Blackfoot

Jacksonvillessä Floridassa asuneet Rick Medlocke (laulu, kitara), Charlie Hargrett (kitara) ja Greg T. Walker (basso) perustivat vuonna 1969 Fresh Garbage -nimisen yhtyeen. Myöhemmin mukaan liittyi myös rumpali Jakson Spires. Vuonna 1970 nimeksi vakiintui Blackfoot samannimisen intiaani-heimon mukaan (Spiresin, Walkerin ja Medlocken juuret ovat Pohjois-Amerikan alkuasukas- ja intiaanikulttuureista).^[1]

Yhtye keikkaili pienissä klubeissa, ja kun menestystä ei alkanut kuulua, se hajosi vuonna 1971 Rick Medlocken ja Greg T. Walkerin liityttyä juuri perustettuun southern rock -yhtyeeseen Lynyrd Skynyrdiin.^[2] Vuotta myöhemmin Medlocke, Haggrett ja Spires kasasivat Blackfootin uudelleen ja parin miehistönvaihdoksen jälkeen Walker palasi yhtyeeseen vuonna 1973.^[2]

Yhtye aloitti kovan treenaamisen ja tulosta alkoi tulla, kun yhtye sai levytyssopimuksen Island Recordsilta ja vuonna 1975 julkaistiin esikoisalbumi No Reservations. Albumi ei ollut suuri menestys, mutta sen myötä yhtye pääsi keikkailemaan Yhdysvaltain eteläosiin, jossa southern rock oli suosiossa. Island Records ei jatkanut yhtyeen sopimusta ja seuraavan Flying High -albumin (1976) julkaisi Epic Records. Tälläkään kertaa menestystä ei tullut ja Epic pudotti yhtyeen listoiltaan.^[3] Kiertueita kuitenkin jatkettiin ja yhtye pääsi lämmittelemään suuria nimiä kuten Kiss ja Peter Frampton.^[3]

Vuonna 1978 hajoamisen partaalla ollut Blackfoot sai managerikseen yhtyeestä kiinnostuneen tuottaja/manageri Al Nallin. Nallin kautta yhtye sai levytyssopimuksen Atco Recordsilta ja hänen johdolla alettiin levyttää uutta materiaalia.^[3] Vuonna 1979 julkaistu Strikes osoittautui yhtyeen läpimurroksi. Yhtyeen southern rockiin oli otettu vaikutteita kaupallisesta hard rockista ja kappaleesta "Train Train" tuli yhtyeen ensimmäinen hittisingle. Kappaleesta "Highway Song" tuli yhtyeen tunnuslaulu ja klassikon arvoinen kappale. Samana vuonna Blackfoot teki menestyksekkään kiertueen Yhdysvalloissa. Vuonna 1980 julkaistiin Tomcattin', joka oli edeltäjäänsä verrattuna enemmän perusrock-vaikutteinen. Albumilta löytyy "Gimme Gimme Gimme", joka on yksi yhtyeen tunnetuimmista kappaleista.

Yhtye alkoi näihin aikoihin saada suosiota myös Euroopassa, jossa Blackfoot teki samana vuonna ensimmäisen kiertueensa. Vuonna 1981 julkaistu Marauder oli sekoitus heavy metalia ja yhtyeen perinteistä southern rock -soundia. Albumilta löytyvät mm. fanien suosikeiksi nousseet "Good Morning" ja "Rattlesnake Rock 'N' Roller" ja myös listamenestystä saanut "Fly Away". Blackfoot esiintyi saman vuoden Monsters of Rock -festivaaleilla Doningtonissa ja Euroopan-kiertueella nauhoitettiin vuonna 1982 vain Euroopassa julkaistu Highway Song - Live -albumi.^[4]

Vuonna 1983 musiikkimaailmassa puhalsivat uudet tuulet. Southern rock julistettiin kuolleeksi musiikkibisneksessä ja kaupallinen heavy metal eli uutta nousukautta. Blackfootin manageri ja levy-yhtiö painostivat yhtyettä muuttamaan tyyliään tähän suuntaan menestyksen toivossa ja yhtyeessä ruvettiin toimiin.^[5] Blackfootiin otettiin kosketinsoittajaksi Uriah Heepistä tuttu Ken Hensley. Hensley oli kirjoittanut Heepin lähes kaikki menestyneimmät kappaleet ja Blackfootissa toivottiin hänen tekevän saman. Samana vuonna julkaistiin Siogo-albumi, joka edusti 1980-luvun kaupallista, AOR-vaikutteista heavy metalia syntetisaattoreita ja hiottua tuotantoa myöten. Yhtye teki promovideot kappaleista "Send Me an Angel" ja "Teenage Idol" ja sai jonkun verran soittoaikaa MTV-musiikkikanavalla.^[5]

