Velkavipu

Velkavipu tarkoittaa vieraan pääoman eli velan käyttöä yrityksen tai sijoituksen rahoittamiseen. Velkavivulla yritetään nostaa oman pääoman tuottoa.

Velkavivun hyödyntämisen idea on, että velkaraha käytetään niin tuottavasti, että se tuottaa enemmän kuin velan kustannukset ovat. Silloin velan ottaminen on taloudellisesti kannattavaa. Jos tuottoa ei saadakaan tarpeeksi, vipu toimii väärin päin. Silloin velan käyttö heikentää tuottoa.^[1]

Velkavipuun liittyy rahoitusriski. Mitä enemmän velkavipua otetaan, sitä huonommaksi vakavaraisuus käy. Kun velkavipu on suuri, yritys on alttiimpi epäsuotuisille tapahtumille. Mitä korkeammalle tuottotavoite asetetaan ja mitä suurempi velkavipu otetaan, sitä suuremmaksi rahoitusriski kasvaa. Rahoitusriskin hallitseminen merkitsee, ettei tuottotavoite ohita tärkeysjärjestyksessä järkevää riskinhallintaa.^[1]

Kun esimerkiksi pääomasijoitusyhtiö tekee yritykseen 100 000 euron sijoituksen, josta lainarahaa on 50 000 (50 %), on oma pääoma 50 000 euroa (50 %). Jos irtautumisvaiheessa sijoituksen arvo on noussut vaikkapa 200 000 euroon, tuotto yhteensä on 100 000 euroa (+100 %). Oman pääoman (50 000 euroa) tuotto on sama 100 000 euroa, +200 % miinus korot 50 000 euron velalle sijoitusaikana. Velkavivun käyttö nosti siten oman pääoman tuottoa huomattavasti verrattuna siihen, että olisi sijoitettu 100 000 euroa omaa rahaa. Selvyyden vuoksi esimerkin prosenttiluvuissa ei ole huomioitu lainatun rahan koron vaikutusta tuottoon.

Velkavipu kasvattaa myös riskiä. Voimme heti edellisestä esimerkistä huomata, että sijoitusajan piteneminen kasvattaa lainatulle rahalle maksettavien korkojen määrää ja siten pienentää tuottoa. Samoin käy jos lainan korko nousee. Jos sijoituksen arvo ei nousekaan alkuperäisestä 100 000 eurosta, muodostuu sijoittajan tuotto tappioksi, sillä hänen täytyy kuitenkin maksaa korot ottamalleen lainalle.

• Nettovelkaantumisaste
• Pääomarakenne
• Vakavaraisuus