Reinbert de Leeuw
Reinbert de Leeuw (8. syyskuuta 1938 Amsterdam[1] – 14. helmikuuta 2020) oli alankomaalainen pianisti, kapellimestari ja säveltäjä.[2]
De Leeuw opiskeli konservatorioissa Amsterdamissa ja Haagissa. Myöhemmin hän opetti Haagin kuninkaallisessa konservatoriossa ja Leidenin yliopistossa. Vuonna 1974 hän perusti Schönberg Ensemblen, joka erikoistui 1900-luvun ohjelmistoon Wienin toisesta koulukunnasta alkaen. De Leeuw sai vuonna 1981 näkyvyyttä laajan yleisön silmissä kolmen LP:n julkaisulla Eric Satien varhaisesta pianomusiikista. Vuonna 1992 hän toimi Aldeburghin festivaalin vierailevana taiteellisena johtajana ja vuosina 1994–1998 Tanglewoodin nykymusiikkifestivaalin taiteellisena johtajana. Hänen ohjelmistoonsa kapellimestarina kuului musiikkia muiden muassa Benjamin Britteniltä, Igor Stravinskylta, Louis Andriessenilta, György Ligetiltä, Claude Vivieriltä ja Robert Zuidamilta.[2]
De Leeuw johti merkittäviä orkestereita Alankomaissa, muualla Euroopassa, Yhdysvalloissa, Japanissa ja Australiassa. Hän johti monia tuotantoja Alankomaiden kansallisoopperassa. De Leeuwin saamien palkintojen joukossa oli Diapason d'Or. De Leeuw oli Utrechtin ja Leuvenin yliopistojen kunniatohtori sekä Leidenin yliopiston professori. Vuonna 2008 hänestä tuli Alankomaiden Leijonan ritarikunnan ritari.[1]
De Leeuwin sävellysten joukossa on suurelle orkesterille tehty The Nightly Wanderer, joka kantaesitettiin Amsterdamissa ja jonka Yhdysvaltain-ensiesityksen piti New World Symphony huhtikuussa 2017 Miamissa.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Reinbert de Leeuw Linn Records
- ↑ a b Composer, conductor and pianist Reinbert de Leeuw has died Gramophone