Hannele Lauri

Hannele Laurin vanhemmat olivat Kuhmalahdella 1918 syntynyt upseeri Arvi Markkula ja Karjalasta kotoisin ollut Eine Poutanen. Nämä tapasivat toisensa Tampereella talvisodan kynnyksellä, kun Poutanen oli muuttanut lapsuudenperheensä mukana Viipurista Tampereelle evakkoon. Poutasella oli jo tuolloin tytär Beritta hänen aiemmasta suhteestaan. Markkula ja Poutanen avioituivat 1951 ja seuraavana vuonna syntyi Hannele. Markkula oli adoptoinut Berittan tyttärekseen ja vuonna 1958 perheeseen syntyi Pertti. Markkulat asuivat Hämeenlinnassa, josta he palasivat Tampereelle 1959. Vuonna 1971 Markkulan pariskunta erosi.^[4]

Teini-ikäinen Hannele kävi mielellään Tampereen teattereissa. Hän oli liikunnallisesti lahjakas ja kiinnostunut uskonnosta eritoten Raamatun kertomusten draamallisen tenhovoiman ansiosta.^[5] Vuonna 1969 hänet valittiin Ilta-Sanomien kesätytöksi, mutta mallin uralle hänellä ei ollut paloa.^[6] Neiti Markkula – tuohon aikaan hyvin tavanomainen puhuttelutapa – debytoi lukiolaisena Pyynikin kesäteatterin avustajana. Tampere oli vahva teatterikaupunki ja lisäksi siellä toimi Yleisradion TV2, jonka suojissa Hannele sai ensikosketuksensa kameran edessä näyttelemiseen.^[7]

Hannele Markkula valittiin Suomen Teatterikouluun 1971. Karsintoja johti Kalle Holmberg, jota aikakauden vasemmistolainen, itseään edistyksellisenä pitänyt nuoriso ihaili. Ulkonäköönsä panostanut blondi ja upseerin tytär koettiin poliittisesti epäilyttävänä.^[8] Neiti Markkula selvisi karsinnoista erinomaisesti. Vasemmistolaisesti suuntautuneet opiskelijatoverit yrittivät vakavissaan käännyttää Hannelea aatteensa mukaiseksi, mutta tämän panssarointi aivopesua vastaan osoittautui liian vahvaksi. Voimallisesta politisoitumisesta huolimatta teatterikoulun kurssilaisten kesken vallitsi kuitenkin melko hyvä ilmapiiri. Hannele sai elinikäisen ystävän kurssikaveristaan Pirkko Saisiosta. Hän valmistui teatterikoulusta 1975.^[9][1]

Hannele Lauri aloitti aktiiviuransa Jyväskylän kaupunginteatterissa 1975. Vaikka hän tuli tuonnempana tunnetuksi korostetun viihteellisistä naistyypeistään, hän teki uransa alussa vaikutuksen Ofelian roolissaan William Shakespearen tragediassa Hamlet. Hän sai kriitikoilta keskimäärin hyvät arviot. Hannele Lauri oli tavannut tulevan puolisonsa Hannu Laurin jo opiskelujensa loppuvaiheessa Suomen Kansallisteatterissa. Hannu Lauri muutti Hannelensa perässä Jyväskylään, ja työskenteli Jyväskylän kaupunginteatterissa 1976–1977. Hannele Markkula ja Hannu Lauri vihittiin avioliittoon Tampereella helmikuussa 1976. Avioliitosta muodostui intensiivinen ja vaiheikas. Puolisot kasvoivat taiteellisesti pikkuhiljaa erilleen ja vakavat terveydelliset ongelmat varjostivat valoisasti alkanutta liittoa. Se päättyi eroon 1994.^[10][11][12]

Hannele Lauri synnytti esikoisensa 1977 ja kuopuksensa 1979. Laurit muuttivat pääkaupunkiseudulle, missä Hannu Lauri palasi Kansallisteatteriin vuosiksi 1977–1981. Samoina vuosina Hannele Lauri työskenteli vapaana taiteilijana.^[12]

Hannele Laurin elokuvadebyytti kevytkenkäisen Britan roolissa Risto Jarvan komediassa Loma (1976) ennakoi hänen tulevia roolityyppejään.^[13] Freelance-vuosinaan Lauri teki useita sivurooleja sekä draama- että komediaelokuvissa, mukaan luettuna ensi askel Speden talliin elokuvassa Rautakauppias Uuno Turhapuro, presidentin vävy (1978). Laurin roolit valkokankailla olivat pieniä, hän ei ollut vielä 1970-luvun lopussa erityisen tunnettu nimi. Televisiossa hänellä oli iso sivurooli Mika Waltarin komediassa Gabriel, tule takaisin (1979). Nokkavan Railin rooli sopi Laurin näyttelijänlaatuun, nimiosan näytteli hänen hyvä ystävänsä Antti Litja. Roolitehtävä näyttelijäkonkareiden seurassa oli erinomaista oppia korkeatasoisen luonnekomedian tekemisestä.^[14][15]

Vuonna 1981 Hannele Lauri näytteli naispääosan television jännityselokuvassa Ansa puolisoaan Hannu Lauria vastaan.^[15]

Jotaarkka Pennanen houkutteli Hannele ja Hannu Laurin Turun kaupunginteatteriin, joka kaipasi uutta puhtia 1970-luvun kultaisen kauden hiivuttua. Hannu Lauri sai tilaisuuden loistaa Turussa vahvoilla tulkinnoillaan, Hannele Lauri teki lähinnä sivurooleja ja hoiti kotitaloutta. Kestävin saavutus Turun vuosilta oli Ninan rooli Anton Tšehovin klassikkonäytelmässä Lokki. Ralf Långbackaan Laurin roolityö teki vaikutuksen, ja tämä pyysi näyttelijäpariskuntaa Helsingin kaupunginteatteriin.^[16]

Hannele ja Hannu Lauri tupsahtivat Helsingin kaupunginteatteriin keskelle kriisiä, josta he tiesivät kovin vähän. Samoihin aikoihin teatterissa aloittivat muun muassa Kristiina Elstelä, Heikki Kinnunen, Juha Muje ja Tom Pöysti. Nuorehko Hannele Lauri oli tervetullut tuulahdus ikääntyvien naisnäyttelijöiden kaartiin.^[17]

Hannele Lauri näytteli Aleksis Kiven harvoin esitetyssä Canzio-näytelmässä Marcian roolin 1984. Kriitikko Jukka Kajava ei ollut vaikuttunut Laurin suorituksesta. Canzion ohjasi Kari Rentola.^[18] Laurin ensimmäinen merkittävä tehtävä kaupunginteatterissa oli Carmen näytelmässä Parveke vuonna 1985. Lauri ja nuori Satu Silvo näyttelivät ilotyttöjä. Kajava kiitti Laurin suoritusta sinänsä melko kehnossa esityksessä.^[19]

Pääsääntöisesti Lauri oli joustava ja tuli toimeen eri ohjaajien kanssa. Vain Jouko Turkan kanssa hänellä meni sukset pahasti ristiin, eivätkä he tehneet yhteistyötä.^[20] Hän työskenteli 1980-luvulla lähinnä Ralf Långbackan, Kari Rentolan ja Jotaarkka Pennasen ohjauksessa.

Laurilla oli Lucention rooli Pennasen ohjaamassa näytelmässä Kuinka äkäpussi kesytetään (1987), joka oli yleisömenestys, johon kriitikot kuitenkin suhtautuivat penseästi. Kappaletta esitettiin kaksi vuotta ja se keräsi yli 60 000 katsojaa.^[21][22] Vuonna 1991 Lauri näytteli Inkerin roolin Hannele Rubinsteinin ohjaamassa Eeva Joenpellon romaaniin pohjautuvassa näytelmässä Eteisiin ja kynnyksille. Sitä esitettiin 55 kertaa ja katsojia kertyi yli 31 000.^[23]

Keväällä 1994 Hannele ja Hannu Lauri näyttelivät isää ja tytärtä Juha Malmivaaran ohjaamassa näytelmässä Voiton päivä. Avioeroprosessi oli jo aktivoitu ja ero astui voimaan saman vuoden elokuussa. Hannele Lauri tapasi näytelmän yhteydessä Oskari Katajiston, josta tuli hänen hyvä ystävänsä. Pirkko Saision kirjoittama näytelmä esitettiin noin 40 kertaa.^[24][25]

Vuonna 1995 Lauri näytteli nimiroolin Veijo Meren romaaniin perustuvassa näytelmässä Iso Vaalee. Hämeenlinnalaisen vampin rooli sopi yhteen Laurin olemuksen kanssa. Isoon Vaaleeseen eli Salme Isolaan ihastunutta nuorta jääkiekkoilijaa Illua näytteli Esa Latva-Äijö. Kriitikko Hannu Harju luonnehti Laurin suoritusta Helsingin Sanomissa "itsetietoiseksi mehiläiskuningattareksi". Hämeen Sanomien Maisa Majapuro-Joutsamo katsoi, ettei Lauri ollut näyttelijäntyössään riittävän herkkä ilmentämään Ison Vaaleen kipupisteitä. Raija-Sinikka Rantalan ohjaama näytelmä sai noin 7 500 katsojaa.^[26][27]

Hannele Lauri ja Eija Vilpas näyttelivät teoksissa Elonkorjuujuhla (1996) ja Rahalla saa (1998). Kumpainenkin näytelmä keräsi runsaat 20 000 katsojaa.^[28][29] "Rahalla saa -esityksessä kaikki kulkee matalalla, kaikki muu paitsi hameen helma", Jukka Kajava kritisoi.^[30]

Näytelmässä Kaikki Eevasta (2000) Lauri näytteli Margoa, ja sai suorastaan ylistäviä arvioita osasuorituksestaan: "Hannele Lauri-Rinne on aina mahtava osassa kuin osassa", lehdissä kirjoitettiin. "Järkyttävä ajatella, että takana on jo 25 vuotta näyttämöllä", Lauri itse summasi esityksen jälkeen. Samassa yhteydessä hänelle luovutettiin Suomen Näyttelijäliiton kultainen ansiomerkki.^[31][32] Leena Havukaisen ohjaama näytelmä sai noin 4 600 katsojaa.^[33]

Hannele Laurin Vaginamonologeja houkutteli Studio Pasilaan lähes 7 000 katsojaa. Yhdysvaltalaiseen alkuperäisteokseen pohjautuvan tuotannon ohjasi Sina Kujansuu.^[34] Panu Rajala määritteli näytelmät Rahalla saa, Vaginamonologeja ja Housut pois kolmikoksi, joka ilmensi Helsingin kaupunginteatterin estotonta seksuaalipoliittista linjaa.^[35] Vuonna 2003 alkoi Laurin pitkä virkavapaus kaupunginteatterista.^[36]

2010-luvulla Lauri näytteli vielä muutaman roolin Helsingin kaupunginteatterissa. Sosiaalinen media oli ilmaantunut kuvioihin, ja siellä Laurin paluuta ihasteltiin. Hänen viimeinen näytelmänsä kaupunginteatterin riveissä oli Ladykillers – Sarjahurmaajat, jonka päätähtenä nähtiin Pirkko Mannola. Näytelmässä oli myös Eija Vilpas, mutta sekä Laurin että Vilppaan roolit olivat "käväisyrooleja" vailla vuorosanoja. Näytelmää esitettiin 50 kertaa ja se sai yli 27 000 katsojaa.^[37][38]

Hannele Lauri näytteli 2000-vuosikymmenellä vierailijana muun muassa Tampereen Teatterissa. Hänellä oli rouva Robinsonin rooli Heikki Vihisen ohjaamassa näytelmässä Miehuuskoe (2002). Vastanäyttelijänä oli Arttu Ratinen. Näytelmä esitettiin 63 kertaa ja se keräsi yli 27 000 katsojaa.^[39] Lauri näytteli pääroolin Vihisen ohjaamassa farssissa Francescan ryöstö (2006). Maria Jotunin klassikkokomediassa Tohvelisankarin rouva (2009) Lauri näytteli Juulian roolin. Näytelmä esitettiin 29 kertaa ja se sai yli 10 000 katsojaa. Lauri rakensi Juuliansa kylmäksi ja laskelmoivaksi.^[40][41]

Syyskaudella 2005 Lauri vieraili Espoon kaupunginteatterissa näytelmässä Linnunrata. Se kertoo runoilijapariskunta Ain'Elisabet Pennasen ja Juhani Siljon elämästä. Teoksen ohjasi Jotaarkka Pennanen. Lauri näytteli Ebba Winterin osan. Katriina Honkanen ja Hannu Kivioja näyttelivät pääosat. Tapiolan Revontulihallissa esitetty tuotanto sai noin 4 400 katsojaa.^[42]

