Giovanni Battista Belzoni

Giovanni Battista Belzoni syntyi Padovassa, Italiassa 15. marraskuuta 1778. Hän oli neljätoistalapsisen, alun perin roomalaisen, perheen nuorin. Belzonin isä toimi parturina.

Ollessaan 16-vuotias Belzoni liittyi roomalaiseen munkkiveljeskuntaan. Napoleonin hyökättyä Roomaan 1798 Belzoni pakeni Roomasta takaisin Padovaan, jossa hän ryhtyi opiskelemaan hydrauliikkaa ja valmistui myöhemmin insinööriksi. Vuonna 1800 hän muutti Hollantiin. Belzoni, joka oli varsin pitkä (noin 200cm), muutti Englantiin vuonna 1803 ja ryhtyi esiintymään voimamiehenä kiertelevissä sirkuksissa. Hän käytti taiteilijanimeä Patagonian Simson. Hänen päänumeronsa oli lastata kaksitoista ihmistä eräänlaiselle rautatelineelle, jota hän sitten kantoi ympäri sirkusareenaa. Belzonin sirkusura kesti kaksitoista vuotta, jonka kuluessa hän solmi avioliiton englantilaisen Sarahin kanssa.

Lopetettuaan sirkusuransa Belzoni matkusti vaimonsa ja irlantilaisen palvelijansa James Curtinin kanssa Maltalle, jossa tapasi Egyptin käskynhaltijan Muhammed Ali Paššan. Kohtaaminen herätti Belzonin kiinnostuksen, joten hän matkusti Kairoon toivoen voivansa myydä käskynhaltijalle hydraulisen kastelulaitteen, jolla Niilin vettä pystyttiin nostamaan viljelyksille. Vaikka kone toimi odotetusti, hylkäsi Muhammed Ali kaupat, mutta antoi Belzonille pienen valtion apurahan, joka mahdollisti jäämisen Egyptiin.

Egyptissä asuessaan Belzoni tapasi sveitsiläisen tutkimusmatkailijan Johann Ludwig Burckhardtin, joka oli ryhtynyt käyttämään arabialaisia vaatteita ja opetellut puhumaan arabiaa. Burckhardt oli näin päässyt paikkoihin, joihin muita eurooppalaisia ei päästetty. Hän kertoi Belzonille matkoillaan näkemistään monumenteista, muun muassa suurenmoisesta temppelistä, jota hän kutsui Ipsambalin (Abu Simbel) nimellä, sekä Luxorissa sijaitsevasta nuori Memnon -nimellä tunnetusta Ramses II:n patsaasta.

 

Burckhardtin kertomuksesta innostuneena Belzoni pyysi Ison-Britannian pääkonsulilta, Henry Saltilta, lupaa siirtää patsas British Museumiin Englantiin. Salt suostui pyyntöön ja lupasi rahoittaa operaation. Belzoni lähti Thebaan, jossa Ramses II:n patsaat sijaitsivat. Patsaat olivat hautautuneet kaulaansa myöten hiekkaan, joten työ vaati paljon työvoimaa ja varovaisuutta, sillä tuohon aikaan ei ollut käytössä vielä tehtävään sopivia maansiirto- ja kuljetuskoneita. Yksin patsaiden päät painoivat yli seitsemän tonnia. Belzoni onnistui kuitenkin siirtämään patsaat suhteellisen ehjänä perille. Patsaassa näkyy rintakehän oikealla puolella reikä, jota on ilmeisesti käytetty jossain aiemmassa siirtoyrityksessä. Joidenkin lähteiden mukaan ranskalaiset olisivat halunneet räjäyttää patsaan pienemmäksi dynamiitilla, jota varten reikä olisi porattu. Dynamiitti kuitenkin keksittiin vasta 1867.

Urakan jälkeen Belzoni matkusti 1816 Abu Simbeliin, jossa hän yritti kaivaa Ramses II:n temppeliä esiin hiekasta. Hiekan kertyminen oli kuitenkin niin voimakasta ja työvoima ja varat niin niukkoja, että hän jätti työn kesken sillä kertaa. Vuotta myöhemmin hän palasi kolmen englantilaisen, kuninkaallisen laivaston kapteenien Irbyn ja Manglesin ja erään herra Henry Beechleyn, kanssa ja aloitti työt uudelleen päästen lopulta oviaukolle asti ensimmäisenä eurooppalaisena (tai ylipäätään ensimmäisenä ihmisenä) sitten antiikin. Hän oli pettynyt vaikkakin vaikuttunut temppelin sisätilojen suuruudesta, sillä hän oli odottanut löytävänsä suuria aarteita. Mukaansa hän otti paikalta kaksi luonnollisen kokoista haukanpäistä leijonapatsasta, pienen istuvan hahmon ja kuparisia osia oviaukosta, jotka ovat nyt British Museumissa. Belzoni ikuisti näkemänsä tekemissään akvarelleissa, sillä hän oli muun ohella myös kätevä käyttämään sivellintä. Hänen maalauksensa julkaistiin myöhemmin litografioina.

