Saigonin kukistuminen

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Toinen Saigonin taistelu)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Saigonin kukistuminen
Osa Vietnamin sotaa
Päivämäärä:

26. – 30. huhtikuuta 1975

Paikka:

Saigon eli nykyinen Hồ Chí Minhin kaupunki
Etelä-Vietnam

Lopputulos:

Pohjois-Vietnamin voitto
Sodan päättyminen

Osapuolet

 Pohjois-Vietnam

 Etelä-Vietnam

Komentajat

Văn Tiến Dũng

Dương Văn Minh

Saigonin kukistuminen oli Vietnamin sodan päättänyt Etelä-Vietnamin pääkaupunki Saigonin eli nykyisen Hồ Chí Minhin kaupungin valtaus. Etelä-Vietnamin asevoimat olivat alkaneet romahtaa Pohjois-Vietnamin offensiivin alettua maaliskuussa 1975 ja voitto Xuân Lộcin taistelussa avasi lopullisen tien pääkaupunkiin. Viimeinen hyökkäys kohti kaupunkia alkoi 26. huhtikuuta ja etelän presidentti Dương Văn Minh antoi määräyksen taistelujen päättämisestä aamupäivällä 30. huhtikuuta. Samana iltapäivänä annettiin julistus antautumisesta radiossa ja hyökkääjät julistivat kaupungin vapautetuksi.

Saigonin valtaus päätti Vietnamin sodan. Kaupunki sai uuden nimen pohjoisen johtaja Hồ Chí Minhin mukaan.

Tausta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pohjois-Vietnamin joukkojen eteneminen kaupungin ympärille kartalla huhtikuun lopulla 1975.
Amerikkalaissotilas ja evakuoiva helikopteri operaatio Frequent Windin aikana.

Pohjois-Vietnamin asevoimien aloitettua uuden offensiivin maaliskuussa 1975 Etelä-Vietnamin asevoimat olivat alkaneet luhistua nopeasti. Romahdus oli nopeudeltaan niin yllättävä, että Pohjois-Vietnamissakaan siihen ei ollut kunnolla varauduttu. Taistelujen oli oletettu jatkuvan aina vuoteen 1976 saakka. Pohjois-Vietnamin armeijan komentaja kenraali Văn Tiến Dũng sai 25. maaliskuuta Pohjois-Vietnamin politbyroolta ohjeistuksen Vallata Etelä-Vietnamin pääkaupunki Saigon ja päättää Vietnamin sota.[1]

Etelä-Vietnamin asevoimat suojasivat Saigonia kaupunkiin johtavien viiden tien varrella. Puolustusasemien itäosassa sijaitsi Xuân Lộc, jota vastaan pohjoisvietnamilaiset iskivät 9. huhtikuuta. Xuân Lộcin taistelun alussa etelävietnamilaiset puolustautuivat vielä yllättävän kiivaasti, mikä herätti jonkin aikaa uusia toiveita kyvystä puolustaa maata. Yhdysvalloissa presidentti Gerald Fordin hallinto vei läpi vielä yhden tukipaketin Etelä-Vietnamille. Taistelut päättyivät kuitenkin lopulta pahoin kärsineiden puolustajien vetäytymiseen kohti Saigonia. Etelä-Vietnamin presidentti Nguyễn Văn Thiệu erosi 21. huhtikuuta ja tie kohti pääkaupunkia oli avoin.[1]

Kaupungin puolustaminen oli sotilaallisessa mielessä mahdotonta, vaikka tietyt tahot uskoivat edelleen diplomaattiseen ratkaisuun. Yhdysvallat alkoi järjestää evakuointeja Vietnamista. Niin sanottu operaatio Babylift siirsi Yhdysvaltoihin vietnamilaisia orpolapsia ja operaatio Frequent Wind aloitettiin 29. huhtikuuta. Vietnamin sodan kaksi viimeistä amerikkalaista kaatunutta olivat saaneet surmansa edellisenä päivänä Saigonin lähellä sijainneen Tân Sơn Nhứtin lentoaseman tulituksessa. Operaatio Frequent Windin evakuoinnit jatkuivat aina Saigonin kukistumispäivään saakka.[1]

Kaupungin valtaus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nykyisin näytteillä oleva Itsenäisyydenpalatsille edennyt panssarivaunu.

Văn Tiến Dũng aloitti viimeisen offensiivin kohti kaupunkia 26. huhtikuuta. Kaupunki oli jo piiritetty, mutta Etelä-Vietnamin asevoimat jatkoivat edelleen vastarintaa. Erityisen kiivaita taisteluja käytiin Long Thànhissa Saigonin itäpuolella. Ylivoimaiset pohjoisen joukot murtautuivat kuitenkin puolustajien läpi. Saigonin keskustaa alettiin tulittaa rakettitulella 27. huhtikuuta alkaen.[1]

