Árpád

Unkarilaisten kielelliset esi-isät olivat 800-lukuun mennessä vaeltaneet alkuperäisiltä kotiseuduiltaan länttä kohti ja asettuneet alueelle, joka unkarilaisessa historiankirjoituksessa tunnetaan nimellä Etelköz (’virtojen välinen maa’, Etil oli Volgan muinaisturkkilainen nimi). Historioitsijat arvelevat Etelközin sijainneen jossain nykyisen lounais-Ukrainan, Moldovan ja Romanian alueilla, Dneprin tai Donin sekä Tonavan alajuoksun välillä.^[1] Unkarilaisista tällä alueella eivät länsieurooppalaiset aikalaislähteet kerro, mutta heitä ja heidän päälliköitään mainitaan arabiankielisten kauppiaiden tai diplomaattien matkakertomuksissa sekä bysanttilaisissa lähteissä.^[2] 880-luvun arabiankielisen lähteen mukaan unkarilaisia heimoja johti kaksi kuningasta, eräänlainen ylipappi-kuningas kende tai künde ja sotapäällikkö-alikuningas gyula. Esimerkiksi kasaareilla oli vastaava järjestelmä. Kuninkuuden kahtiajaosta ei myöhemmissä unkarilaisissa lähteissä kuitenkaan kerrota mitään.^[2]

Taru, jonka ensimmäisen kirjallisen version esittää 1200-luvun alussa syntynyt Gesta Hungarorum eli "nimettömän" (Anonymus) kirjoittajan latinankielinen historiateos, kertoo, että Árpádin isä oli nimeltään Álmos ja tämän vanhemmat Ügyek ja Emese menivät naimisiin vuonna 819 (toisten kronikoiden mukaan Álmosin isä olisi ollut nimeltään Előd). Vuosiluku on varmastikin myöhempien aikojen arvailua, mutta mikäli se suunnilleen pitää paikkansa, Álmos olisi saattanut syntyä 820-luvulla. Nimen Álmos (johdos sanasta álom ’uni’) hän sai, koska Emese oli nähnyt enneunen, jossa turul, kotkaa tai haukkaa muistuttava tarulintu laskeutui hänen päälleen ja ikään kuin saattoi hänet raskaaksi. (Tässä tarussa on nähty jäänteitä arokansojen totemistisista perinteistä, joissa kotkalla tai haukalla saattoi olla merkittävä asema jonkinlaisena heimon myyttisenä esi-isänä.) Unessa Emeselle myös luvattiin, että hänen jälkeläisistään nousisi mahtavia kuninkaita, mutta toiseen maahan. Kronikan kertomus sisältää vanhempia ja uudempia taruaineksia ja esittää ensimmäisen kerran myös sen sittemmin suosituksi tulleen taruaihelman, että Álmos ja hänen jälkeläisensä polveutuisivat hunnien kuninkaasta Attilasta.^[3]

Myös Álmosin myöhemmistä vaiheista on niukasti tietoa, ja sekin vähä sekoittuu taruaineksiin. Unkarilaisen perimätiedon mukaan hänestä tuli unkarilaisten "seitsemän päällikön" eli seitsemää heimoa johtaneiden ruhtinaiden ylipäällikkö, jolle heimoruhtinaat vannoivat uskollisuuden verivalan. Tämän kanssa vaikeasti yhteen sovitettavissa on Konstantinos Porfyrogennetoksen kertomus, jonka mukaan unkarilaisia olisi alun perin johtanut Levedi-niminen päällikkö, kasaarien kuninkaan vasalli, joka kuitenkin luovutti valtansa Álmosille ja tämän pojalle Árpádille. Álmos ilmeisesti irrotti kansansa kasaarien ylivallasta ja johdatti unkarilaisia yhä lännemmäksi, kunnes kärsittyään tappion bolgaareille ja petšenegeille sai surmansa. Kronikoiden mukaan hänet "surmattiin Transilvaniassa", minkä on nähty viittaavan kende-ylikuninkaan perinteiseen rituaalimurhaan: kuningas, joka ei pysty pitämään hyviä välejä taivaan valtoihin ja siten suojelemaan kansaansa vastoinkäymisiltä, joutuu oman kansansa surmaamaksi. Toisaalta keskiajan kronikoitsijoiden kertomukset Álmosin kuolemasta voivat heijastella Vanhan testamentin tarinaa Mooseksesta, joka johdatti kansansa luvattuun maahan pääsemättä sinne itse.^[3]

