Wardair Canada

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Wardair Canada
IATA: WD – ICAO: WDA
Kutsukoodi WARDAIR
Perustettu 1952[1]
Lakkautettu 1989[2]
Emoyhtiö Wardair International[2]
Kotipaikka Edmonton[3]
Avainhenkilö(t) Max Ward

Wardair Canada (IATA: WD, ICAO: WDA, kutsukoodi: WARDAIR) oli kanadalainen lentoyhtiö. Sen perusti Max Ward vuonna 1952, tuolloin nimellä Wardair. Nimi vaihtui Wardair Canadaksi vuonna 1961.[1] Yhtiö lopetti toimintansa 31. maaliskuuta 1989 Canadian Airlinesin ostettua sen.[2]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wardairin Boeing 707.
Wardairin Boeing 747-200.

Kanadalainen puskalentäjä Maxwell Ward alkoi vuonna 1946 lentää Yellowknifesta ja Edmontonista toiminimellä Polaris Charter Company. Hänellä oli yksi de Havilland DH.83C Fox Moth, jolla hän tuki nopeasti kehittyvää kaivostoimintaa lennättämällä työntekijöitä ja tavaraa. Kun toiminta osoittautui menestyksekkääksi, Ward päätti vuonna 1952 perustaa oman lentoyhtiön, joka sai nimekseen Wardair. Vuonna 1961 Ward vaihtoi yhtiön nimeksi Wardair Canada kuvastaakseen muutosta yhtiön toiminnassa.[1]

Yhtiö vuokrasi ensimmäisen ison lentokoneensa, Douglas DC-6:n, keväällä 1962 Canadian Pacific Airlinesilta ja alkoi tarjota tilauslentoja. Ensimmäinen oli meno-paluulento Calgarystä Ottawaan 10. toukokuuta 1962.[1] Wardair laajensi pian toimintaansa myös ulkomaan lentoihin. 22. kesäkuuta se aloitti kansainvälisen toimintansa kuljettamalla 88 sotamorsianta Eurooppaan sukulaisiaan tapaamaan. Menestyksekkään alun jälkeen yhtiö jatkoi kesäkaudella tilauslentoja Eurooppaan, kun taas talvella se kuljetti turisteja etelän lämpöön Meksikoon ja Kaliforniaan. Samalla se jatkoi lentoja myös Kanadassa, jossa se lensi muiden muassa Bristol Freightereillä, DHC-2 Beavereillä ja DHC-3 Ottereilla Yellowknifesta.[4]

Wardair Canada siirtyi suihkukoneaikakauteen huhtikuussa 1966, kun se sai ensimmäisen Boeing 727 -koneensa, joka oli samalla ensimmäinen Kanadaan toimitettu Boeingin valmistama lentokone. Koneeseen asennettiin ylimääräiset polttoainetankit, jotta sillä voitiin lentää yli Atlantin. Seuraava vuosi oli Wardairille virstanpylväs, sillä se siirtyi yksityisomistuksesta osakeyhtiöksi.[4] Vuonna 1968 saapuneet kaksi Boeing 707:ää tehostivat yhtiön Euroopan liikennettä, sillä ne kykenivät välilaskuttomiin lentoihin. Yhtiön valmiutta kaukolentoihin paransi entisestään viisi vuotta myöhemmin toimitettu Boeing 747. Kaukolentojen lähtökaupunki oli aluksi Edmonton, mutta myöhemmin lennot siirtyivät suurempiin väestökeskittymiin Vancouveriin ja Torontoon. Talven reittiverkostoon lisättiin Havaiji, kun taas kesäisin alettiin lentää Lontooseen.[2]

Vuonna 1976 yhtiössä tehtiin uudelleenjärjestely, jossa Wardair Canada siirtyi Wardair International -holdingyhtiön omistukseen. Yhtiö oli pienehkö, mutta kasvoi vakaasti. Se tunnettiin hyvästä palvelusta keskivertoa alemmalla hinnalla sekä laadukkaista aterioistaan ja ystävällisestä henkilökunnastaan. Sen koneissa oli runsaasti jalkatilaa, ja se muistetaankin yhtenä sen ajan ylellisimmistä kanadalaisista lentoyhtiöistä.[2]

1980-luvun puolivälissä Wardair Canada lensi kotimaan lentoja Quebecin, Manitoban, Ontarion, Brittiläisen Kolumbian ja ALbertan alueella, ja ulkomaan lentoja Yhdysvaltoihin, Karibialle, Etelä-Amerikkaan ja Eurooppaan. Se kuljetti keskimäärin 1,25 miljoonaa matkustajaa vuosittain. Samaan aikaan se kohtasi kuitenkin myös haasteita. Se oli siirtynyt tilauslennoista reittilentoihin, mutta ongelmat yhtiön tietokonepohjaisen varausjärjestelmän kanssa haittasivat myyntiä. Tämän lisäksi se ei onnistunut kanta-asiakasohjelmallaan houkuttelemaan riittävästi liikematkustajia kilpailijoiltaan. Nämä tekijät uhkasivat viedä sen talousvaikeuksiin, eikä suunniteltu laivaston ja reittiverkoston suuri laajennus helpottanut tilannetta. Yhtiöllä oli tuolloin vain seitsemän lentokonetta, mutta se tilasi 38 uutta (14 Airbus A310, 12 McDonnell Douglas MD-80, 12 Fokker 100).[2]

Nopea laajentuminen osoittautui lopulta kannattamattomaksi ja Wardair Canada joutui vakaviin talousvaikeuksiin. Lopulta Kanadan liikenneviranomaiset hyväksyivät yhtiön myynnin Canadian Airlinesille 31. maaliskuuta 1989. Tilatuista koneista oli siihen mennessä ehditty toimittaa vain 12 Airbus A310:ä, muut tilaukset peruttiin.[2]

Kohteet (1989)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1989 Wardair Canada lensi reittilentoja 15 kohteeseen sekä tilauslentoja 18 kohteeseen, joista 12 eri kohteita kuin reittilennoilla.[5]

Reittilennot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tilauslennot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laivastohistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toimintansa aikana Wardair Canada käytti ainakin seuraavia konetyyppejä:

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Cartledge, Martin: Canadian Charter Airlines. Airliner World, syyskuu 2012, s. 88–90. Key Publishing. ISSN 1465-6337 (englanniksi)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d Airliner World, syyskuu 2012, s. 88
  2. ↑ a b c d e f g Airliner World, syyskuu 2012, s. 90
  3. ↑ a b c d e f g World Airlines 1970. Flight International, 26.3.1970, 97. vsk, nro 3185, s. 509. IPC Business Press. Lehden verkkoversio. (PDF) Viitattu 22.8.2017. (englanniksi)
  4. ↑ a b c Airliner World, syyskuu 2012, s. 89
  5. ↑ Wardair Scheduled Service / Wardair Charter Service Departedflights.com. 1989. Wardair Canada. Viitattu 23.8.2017. (englanniksi)
  6. ↑ a b c d e f Wardair Canada Fleet Details and History Planespotters.net. Viitattu 23.8.2017. (englanniksi)
  7. ↑ De Havilland Canada DHC-7-103 Dash 7 - Wardair Canada Airliners.net. Viitattu 23.8.2017. (englanniksi)
  8. ↑ Wardair Canada rzjets. Viitattu 23.8.2017. (englanniksi)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Wardair_Canada&oldid=22693727”