Riidenlieko
| Riidenlieko | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Sanikkaiset Pteridophyta |
| Alakaari: | Liekomaiset Lycopodiophytina |
| Luokka: | Liekomaiset Lycopodiopsida |
| Lahko: | Lycopodiales |
| Heimo: | Liekokasvit Lycopodiaceae |
| Suku: | Otalieot Spinulum |
| Laji: | annotinum |
| Kaksiosainen nimi | |
| Synonyymit | |
|
|
| Katso myös | |
Riidenlieko (Spinulum annotinum) kuuluu otaliekojen sukuun[3][4][5]. Se on talvivihreä metsän pohjakerroksen yhtäläisitiöinen sanikkainen. Kasvin nimi tulee kansanperinteessä riideksi (riisi, riisitauti) kutsutusta sairaudesta, jonka parantamiseen sitä on käytetty.[6] Suomessa lajia on kutsuttu muun muassa myös harakanvarpaaksi ja variksenvarpaaksi.[7]
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Monivuotisen riidenlieon maassa suikerteleva varsi kasvaa usein yli metrin pituiseksi. Juuria kasvilla on siellä täällä koko pitkän pääverson matkalla. Pääversosta kohottuu 10–25 senttimetriä korkeita pystyjä haaroja, jotka ovat haarattomia tai niukkahaaraisia. Haarojen 7–10 mm pitkät heleänvihreät lehdet ovat neulasmaisia, litteitä, pitkäsuippuisia ja ehyt- tai sahalaitaisia. Itiölehdet ovat leveänpuikeita, pitkäsuippuisia ja kellertäviä. Itiöt kasvavat kellanvihreisiin kynttilämäisiin ja perättömiin itiötähkiin, jotka kohoavat yksittäin suoraan ylöspäin kasvin haarojen latvoissa. Pituudeltaan itiötähkät ovat 1–4 cm. Itiöpesäkkeet sijaitsevat itiölehtien hangoissa. Niiden itiöt kypsyvät Suomessa kesä-syyskuussa. Alkeisvarsikko on yksikotinen, lehtivihreätön, mukulamainen ja sijaitsee tavallisesti maan alla.[8][9]
Suomessa tavattavat riidenlieot jaetaan kahteen alalajiin, metsäriidenliekoon (ssp. annotinum) ja pohjanriidenliekoon (ssp. alpestre). Suurikokoisemman metsäriidenlieon lehdet ovat siirottavia, litteitä ja sahalaitaisia, kun taas pohjanriidenlieon lehdet ovat lähes varrenmyötäisiä, kuperaselkäisiä, ehytlaitaisia ja otakärkisiä.[8]
Itiötähkättömän riidenlieon voi toisinaan sekoittaa ketunliekoon (Huperzia selago).
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Riidenlieon levinneisyysalue kattaa suurimman osan pohjoisen pallonpuoliskon havu- ja sekametsävyöhykkeestä. Euroopassa sitä tavataan lukuun ottamatta Pyreneiden niemimaata, Pohjois-Ranskaa, Etelä-Italiaa, Kreikkaa, Bulgariaa ja Etelä-Ukrainaa. Levinneisyysalue jatkuu laikuttaisena läpi Siperian Pohjois-Kiinaan ja Japaniin saakka, ja edelleen Yhdysvaltojen pohjoisosiin ja Etelä- ja Keski-Kanadaan sekä Grönlantiin.[9][10] Suomessa riidenlieko kasvaa hyvin yleisenä koko maassa Pohjois-Lappia lukuun ottamatta, missä se on harvinaisempi.[11] Alalajeista metsäriidenliekoa tavataan koko maasta, pohjanriidenlieon esiintyessä lähinnä Oulun korkeudelta pohjoiseen.[8]
Käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Riidenlieon itiöpöly on hienojakoista, keltaista pulveria, jota on käytetty kansanlääkinnässä haavojen ja ihotautien hoitoon. Pölyä on käytetty myös apteekeissa pillereiden päällystämiseen, jotta ne eivät takertuisi rasioissa toisiinsa.[12][13]
Riidenlieon itiöpölyä on kutsuttu myös kärpäsruudiksi, koska se palaa räiskähdellen. Itiöt sisältävät runsaasti helposti syttyvää öljyä. Ilmaan heitettynä kourallinen itiöpölyä syttyy yhdestä tulitikusta, mitä ominaisuutta on aikoinaan hyödynnetty valokuvauksessa.[13][14] Nykyisin itiöpölyä käytetään pyrotekniikassa tuliefekteihin.lähde?
Kasvilla on myös muita käyttötarkoituksia. Ruotsissa riidenliekoa käytetään yhä joulukoristeina esimerkiksi seppeleissä.[10] Sitä voidaan käyttää myös pureutteena alunan sijasta lankoja värjättäessä.[15]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Halkka, Antti ym.: Kotimaan luonto-opas. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19804-8
- Luonnossa: Kasvit IV. Toim. Piirainen, Mikko. WSOY, Porvoo 2009.
- Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Yliopistopaino, Helsinki 2005.
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
- Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet. Toim. Huovinen, Marja-Leena & Kanerva, Kaarina. Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, Tampere 1982.
- Ålands flora. Toim. Hæggström, Carl-Adam & Hæggström, Eeva. Toinen laajennettu painos. Ekenäs Tryckeri, Ekenäs 2010.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Spinulum annotinum IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 23.10.2019. (englanniksi)
- ↑ Spinulum annotinum (L.) A. Haines catalogueoflife.org. Viitattu 23.10.2019.
- ↑ riidenlieko – Spinulum annotinum Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 23.10.2019.
- ↑ Riidenlieko Pinkka - Lajintuntemuksen oppimisympäristö. Viitattu 29.11.2023.
- ↑ Lampinen, R. & Lahti, T.: Riidenlieko (Spinulum annotinum) Kasviatlas 2018. 2019. Viitattu 29.10.2019.
- ↑ Itkonen, Erkki & Kulonen, Ulla-Maija (toim.): Suomen sanojen alkuperä. Helsinki: SKS, 1992-2000. ISBN 978-952-222-418-7
- ↑ Luonnossa: Kasvit IV 2009, s. 64.
- ↑ a b c Retkeilykasvio 1998, s. 35–36.
- ↑ a b Kotimaan luonto-opas 1994, s. 14.
- ↑ a b Revlummer Den virtuella floran. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 29.8.2011. (ruotsiksi)
- ↑ Lampinen, R. & Lahti, T.: Kasviatlas 2010: Riidenlieon levinneisyys Suomessa 2011. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Arkistoitu 7.3.2016. Viitattu 29.8.2011.
- ↑ Ålands flora 2010, s. 146.
- ↑ a b Suomen terveyskasvit 1982, s.118.
- ↑ Oulun kasvit 2005, s. 147.
- ↑ Coloria: Värjäys luonnonväreillä; Tiedebasaari: Riidenlieko