Walter Horn

Walter Emil Ferdinand Horn (käytti Saksassa peitenimeä Cornu), (28. tammikuuta 1893 Helsinki – 14. syyskuuta 1972) oli suomalainen jääkärieversti. Hänen vanhempansa olivat prokuristi Paul Horn ja Hedvig Baumann. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Anita Buttenhoffin kanssa. Hän oli ministeri Tankmar Hornin isä.^[1][2]

Horn kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin uudesta ruotsalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1911 ja liittyi Nylands Nationiin. Hän suoritti lääketieteen alkututkinnon Helsingin yliopistossa vuonna 1913 ja jatkoi opintojaan lääketieteellisessä tiedekunnassa vuosina 1913–1914. Hyökkäysvaunukurssin hän suoritti vuonna 1922 ja Sotakorkeakoulun komentajakurssin vuonna 1928 sekä taistelukoulun majurikurssin vuonna 1930. Kauppakorkeakoulun pikakurssin hän kävi vuonna 1945.^[1][2]

Horn pelasi jääpalloa HIFK:ssa ja voitti lajin Suomen-mestaruuden vuosina 1910–1913. Opiskellessaan Saksassa hän pelasi siellä jääkiekkoa SC Charlottenburg -joukkueessa 1913–1914.^[3]

Horn oli yksi ensimmäisistä ylioppilas-jääkäriaktivisteista. Hän sai tehtäväkseen ylioppilasaktivisteilta lähteä yhdessä ylioppilas Bertel Pauligin kanssa joulukuussa vuonna 1914 Tukholmaan, missä heidän tehtävänään oli esittää Saksan Ruotsin-lähetystölle suunnitelma, joka koski muutaman sadan suomalaisen ylioppilaan sotilaallista koulutuksesta Saksassa. Tämä asian tiimoilta hän jätti kirjallisen esityksen asiasta Tukholmassa toimivan aktivistiliikkeen tohtori Herman Gummerukselle, jonka avustuksella asia esiteltiin Saksan Tukholmassa olevalle sotilasasiamiehelle majuri von Aweydenille.^[1][2]

Horn liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 25. helmikuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 1. komppaniaan. Myöhemmin hänet sijoitettiin Kuninkaallisen Preussin Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 21. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, josta hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon 27. syyskuuta 1916. Hän joutui jäämään Saksaan sairaalahoitoon hänellä todetun keuhkotaudin seurauksena, kun pataljoona kotiutettiin helmikuussa vuonna 1918.^[1][2]

Sairaudesta toivuttuaan Horn matkusti Ruotsiin ja astui palvelukseen kanslistiksi Suomen Berliinin-lähetystöön 1. toukokuuta 1918, missä hänet merkittiin Suomen armeijan luetteloihin jääkäriluutnantin arvoisena 15. elokuuta 1918.^[4] Suomeen hän matkusti seuraavan vuoden kevättalvella ja hänet sijoitettiin 10. helmikuuta 1919 palvelukseen Viipurissa toimivaan Karjalan kaartin rykmenttiin, missä hän toimi komppanianpäällikkönä 8. komppaniassa.^[5] Komppanianpäällikön toimensa ohella hän toimi vuonna 1919 myös 2. Divisioonan Aliupseerikurssin johtajana. Hänet siirrettiin 22. syyskuuta 1920 yleisesikuntaupseeriksi 2. Divisioonan esikuntaan ja edelleen 16. toukokuuta 1923 Karjalan kaartin rykmentin talouspäälliköksi. Rykmentin 2. pataljoonan komentajaksi hänet nimitettiin 10. joulukuu 1924. Seuraavaksi hänet nimitettiin Viipurin komendantiksi 30. elokuuta 1930, mistä hänet siirrettiin 1. heinäkuuta 1933 komentajaksi Uudenmaan rykmentin 1. pataljoonaan. Hänet määrättiin 1. syyskuuta 1934 alkaen oman virkansa ohella hoitamaan Santahaminan komendantin tointa ja 21. lokakuuta 1935 alkaen hänet nimitettiin Helsingin komendantiksi.^[1][2]

Horn osallistui talvisotaan edelleen Helsingin komendanttina. Talvisodan jälkeen hän toimi sotilas- , laivasto- ja ilmailuasiamiehenä Saksassa ja Unkarissa, missä tehtävässä hän jatkoi myös jatkosodan aikana. Hän erosi vakinaisesta palveluksesta vuonna 1944 ja siirtyi Sähkötyönantajain Liiton, Suomen Palloliiton ja Suomen Ampujain Liiton palvelukseen. Hänet on haudattu Helsingin vanhalle hautausmaalle.^[2]

Walter Horn oli mukana 1940-luvun lopulta aina 1960-luvun lopulle saakka ns. Pohjola-aktivistien toiminnassa ja julkaisi tähän liittyen vuonna 1948 Europeisk politik-nimisen pamfletin.^[6] Pohjola-aktivistien tavoitteena oli perustaa koko Pohjolan tai ainakin Norjan, Ruotsin ja Suomen muodostama puolustusliitto, jota varten Norja olisi eronnut Natosta ja Suomi irtaantunut Neuvostoliiton kanssa tehdystä YYA-sopimuksesta. Pohjola-aktivistien toiminnassa oli mukana upseereita, kuten kenraalit Jorma Järventaus ja Armas-Eino Martola sekä siviilipuolella muun muassa Tahko Pihkala, Kauko Kare, Paavo Viding, Matti Virkkunen ja Väinö Tanner. Aktivisteilla oli yhteyksiä Norjan Ja Ruotsin upseerikuntaan ja he esittivät ajatuksiaan myös Länsi-Saksassa ja Yhdysvalloissa saamatta niille kuitenkaan varsinaista kannatusta. Aktivistit toimittivat muistioitaan puolustusliitosta myös presidentti Urho Kekkoselle, joka oli ns. pyjamantaskupuheessaan 1952 kaavaillut pohjoismaisen puolueettomuusliiton perustamista. Kekkonen sanoutui kuitenkin jyrkästi irti näistä kaavailuista helmikuussa 1962 silloiselle ulkoministerille Ahti Karjalaiselle lähettämässään kirjeessä^[7], koska piti niitä Suomen kannalta vaarallisina.^[8]

Horn toimi jääkäriliiton Helsingin alaosaston puheenjohtajana vuosina 1937–1940 ja jääkäriliiton johtokunnan jäsenenä vuosina 1948–1965 sekä P. E. Svinhufvudin Muistosäätiön sihteerinä vuosina 1951–1964.^[1][2]

• Europeisk politik 1948.^[1][2]

• Airio, Pentti: Walter Horn - Ensimmäinen jääkäri ja kylmän sodan Pohjola-aktivisti. Jyväskylä: Docendo, 2013. ISBN 978-952-5912-98-2 (suomeksi)
• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

• Myllyniemi, Urho: Horn, Walter (1893–1972) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 13.10.2004. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.