Rurik Pihkala

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Rurik Jonatan Pihkala (sukunimi vuoteen 1906 Gummerus; 13. heinäkuuta 1885 Pihtipudas – 11. marraskuuta 1973 Tampere) oli suomalainen maataloustieteilijä ja Helsingin yliopiston maanviljelystalouden professori.

Henkilöhistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rurik Pihkalan vanhemmat olivat rovasti, valtiopäivämies Aleksanteri Gummerus ja Alma Maria Nordlund.[1] Hänen veljiään olivat Tampereen piispa Jaakko Gummerus, urheilumies Tahko Pihkala ja Vientirauhan johtaja Martti Pihkala.[2] Rurik Pihkalan veljenpoika oli maataloustieteilijä K. U. Pihkala, joka toimi maatalouspolitiikan professorina Helsingin yliopistossa vuosina 1948−1970.

Pihkala valmistui ylioppilaaksi Jyväskylän lyseosta 1904, agronomiksi Mustialan maanviljelysopistosta 1906 ja filosofian kandidaatiksi 1907. Hän toimi ensin opettajana Mustialassa ja Karjalan kannaksella Kurkijoen maamiesopistossa. Vuonna 1912 hänet valittiin Länsi-Suomen Karjan myyntiosuuskunnan johtokunnan jäseneksi ja vähän myöhemmin sen toimitusjohtajaksi. Pihkala hoiti vuodesta 1908 lähtien myös vaimonsa Ella Laalahden (1885–1973) kotitilaa, Tampereen lähellä Aitolahdessa sijaitsevaa Laalahden rusthollia. Ella Pihkala oli Rurikin opiskelutoveri Mustialassa ja yksi Suomen ja koko maailmankin ensimmäisistä naisagronomeista.[3]

Pihkala jatkoi maatalousalan opintojaan suorittamalla ensin 1920 filosofian lisensiaatin ja sitten 1923 tohtorin tutkinnot. 1920-luvulla hän oli lukuisissa luottamustehtävissä eri maataloudellisissa järjestöissä. Pihkala oli Helsingin yliopiston maanviljelystalouden professorina vuosina 1932–1948 ja hoiti samalla myös agraaripolitiikan professuuria vuosina 1933–1936 ja 1938–1948 sekä kodin taloustieteen ylimääräistä professuuria vuosina 1946–1949. Pihkala pyrki aktiivisesti kehittämään Helsingin yliopiston Malminkartanon ja Viikin opetustiloja. Hänen sydämenasianaan oli maatalouden kannattavuus ja sen seuraamismenetelmät. Maatalousekonomian tutkimuksen tyyssijana toiminut Malminkartano tunnettiin aikanaan Pihkalan kutsumanimen mukaan Rukkilana. Toinen Pihkalan kiinnostuksen kohde oli suomalaisten maatiaiskarjarotujen pelastaminen sukupuutolta.[3] Kun Malminkartanon maita alettiin 1940-luvun lopulla ottaa asutukseen, Pihkala pahoitti tästä mielensä ja erosi virastaan Helsingin yliopistossa kesken virkakautensa, jota hänellä olisi ollut jäljellä vielä neljä vuotta.[4]

Pihkala toimi valitsijamiehenä vuosien 1931, 1937, 1940, 1943, 1956 ja 1962 presidentinvaaleissa. Hän oli jäsenenä myös monissa valtion asettamissa komiteoissa. Puoluekannaltaan Pihkala oli aluksi kokoomuslainen mutta siirtyi 1950-luvulla Maalaisliiton kannattajaksi. Pihkala toimi Aitolahden kunnanvaltuuston jäsenenä – osan ajasta puheenjohtajana – yhteensä 35 vuotta. Hänestä on sanottu, että hän sekä perusti että lopetti Aitolahden kunnan, joka oli itsenäinen vuosina 1924–1966. Pihkala oli Hämeen-Satakunnan maanviljelysseuran puheenjohtajana yli puoli vuosisataa vuosina 1913–1926 ja 1929–1969. Vielä vuosina 1970–1972 hän oli Pirkanmaan maatalouden edistämissäätiön puheenjohtajana. Vuonna 1973 kuollut Pihkala oli yksi viimeisistä elossa olleista ”mustialiiteista” eli Mustialan maanviljelysopistosta valmistuneista agronomeista.[3]

Eläkkeelle jäätyään Pihkala jatkoi maataloudellisten oppikirjojen ja artikkelien julkaisemista ja hoiti edelleen Laalahden tilaansa. 1940-luvun lopulla Pihkala ohjasi Johannes Virolaisen väitöskirjan valmistelua, ja Pihkalasta ja Virolaisesta tuli toistensa hyvät ystävät.[5]

Joulukuussa 1972 Pihkala oli yhtenä allekirjoittajana professori Göran von Bonsdorffin alulle panemassa ja presidentti Urho Kekkoselle osoitetussa kirjelmässä, jossa Kekkosen toivottiin estävän ”kansalaisten syrjään sysäämisen” presidenttiä valittaessa. Kirjelmän allekirjoittajat vastustivat Kekkosen virkakauden pidentämiseksi kaavailtua poikkeuslakia.[6]

Teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Maatalouden voimaperäisyysasteen vaikutuksesta kannattavaisuuteen : metodia selvittelevä teoreettinen esitys. 1919 (väitöskirja)
  • Viljelyskasvit ja kotieläimet. 1932
  • Maanviljelyksen taloustiede. 1943
  • Maatilatalouden nykyinen asema ja tuotantosuunta. 1957
  • Pihtiputaan kirja. 1964
  • Vuosisadan alun köyhä, tulevaisuuden lupausten Pihtipudas (uudelleen Pihtiputaan kirja II. 2000)
  • Voi ja viljavuori pois : Suomen maatilatalous nyt ja 1970-luvulla. 1970

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Kuka kukin on 1909. Julkisuudessa esiintyvien kansalaisten elämäkertoja, s. 92. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Kansa, 1908.
  2. ↑ Facta 2001, WSOY 1985, 12. osa, palsta 751
  3. ↑ a b c Riitta Mäkinen (toim.): Sata vuotta maaseudun puolesta Pirkanmaalla: tuokiokuvia Hämeen-Satakunnan maanviljelysseurasta Pro Agria Pirkanmaahan 1910–2010, s. 18–19. Tampere: Pro Agria Pirkanmaa, 2010. ISBN 978-952-92-8036-0.
  4. ↑ Johannes Virolainen: Polun varrelta: merkintöjä ja muistikuvia ihmisistä ja tapahtumista, s. 173. Helsinki: Otava, 1993.
  5. ↑ Virolainen: Polun varrelta, s. 171.
  6. ↑ Martti Häikiö: Presidentin valinta. Miten valitionpäämiehet on Suomessa valittu, millaisiin poikkeusmenetelmiin valinnoissa on turvauduttu ja miksi presidentin toimikautta jatkettiin kokonaan ilman vaalia vuonna 1973, s. 308. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1993. ISBN 951-0-19058-6.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Rurik_Pihkala&oldid=22274915”