Teemasivu:Biologia/Artikkelipoiminta

Varhaisten tiedemiesten oli vaikea päättää, kuuluvatko korallit kivikuntaan, kasvikuntaan vai eläinkuntaan. Voidaan sanoa, että kaikki vaihtoehdot ovat oikeita: korallirunko on kivikuntaa, polyyppi itse eläinkuntaa ja useiden lajien elämälle välttämättömät symbioottiset levät kasvikuntaa.

Sammakkoeläimet ovat selkärankaisten eläinten luokka. Ne ovat puolittain vesieläimiä ja niiden kehitykseen kuuluu vedessä elävä, kiduksilla hengittävä toukkavaihe. Sammakkoeläimet ovat vaihtolämpöisiä. Luokan tieteellinen nimi Amphibia tarkoittaakin suomeksi kahtaalla elävää eli kaksoiselämää, mikä viittaa sammakkoeläinten tulevan toimeen sekä maalla että vedessä. Merivedessä sammakkoeläimiä ei kuitenkaan elä.

Riutta-akvaario on akvaario, johon on luotu pala koralliriuttaa. Riutan rungon muodostaa elävä kivi, huokoinen kalkkikivi, jonka onkaloissa elää mikro- ja makroeliöstöä. Elävän kiven päälle rakennetaan riuttamaisemaa koralleista asettelemalla ne huolellisesti kunkin lajin tarvitsemiin valaistus- ja virtausoloihin. Korallien välissä mönkii, huojuu ja puikkelehtii erilaisia selkärangattomia ja mahdollisesti myös kaloja.

Riutta-akvaarion katseleminen on kiehtovaa, koska ensi vilkaisulla ei näe kuin murto-osan sen elämästä. Edes akvaarion omistaja ei yleensä tunne kaikkia asukkaita, koska elävän kiven mukana tulee kotiloiden mätiä, korallieläinten alkuja ja muiden selkärangattomien lajien pienikokoisia yksilöitä. Monet lajit vilkastuvat vasta hämärän tullen, ja valojen sammuttua osa niistä hohtaa pimeässä.

Aasiannorsu (Elephas maximus) on yksi kolmesta nykyisestä norsulajista. Ennen lajia kutsuttiin nimellä intiannorsu, mutta nykyään lajista käytetään yleensä muotoa aasiannorsu, koska sitä tavataan myös muissa Aasian valtioissa. Nykyään intiannorsulla saatetaankin tarkoittaa aasiannorsun tiettyä alalajia, jota myös kutsutaan intiannorsuksi.

Aasiannorsujen keskuudessa vain uroksilla on varsinaiset syöksyhampaat, sillä naaraiden syöksyhampaat ovat pienet eivätkä yleensä näkyvillä. Joiltain aasiannorsu-uroksiltakin puuttuvat syöksyhampaat. Tällaisten syöksyhampaattomien aasiannorsujen osuus koko alueen kannasta vaihtelee alueittain, sillä esimerkiksi Sri Lankassa vain yhdellä kahdeskymmenesosalla norsuista on syöksyhampaat, kun taas vastaava luku Etelä-Intiassa on yhdeksän kymmenestä.

Kanervamittari eli vanhalta nimeltään kellertävä lehtomittari tai kanervanlehtomittari (Chlorissa viridata) on vihermittareihin kuuluva pienehkö vihreä perhoslaji, joka on levinnyt suurimpaan osaan pohjoista Euraasiaa. Suomessa laji elää jokseenkin harvinaisena ja paikoittaisena maan eteläosissa. Kanervamittaria tavataan pääasiassa soilla ja kosteilla nummilla, joilla kasvaa sen toukkien pääasiallista ravintokasvia, kanervaa. Toukkia tavataan tosin myös muilla varvuilla ja matalilla pensailla, kuten variksenmarjalla ja suomyrtillä. Kanervamittarin aikuiset ovat lennossa kesäkuun tienoilla, useimmiten iltahämärässä. Yksivuotinen laji talvehtii kotelona.

