Gary Thain

Thain syntyi 15. toukokuuta 1948 Christchurchissa, Uudessa-Seelannissa. Hänellä oli kaksi isoveljeä, Colin ja Arthur.^[2]

Thain alkoi esiintyä noin kolmentoista vuoden iässä. Hän myös voitti laulukilpailun high schoolissa. Virallisesti Thainin musiikkiura alkoi The Strangers -yhtyeessä 1960-luvulla. Yhtyeessä oli hänen lisäksi veli Arthur laulajana ja kitaristina, rytmikitaristi Graeme Ching ja rumpali Dave Beattie. Yhtye julkaisi kolme singleä, ja yhtyeessä ollessaan Thain kirjoitti ensimmäisen oman kappaleensa, nimeltään ”I'll Never be Blue”.^[2]

Thain muutti 17-vuotiaana Australiaan, sen jälkeen kun The Strangers oli hajonnut vuonna 1966. Tuolloin hän liittyi The Secrets -yhtyeeseen. Yhtye jäi kuitenkin hyvin lyhtyikäiseksi, ja se julkaisi ainoastaan yhden singlen. Vielä saman vuoden aikana Thain perusti Peter Dawkinsin ja Dave Chapmanin kanssa yhtyeen nimelltä Me and the Others. Yhtye teki kiertueita Saksassa, Isossa-Britanniassa, Walesissa ja Skotlannissa. Yhtye hajosi jo vuonna 1967. Näihin aikoihin Thain muutti Isoon-Britanniaan.^[2]

Thainin ensimmäinen ammatillinen yhtye oli New Nadir, johon hän liittyi vuonna 1967. Yhtye oli erityisen suosittu Sveitsissä, jossa se soitti runsaasti klubeilla noin puolen vuoden ajan. Yhtye teki jazzvaikutteista musiikkia. Muut jäsenet olivat kitaristi Ed Carter ja rumpali Mike Kowalski.

New Nadirin hajottua Thain liittyi Keef Hartley Bandiin, joka soitti keikoilla samoihin aikoihin kuin muun muassa Led Zeppelin ja Fleetwood Mac. Thain soitti yhtyeen kuudella albumilla. Yhtyeen jäsenet tulivat hyvin toimeen keskenään, mutta kun sen keulahahmo, pääasiallinen sanoitusten tekijä Miller Anderson poistui kuvioista, yhtyeen muut jäsenet menivät mukaan eri projekteihin.^[2]

Ennen kuin Keef Hartley Band hajosi vuonna 1972, Thain ehti tehdä myös muita äänitteitä. Hän toimi yhteistyössä muun muassa Eric Claptonin ja Christine McVien kanssa.^[2]

Vuosien 1971 ja 1972 välillä Thain oli mukana Miller Andersonin ja Pete Yorkin sooloprojekteissa.^[2]

Alkuvuodesta 1972 Uriah Heepin Ken Hensley soitti Thainille ja pyysi tätä pikaisesti korvaamaan kesken kiertueen yhtyeestä eronneen basisti Mark Clarken. Thain soitti Uriah Heepin neljällä studioalbumilla: Demons and Wizards (1972), The Magician’s Birthday (1972), Sweet Freedom (1973) ja Wonderworld (1974) sekä livealbumilla Uriah Heep Live (1973).^[2][3]

Viimeisen Uriah Heep -kiertueensa aikana Dallasissa, Yhdysvalloissa, 15. syyskuuta 1974, Thain sai sähköiskun väärinkytketystä mikrofonista. Hän loukkaantui pahasti ja joutui viettämään kolme viikkoa sairaalassa.^[4] Hieman myöhemmin, helmikuussa 1975, Thain sai potkut yhtyeestä tuottaja Gerry Bronin ja itse yhtyeen päätöksen vuoksi.^[4] Jo Wonderworldin ilmestymisen aikoihin hänen kanssaan oli ilmennyt ongelmia heroiinin käytön vuoksi, ja toisinaan hän kieltäytyi osallistumasta kuvaussessioihin ja soundcheckeihin.^[5] Thain korvattiin entisellä King Crimson- ja Roxy Music -jäsenellä John Wettonilla.^[6]

Potkujensa jälkeen Thain yritti hakea useisiin muihin yhtyeisiin, mutta yksikään näistä ei ottanut Thainia mukaan. Hänen terveydentilansa heikkeni, ja hänelle tuli sydänvaivoja. Joitain viikkoja ennen kuolemaansa Thain joutui ongelmiin virkavallan kanssa, ja hänet haluttiin viedä vankilaan. Sinne hän ei kuitenkaan koskaan mennyt.^[7]

Gary Thain kuoli 8. joulukuuta heroiinin yliannostukseen.^[2] Hänet löydettiin etelälontoolaisen asuntonsa kylpyhuoneesta.^[6] Thainin kuolemasta on esitetty useita versioita. Yhden väitteen mukaan hänet olisi tapettu, koska hän seurusteli intialaisen tytön kanssa, mitä Thainin perhe ei hyväksynyt.^[7]

Uriah Heepin Sonic Origami (1998) -albumin kappale ”Between Two Worlds” on omistettu yhtyeen edesmenneiden jäsenten Gary Thainin ja solisti David Byronin muistolle.^[8]

• Demons and Wizards (1972)
• The Magician’s Birthday (1972)
• Uriah Heep Live (1973)
• Sweet Freedom (1973)
• Wonderworld (1974)
• Live at Shepperton '74 (äänitetty 1974, julkaistu 1986)

• Luettelo 27-vuotiaina kuolleista rock-muusikoista