Rantaväylä

Rantaväylä
Rantaväylä Mattilanniemessä
Maa	Suomi
Tieluokka	valtatie
Omistaja	Suomen valtio
Tienpitäjä	Väylävirasto
Pituus	10 km
Alkupiste	Pumperi
Reitti	Mattilanniemi Lutakko Tourula
Päätepiste	Lohikoski (10 km)
Kaistaluku	4
Muodostettu	1989
Infobox OK

Rantaväylä on Jyväskylän Keljosta Lohikoskelle kulkeva vuonna 1989 valmistunut läpikulkutie. Väylä on kaksiajoratainen mutta ei moottoritie. Tien eteläosa kuuluu valtateihin 9, 18 ja 23 ja pohjoisosa valtateihin 4 ja 13.

Valtatien 4 liikenne mutkitteli aikanaan Jyväskylän keskustan läpi aiheuttaen liikennesumpun. Tie- ja vesirakennushallitus aloitti Jyväskylän ohitustien suunnittelun vuonna 1946 ja Keski-Suomen tie- ja vesirakennuspiirin perustamisen jälkeen vastuu siirtyi sille. Vuonna 1950 tehdyissä suunnitelmissa esitettiin nelostien sekä valtatie 13:n vetämistä kiertoteinä Jyväskylän ohi. Nelostie olisi ohittanut kaupungin lännestä erkaantuen vanhasta linjasta Keljossa, jatkanut Myllyjärven kautta Kypärämäen ja Laajavuoren väliin ja liittynyt Tuomiojärven länsirannan ja Haukkalan kautta valtatie 13:een.^[1]

Kiertotiesuunnitelma haudattiin ja korvattiin kaupunkialueen kautta kulkevalla läpikulkutiellä. Ensimmäinen suunnitelma läpikulkutiestä laadittiin vuonna 1957 juuri varmistumassa olleen Keljon ja Keskussairaalantien välisen tien jatkoksi. Tie olisi kulkenut leveänä väylänä Seminaarinmäen laitaa pitkin Harjun taakse jatkuen sieltä Tuomiojärven rannan kautta Taulumäelle. Taulumäelle olisi rakennettu suuri liikenneympyrä, josta nelostien lisäksi olisi erkaantunut Laukaantie sekä Tourujoen vartta pitkin Vaajakoskelle rakennettava tie. Kaupunki ei kuitenkaan hyväksynyt tietä. Suunnitelmaan liittynyt Keljon ja Keskussairaalantien välinen moottoritie rakennettiin kuitenkin vuosina 1962–1965 soratienä ja kestopäällysteisenä vuonna 1968. Tie jäi historiaan Suomen lyhimpänä moottoritienä. Nykyään tie ei ole enää moottoritie.^[2]

Professori Olli Kivisen johtama kaupungin yleiskaavan suunnittelu alkoi vuonna 1959. Vuonna 1960 esitettiin nykyistä Rantaväylän linjaa melko tarkasti noudattava suunnitelma läpikulkutien vetämisestä Keljosta Jyväsjärven ja rautatien välistä Lutakon kautta Tourulaan. Suunnitelma jäi kuitenkin vain ehdotukseksi. Keski-Suomen tie- ja vesirakennuspiiri laati vuonna 1962 suunnitelman nelostien vetämiseksi Jyväsjärven eteläpuolitse Keljosta Kuokkalan kautta Jyskään ja siitä Leppävedelle. Suunnitelmalla ei ollut 1960-luvulla läpimenon edellytyksiä. Se olisi palauttanut nelostien Jyväskylän–Äänekosken tieltä vanhalle ja mutkaiselle Laukaan ja Suolahden kautta kulkevalle reitille.^[3]

