Urho Sihvonen

Urho Koitto Sihvonen (11. maaliskuuta 1894 Kotka – 12. helmikuuta 1954) oli suomalainen jääkärieversti.^[1][2]

Sihvosen vanhemmat olivat puusepänliikkeen harjoittaja Tuomas Sihvonen ja Anna Kastinen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Elsa Heleniuksen kanssa.^[1][2]

Sihvonen kirjoitti ylioppilaaksi Sortavalan reaalilyseosta vuonna 1914 ja liittyi Karjalaiseen Osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi vuosina 1914–1915 Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan fyysis-matemaattisella osastolla suorittaakseen lääketieteen alkututkinnon. Hän kävi sotakorkeakoulun Saksassa vuosina 1921–1922 ja 1925 ja sai Suomen sotakorkeakoulun diplomin vuonna 1926.^[1][2]

Sihvonen liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 23. tammikuuta 1916 ja otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, josta hänet siirrettiin 22. elokuuta 1916 pataljoonan täydennysjoukkoon ja komennettiin värväystehtäviin Suomeen, jossa hän toimi itäisen etapin päällikön kuriirina peitenimellä Oravanpoika. Hän palasi pataljoonaan 3. maaliskuuta 1917 ja hänet määrättiin uudelleen 2. komppaniaan, mistä hänet siirrettiin 11. heinäkuuta 1917 patajoonan 1. konekiväärikomppaniaan. Hän suoritti vuonna 1917 Polangenissa järjestetyn erikoiskurssin (pommarikurssi).^[1][2]

Sihvonen komennettiin 1. joulukuuta 1917 uudelleen Suomeen, minne hän saapui 8. joulukuuta 1917 aselaiva S/S Equityn toisella retkellä Aspuskäriin Merikarvialle, missä hän sai Uudesta metsätoimistosta määräyksen lähteä Nurmekseen kouluttamaan alueen suojeluskuntia. Hän johti tammikuun alusta vuonna 1918 alkaen Nurmeksen seudun suojeluskuntalaisista muodostettua yli 100 miehen vahvuista harjoituskurssia ja toimi Venäjänsaaren retkellä 1. komppanian päällikkönä sekä 9. maaliskuuta 1918 alkaen Karjalan armeijakunnan 1. pataljoonan 1. komppanian päällikkönä, josta hänet määrättiin 14. maaliskuuta 1918 alkaen 1. Karjalan rykmentin 1. pataljoonan komentajaksi ja toimi Kuusaan rintamalohkon (Ristseppälä-Punnus) päällikkönä. Sihvonen otti osaa sisällissodassa taisteluihin Kavantsaarella, Ahvolassa, Pullilassa, Noskualla, Kuusaassa, Tervolassa, Oinolassa ja Punnuksessa. Hän haavoittui Pullilassa 22. helmikuuta 1918.^[1][2]

Sihvonen siirrettiin sisällissodan jälkeen 16. toukokuuta 1918 komppanianpäälliköksi Karjalan kaartin rykmenttiin. Armeijasta hän erosi 24. huhtikuuta 1919 ja liittyi 14. huhtikuuta 1919 Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan. Retkikunnalla hän toimi 1. rykmentin 1. pataljoonan ja 15. kesäkuuta 1919 alkaen 2. rykmentin 12. pataljoonan komentajana sekä 21. heinäkuuta 1919 alkaen Suojärven suunnalla toimineiden joukkojen eli pohjoisen rintaman komentajana. Hän otti retkikunnalla osaa taisteluihin Rajakonnussa, Vitelessä, Alavoistella, Aunuksenkaupungissa, Mäkriällä, Aleksanteri Syväriläisen (Svirskin) luostarilla, Nurmoilassa, Novinkassa, Santamäen luostarilla, Tenhunselässä, Kuksumäellä, Tuksassa, Säämäjärvellä, Veskelyksessä ja Potkuselässä. Retkikunnalta palattuaan hän astui suojeluskuntajärjestön palvelukseen ja hänet sijoitettiin 1. marraskuuta 1919 alkaen päälliköksi Viipurin suojeluskuntaan, missä hän palveli 1. syyskuuta 1922 saakka. Viipurista hän siirtyi 15. lokakuuta 1922 alkaen päälliköksi Joensuun suojeluskuntaan ja edelleen 1. joulukuuta 1925 alkaen Viipurin suojeluskuntapiiriin. Sihvonen erosi suojeluskunnasta ja astui takaisin armeijan palvelukseen 28. helmikuuta 1938 ja hänet sijoitettiin komentajaksi Keski-Suomen rykmenttiin. Suojeluskunnasta hän hoiti komennettuna Vuoksen Jääkäripataljoonan komentajan tehtäviä 27. joulukuuta 1934 - 5. tammikuuta 1936 välisen ajan.^[1][2]

