Taikavarpu
Taikavarpu on väline jota niin sanotut kaivonkatsojat käyttävät yrittäessään paikallistaa maaperässä kulkevan veden sijaintia kaivon perustamiseksi.[1] Taikavarpua on käytetty myös malminetsintään sekä kadonneiden ihmisten, eläinten tai tavaroiden etsintään. Vastaavaan tarkoitukseen käytetään myös heiluria.[2]
Varpu tehdään yleisimmin lehtipuusta ja se on Y:n muotoinen symmetrinen oksanhaara, jota pidellään kiinni Y:n sakaroista. Varpuna voidaan käyttää myös kahta ristikkäinpideltävää L:n muotoista metallilankaa. Etsittävän kohteen kohdalla varvun pitäisi taipua tai kääntyä.[3] On väitetty, että jotkut ihmiset pystyvät havaitsemaan maasäteilyn, joka paljastaisi veden sijainnin.[4]
Skeptikoiden mukaan taikavarvulla ei ole merkitystä veden tai muiden aineiden tai esineiden etsinnässä.[3] Varpua liikuttaa varvun käyttäjä itse huomaamattaan refleksinomaisella ideomotorisella liikkeellä.[5][3] Kaivonkatsontaa ja maasäteilyä pidetään näennäistieteenä.[3] Kaivonkatsonta nojaa virheelliseen käsitykseen, jonka mukaan maan alla olisi vettä vain niin sanotuissa vesisuonissa.[1]
Vuodelta 2017 olevan tiedon mukaan kymmenen brittiläistä vesilaitosta kahdestatoista käyttää taikavarpua vesiputkien ja -vuotojen paikantamisessa maan alta.[6]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]1500-luvun Saksassa taikavarvulla etsittiin malmia.[7] Ensimmäisen perusteellisen kuvauksen taikavarvun käytöstä kirjoitti saksalainen Georgius Agricola teoksessa De re metallica (1556).[3]
Taikavarvusta on kiistelty pidempään kuin monesta muusta yliluonnollisesta asiasta.[8] Eri aikoina ilmiötä on yritetty selittää eri tavoin. Aikoinaan oletettiin, että malmeista, vedestä ja muista etsittävistä kohteista nousisi jonkinlaisia hiukkasia, ”emanaatioita”, jotka imeytyisivät varpuun ja vetäisivät sitä alaspäin. Myöhemmin 1800-luvulla varvun taipuminen yritettiin selittää sähköisten ja magneettisten ilmiöiden avulla. Suunnilleen 1900-luvun alusta lähtien selitykseksi on esitetty erilaisia oletettuja, muutoin tuntemattomia säteilyn lajeja. Toisinaan se samastettiin Karl von Reichenbachin olettaman Od-voiman tai René Blondlot’n väittämien N-säteilyn kanssa, mutta kummankaan olemassaoloa ei voitu todistaa. Nykyisin tällaisista väitetyistä säteilyistä käytetään nimitystä maasäteily. Joidenkin käsitysten mukaan lähellä maapallon keskipistettä syntyvä maasäteily tunkeutuisi maan pinnalle vesisuonia ja malmikerrostumia pitkin.[3]
Nimitys kaivonkatsoja on suomen kielessä vanha. Se viittaa kaivopaikan etsimiseen muilla menetelmillä kuin taikavarvulla, nimenomaan ”katsomalla”.[9]
Tutkimukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Monien skeptikoiden Suomessakin tekemien tutkimusten mukaan eri kaivonkatsojat eivät löydä vesisuonia, vaan eri kaivonkatsojat väittävät varpujensa perusteella vesisuonten olevan eri paikoissa. Niinpä skeptikoiden mielestä taikavarvusta ei ole apua veden etsinnässä.[10][3] Toimiva taikavarpu olisi yliluonnollinen ilmiö.[11]
