Tinaus
Tinaus on metalliesineiden peittämistä ohuella tinakerroksella. Rautaesineitä on tinattu ilman ruostuttavan vaikutuksen estämiseksi. Tinattu on myös kupari- ja messinkiastioita.[1]
Tinaus tapahtui joko siten, että hyvin puhdistettu esine kastettiin sulaan tinaan, jolloin sen pinnalle tarttui ohut kerros tinaa, tai siten, että sulan tinan ja hartsin tai almiakin seosta hangattiin esineen pinnalle rohdintukolla. Puhtaan tinan lisäksi on tinaukseen käytetty tinan ja lyijyn seosta, joka oli halvempaa ja tarttui helpommin kiinni. Pienten esineiden, esimerkiksi neulojen, tinaus tehtiin siten, että niitä keitettiin messinkikauhassa veden, viinikiven ja tinajauhon kanssa. Kupariesineet tinautuivat nopeasti, kun niitä keitettiin tinatuhkan, kalilipeän ja rakeisen tinan kanssa. Rauta- ja teräesineet käsiteltiin ennen tinausta kuparilla.[1]
Galvaaniseen tinaukseen käytettiin tinatuhkaa, kalilipeää, kaliumsyanidia ja pyrofosforihappoista natriumia. Tinattu pinta on tavallisesti himmeä, jos tinattaessa on käytetty tina-lvijyseosta, mutta se on kiiltävä, jos käytetty tina on ollut puhdasta. Kupariastioiden tinaus on ollut tavallista jo vanhoina aikoina. Raudan tinaus on myöhemmän ajan keksintö. Tinatuotannosta suurin osa käytettiin aiemmin niin sanottujen tina- eli läkkipeltien tinaukseen.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