 

Bysantin valtakunnan keisari Leo VI solmi unkarilaisten kanssa vuonna 894 liiton bulgaareja vastaan, ja ilmeisesti tähän sotaan liittyen unkarilaiset valtasivat Transilvanian ja Tiszan laakson. Tähän liittyy myös ensimmäinen historiatieto Árpádista: Bysantin keisarin lähettilään kerrotaan tavanneen unkarilaisten päälliköt Árpádin ja Kurszánin. (Mikäli Álmos tuolloin oli vielä elossa, Árpád saattoi näissä neuvotteluissa toimia kende-isänsä edustajana, Kurszán taas olisi saattanut olla gyula-alikuningas.)^[4]

Unkarilaisten sotiessa muualla Etelköz joutui petšenegien hyökkäyksen kohteeksi, mikä puolestaan käynnisti Árpádin johtaman muuttoliikkeen Karpaattien solien läpi Karpaattien altaaseen vuosina 895–896. Alueella ei ollut unkarilaisten saapuessa pysyviä valtiomuodostelmia, vaan hajanaista slaavi- ja avaariasutusta. Alueelle siirtyneitä unkarilaisia oli eri arvioiden mukaan 250 000–500 000. Unkarissa muuttoliikkeeseen viitataan termillä honfoglalás (’kotimaan valtaus’). Termin rauhanomaisuudesta huolimatta valloitukseen lienee liittynyt aseellisia yhteenottoja paikallisia vastaan, mutta valloituksen luonteesta kertovia lähteitä on vain vähän.^[1] Unkarilaisissa lähteissä tapahtumat kuvataan sarjana loistavia voittoja paikallisia hallitsijoita vastaan, mutta myöhemmillä kronikoitsijoilla on tuskin ollut todenmukaista käsitystä tilanteesta.^[2] Toisaalta unkarilaisten maahantuloon ja Árpádiin liittyy myös taru valkoisesta hevosesta, jolla Árpád osti uuden maansa slaavihallitsija Svatoplukilta: tarinan mukaan Svatoplukille luvattiin hevonen, riimu ja satula turvetta, ruohotukkoa ja vesitilkkaa vastaan, eikä Svatopluk ymmärtänyt tällä kaupalla myyvänsä tulokkaille koko maansa.^[4]

Unkarilaiset tarut ja kronikat esittävät kaikki Árpádin unkarilaisten maahantulon aikaisena johtajana. Länsieurooppalaisissa lähteissä häntä ei mainita laisinkaan, sitä vastoin "unkarilaisten kuninkaana" Cussal, jonka baijerilaiset surmasivat vuonna 902 tai 904. Esimerkiksi paljon myöhemmin kirjoittanut Johannes Aventinus mainitsee Cusala-nimisen henkilön unkarilaisten muuttoaallon johtajana. Tämä Cussal saattaisi olla sama henkilö kuin bysanttilaisen lähetystön tapaama päällikkö Kurszán. Jotkut tutkijat ovat arvelleet, että Kurszán oli unkarilaisten kende, kun taas Árpád oli gyula. Toisaalta taas Árpádin puuttumisen läntisistä lähteistä voisi selittää se, että hän oli nimenomaan ylikuningas kende, joka ei puuttunut maallisiin asioihin, ja siksi länsieurooppalaisiin historialähteisiin olisi jäänyt vain sotapäällikkö-gyula Kurszánin nimi.^[4][2]

Árpádin elämästä ei tiedetä juuri mitään. Gesta Hungarorum kuvailee häntä urheana sotapäällikkönä ja anteliaana hallitsijana, joka mielellään järjesti komeita juhlia, mutta tämä luultavasti kertoo enemmän 1200-luvun eurooppalaisista hallitsijaihanteista ja tuonaikaisen Unkarin kuninkaan Andreas II:n elämäntyylistä.^[4]

Gesta Hungarorum kertoo Árpádin kuolleen vuonna 907: hänet olisi haudattu nykyisen Óbudan alueelle paikkaan, johon unkarilaiset myöhemmin kristinuskoon käännyttyään rakensivat Neitsyt Marialle omistetun kirkon (Fejéregyház). Luultavasti tämä kuolinvuosi, samoin kuin unkarilaisten maahantulovuosi, on kronikassa sijoitettu liian myöhäiseksi, eikä kertomuksella hautapaikasta ja kirkosta liene historiallista perustaa.^[4]

