Eduard Sievers

Eduard Sievers, ääntämys: [zifers], (25. marraskuuta 1850 – 30. maaliskuuta 1932^[1]) oli saksalainen kielentutkija. Hänet nimitettiin 20-vuotiaana 1871 Jenan yliopistoon saksalaisen kielitieteen ylimääräiseksi ja 1876 vakinaiseksi professoriksi. Hän oli vuodesta 1892 Leipzigin yliopiston professorina. Sievers julkaisi merkittäviä muinaissaksan lähteitä (Tatian, Murbachin hymnit, Heliand ja yhdessä Elias von Steinmeyerin kanssa muinaissaksan glossat) sekä näiden tekstijulkaisujen ohella tutkimuksia germaanisen kielihistorian alalta, jotka suurimmaksi osaksi ilmestyivät hänen toimittamassaan aikakauskirjassa Beiträge zur Geschichte der deutschen Sprache und Litteratur. Saksan kielen lisäksi Sievers käsitteli kielihistoriallisissa kirjoituksissaan myös skandinaavisia kieliä ja englantia. Hän sai erityistä mainetta englannin kielen tutkijana, ja hänen kielioppinsa Angelsächsische Grammatik (1882) aloitti uuden jakson muinaisenglannin tutkimuksessa.^[2]

Sievers oli myös foneetikko (Grundzüge der Phonetik, 1874) ja metriikan tutkija (Altgermanische Metrik, 1892). Heprealaista runomittaa koskevien tutkimusten tuloksena ilmestyi vuodesta 1901 alkaen Metrische Studien, jossa Sievers muotoilee uudestaan useat Vanhan testamentin tekstit ja esittää uuden heprean metriikan perusteet. Sievers esitti kielimelodiaa koskevan teorian (Über Sprachmelodisches in der deutschen Dichtung, 1901; Über ein neues Hilfsmittel der philologischen Kritik). Puheessa on Sieversin mukaan aina tietty melodia, sillä kullakin tavulla ja sanalla on oma sävelellinen asemansa. Toisin kuin runoudessa, proosassa melodia ei yleensä ole sääntöjen mukaista eikä yhtenäistä. Sieversin mukaan runoilija valitsee vain sellaisia sanoja, joiden rytmi miellyttää hänen kuuloaistiaan. Mitallisessa runoudessa rytmi määrittyy tarkasti, ja säännölliseen rytmiin liittyy melodiavaihtelun säännöllisyys. Tämä runoudessa tavattava erityinen rytmi ja melodia siirtyy myös lukijaan niin että tietyt runotekstit voidaan Sieversin mukaan lukea vain tietyllä tavalla. Jos melodinen periaate esiintyy häiriintyneenä, on teksti heikentynyt. Tästä johtuu Sieversin teorian tekstikriittinen merkitys. Sievers kehitti teoriaansa edelleen Ottmar Rutzin keksintöjen perusteella, ja niiden mukaan äänen sävel on riippuvainen ruumiin asennosta.^[2]