Hannele Lauri teki ensimmäiset televisiotyönsä opiskeluaikanaan. Hänellä oli pieni sivurooli Veikko Kerttulan ohjaamassa televisionäytelmässä Se tavallinen tarina (1972) sekä Korpelan autokorjaamon sihteerin rooli tv-sarjassa Mustat ja punaiset vuodet (1973). Ennen Spede Pasasen talliin siirtymistään Lauri näytteli muun muassa mustassa komediassa Gabriel, tule takaisin (1979) ja Pirkko Saision kirjoittamassa televisionäytelmässä Sisarukset (1978), jossa hänellä oli Marjatan rooli.^[15] Vuonna 1993 julkaistussa näyttelijöiden hakuteoksessa Hannele Laurin televisiorooleista nostetaan esiin myös rouva Gorban televisionäytelmässä Ansa.^[1]

Lauri näytteli suositussa Spede Showssa 1984–1987. Hän esiintyi Naisen logiikka -sketseissä, joissa hän näytteli Speden esittämän hahmon vaimoa. Sketsit rakentuivat sen varaan, että vaimo päätteli sinänsä pitävällä logiikalla asioiden olevan tietyllä tavalla, vaikka niiden tosiasiallinen tola oli jotain aivan muuta. Esimerkiksi auton jarrukenkä on naisellisen logiikan mukaan kenkä, jolla painetaan jarrua. Eräät suhtautuivat naisen logiikkaa avaaviin sketseihin ryppyotsaisesti, mutta Lauria lähinnä huvitti ihmisten tosikkomainen lähestymistapa.^[43]

Spede Shown vakiokaartiin kuului Pasasen ohella Simo Salminen, Vesa-Matti Loiri ja Olli Ahvenlahti.^[44]

Naisen logiikasta kuvattiin vuosina 1993 ja 1997 elokuvaversio, joka sai ensi-iltansa vasta 1999. Komedia oli kaikin puolin pohjanoteeraus ja se on mainittu Suomen kautta aikain huonoimmaksi elokuvaksi. Tosin samasta arvonimestä kilpailee moni muukin tekele, kuten Karvat, Ponterosa ja Nightmare 2 – Painajainen jatkuu.^{[15][45][46][47][48]}

Spede Show jatkui Vesku Show -nimisenä 1988–1991. Pasanen jäi taustalle ja tilalle tulivat Juha Muje ja Eija Vilpas. Sarjan suosittu sketsipari oli aviopari Rape ja Ritu, joita näyttelivät Salminen ja Lauri. Ritun roolissaan Lauri sai puhua Tampereen murretta. Raudoittaja-Rapen ja Ritun naapureina oli keskiluokkaisempi aviopari, jota näytteli Vilpas ja Ahvenlahti. Vesku Shown eräs vakiosketsi oli Laurin näyttelemä nainen, joka istuskeli puiston penkillä. Paikalle tuli Loirin näyttelemä mies, joka yritti tehdä tuttavuutta naisen kanssa. Ensin tilanne etenee normaalina jutusteluna, mutta lopussa Loirin hahmo tekee poikkeuksetta jotain eroottisesti epäkorrektia, mikä saa naisen raivostumaan.^[49][50]

Loiri ja Lauri olivat tavanneet jo 1970-luvun alussa. Heidän suhteensa oli lämmin ja intiimi, ja Loirin mielestä oli ihme, etteivät he koskaan avioituneet. Loiri luonnehti Lauria naiseksi, jossa yhdistyvät "paha äitipuoli ja viaton pikkulikka".^[45]

Hannele Lauri ja Eija Vilpas näyttelivät päärooleja komediasarjassa Hynttyyt yhteen, jota esitettiin 51 jaksoa vuosina 1991–1995. Sarjan tuotti Spede Pasanen. Lauri ja Vilpas loivat sen yhdessä ohjaaja Inkeri Pilkaman kanssa. Lauri näytteli Virpiä ja Vilpas Vappua. Sarjan alkuasetelmassa Vappu muuttaa Lappeenrannasta Helsinkiin ja asettuu serkkunsa Virpin alivuokralaiseksi. Yli miljoona katsojaa ruutujen ääreen kerännyt komedia ammensi huumoria murteista, heimoeroista, kerrostaloelämän hankaluuksista, jatkuvista rahahuolista ja etenkin miessuhteista. Yleisö on toivonut sarjalle jatkoa vielä 2020-luvulla.^[51][52]

Lauri ja Vilpas jatkoivat televisioyhteistyötään komediasarjassa Herkku & Partanen (1995–1996), jonka menestys jäi selkeästi Hynttyitä heikommaksi.^[53]