Insinööritoimisto Pentti Polvisen tekemä ehdotus oli yleiskaavan pohjana. Polvisen suunnitelman ensimmäinen luonnos valmistui vuonna 1963 ja varsinainen suunnitelma 1968. Suunnitelman pääkohtiin kuuluivat kaupungin hyväksymässä muodossa läpikulkutie Hippoksen ja Seminaarinmäen välistä Harjun takaa Rajakatua pitkin Taulumäelle sekä tie- ja vesirakennuspiirin aiemmin ehdottama tie nelostien ja nykyisen valtatie 23:n risteyksestä Jyväsjärven eteläpuolitse Jyskään Vaajakosken moottoritielle. Läpikulkutie pitäisi kuitenkin nelostien arvon. Lisäksi Nisulassa läpikulkutiestä erkanisi Jyväsjärven rantaa mukaileva Vaajakosken moottoritie, Keljosta vedettäisiin kaupungin sisäistä liikennettä varten tie rautatien ja Jyväsjärven välistä Seppälään sekä Lutakosta rakennettaisiin tie järven yli Kuokkalaan. Läpikulkutie oli kiireisin ja muut piti rakentaa myöhemmin. Suunnitelma kuitenkin todettiin liian kalliiksi sekä valtiolle että Jyväskylälle ja siihen kaivattiin muutoksia. Läpikulkuliikenne oli paras hoitaa yhä katuja pitkin, mutta Vaajakosken moottoritie piti rakentaa. Moottoritien rakennustöiden käynnistymisen aikaan Polvisen suunnitelma hylättiin muilta osin.^[4]

Vuonna 1973 asetettiin TVH:n ja Jyväskylän yhteiselin laatimaan liikenteen yleissuunnitelmaa. Se esitti vaihtoehdoiksi tien Harjun taka-alueen kautta tai Rantaväylän. Jyväskylä valitsi vuonna 1976 jatkosuunnitelmien pohjaksi Rantaväylän. Idea Rantaväylästä oli hahmottunut vähitellen. Jo pelkkä suunnittelu oli suuritöinen operaatio ja keskustelua käytiin paljon. Yleissuunnitelman luonnos valmistui vuonna 1977, varsinainen yleissuunnitelma 1980 sekä osuuskohtaiset tiesuunnitelmat 1979–1984. Ensimmäisenä rakennettiin Keljon Pumperin ja Mattilanniemen välinen 4,7-kilometrinen osuus vuosina 1979–1983. Puolitoista kilometriä pitkä osuus pohjoispäässä Löylyjoelta Lohikoskentielle rakennettiin 1984–1986. Viimeisenä valmistui Mattilanniemen ja Lohikoskentien välinen 3,8 kilometriä pitkä osuus vuosina 1986–1989. Väylä avattiin 23. lokakuuta 1989, mutta etelä- ja pohjoispäitä voitiin liikennöidä jo aikaisemmin. Väylään tuli 30 siltaa, joista suurimmat ovat Vaasankadun eritasoliittymä ja varsinaiseen Rantaväylään kuulumaton Kuokkalan silta. Jyväsjärven kohdalla tarvittiin laajoja pengerrys- ja ruoppaustöitä ja Vaajakosken moottoritien liittymässä isoa siltakompleksia.^[5]

Rantaväylä maksoi 400,6 miljoonaa markkaa josta valtio maksoi 310,9 miljoonaa ja kaupunki loput. Se oli Keski-Suomen tie- ja vesirakennuspiirin historian mittavin ja kallein rakennushanke. Kevyen liikenteen väylien ja yli- ja alikulkusiltojen takia se toi järven paremmin kaupunkilaisten ulottuville.^[6] Vuonna 1996 valmistui noin 1,6 kilometriä pitkä Rantaväylän pohjoispään nelikaistainen jatke Etu-Palokkaan. Marraskuussa 2005 valmistui viisi kilometriä pitkä moottoritie Etu-Palokasta edelleen Kirriin. Osuuden kustannukset olivat noin 16,2 miljoonaa euroa.^[7]

• Laitinen, Erkki ym.: Keski-Suomen teillä: Keski-Suomen tiepiiri 50 vuotta. Jyväskylä: Keski-Suomen tiepiiri, 1997. ISBN 951-726-374-0

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Rantaväylä Wikimedia Commonsissa