Kanervamittari on jokseenkin harvinainen ja esiintyy paikoittaisesti koko elinalueellaan. Sen kanta on myös paikoin taantunut. Vaarantuneeksi se on luokiteltu kuitenkin vain Alankomaissa ja Norjassa; Suomessa lajilla ei ole uhanalaisuusluokitusta. Vuoden 2010 uhanalaisuusarvioinnin tulosten mukaan suurin perhosta uhkaava tekijä ainakin Norjassa on soiden ojituksesta aiheutuva elinympäristöjen pirstoutuminen ja häviäminen.

Kärppä eli portimo (Mustela erminea) on näätäeläimiin kuuluva pienikokoinen petoeläin, joka elää pohjoisen pallonpuoliskon lauhkeissa ja viileissä oloissa, muun muassa Suomessa. Kärpän tärkeintä ravintoa ovat vesi-, metsä- ja peltomyyrät sekä oravat ja päästäiset. Kärpän pahimpia saalistajia ovat ketut, näädät sekä petolinnut. Kärppä on kuitenkin nopea eläin, joten saalistaja saa sen harvoin kiinni. Kärppä on hyödyllinen hiirten metsästäjä, mutta joskus harvoin se aiheuttaa vahinkoa käymällä siipikarjan kimppuun. Kärpän nahoilla ei nykyisin ole juurikaan taloudellista arvoa.

Leijona (Panthera leo) on suuri uhanalainen kissaeläin, joka asuu villinä Afrikan savanneilla ja pienenä populaationa Intiassa. Suomen kielessä leijonasta käytettiin aluksi Mikael Agricolan luomaa nimitystä jalopeura. Aikoinaan leijonia tavattiin kaikkialla Afrikassa joitakin aavikkoja ja sademetsiä lukuun ottamatta, samoin Balkanilla Euroopassa sekä Aasiassa aina Intiaan asti, mutta ihmisen toiminta on vähentänyt kantaa ja pienentänyt elinalueita.

Leijonat ovat lihaa syöviä petoeläimiä, jotka saalistavat ja elävät ryhminä. Leijonalaumaa johtaa uros, mutta yleensä naaraat hoitavat metsästyksen. Uroksen ruumiinrakenne on naarasta raskaampi ja soveltuu huonommin saalistamiseen.

Luumittari eli vanhalta nimeltään suonimittari (Aspitates gilvaria) on lovimittareihin kuuluva oljenkeltainen perhoslaji, joka on levinnyt suurimpaan osaan Eurooppaa ja Venäjälle. Suomessa lajia tavataan maan eteläosassa. Yksivuotinen perhonen elää Suomessa ja Baltiassa soilla, kun taas muualla Euroopassa ja Venäjällä sitä tavataan muun muassa avoimilla kalkkikivialueilla ja aroilla. Luumittarin toukat viihtyvät heinien seassa ja käyttävät ravinnokseen matalia varpukasveja. Paikkauskolliset aikuiset ovat lennossa pääosin iltapäivisin ja iltaisin.

Vaikka luumittarin levinneisyysalue on laaja, se on taantunut tai uhanalainen suuressa osassa aluetta. Suurin syy on ollut elinympäristöjen häviäminen ja pirstoutuminen, kun avoimia soita on ojitettu tai aikaisemmin laidunnetut heinikkoalueet ovat kasvaneet umpeen. Luumittarin suojeluun on kuitenkin kiinnitetty huomiota ainakin Britanniassa, jossa lajin elinympäristöjä on pyritty palauttamaan luonnontilaan. Suomessa lajin kanta on elinvoimainen usealla luonnonsuojelualueella.

Suomenhevonen on hevosrotu, jolla on sekä ratsu- että työhevosominaisuuksia ja -vaikutteita. Se on ainoa täysin Suomessa kehitetty hevosrotu, jota kutsutaan englanniksi joskus nimityksellä Finnish Universal (suomalainen yleishevonen), sillä sen katsotaan sopivan liki kaikkiin hevosen käyttötarkoituksiin Suomessa: maatalous- ja metsätöihin, raviurheiluun ja ratsastukseen. Suomenhevonen valittiin vuonna 2007 Suomen viralliseksi kansallishevosroduksi.

Suomenhevosta pidetään yhtenä maailman nopeimmista ja monipuolisimmista kylmäveriroduista, vaikka rodun luokittelu aidoksi kylmäveriseksi on kiistanalaista. Eri lähteiden mukaan suomenhevonen voidaan luokitella kevyeksi kylmäveriseksi, raskaaksi lämminveriseksi tai yleishevoseksi. Suomessa rotua ei kuitenkaan koskaan pidetä lämminverisenä.

Vesinokkaeläin (Ornithorhynchus anatinus) on pienikokoinen nisäkäslaji, jota esiintyy Kaakkois-Australiassa ja Tasmaniassa. Neljän nokkasiililajin ohella vesinokkaeläin on yksi viidestä nokkaeläimiin kuuluvasta nisäkäslajista, jotka eivät synnytä eläviä poikasia, vaan munivat. Muiden nokkaeläinten tapaan myös vesinokkaeläimellä on sähköaisti.

Muniva, myrkyllinen, räpyläjalkainen ja ulkomuodoltaan ankannokkaiseksi sekä majavahäntäiseksi kuvailtu nisäkäs on hämmentänyt eurooppalaisia eläintieteilijöitä, joista monet ensi kohtaamisella luulivat sitä hyvin suunnitelluksi huijaukseksi. Se on yksi harvoista myrkyllisistä nisäkkäistä: vesinokkaeläinuroksella on takajalassaan kannus, joka levittää ihmiselle kovaa kipua aiheuttavaa myrkkyä. Vesinokkaeläin on ainutlaatuisten ominaisuuksiensa vuoksi tärkeä evoluutiobiologian tutkimuskohde ja Australian helposti tunnistettava ikonimainen symboli. Sitä on käytetty useiden kansallisten tapahtumien maskottina, ja se on kuvattuna Australian 20 sentin kolikon kääntöpuolelle.

Pilkkupussimittari (Thetidia smaragdaria), vanhalta nimeltään täplätön pussimittari, on vihermittareihin kuuluva keskikokoinen vihreä perhoslaji. Laji on levinnyt laajalle alueelle Euraasiaan, ja Suomessa sitä tavataan Etelä- ja Keski-Suomessa.

Pilkkupussimittari on pääasiassa aurinkoisten, lämpimien ja kuivien ketojen, niittyjen ja rinteiden laji. Koiraita tavataan lennossa kesä-heinäkuussa, usein jo iltahämärissä, kun naaraat puolestaan piilottelevat useimmiten kasvuston seassa. Pilkkupussimittarin toukat käyttävät ravintonaan siankärsämöä, pietaryrttiä ja erilaisia marunoita. Toukat elävät, talvehtivat ja koteloituvat ravintokasvin karikkeesta kasaamansa pussin sisällä, mistä koko laji on saanut nimensä.

Sormenjälki on sormen ihon kohoumista ja matalista kohdista muodostuva kuvio, tai sen jättämä jälki pinnalla, johon ihminen on sormin koskenut. Sormenjälkiä esiintyy sekä ihmisillä että eräillä eläimillä. Sormenjäljet ovat muuttumattomat ja yksilölliset, minkä takia niitä käytetään ihmisillä tunnisteina erilaisissa sovelluksissa, kuten passeissa. Sormenjälkiä myös kootaan tietokantoihin muun muassa rikostutkinnan avuksi. Sormenjäljillä onkin suuri merkitys rikosten ratkaisemisessa. Sormenjälkiä vastaavat varpaissa samankaltaiset varpaanjäljet, jotka ovat yhtä lailla yksilöllisiä.