Sähkötys

Sähkötys eli morsetus on viestintämenetelmä, jossa viestejä siirretään morseaakkosina, pisteistä ja viivoista koostuvina merkkeinä. Harrastuskäytössä sähkötystä käyttävät radioamatöörit, aikaisempi käyttö laivaradioliikenteessä on loppunut lähes täysin. Monissa maissa sähkötystä käytetään asevoimien kommunikointimenetelmänä.

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Sähkötyksessä käytettävät kirjainten ja numerojen koodit tunnetaan nimellä morseaakkoset, joka johtuu niiden keksijästä, Samuel Morsesta. Taidemaalari ja keksijä Morse, tuolloin 41-vuotias, oli vuonna 1832 laivalla palaamassa Euroopasta Amerikkaan, kun päivällispöytäkeskustelu sähkömagnetismista antoi hänelle ajatuksen lennättimestä. Laivamatkan aikana hän luonnosteli lennätinkoodin numeroiden välittämiseksi lyhyistä ja pitkistä sähköimpulsseista koostuvina koodeina. Uuden koodin, jossa oli suoraan vastineet aakkosille, Morse kehitti myöhemmin lennättimen liikekumppaninsa Alfred Vailin kanssa.

1800-luvun puolivälistä alkaen yleistynyt lennätin oli ensimmäinen laajasti myös yksityisten viestien välittämisessä käyttöön tullut nopea pidempien matkojen viestintäväline. Normaalissa viestinnässä sen pikkuhiljaa korvasivat puhelin ja kaukokirjoitin (teleprinter exchange service – telex). Radioliikennöinnissä puheradioliikenne ja varsinkin digitaalinen tiedonsiirto ovat korvanneet sähkötystä, mutta sähkötys on yhä verraten luotettava tapa liikennöidä huonoimmallakin radiokelillä, etenkin merellä.

Sähkötyksen englanninkielinen lyhenne CW (=continuous wave) tulee siitä, että lennätinlinjoilla alun perin perinteinen avain painettaessa katkoi linjalla olevaa vakiovirtaa eli modulaatio oli negatiivinen. Nykyään kun sähkötetään melkein yksinomaan radioaalloilla, avain kytkee kantoaallon painettaessa päälle eli modulaatio on positiivinen.

Suomessa Viestintävirasto poisti sähkötyksen suomalaisista radioamatöörin pätevyystutkintovaatimuksista vuonna 2003. Samoin ovat tehneet monet muut maat. Sähkötyksen merkitys sotilasviestinnässä väheni 1990-luvulla, kun maavoimien taistelunhallintajärjestelmät muuttuivat digitaalisiksi ja kapeakaistaista sähkötystä alkoi korvata muu dataliikenne. Kuitenkin joissain Itä-Euroopan maissa, entisessä Neuvostoliitossa, kuten Virossa, edelleen edellytetään hidasta 25 merkin sähkötystaitoa minuutissa, jotta saisi ensimmäisen luokan radioamatööritutkinnon läpi ja lähetysoikeudet 1 000 wattiin, kuten Venäjän federaatiossakin. Suomessa yleisluokan radioamatööri saa lähettää 1 500 watilla sähkötystaidottomanakin.

Tästä huolimatta sähkötys on edelleen yksi radioamatöörien yleisimmistä yhteydenpitomenetelmistä Suomessa ja maailmalla. Nykyisin ainoa paikka, jossa sähkötystä enää virallisesti Suomessa opetetaan tai vaaditaan, on Puolustusvoimat. Merivoimien laivaradistit, Ilmavoimat, maavoimien sissiradistit ja radiotiedustelu jatkavat sähkötyksen käyttöä Suomessa.

Sähköttäminen on luotettava tapa viestiä satojen kilometrien päähän. Sähkötyslähete etenee kapeakastaisuutensa ansiosta puhelähetettä paremmin, ja on vastaanotettavissa jopa silloin, kun puhelähetyksestä ei enää huonon kuuluvuuden takia saa selvää.^[1]

Kansainväliset sähkötys- eli morseaakkoset:^[2]

A .-     P .--.
B -...   Q --.-
C -.-.   R .-.
D -..    S ...
E .      T -
F ..-.   U ..-
G --.    V ...-
H ....   W .--
I ..     X -..-
J .---   Y -.--
K -.-    Z --..
L .-..   Å .--.-
M --     Ä .-.-
N -.     Ö ---.
O ---

!  ..--.
?  ..--..
/  -..-.
=  -...-
:  ---...
,  --..--
.  .-.-.-
-  -....-
(  -.--.
)  -.--.-

0  -----
1  .----
2  ..---
3  ...--
4  ....-
5  .....
6  -....
7  --...
8  ---..
9  ----.