Pajusta ja metallista tehtyjen taikavarpujen tehoa tutkittiin Oulun yliopistossa vuosina 1976–1983.[6] Sokkotutkimuksessa 32 kaivonkatsojaa yritti etsiä vesisuonia taikavarpujen avulla. Kaivonkatsojat eivät onnistuneet löytämään vesisuonia tai maahan kätkettyä vesiletkua.[12]
Taikavarvun toimintaperiaatteesta on laadittu Oulun yliopistossa vuonna 2012 hylätyksi tullut väitöskirja.[13] Väitöskirjan pääväite koski heikkojen sähkömagneettisten kenttien aiheuttamia käsien liikkeitä. Väite jäi kuitenkin näyttämättä toteen tieteelliseltä tutkimukselta edellytettävällä tavalla.[6]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Hakusana kaivonkatsonta teoksessa Factum. Uusi tietosanakirja 3, Häb–kork, s. 203. Espoo: Weilin & Göös, 2004. ISBN 951-35-6642-0
- ↑ Hakusana Taikavarpu teoksessa Selin, Risto: Ihmeellinen maailma. Skeptikon tietosanakirja. Helsinki: Ursa, 2001. ISBN 952-5329-19-4 Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b c d e f g Edelman, Nils: Taikavarvut ja maasäteily. Teoksessa Häyry, Heta & Karttunen, Hannu & Virtanen, Matti (toim.): Paholaisen asianajaja. Opaskirja skeptikolle. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 1989. ISBN 951-9269-48-7 Teoksen verkkoversio.
- ↑ Bauer, Paul: Horoskooppi ja taikavarpu. Rajankäyntiä uskon ja taikauskon välillä, s. 162. ((Horoskop und Talisman. Die Mächte des heutigen aberglaubens jetzt kaufen, 1963.) Suomentanut Aaro Hurskainen) Helsinki: Suomen kirkon sisälähetysseura, 1967.
- ↑ Bauer, Paul: Horoskooppi ja taikavarpu. Rajankäyntiä uskon ja taikauskon välillä, s. 158. ((Horoskop und Talisman. Die Mächte des heutigen aberglaubens jetzt kaufen, 1963.) Suomentanut Aaro Hurskainen) Helsinki: Suomen kirkon sisälähetysseura, 1967.
- ↑ a b c Linja-Aho, Vesa: Höpöhöpöä historian lehdiltä – muistatko maasäteilyn? Skeptikko, 4/2017. Skepsis ry.
- ↑ Toivo, Raisa: Taikavarpu ja maaginen aarteenetsintä, eli mitä historia kertoo taloudellisesta voitosta ja kaivostoiminnasta? 27.2.2015. Trivium, Tampereen yliopisto. Viitattu 16.6.2017.[vanhentunut linkki]
- ↑ Selin, Risto & Ollikainen, Marketta & Salmi, Ilpo V. (toim.): Paholaisen asianajajan paluu, s. 170. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 1997. ISBN 951-9269-88-6
- ↑ Mäkelä, Kari: Maasäteilyraportti jälleen saatavissa Skeptikko. 3/2001. Viitattu 16.6.2017.
- ↑ Selin ym. 1997, s. 170.
- ↑ Kivinen, S. Albert: Mitä ’paranormaaleilla ilmiöillä’ tarkoitetaan?. Teoksessa Häyry, Heta & Karttunen, Hannu & Virtanen, Matti (toim.): Paholaisen asianajaja. Opaskirja skeptikolle. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 1989. ISBN 951-9269-48-7 Teoksen verkkoversio.
- ↑ Maasäteilyraportti www.skepsis.fi. Viitattu 22.1.2018.
- ↑ Huttunen, Paavo 2012. Spontaneous movements of hands in gradients of weak VHF electromagnetic fields. Acta Univ. Oul. C 415. (Viitattu 27.4.2017)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Lindholm, Tiina: Varputaito – avain positiiviseen selvänäköön (Arkistoitu – Internet Archive). Sielunpeili 5/2011.
- Taikavarpu - Harhauskoa vai totta?, Suomen Kuvalehti, 29.01.1938, nro 4, s. 14, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot