Rouvasväenyhdistys

Rouvasväenyhdistykset (ruots. fruntimmersförening) ovat Suomessa 1800-luvulla perustettuja naisjärjestöjä.

Ne harjoittivat aluksi hyväntekeväisyyttä vähäosaisten parissa, ja niiden jäsenistö koostui säätyläisnaisista. Yhdistykset olivat Suomen ensimmäisiä varsinaisia hyväntekeväisyysjärjestöjä, ja niitä toimi lähes jokaisessa kaupungissa.^[1]

Yhdistykset rahoittivat toimintaansa muun muassa erilaisilla arpajaisilla ja myyjäisillä. Yhdistysten jäsenyys oli aluksi tarkoitettu vain naimisissa oleville naisille, mutta myöhemmin mukaan otettiin myös naimattomia, ja siksi yhdistyksistä saatettiin käyttää myöhemmin myös nimitystä naisväenyhdistys.^[2]

Nykyisin toiminnassa olevia rouvasväenyhdistyksiä on Suomessa 6.

Keskieurooppalaisen mallin mukaan perustetuilla rouvasväenyhdistyksillä oli suuri merkitys monien sosiaali- ja terveyspalveluiden synnyttäjinä. Yhdistykset perustivat Suomeen muun muassa ensimmäiset lastenkodit, olivat mukana luomassa sosiaalityön eri aloja, ja sittemmin hyvin usea rouvasväenyhdistysten aloittama palvelu siirtyi kuntien ja valtion alaisuuteen.^[1][3]

Yhdistysten toiminta oli reagoivaa eli syntyneitä ongelmia korjaavaa, eivätkä ne pääsääntöisesti pyrkineet vaikuttamaan itse ongelmien syihin.^[4]

Usein rouvasväenyhdistysten toiminta liittyi paikkakunnalla olevaan diakoniatoimintaan, kun samat naiset toimivat aktiivisesti sekä naisjärjestön että diakoniatyön parissa. Jo ennen kuin diakonialiike organisoitui, naisjärjestöjen tarjoama väylä mahdollisti lastenkotien perustamisen. Naisjärjestöjen verkostossa hyviksi havaitut tulokset, toimimisen mahdollisuudet ja sen myötä lastenkotien perustamisen idea levisi nopeasti ympäri Suomea. ^[5][6]

1900-luvulla monet rouvasväenyhdistykset päättivät jakaa köyhyydestä kärsivän Suomen kaupunkeja ja kuntia avustuspiireihin, joista jokaisesta piiristä vastasi kaksi ”piirirouvaa”. He selvittivät alueen asukkaiden avuntarpeita kodeissa kiertämällä, jonka jälkeen alueen rouvasväenyhdistyksen kokouksissa päätettiin jaettavista materiaalisista avustuksista. Rahaa ei kuitenkaan jaettu, vaan hyödykkeet olivat lähinnä vaatteita ja ruokatarvikkeita. ^[7]

Monissa kaupungeissa rouvasväenyhdistykset edistivät myös tarkoituksenmukaisesti naisten ammatillisuutta ja työllistymistä. Esimerkiksi Savonlinnan Naisväenyhdistys perusti köyhille naisille tarkoitetun kutomokoulun, jonka pyrkimyksenä oli valmistaa naisille ammattitaito ja siten mahdollisuus elättää itsensä.^[7] Tampereella puolestaan kaupungin rouvasväenyhdistys teetti vähävaraisilla naisilla töitä, auttoi jälleenmyymään näiden käsitöitä, ja rahoitti naisten työllistymisen toimintaa kaupunginvaltuustolts sekä anniskeluvoitoista saaduin varoin. Naiset olivat vakuuttuneita, että työn avulla voidaan vaikuttaa kaikista parhaiten köyhyyden ongelmaan, ja he perustivat ensin vuonna 1892 vanhojen naisten työhuoneen, ja toiminnan laajentuessa he perustivat 1909 työnvälitystoimiston, joka sekä auttoi työn saamisessa että jakoi avustuksia tarvitseville. Tampereella rouvasväenyhdistyksen perustama toimisto toimi myös tiiviissä yhteistyössä kunnallisen kerjäämisen vähentämiseen tähtäävän köyhäinhoitotoimen kanssa.^[8]

Rouvasväenyhdistykset toimivat 1800-luvulla kanavina naisille toimia yhteiskunnassa. Esimerkiksi aviomiestensä uran vuoksi toiselle paikkakunnalle muuttavat naiset löysivät niistä kanavan toimia ja osallistua ympäröivään maailmaan, ja vaikuttaa asioihin. 1800-luvun loppuun mennessä monien yhdistysten toiminta vakinaistui ja virallistui, ja naiset perustivat uusia naisjärjestöjä.

Suomen ensimmäinen rouvasväen yhdistyksen perustivat kaupungin saksankielisen yläluokan naiset Viipuriin vuonna 1835. Huoltojärjestö Viipurin Fraun-Verein oli suljettu yhdistys, johon kuului 12 naista. Yhdistyksen johdossa olivat kreivitär Eva Mannerheim (os. Schantz), Viipurin läänin maaherran puoliso, sekä paikallisten suurimpien kauppahuoneiden johtajien vaimot. Se perusti muun muassa 20-paikkaisen tyttölasten orpokodin, joka oli ensimmäinen rouvasväenyhdistysten perustamista lastenkodeista.^[9]

Helsingissä toimi 1880-luvulla useita rouvasväenyhdistyksiä. Helsingin venäläistä rouvasväenyhdistystä johti kenraalikuvernööri Heidenin puoliso kreivitär Heiden eli Elisabet Zubova. Ruotsinkielisen Helsingin rouvasväen yhdistystä johti Helsingin pitäjän kirkkoherra Crohnsin puoliso, sekä vapaaherra Klinkowströmin puoliso, venäläissyntyinen Elisabet Krause. Rouvasväenyhdistys perusti lastenkodin vuonna 1860. Yhdistyksen johdossa toimi Hanna Weisell vuonna 1880.

Adelaïde Ehrnrooth, rouvasväenyhdistyksen aktiivinen jäsen, oli perustamassa sekä Suomen Naisyhdistystä vuonna 1884 että Naisasialiitto Unionia vuonna 1892.

Tampereella rouvasväenyhdistyksen toimintaa edelsi vuonna 1859 perustettu ompeluseura, jossa rouvat ompelivat vaatteita köyhille lapsille, ja joka vuonna 1862 perusti Hallituskadulle tyttökoulun köyhille tytöille. Vuonna 1866 perustettiin ruotsinkielinen rouvasväenyhdistys, jonka ensimmäinen puheenjohtaja oli pastorin vaimo Anna Bergroth, yhdistyksen sihteerinä Otto Blåfield ja rahastonhoitajana maisteri August Hildén. Lisäksi yhdistyksen johtoon kuuluivat Anna Blåfield, Finne, M. Hildén, Idestam, Procopé, H. Rosendal ja Tallqvist. Tyttökoulu laajensi toimintaansa hurjaa vauhtia, ja se jaettiin ensin kahdeksi kouluksi, ja lopulta 1881 yhdistys perusti oman koulun köyhille pojille. Vuonna 1887 Tampereen rouvasväenyhdistyksen jäsenet perustivat lastenkodin, vuonna 1889 käsityökoulun, ja vuodesta 1886 alkaen he työllistivät kaupungin köyhiä, laittaen samalla alulle työnvälitystoimiston, joka perustettiin virallisesti vuonna 1909. Yhdistyksen toiminta loppui vuonna 1943.^[8]

Rouvasväen raamattuseuran (Naisten pipliaseura) perusti Turussa 1850-luvulla neiti Eva Elisabet af Gadolin, Turun tuomiorovasti Gustaf Gadolinintytär. Toiminta kasvoi epävirallisesta Gadolin kotona järjestetystä tapahtumasta viralliseksi yhdistykseksi vuonna 1864. Yhdistykseen otettiin mukaan myös naimattomia naisia, ja yhdistyksen jäsenet tekivät vankila- ja sairaalatyötä, auttoivat sairaita ja köyhiä sekä levittivät hengellistä kirjallisuutta. Rouvasväenyhdistyksen raamattuseura oli suuntautunut hedbergiläisyyteen. Rouvasväen raamattuseura rakennutti vuonna 1886 uusrenessanssin tyylin mukaisen Rouvasväen raamattuseuran rukoushuoneen.

Kuopion rouvasväenyhdistyksen perustajajäseniin kuuluu muun muassa Jeanette Snellman. Nykyisin vanhimpiin rouvasväenyhdistyksiin kuuluva Kuopion rouvasväenyhdistys on esimerkiksi perustanut käsityökoulun, joka on nykyisin osa Savonia-ammattikorkeakoulua. Kuopion rouvasväenyhdistys omistaa akatemian kiinteistöt, sekä on valinnut sen työntekijöitä. Yhdistykselle myönnettiin vuonna 2022 Lapsenpäivä-palkinto.^[11]

Oulun rouvasväenyhdistys perustettiin vuonna 1848, ja yhdistyksellä oli muun muassa oma koulu. 1850-luvun aikana toiminta laajeni nopeasti ympäri maata.^[12][13]

Porvooseen rouvasväenyhdistys Fruntimmerförening perustettiin vuonna 1846, sitä perustamassa oli Fredrika Runeberg.

Vuonna 1855 perustettu Käkisalmen yhdistys on tällä hetkellä Suomen vanhin edelleen toiminnassa oleva rouvasväenyhdistys. Opettaja Helena Melanen oli yhdistyksen ensimmäinen naispuheenjohtaja vuonna 1911.

Käkisalmen yhdistys perusti vuonna 1859 köyhien lasten koulun, joka muuttui myöhemmin kaupungin yhteiskouluksi. Vuonna 1885 yhdistys perusti käsityökoulun, jonka nimi muuttui vuonna 1936 Käkisalmen Naiskotiteollisuuskouluksi, ja joka myöhemmin liitettiin osaksi Mikkelin ammattiopistoa.

Nykyisin Käkisalmen yhdistyksen tärkeimpiin toiminnan tavoitteisiin kuuluu sekä käkisalmelaisen että karjalaisen kulttuurin vaaliminen ja säilyttäminen. Se järjestää esimerkiksi vuosittaisen Kaisanpäiväjuhlan. Käkisalmen yhdistykseen kuuluu 85 jäsentä.^[14]

• Ompeluseurat