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Sähkötysliikenteen nopeuttamiseen käytetään sovittuja lyhenteitä. Näihin kuuluvat kansainväliset Q-koodit ja lähinnä sotilaallisessa viestiliikenteessä käytössä olevat Z-koodit. Q- ja Z-koodit ovat kolmikirjaimisia lyhenteitä, jotka ilmaisevat kysymyksiä tai toteamuksia.

Kutsut tai asematunnukset ovat lyhenteitä, jotka identifioivat liikennöijän ja joita voidaan käyttää ilmaisemaan, ketä kutsutaan. Meriradioliikenteessä ja radioamatööriliikenteessä kutsuun sisältyy kansallisuuden ilmaiseva etuliite. Sotilaallisessa viestiliikenteessä kutsut saattavat olla näennäisen satunnaisia merkkiyhdistelmiä, ja niitä voidaan liikenneanalyysin vaikeuttamiseksi vaihtaa määräajoin.

Asema ab kysyy asemalta cd signaalin kuuluvuutta ja merkkien luettavuutta, cd vastaa molempien olevan erinomaisia. ab päättää yhteyden vastaten aseman cd signaalin ja kuuluvuuden olevan myös erinomaisia.

ab: cd cd cd de ab qsa? qrk? k
cd: ab ab ab de cd qsa 5 qrk 5 va
ab: qsa 5 qrk 5 va

Sähkötysnopeudesta ilmaistaan useimmiten erikseen anto- ja ottotasot. Molemmat vaativat erilaista osaamista. Ottotasot vaativat sähkötysmerkkien vaistonvaraista muistamista selkäytimestä, kun taas antotasot vaativat fyysisen sähkötystekniikan harjoittelua. 40 merkin minuuttivauhtia pidetään sujuvana miniminopeutena tutkinnoissa tai radioaalloilla. 60 merkkiä minuutissa on hyväksyttävä nopeus ja puolustusvoimien tavallisen 2. luokan radioviestittäjätutkinnon pohja. 1. luokkaan tarvitaan puolestaan 80 merkkiä. Harva yltää yli 100 merkin nopeuksiin.

• sähkötyksen vastaanoton maailmanennätyksen haltijana pidetään Theodore R. ”Mac” McElroytä, joka vastaanotti kilpailussa vuonna 1939 nopeudella 75,2 sanaa minuutissa. Nykyisen laskutavan mukaiseksi muutettuna tämä on arviolta noin 325–360 merkkiä minuutissa.^[3]
• vuonna 1991 Oleg Buzubov vastaanotti 530 numeromerkkiä yhden minuutin aikana ja teki vain yhden virheen. Pidetään kuitenkin todennäköisenä, ettei tällaista nopeutta voisi ylläpitää paljon pitempään.
• aivan lyhyitä lähetyksiä saattaa vastaanottaa huomattavasti omaa tavallista ottotasoaan nopeampinakin. Muutaman merkin mittaisen asemantunnuksen vastaanottaminen on onnistunut jopa yli 700 merkin minuuttinopeuksilla.^[4]
• Guinnessin ennätystenkirjan mukaan sähkötyksen lähettämisen ennätyksen – 216 merkkiä sekalaista tekstiä minuutissa – teki 6. toukokuuta 2003 valkovenäläinen Andrei Bindasov High Speed Telegraphy -maailmanmestaruuskilpailuissa.^[5]

Raporttimuotoista sähköttämistä varten esimerkiksi diplomaattiliikenteen lähettämiseksi oli jo 1930-luvulla käytössä undulaattoreita, jotka kykenivät lukemaan sähkötystä koneellisesti mahdollistaen erittäin suuren lähetys- ja vastaanottonopeuden.^[6]

Perinteinen sähkötysavain on suora sähkötysavain eli "pumppuavain". Siinä avainvivun painallus sulkee virtapiirin. Painalluksen kesto määrää, tuleeko merkistä piste vai viiva. Lähes kaikkien sähkötysmerkkien tuottaminen vaatii siten useita painalluksia. Pumppuavaimen käyttö käy hankalaksi yli 100 merkin minuuttivauhdissa.

Puoliautomaattisessa sähkötysavaimessa on vipu, joka liikkuu vaakatasossa perusasennosta kahteen suuntaan. Painettaessa vipua vasemmalle vipu kytkee virtapiirin jatkuvana kuten perinteisessä sähkötysavaimessa. Tätä käytetään annettaessa viiva. Painettaessa vipua oikealle käynnistyy heilurikoneisto, joka kytkee ja katkaisee virtapiiriä tuottaen pisteitä avaimeen säädetyllä nopeudella niin kauan kuin vipua painetaan. Tällaisella avaimella taitava sähköttäjä voi saavuttaa antotason 300–400 merkkiä minuutissa.

Alkuperäinen puoliautomaattinen avain oli nimeltään Vibroplex,^[7] jossa pisteen puolelle painettaessa löysä metalliliuska yksinkertaisesti ei painautunut kiinni kontaktipintaan vaan jäi väpättämään, tuottaen hitaasti vaimenevan jatkuvien pisteiden virran.

Automaattisessa sähkötysavaimessa on yksi tai kaksi vaakatasossa liikkuvaa vipua. Oikealle painettaessa syntyy pisteitä ja vasemmalle painettaessa viivoja. Jos avaimessa on kaksi vipua, avaimen toteutuksesta riippuu, mitä tapahtuu, kun molempia painetaan samanaikaisesti. Nykyisin suosittu on vaihtovoittoinen eli jambinen toiminta, jossa molempia vipuja samanaikaisesti painettaessa syntyy vuorotellen pisteitä ja viivoja.

Pumppuavaimella annettaessa alussa tärkeintä on, että ranne pysyy löysänä. Ongelmana onkin sähkötysavaimen nupista kiinni pitäminen ja sormien jännittäminen, joka luonnostaan saa ranteenkin jännittymään. Ranteen tulisi etenkin alussa joustaa jopa liioitellusti ja itse asiassa kaiken työn tulisi tapahtua ranteella.

Käsialaa ei sähkötyksessä saisi kuulua; sähkötystä ei siis saisi erottaa koneen sähkötyksestä. Tämä parhaassakin tapauksessa toteutuu vain osittain, ja muutaman liikennöintikerran jälkeen voi helposti tunnistaa tuttujen käsialoja isoistakin ryhmistä näytteitä.

Sähkötys vaatii erittäin hyvää rytmitajua etenkin, koska suuri osa sähkötettävistä rytmeistä ei osu esimerkiksi 4/4-tahtilajiin. Klassinen rytmivirhe onkin sähköttää esimerkiksi s-kirjain (...) triolina kolmen neljäsosalyönnin sijaan.

Sähkötystä ei juurikaan ole enää opetettu puolustusvoimissa 1990-luvun jälkeen, kun kenttäviestivälineistöä digitalisoitiin. Sähkötys poistettiin myös radioamatöörivaatimuksista Suomessa. Kuitenkin vielä joissain radioamatööriyhdistyksissä voi olla mahdollisuuksia saada tukea sähkötyksen opettelulle.^[1] Ruotsissa toimii Scandinavian Open CW Society, jonka piirissä opetteleva voi saada sähkötysyhteyksiä.^[8]

Sähkötysmerkkejä on käytetty myös optisessa sähköttämisessä valolla. Asevoimissa ja puolustusvoimissa on ollut erityisesti merivoimissa ja laivastoissa käytössä vilkkulamppu, millä sota-aluksilta toisella on voitu antaa valolla vilkkulampulla sähkötysmerkkejä käyttämättä radiota ja ottamatta riskiä, että alukset tulevat vihollisen kuulluksi vilkkulamppuetäisyyttä pidemmältä. Yhdysvaltain laivasto on kehittänyt tietokonemenetelmän, missä vilkkulampun käyttö ei enää edellytä sähkötystaitoa, vaan tietokone sekä lähettää että vastaanottaa ja tulkitsee sähkötysmerkit näköetäisyydeltä. Järjestelmää kutsutaan Flashing Light to Text Converteriksi (FLTC). ^{[9] [10] [11]}

• Modulointi
• Radioamatööri

• Lennättimen historiasta: Standage, Tom: The Victorian Internet : the remarkable story of the telegraph and the nineteenth century's on-line pioneers. New York: Walker and Co, 1998. ISBN 0802713424 (englanniksi)

• Liikennevihko, s. 19–21. (Versio 3) Suomen Radioamatööriliitto, 8/2018. Teoksen verkkoversio (viitattu 4.2.2019).
• Morse-sähköttäjät - Amerikan häviävä ammattikunta, Helsingin Sanomat, 16.10.1938, nro 279, s. 34, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

• Morse Academy The DXZone.com. Viitattu 4.2.2019 (englanniksi).
• Twigger, Simon: Morse Code Practice AA9PW. Viitattu 4.2.2019. (englanniksi)
• Kurz, Fabian: Learn CW Online lcwo.net. Viitattu 5.4.2024. (englanniksi)