Saigonissa jotkin etelävietnamilaisista ja Yhdysvalloissa amerikkalaisista poliitikoista eivät vieläkään hyväksyneet tilanteen vakavuutta. Sen sijaan uskottiin edelleen neuvottelujen mahdollisuuteen. Tuolloinen Yhdysvaltojen ulkoministeri Henry Kissinger julisti uskovansa neuvotteluratkaisuun ja 28. huhtikuuta Etelä-Vietnamin presidentiksi nostettiin Dương Văn Minh, jonka hänenkin tavoitteenaan oli neuvotteluratkaisu kommunistien kanssa. Virkaan astuessaan Minh piti puheen, jossa hän ehdotti tulitaukoa ja koalitiohallitusta. Joitakin minuutteja puheen jälkeen Pohjois-Vietnamin ilmavoimien koneet iskivät Tân Sơn Nhứtin lentoasemalle. Isku ei varsinaisesti liittynyt Minhin puheeseen, mutta kuvasti kuitenkin kuinka kommunistit eivät ottaneet neuvottelujen mahdollisuutta vakavasti.[1]

Văn Tiến Dũng määräsi lopullisen hyökkäyksen Saigoniin alkamaan 29. huhtikuuta. Hyökkäys alkoi kello 4 aamulla rakettitulella. Aamulla 30. huhtikuuta Pohjois-Vietnamin joukot olivat alkaneet työntyä kaupungin sisään. Osa Etelä-Vietnamin asevoimien johdosta halusi jatkaa vielä taisteluja, mutta Dương Văn Minh antoi määräyksen joukoilleen taistelujen lopettamisesta kello 10.24. Sotilaat alkoivat hylätä aseitaan ja univormujaan samalla, kun Pohjois-Vietnamin joukkojen panssarivaunut etenivät kaupungin keskustaan ilman vastarintaa. Panssarivaunujen saapuessa Etelä-Vietnamin hallinnon hermoksekuskelle Itsenäisyydenpalatsille yksi vaunuista murskasi dramaattisesti palatsin portit ajaen sen pihaan. Sisällä rakennuksessa oli Dương Văn Minh ja Etelä-Vietnamin muu johto. Tarkoituksena oli järjestää virallinen antautuminen. Pohjoisvietnamilainen upseeri tiedotti heille, että valta oli nyt vallankumouksellisilla ja he eivät voineet luopua vallasta, jota heillä ei enää ollut.[1]

Seuraukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Etelävietnamilaisia pakolaisia Saigonista yhdysvaltalaisen lentotukialuksen kannella.

Nyt vangiksi jäänyt Văn Tiến Dũng pakotettiin antamaan toinen julkinen antautumisilmoitus radiossa iltapäivällä. Kaupungin valtaajat julistivat Saigonin vapautetuksi ja vanhan hallinnon antautuneen ehdoitta. Saigonin kukistuminen päätti Vietnamin sodan.[1]

Saigon nimettiin valtauksen jälkeen uudelleen Hồ Chí Minhin kaupungiksi Hồ Chí Minhin mukaan. Etelästä lähti sodan seurauksena tuhansia pakolaisia. Hieman ennen kaupungin kukistumista Saigonista pakeni noin 40 000 vietnamilaista meriteitse. He tulivat tunnetuksi niin sanottuina venepakolaisina ja tulevina vuosina vielä sodan jälkeen heidän määränsä kasvoi edelleen.[1]

Saigonin kukistumispäivä 30. huhtikuuta on nykyisin juhlapäivä Vietnamissa. Päivää vietetään jälleenyhdistymisen päivän nimellä.[2]

Kabulin kukistumista Afganistanissa Talibanin joukoille vuonna 2021 verrattiin Saigonin kukistumiseen.[3]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h The Vietnam War: The Definitive Illustrated History, s. 320-331. DK, 2017. (englanniksi)
  2. ↑ Dean Dougn: Reunification Day Celebration in Vietnam Vietnam Insider. Viitattu 24.3.2021. (englanniksi)
  3. ↑ Heikki Heiskanen: ”Tämä ei ole Saigon” – Kun Kabul kaatui, historian sivuilta nousi kummittelemaan Vietnamin sodan loppunäytös Yle uutiset. 20.8.2021. Yleisradio. Viitattu 23.1.2024.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vietnamin sodan taistelut

Ap Bac – Tonkininlahden välikohtaus – Bình Gia – Vung Be – Đồng Xoài – Operaatio Starlite – Gang Toi – Ia Đrăng – Operaatio Hastings – Operaatio Masher – A Shau – Xa Cam My – Đức Cơ – Long Tần – Operaatio Attleboro – Operaatio Cedar Falls – Tra Binh Dong – Operaatio Bribie – Operaatio Junction City – Operaatio Union – Kukkula 881 – Union II – Ong Thanh – Dak To – Tet-hyökkäys – Khe Sanh – Ensimmäinen Saigonin taistelu – Hue – Lang Vei – Kham Duc – Operaatio Speedy Express – Operaatio Dewey Canyon – Toinen Têt-hyökkäys – Hamburger Hill – Binh Ba – Snuol – Operaatio Tailwind – Operaatio Chenla I – Operaatio Ivory Coast – Operaatio Lam Son 719 – Operation Chenla II – Ban Dong – FSB Mary Ann – Pääsiäishyökkäys 1972 – 1. Quảng Trị – Loc Ninh – An Lộc – Kontum – 2. Quảng Trị – Svay Rieng – Phuoc Long – Buôn Ma Thuột – Operaatio New Life – Xuân Lộc – Truong Sa – Toinen Saigonin taistelu – Operaatio Linebacker I – Operaatio Linebacker II
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Saigonin_kukistuminen&oldid=22808293”