Talvisodan kynnyksellä Sihvonen oli Keski-Suomen rykmentin komentajana ja sai täten lokakuussa ylimääräisten harjoitusten (YH) alettua komennettavakseen Jalkaväkirykmentti 28:n. Talvisodan alettua hän torjui Taipaleen rintamalla ensimmäiset vihollishyökkäykset miestensä kanssa erittäin raskaiden taisteluiden jälkeen. Nämä taistelut ottivat Sihvosen voimille niin, että hän pyysi vapautusta tehtävästään. Harald Öhquistin mukaan Sihvosen hermot olivat pettäneet.^[3] Sihvonen siirrettiinkin 16. joulukuuta 1939 Harald Öhquistin siunauksella hänen armeijakuntaansa kuuluneeseen 1. prikaatiin komentajaksi Einar Vihman tilalle. Prikaatin komentajana hän toimikin sitten hermojansa palautellen kunniakkaasti talvisodan loppuun saakka ja otti osaa sen komentajana Leppäsuolla käytyihin taisteluihin.^[4]

Välirauhan aikana Sihvonen jatkoi aluksi samassa tehtävässä, kunnes siirrettiin myöhemmin Jääkäriprikaatin komentajaksi. Prikaatin komentajan tehtävistä hänet siirrettiin tarkastajaksi Suojeluskuntain Yliesikuntaan ja edelleen Kotijoukkojen esikuntaan.^[1][2]

Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin Etelä-Hämeen sotilasläänin komentajaksi, mistä tehtävästä hänet siirrettiin hieman myöhemmin piiripäälliköksi Itä-Karjalan sotilashallinnon esikuntaan. Vielä ensimmäisen sotavuoden aikana hänet siirrettiin Etelä-Hämeen sotilasläänin komentajaksi ja Hämeenlinnan varuskunnan päälliköksi, missä tehtävässä hän toimi aina sodan päättymiseen saakka. Hänet haudattiin Helsinkiin.^[1][2]

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Luutnantti 10. toukokuuta 1918 Kapteeni 28. toukokuuta 1918 Majuri 6. joulukuuta 1925 Everstiluutnantti 6. joulukuuta 1928 Eversti 28. tammikuuta 1936		Vapaudenristi 2. lk. Vapaudenristi 3. lk. Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ritarimerkki Vapaudenmitali 1. lk. Suojeluskuntajärjestön rautainen ansioristi Vapaussodan muistomitali soljen kera Talvisodan muistomitali Aunuksen muistomitali Jääkärimerkki Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi Viron suojeluskuntien Valkoinen risti 3. lk. Italian Kruunuritarikunnan upseerimerkki Latvian Suojeluskuntain ansioristi Ruotsin miekkaritarikunnan 1. lk. ritarimerkki Ruotsin Maanpuolustusjärjestöjen liiton kultainen ansiomitali

• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
• Raunio, Ari; Kilin, Juri: Itsenäisyyden puolustajat, Sodan taisteluja 1, Talvisota. Weilin+Göös, 2005. ISBN 951-593-911-9

• Jääkärimajuri Urho Sihvonen : Karjalan miesten nousu. Venäjänsaaren retki. Mukana olleen muistelmia, Hakkapeliitta, 28.01.1928, nro 5, s. 13, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot