Hjalmar Kahelin
Henrik Hjalmar Kahelin (vuodesta 1937 Kahanpää;[1] 22. marraskuuta 1868 Jyväskylä – 9. joulukuuta 1958 Helsinki)[2] oli suomalainen juristi. Hän oli Korkeimman hallinto-oikeuden hallintoneuvos 1918–1939 ja virkaylioikeuden puheenjohtaja 1926–1939. Kahelin oli oikeusministerinä 1919–1920.[3]
| Hjalmar Kahelin | |
|---|---|
 |
|
| Oikeusministeri | |
|
Vennolan I hallitus
15.8.1919 - 30.1.1920 |
|
| Edeltäjä | Karl Söderholm |
| Seuraaja | Karl Söderholm |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 22. marraskuuta 1868 Jyväskylä |
| Kuollut | 9. joulukuuta 1958 (90 vuotta) Helsinki |
| Ammatti | juristi |
| Tiedot | |
| Puolue | Edistyspuolue |
Kahelinin vanhemmat olivat Jyväskylän lyseon rehtori Karl Henrik Kahelin ja Agnes Charlotta Aejmelaeus. Kahelinin puoliso oli vuodesta 1898 opettaja Anna Maria Karolina Wallin,[2] jonka isä oli seminaarinlehtori Olai Wallin. Heillä oli neljä lasta, joista yksi oli suomentaja Aune Brotherus.[4] Kuurojen koulun opettaja ja johtaja Maria Kahelin oli puolestaan Hjalmar Kahelinin sisar.[5]
Kahelin kirjoitti ylioppilaaksi Jyväskylän lyseosta 1887. Yleisen oikeustutkinnon hän suoritti 1892 ja valmistui varatuomariksi 1895.[2] Hän työskenteli tämän jälkeen asianajajana ja oli asianajotoimisto Kahelin & Walldénin osakkaana vuosina 1897–1900. Hän toimi kanslistina postihallituksessa vuosina 1900–1901, Porvoon hiippakunnan tuomiokapitulin sihteerinä vuosina 1901–1909 sekä senaatin kirkollis- ja opetustoimituskunnan esittelijänä ja sihteerinä vuosina 1909–1918. Suomen itsenäistyttyä Kahelin toimi Korkeimman hallinto-oikeuden jäsenenä ja hallintoneuvoksena 1918–1938 sekä virkaylioikeuden puheenjohtajana 1926–1939.[6][1][2] Hän oli myös kustannusyhtiö WSOY:n apulaisjohtaja vuosina 1902–1935 ja Suomi-yhtiön johtokunnan sihteeri 1913–1917. Hän oli WSOY:n perustajan Werner Söderströmin serkku.[4]
Kahelin oli oikeusministerinä Vennolan I hallituksessa elokuusta 1919 tammikuuhun 1920 Kansallisen Edistyspuolueen edustajana.[7] Hän kuului puolueensa oikeistosiipeen ja kannatti useimmista muista ministereistä poiketen aktivistien toteutumatonta suunnitelmaa hyökkäyksestä Pietariin. Hän erosi hallituksesta jo muutaman kuukauden kuluttua, koska ei hyväksynyt eduskunnan joulukuussa 1919 hyväksymää lakia punavankien entistä laajemmasta yleisestä armahduksesta.[4] Kahelin oli myös eduskunnan sivistysvaliokunnan sihteerinä vuonna 1908 ja perustuslakivaliokunnan sihteerinä vuoden 1917 toisilla valtiopäivillä sekä Suomen evankelisluterilaisen kirkon kirkolliskokouksen edustajana vuosina 1928, 1933 ja 1938.[1]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c Kuka kukin on 1954 (Runeberg.org)
- ↑ a b c d Hjalmar Kahelin. Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu.
- ↑ Facta2001, WSOY 1981, 7. osa, palsta 410
- ↑ a b c Mikko Uola ja Timo Kautto: Kahelin, Hjalmar (1868 - 1958) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 28.2.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- ↑ Aikalaiskirja 1920 s. 204. Helsinki: Otava 1920.
- ↑ Iisakki Laati ym. (toim.): Kuka kukin oli 1900–1961, s. 223. Helsinki: Otava, 1961.
- ↑ Hjalmar Kahelin Suomen ministerit. Valtioneuvosto.