Paluumatkallaan Belzoni pysähtyi useissa kohteissa. Filain saarella hän keräsi Isiksen temppelistä useita hyväkuntoisia patsaita. Seuraavalla pysähdyksellään Luxorissa hän löysi useita mustasta graniitista valmistettuja Sekhmetin patsaita.

Henry Salt oli niin tyytyväinen Belzonin tuloksiin, että hän suostui maksamaan toisenkin tutkimusmatkan Nubiaan. Belzoni oli kuitenkin saanut vihamiehikseen Ranskan konsulin sekä italialaisen nimeltä Bernardino Drovetti. Yhdessä nämä onnistuivat pilaamaan Belzonin tutkimukset ja evätä häneltä pääsyn muun muassa Karnakin temppelikompleksiin.

Koska Belzonilla ei ollut enää pääsyä Karnakiin, hän siirtyi vuonna 1817 tutkimaan Kuninkaiden laaksoa, jossa hän löysi Amenhotep III:n, Ramses I:n, Merenptahin sekä Ayn haudat. Koska hieroglyfejä ei ollut vielä onnistuttu tulkitsemaan, ei Belzoni tiennyt kenen haudat hän oli löytänyt. Ayn haudan seinämaalauksissa kuvattujen paviaanihahmojen mukaan hän nimesi haudan "kahdentoista apinan haudaksi". Ramses I:n hautaa tutkiessaan hän havaitsi merkkejä lähellä olevasta toisesta haudasta. Viisi ja puoli metriä maanpinnan alta hän löysikin Seti I:n hautakammion.

Seuraavana vuonna (1818) Belzoni ryhtyi ensimmäisenä nykyajan ihmisenä tutkimaan Khefrenin pyramidia Gizassa. Insinöörin taitojaan apuna käyttäen hän onnistui löytämään sisäänkäynnin sisempiin huoneisiin. Belzoni oli myös ensimmäinen eurooppalainen joka vieraili Siwan keitaalla, jossa hän tutki raunioitunutta kaupunkia.

Belzoni palasi Englantiin 1819. Vuotta myöhemmin hän julkaisi kirjan (Narrative of the Operations and Recent Discoveries Within the Pyramids, Temples, Tombs, and Excavations in Egypt and Nubia), joka teki hänet varsin kuuluisaksi. Belzonin kirjan katsotaan usein olevan ensimmäinen englanninkielinen varsinaisesti egyptologiaan keskittynyt teos. Kirjasta julkaistiin kolme eri versiota, joista kaikki saivat osakseen suurta mielenkiintoa.

1. toukokuuta 1821 Belzonille tarjoutui tilaisuus järjestää näyttely Piccadillyn sirkukseen lähellä Piccadillyä. Näyttelyssä oli erilaista Belzonin keräämää tietoa ja materiaalia, mutta varsinainen näyttelyn kohokohta oli Seti I:n haudasta valmistetut kipsikopiot.

Ollessaan arkeologisilla kaivauksilla Timbuktussa Belzoni sairastui punatautiin ja kuoli 3. joulukuuta 1823 Gatossa, Beninissä. Belzonin laajalle levinneestä maineesta huolimatta hänen Sarah-leskensä eli loppuelämänsä köyhyydessä aina kuolemaansa 1870 asti.

Belzoni ei ollut opiskellut arkeologiaa, vaan hän oli puhtaasti amatööri. Hänen tutkimustensa motiivina oli useimmiten toivo löytää kadonneita aarteita, joita hän voisi myydä keräilijöille hyvään hintaan. Hänen käyttämänsä kaivausmenetelmät olivat usein varsin tuhoisia kohteena oleville monumenteille. Hän muun muassa käytti muurinmurtajia päästäkseen hautoihin sisälle ja repi muumioiden hiuksia irti kokeillakseen kuinka tiukassa ne olivat.

Kaikesta tästä huolimatta Belzoni kuitenkin loi pohjaa modernille egyptologialle. Monet hänen eteenpäin luovuttamistaan esineistä olisivat varmasti muutoin hävinneet jäljettömiin. Hän myös piti päiväkirjaa ja kuvasi löytöjänsä värikkäissä akvarelleissa. Myöhemmin muun muassa Howard Carter piti Belzonia "yhtenä arkeologian historian merkittävimmistä nimistä". On väitetty, että Belzoni on Indiana Jonesin elokuvahahmon esikuva.