Siogo ei ollut kuitenkaan kaikkien toivoma menestys, mikä alkoi nakertaa myös yhtyeen jäsenten välejä. Yhtyeen alkaessa levyttää seuraavaa albumia kitaristi Charlie Hargrett lähti yhtyeestä musiikillisten erimielisyyksien takia.^[5] Kaiken lisäksi yhtye joutui levyttämään jo valmiin albumin uudestaan levy-yhtiön pidettyä sitä julkaisukelvottomana.^[5] Epätasainen Vertical Smiles -albumi julkaistiin 1984 ja se ei menestynyt enää aiempien albumien tapaan.

Vuoden 1985 alussa Ken Hensley erosi yhtyeestä kesken kiertueen kuultuaan entisen bändikaverinsa ja Uriah Heep -laulajan David Byronin kuolemasta.^[6] Hensleyn tilalle tuli kitaristi/kosketinsoittaja Bobby Barth. Menestyksen haihtuessa ja keikkapaikkojen pienentyessä yhtyeen ilmapiiri huononi ja lopulta vuoden 1986 helmikuussa Blackfoot lopetti toimintansa.^[7]

Rick Medlocke kokosi uudet muusikot ympärilleen ja jatkoi musisointia Blackfootin nimellä vuonna 1987. Samana vuonna julkaistiin albumi Rick Medlocke and Blackfoot. Medlocke oli nyt yhtyeen johtohahmo ja keulakuva. Vuonna 1991 julkaistiin albumi Medicine Man ja 1994 After the Reign. Albumit eivät ole olleet suuria kaupallisia menestyksiä ja fanien keskuudessa ne on otettu vastaan ristiriitaisin tuntein.^[1] Vuonna 1996 Medlocke liittyi Lynyrd Skynyrdiin.

Blackfootin alkuperäiset jäsenet Hargrett, Spires ja Walker kokosivat yhtyeen uudestaan vuonna 2004. Laulaja-kitaristiksi tuli yhtyeessä jo 1980-luvulla vaikuttanut Bobby Barth. He keräsivät internet-addressilla nimiä saadakseen Medlocken palaamaan, mutta hän päätti pysyä Lynyrd Skynyrdissä. Yhtye koki kuitenkin takaiskun maaliskuussa 2005, kun Jakson Spires kuoli äkillisesti aneurysman seurauksena. Yhtyeen mukaan Spires olisi halunnut Blackfootin jatkavan ilman häntäkin,^[8] joten toiminta jatkui ja uudeksi rumpaliksi tuli itävaltalainen Christoph Ullmann. Ullman soitti yhtyeessä vuoden 2006 loppuun, jolloin hänen tilalleen tuli ensin Mike McConnell ja sittemmin Michael Sollars.

Bobby Barth oli terveydellisten syiden takia sivussa lähes koko vuoden 2006, jolloin häntä tuurasi Jay Johnson.^[9] Johnson jäi yhtyeeseen vielä Barthin palattuakin vuoden 2007 loppuun. Vuonna 2007 julkaistiin live-DVD/CD Train Train.

Barth joutui jättämään yhtyeen vuonna 2010 jälleen terveydellisten syiden takia. Hänen tilalleen tuli kitaristi-laulaja Mike Estes. Rumpaleina vuosina 2009-2011 Sollarsin lähdettyä toimivat Scott Craig (2009-2010) ja Kurt Pietro (2010-2011). Hargrett jätti yhtyeen kesällä 2011 ilmeisesti sopimuksellisista syistä ja hänen tilalleen tuli Randy Peak. Blackfoot vieraili loppuvuonna 2011 vielä esiintymässä Suomessa, mutta pian sen jälkeen lopetti toimintansa Rickey Medlocken kiellettyä nimen käytön. Walker, Haggrett, Estes ja Pietro kokoontuivat myöhemmin uudelleen nimen Fired Guns alla.

Vuonna 2012 Blackfootin alkuperäinen kitaristi-laulaja Rick Medlocke kokosi Blackfootin uudelleen valitsemistaan muusikoista. Medlocke itse on mukana tuottajan roolissa eikä esiinny kokoonpanossa. Hänen mukaansa tavoitteena on päästä yhtyeen 1980-luvun alun tunnelmiin tuoreilla voimilla.

Uuden Blackfootin ensimmäinen albumi Southern Native ilmestyi elokuussa 2016.

Blackfootin täysin uudistettu kokoonpano esiintyi ensimmäistä kertaa 11. kesäkuuta 2021.