Television ote Hannele Laurin urasta voimistui. Hän näytteli sairaalaan sijoittuvassa draamasarjassa Ihmeidentekijät (1996–1998) lääkäri Tiina Kourankaa. Ilkeä mutta ammattitaidoltaan erinomainen Tiina on mukana 230-osaiseksi venyneen sarjan useimmissa jaksoissa. Sarjaa jatkettiin nimellä Parhaat vuodet (2000–2002), jota tehtiin yli 40 jaksoa. Lauri näytteli edelleen Tiinaa.^[54][55] Laurin yksityiselämässä oli vuosituhannen vaihteen tienoilla varsin vilkasta. Hänellä oli erinäisiä miessuhteita ja pari vuotta kestänyt avioliitto Teemu Rinteen kanssa.^[56]

Lauri näytteli pääroolin Anna-Leena Härkösen kirjoittamassa komediasarjassa Kuumia aaltoja. Sarjan alussa Laurin näyttelemä Jutta luulee olevansa raskaana, mutta käykin ilmi, että hänellä on vaihdevuodet. Sarjan dialogi seksistä ja vaihdevuosista on suorasukaista. Jutan tragediana on hänen kovan kuorensa alle peittynyt herkkyys. Sarjaa esitettiin 15 jaksoa syyskaudella 2003. Viimeisessä osassa Jutta lyö vetoa, että hän kykenee kävelemään korttelin ympäri meikittä. Hannele Lauri kertoi vuonna 2009, ettei itse lähde koskaan kotoaan ilman ehostusta, sillä hän on esteetikko.^[57][55][58]

Laurin televisiotyöt jatkuivat Kuumien aaltojen jälkeen vakavan draaman parissa, mutta hänen roolinsa olivat verraten pieniä. Draamasarjassa Uudisraivaaja (2006) hän näyttelee Mirjan roolin ja sarjassa Maan mitta (2007) toimitusjohtajan roolin. Uudisraivaaja sai Prix Europa -palkinnon.^[59][55] Pirkko Saision kirjoittamassa sarjassa Tehdas (2012) Laurilla on sivuosa työterveyslääkärinä. Sarjan teema on suomalaisen pienteollisuuden asema.^[60]

Komediasarjassa Melkein totta Laurilla on pääosa Emilia Sinisalon ja Heli Sutelan rinnalla. Laitosteatterin toimintaa satirisoivan sarjan kirjoittivat Riku Suokas, Heli Sutela ja Heikki Syrjä. Laurin roolina on teatteriin kyllästynyt veteraaninäyttelijä Juulia. Helsingin Sanomien Sanna Kangasniemi piti sarjaa hauskana ja erittäin tyylikkäänä – pitkästä aikaa. Sarjaa esitettiin kahdeksan osaa kevätkaudella 2019.^{[61][55][62][63]}

Vuonna 2020 esitettiin Kalevi Keihäsen Keihäsmatkoista kertova komediasarja Keihäsmatkat, jossa Lauri näyttelee matkaopas Sirkkaa. Kymmenosainen, Turkissa kuvattu sarja tapahtuu vuodessa 1972.^[55][64]

Hannele Laurin filmografia teatterielokuvien osalta alkaa vuodesta 1976, jolloin hänellä oli sivuroolit teoksissa Luottamus ja Loma. Niissä hänet kreditoitiin vielä Markkulana. Sittemmin hän näytteli sivuosia yhdeksässä Turhapuro-elokuvassa, mukaan lukien elokuvasarjan viimeinen teos Uuno Turhapuro – This Is My Life (2004). Vuonna 1994 Lauri näytteli keskeisen naisosan Matti Kassilan rikoselokuvassa Kaikki pelissä. Hänen roolinaan on tuottaja Heidi Ahola, joka on luonteeltaan kovapintainen. Helsingin Sanomien Mikael Fränti arvioi Laurin roolityön elokuvan parhaiten pohjustetuksi ja näytellyksi.^[55][65]

Spede-kautensa jälkeen Lauri näytteli sivuosan Aku Louhimiehen yhteiskunnallisessa draamaelokuvassa Valkoinen kaupunki. Hupailuroolit jatkuivat Taru Mäkelän ohjaamassa aikalaiskomediassa Varasto (2011) ja sen jatko-osassa Varasto 2 (2018). Lauri näytteli päähenkilöiden äitiä ja anoppiehdokasta Ritvaa. Vesa-Matti Loiri näytteli Varastossa pienen roolin Ritvan miesystävänä, panomies Mynttisenä.^[15] Rooliasetelma oli herkullinen – ainoa kerta, kun Loiri ja Lauri näyttelevät pariskuntaa.^[66]

