[go: up one dir, main page]

Haali (Pertteli)

kylä Perttelissä, Salossa

Haali on kylä Perttelissä Salossa. Se on Perttelin kylistä pohjoisin ja rajautuu lännessä Perttelin Pitkäkosken, etelässä Kiikalan Rekijoen, pohjoisessa Kuusjoen Kanungin sekä idässä Kiikalan Kärkelän ja Revän kyliin.[1][2]

Uskelanjokea Haalin kylässä. Taustalla Haalin kartano.

Luonto

muokkaa

Kylä rajoittuu etelässä Uskelanjokeen, joka saa alkunsa kylän länsirajalla, missä Uskelanjoen sivujoet Rekijoki, Terttilänjoki ja Hitolanjoki yhtyvät Uskelanjoeksi.[2] Kylään ulottuu Rekijokilaakson Natura 2000 -alue kylän eteläosassa Uskelanjoen yläjuoksulla, Rekijoen ja pieneltä osin myös Terttilänjoen alajuoksuilla sekä Uskelanjokeen laskevan Syväojan varrella.[3][1][2]

Historia

muokkaa
Pääartikkeli: Haalin kartano

Asutus nykyisessä Haalin kylässä alkoi vuonna 1533, jolloin Kiskon Haapaniemen kartanon omistaja, valtaneuvos Henrik Klaunpoika Horn perusti Uskelan pitäjän Perttelin kappeliseurakunnan Hiiden kylän takamaalle Haaliksi nimitetyn uudistalon. Vuonna 1560 talo jakautui kaksitaloiseksi kyläksi, jonka talot olivat ensin vuoteen 1600 Kiskon Haapaniemen kartanon ja sen jälkeen vuoteen 1639 Halikon Vuorentaan kartanon alustalaistaloja, joita viljelivät lampuodit.[4]

Vuonna 1639 kylän talot yhdistettiin Haalin kartanoksi, jonka perustaja ja ensimmäinen omistaja oli Kaarina Yrjänäntytär Horn, joka myös asui kartanossa kuolemaansa asti vuonna 1671.[5] Vuodesta 1671 vuoteen 1737 Haalin kartano oli Halikon Vuorentaan kartanon sivutilana, ja vuosina 1737–1778 itsenäisenä kartanona, jonka omistajat kuitenkin asuivat muualla ja viljelivät kartanoa lampuotien avulla. Vuodesta 1778 omistajat ovat asuneet kartanossa ja viljelleet sitä itse.[6]

Vuoteen 1868 Haalin kartano käsitti koko Haalin kylän, ja sen lampuotitiloina, ulkotiloina tai yhdysviljelyksessä kartanon kanssa, sekä välillä muilla omistajilla ja lopulta itsenäisinä tiloina, olivat eri aikoina myös viereiset Perttelin Pitkäkoski sekä Kiikalan Kärkelä ja Revä, jotka myös olivat Haalin kylän kanssa samaa isonjaon jakokuntaa.[7][8] Näistä Kärkelä päätyi eri omistajille kuin Haali jo vuonna 1832, kun taas Pikäkoskea ja Haalia omistivat samoihin sukuihin kuuluneet henkilöt vuoteen 1872 asti.[9][10][11] Revä sen sijaan oli Haalin ulkotilana vielä 1900-luvulla, kunnes vuonna 1953 myös Revän kantatila myytiin itsenäiseksi tilaksi. Muita Haalin kartanon ulkotiloja olivat Haalin kylän takamaille perustettu Ihamäki ja Revän kylän takamaille perustettu Pohjola. Ne myytiin itsenäisiksi tiloiksi vuonna 1918, ja samalla erotettiin itsenäisiksi tiloiksi Haalin kylästä myös kaksi muuta suurehkoa tilaa ja 17 torppaa. Kun vielä siirtoväen maanhankinnassa vuosina 1941–1945 Haalista ja Ihamäestä erotettiin yhteensä yli 30 tilaa, oli alkujaan yhdestä tilasta muodostuneessa Haalin kylässä 1950-luvulla kaikkiaan jo noin 60 tilaa.[12]

Lähteet

muokkaa
  • von Hertzen, Erik: Kiikalan historiallinen aika. Teoksessa: Sarvas, Anja & von Hertzen, Erik: Kiikalan historia. [Kiikala]: Kiikalan kunta, seurakunta ja manttaalikunta, 1987. ISBN 951-99830-5-8
  • Jutikkala, Eino & Nikander, Gabriel (toim.): Suomen kartanot ja suurtilat II. Helsinki: Kivi, 1941.
  • Oja, Aulis: Perttelin historia. [Pertteli]: Perttelin kunta ja seurakunta, 1958.

Viitteet

muokkaa
  1. a b Maastokartta. Peruskartta 1:20 000. 2024 01 Kanunki. Helsinki: Maanmittauslaitos, 2000.
  2. a b c Maastokartta. Peruskartta 1:20 000. 2023 03 Iso-Hiisi. Helsinki: Maanmittauslaitos, 1999.
  3. Rekijokilaakso Varsinais-Suomen ELY-keskus. Viitattu 29.8.2015.
  4. Oja 1958: s. 245.
  5. Oja 1958: s. 245–246.
  6. Oja 1958: s. 246–250.
  7. Oja 1958: s. 66, 135, 249.
  8. von Hertzen 1987: s. 171–172.
  9. Jutikkala & Nikander 1941: s. 371–372.
  10. Jutikkala & Nikander 1941: s. 375–376.
  11. Oja 1958: s. 250–251.
  12. Oja 1958: s. 383–384.

Aiheesta muualla

muokkaa
  • Kalpa, Arto & Ikonen, Iiro: Hiidentien maisemanhoitosuunnitelma. (Lounais-Suomen ympäristökeskuksen moniste 9) Turku: Lounais-Suomen ympäristökeskus, 2005. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste Julkaisun verkkoversio (pdf) (viitattu 10.7.2012).