• Rick Medlocken isoisä ja bluegrass-muusikko Shorty Medlocke on osallistunut Blackfootin toimintaan mm. säveltämällä kappaleita ja esiintymällä yhtyeen albumeilla. Hän on myös esiintynyt yhtyeen konserteissa.^[10]

• Kenny Lawrence - laulu (2021–)
• Drew Spencer - kitara, laulu (2021–)
• Stuart McConnell - kitara, laulu (2021–)
• Chief Spires - basso, laulu (2021–)
• Dave Somerville - rummut (2021–)

• Rickey Medlocke - laulu, kitara (1969–1971, 1972–1997)
• Charlie Hargrett - kitara (1969–1971, 1972–1984, 2004–2011)
• Greg T. Walker - basso, laulu (1969–1971, 1973–1986, 2004–2011)
• Jakson Spires - rummut, laulu (1969–1971, 1972–1986, 2004–2005; kuoli 2005)
• Dewitt Gibbs - koskettimet, laulu (1969–1970)
• Ron Sciabarasi - koskettimet (1969)
• Jerry Zambito - kitara (1969)
• Leonard Stadler - basso (1972–1973; kuoli 2012)
• Danny Johnson - kitara (1972)
• Patrick Jude - laulu (1974)
• Ruby Starr - laulu (1977-1978; kuoli 1995)
• Ken Hensley - koskettimet, kitara, laulu (1982–1984; kuoli 2020)
• Bobby Barth - laulu, kitara (1984–1986, 2004–2006, 2006–2010)
• Jerry "Wizzard" Seay - basso, laulu (1986–1988)
• Doug Bare - koskettimet, laulu (1986–1992)
• Harold Seay - rummut (1986–1988)
• Jef Stevens - basso (1987)
• Neal Casal - kitara (1988–1992; kuoli 2019)
• Mark Mendoza - basso (1988)
• Gunner Ross - rummut (1988–1992)
• Rikki Mayr - basso, laulu (1989–1992)
• Mark Woerpel - kitara, koskettimet (1992–1996)
• Tim Stunson - basso (1992–1996)
• Benny Rappa - rummut (1992–1994)
• Stet Howland - rummut (1994–1997)
• John Housley - kitara (1996–1997)
• Bryce Barnes - basso (1996–1997)
• Christoph Ullmann - rummut (2005–2006)
• Chuck Spires - rummut, laulu (2005)
• Jay Johnson - kitara, laulu (2006–2007)
• Mark McConnell - rummut (2006–2007; kuoli 2012)
• Michael Sollars - rummut (2007–2009)
• Tommy Krash - kitara (2008)
• Scott Craig - rummut (2009–2010)
• Mike Estes - kitara, laulu (2010–2011)
• Kurt Pietro - rummut (2010–2011)
• Randy Peak - kitara (2011)
• Sean Chambers - laulu, kitara (2012-2014)
• Philip Shouse - laulu, kitara (2012)
• Brian Carpenter - basso (2012–2017)
• Christopher Williams - rummut, laulu (2012)
• Matt Anastasi - rummut, laulu (2012–2019)
• Jeremy Thomas - laulu, kitara (2014-2016)
• Rick Krasowski - laulu, kitara (2016-2017)
• Derek DeSantis - basso, laulu (2017–2019)
• Pierson Whicker - rummut (2019)
• Tommy Scott - basso (2019)

• No Reservations (1975)
• Flying High (1976)
• Strikes (1979)
• Tomcattin' (1980)
• Marauder (1981)
• Siogo (1983)
• Vertical Smiles (1984)
• Rick Medlocke and Blackfoot (1987)
• Medicine Man (1991)
• After the Reign (1994)
• Southern Native (2016)

• Highway Song – Live (1982)
• Live EMI (1983)
• King Biscuit Flower Hour Presents Blackfoot (1998)
• Greatest Hits Live (2003)
• On the Run - Live (2004)
• Train Train (2007)
• Fly Away - Live (2011)

• Rattlesnake Rock 'N' Roll: The Best of Blackfoot (1994)
• Greatest Hits (2002)

• Viralliset sivut
• Charlie Hargrettin kotisivut
• Greg T. Walkerin kotisivut (Arkistoitu – Internet Archive)
• Bobby Barthin kotisivut (Arkistoitu – Internet Archive)
• Blackfoot-historiikki, -diskografia ja -levyarvosteluita verkkosivustolla AllMusic.com (englanniksi)
• Blackfoot-diskografia tekijätietoineen ja eri julkaisuineen verkkosivustolla Discogs.com (englanniksi)
• Blackfoot-albumeita kuunneltavissa suoratoistona verkkosivustolla Play.Spotify.com