’s Inn, joka koostui Gillanin uran merkittävimpien kappaleiden uudelleennauhoitetuista versioista.

Gers on läpi muusikonuransa suosinut Fender Stratocaster -kitaroita. Hänen käyttämänsä Stratocaster-kitarat ovat useimmiten valkoisia tai mustia ja niiden otelauta on valmistettu tummasta ruusupuusta. Hän käyttää kitaroissaan Seymour Duncan JB Jr- ja Hot Rails-mikrofoneja.^[3] Akustisista kitaroista Gers suosii useimmiten Gibson Les Paulin Gibson Chet Atkins -mallia,^[3] jota hän soittaa Iron Maidenin konserteissa muun muassa kappaleessa "Dance of Death".

Dave Murrayn ja Adrian Smithin tapaan myös Gers käyttää Marshallin valmistamia äänentoistolaitteita. Esiintyessään lavalla hän ei käytä kitaroissaan pedaaleja, minkä johdosta hänen kitarateknikkonsa operoi Gersin MIDI Foot Controller -pedaalia lavan ulkopuolella.^[4] Gers käyttää kitaroissaan Ernie Ballin valmistamia kieliä.

• White Spirit (1980)

• Double Trouble (1981)
• Magic (1982)

• I Will Be There (1985)

• Vigil in a Wilderness of Mirrors (1990)

• Tattooed Millionaire (1990)

• No Prayer for the Dying (1990)
• Fear of the Dark (1992)
• A Real Live One (1993, livealbumi)
• A Real Dead One (1993, livealbumi)
• Live at Donington (1993, livealbumi)
• The X Factor (1995)
• Virtual XI (1998)
• Brave New World (2000)
• Rock in Rio (2002, livealbumi)
• Dance of Death (2003)
• Death on the Road (2005, livealbumi)
• A Matter of Life and Death (2006)
• The Final Frontier (2010)
• En Vivo! (2012, livealbumi)
• The Book of Souls (2015)
• Live Chapter (2017, livealbumi)
• Senjutsu (2021)

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Janick Gers Wikimedia Commonsissa