Vuonna 2014 Lauri näytteli jälleen päähenkilön äitiä. Hänellä oli sivuosa Johanna Vuoksenmaan komediassa 21 tapaa pilata avioliitto. Putous-viihdeohjelman tähtiä vilisevä elokuva oli sekä yleisö- että arvostelumenestys. Se sai yli 400 000 katsojaa.^[15] Panu Rajala kirjoitti Laurin osasuoritukseen liittyen: "Hänen vahvin ominaisuutensa, hallittu läsnäolo, näkyy voimistuvan rooli roolilta".^[67] Laurin ensimmäinen rooli teatterielokuvan keskushahmona on iskelmätähti Seija Kuula Vuoksenmaan komediassa 70 on vain numero vuonna 2021. Episodin Jesse Raatikainen arvioi: "Lauri onnistuu saamaan katsojan nauramaan pelkällä katseellaan tai äännähdyksellään, mikä onnistuu hyvin harvalta näyttelijältä."^[68] Turun Sanomien haastattelussa Lauri arvelee: "Tämä elokuva on minun mielestäni kertomus siitä, että ihminen kehittyy loppua kohden".^[69] Hannele Lauri ei ole juuri laulanut rooleissaan, ei myöskään tässä, vaan Seija Kuulan lauluäänenä toimii Lea Laven.^[15]

Hannele Lauri on ollut myös ääninäyttelijänä animaatioissa. Maria!-ohjelmassa (2008–2009, 2011) Lauri esitti Röökimuija-sketsihahmoa. Lauri vieraili rikollispomo Korppina Salatut elämät -sarjan kahdessa jaksossa 21.–22. huhtikuuta 2011.^[70]

Laurin elämästä on kirjoitettu kaksi kirjaa: Vuonna 2013 julkaistu Diiva – Hannele Laurin tarina ja vuonna 2021 julkaistu Hannele, näyttelijä. Diivan on tehnyt Laurin entinen aviomies Teemu Rinne. Hannele, näyttelijä -kirjan on kirjoittanut Panu Rajala^[71].

Laurille myönnettiin vuonna 2001 Näyttelijäliiton kultainen ansiomerkki.^[2] Hän sai myös vuonna 2019 Betoni-Jussin sekä Kultaisen Venlan elämäntyöstään.^[72][73]

• Ofelia (Hamlet, 1975)
• Seija (Pumpulitehtaan Ulla)
• Nina (Lokki, 1982)
• Marcia (Canzio, 1984)
• Carmen (Parveke, 1985)
• Lucentio (Kuinka äkäpussi kesytetään, 1987)
• Inkeri (Eteisiin ja kynnyksille, 1991)
• Salme (Iso Vaalee, 1995)
• Margo (Kaikki Eevasta, 2000)
• monologeja (Vaginamonologeja, 2001)
• Mrs Robinson (Miehuuskoe, 2002)
• Juulia (Tohvelisankarin rouva, 2009)

Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.

• Rajala, Panu: Hannele, näyttelijä. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2021. ISBN 978-951-1-38863-0
• Tervo, Jari: Loiri. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2019. ISBN 978-951-1-31980-1
• Martin, Timo; Niemi, Pertti; Tainio, Ilona: Suomen teatterit ja teatterintekijät - Yhteisö- ja henkilöhakemisto. Helsinki: Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton julkaisu n:o 28, 1974. ISBN 951-30-2505-5
• Tainio, Ilona (toim.): Suomen teatterit ja teatterintekijät 1983 - Yhteisö- ja henkilöhakemisto. Helsinki: Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton julkaisu, 1983. ISBN 951-30-5727-5
• Seppälä, Riitta; Tainio, Ilona (toim.): Suomen teatterit ja teatterintekijät 1993 - Yhteisö- ja henkilöhakemisto. Helsinki: Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliitto ry, 1993. ISBN 951-31-0236-X

• Hannele Lauri Elonetissä.
• Hannele Lauri Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
• Laurin ja Jotaarkka Pennasen haastattelu (Arkistoitu – Internet Archive)
• Yle Areena: Hannele Lauri vaatii ohjaajalta visiota ja vaativuutta
• Yle Areena: Melkein totta