Árpádin väitetty kuolinvuosi 907 osuu yksiin ns. Pozsonyn taistelun kanssa, josta kertovat historialähteet tosin ovat niukkoja ja epävarmoja: taistelusta on kaksi lyhyttä mainintaa saksalaisissa aikalaislähteissä ja pitempi selostus vasta 1500-luvun alussa kirjoitetussa baijerilaisen humanistin Johannes Aventinuksen kronikassa. Tässä taistelussa, jonka on arveltu tapahtuneen nykyisen Bratislavan luona, unkarilaiset voittivat lännestä hyökkäävän Itä-Frankian armeijan. Ajankohdan perusteella on ajateltu, että Árpád, kenties yhdessä vanhempien poikiensa kanssa, olisi saanut surmansa tässä taistelussa, ja tätä ajatusta levitettiin mm. vuonna 2020 Unkarin hallituksen perustaman Unkarilaisuudentutkimuksen Instituutin tuottamassa animaatioelokuvassa (josta instituutti sittemmin sanoutui irti). Árpádin kuoleman ja Pozsonyn taistelun välistä yhteyttä ei kuitenkaan tue yksikään lähde.^[5][6]

Gesta Hungarorumin mukaan Árpádilla olisi ollut poika Zolta (unkarilaisessa perinteessä myös Zoltán), jonka Árpád olisi jo eläessään määrännyt seuraajakseen. Konstantinos Porfyrogennetos taas kertoo Árpádilla olleen viisi (tai neljä) poikaa: Tarkacsu (Tarhos), Liüntika (Levente; tämä saattoi olla Tarkacsun toinen nimi), Jeleg (Üllő), Jutocsa (Jutas) ja Zaltas (Zolta, Zoltán).^[4]

Vaikka Árpádin poika Zolta (Zoltán) mainitaankin kronikoissa Árpádin seuraajana, todellisuudessa Árpádin lähimpien seuraajien nimistä ei ole varmuutta, ja unkarilaisten ruhtinaan valta heikkeni merkittävästi Árpádin kuoleman jälkeen.^[7] 900-luvun puolessavälissä Konstantinos Porfyrogennetos mainitsee unkarilaisten "nykyisenä" ruhtinaana Árpádin pojan Jutocsan pojan Falicsin, mutta tätä olisi seurannut Árpádin nuorimman pojan Zoltánin poika Taksony, Gézan isä.^[8] Árpádista polveutuvien Unkarin hallitsijoiden asema vakiintui Gézan valtakaudella vuosina 972–997, ja Árpádien hallitsijasuku hallitsi Unkarin kuningaskuntaa sittemmin aina vuoteen 1301 saakka.^[7]

 

Árpádin nimeä on pidetty johdannaisena turkkilaisperäisestä^[9] sanasta árpa ’ohra’. Se on yhä käytössä etunimenä, vaikka sen suosio on viime vuosikymmeninä laskenut; vuonna 2011 se oli Unkarissa 86:nneksi yleisin poikien etunimi, jonka sai ensimmäiseksi etunimekseen 97 poikaa.^[10]

Unkarilaisessa kansallisessa historiankirjoituksessa Árpádia on pidetty Unkarin valtion perustajana ja hänen jälkeläisistään alkanutta kuningassukua "kansallisena dynastiana", vaikka historiantutkija András Gerőn mukaan termiä "Árpád-suku" (Árpád-ház) ei itse asiassa liene käytetty ennen 1700-lukua.^[11]

Árpádin nimeen yhdistetään myös ns. Árpád-raitojen (Árpád-sáv) nimitys. Kapea punavalkoinen tai puna-hopeinen vaakaraidoitus esiintyy ensimmäisen kerran Árpád-sukuisen kuningas Imren sinetissä vuodelta 1202, ja sen esikuvan arvellaan tulleen kuninkaan aragonialaisen puolison vaakunasta. Vuodesta 1295 Árpád-raidat ovat kuuluneet Unkarin vaakunaan, ja niitä on pidetty erityisesti Árpád-dynastian symbolina. Toisen maailmansodan aikaan raidat tultiin tuntemaan Ferenc Szálasin johtaman hungaristiliikkeen ja fasistisen Nuoliristipuolueen tunnuksena, ja tämän takia Árpád-raidoitusta ovat viime aikoinakin käyttäneet symboliikassaan unkarilaiset uusnatsit.^[12][13]

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Árpád Wikimedia Commonsissa