Slovakian kansannousu 1944

Slovakian kansannousu 1944
Osa Toista maailmansotaa
Slovakialaisia sotilaita kansannousun aikaan.
Päiväys 29. elokuuta – 28. lokakuuta 1944 Paikka Slovakian tasavalta Lopputulos Kansannousun kukistuminen, Slovakian miehitys
Osapuolet
Slovakian kansallisneuvosto	Slovakian tasavalta  Saksa
Komentajat
Ján Golian  † Rudolf Viest  †	Gottlobb Berger Hermann Höfle
Vahvuudet
Alkuvaiheessa 18 000, myöhemmin 60 000	48 000
Tappiot
13 700 kaatunutta 3 000 haavoittunutta 10 000 vangittua	4 200 kaatunutta 5 000 haavoittunutta

Slovakian kansannousu oli toisessa maailmansodassa Saksan alaisessa Slovakian tasavallassa 29. elokuuta 1944 alkanut laaja kapinaliike Saksaa vastaan.

Slovakia oli vuodesta 1939 lähtien Saksan protektoraatti ja sen nukkehallitusta johti Jozef Tiso. Se kohtasi kuitenkin laajaa vastustusta kansalaisiltaan. Adolf Hitler lähetti vuoden 1944 puolivälissä joukkoja Slovakiaan vastatoimena Neuvostoliiton lähettämille partisaaneille sekä pitääkseen Saksan armeijalle tärkeän slovakialaisen aseteollisuuden turvassa.

Tšekkoslovakian pakolaishallitus oli solminut sopimuksen Neuvostoliiton kanssa joulukuussa 1943. Sekä länsiliittoutuneiden että Neuvostoliiton sodanjälkeisenä pyrkimyksenä oli palauttaa Tšekkoslovakian olemassaolo vuotta 1938 edeltäneeseen muotoon.^[1]

Vuoden 1944 alussa neuvostoliittolaiset ja tšekkoslovakailaiset sotilastoimijat aloittivat keskustelut mahdollisesta sotilasoperaatiosta Slovakiassa siinä tapauksessa, että Saksa miehittäisi maan. Tapaamisten aikana tšekkoslovakialaiset halusivat puolustaa mahdollisimman laajaa ja yhtenäistä aluetta, kun neuvostoliittolaiset suosittelivat partisaanitoimintaa, joka sitoisi mahdollisimman paljon saksalaisia joukkoja pois itärintaman etulinjasta. Neuvostoliitto lupasi kuitenkin aseistaa 50 000 slovakkisotilasta.^[2]

Slovakiassa kansannousun valmistelu toteututettiin Banska Bystrican alueen esikuntapäällikkön Ján Golianin lähipiirissä sekä vastaperustetussa Slovakian kansallisneuvostossa. Golianin johtama kapinallisten sotilasjohto nautti sekä neuvoston että Edvard Benešin johtaman Tšekkoslovakian pakolaishallituksen luottamusta.^[3]

Keväällä 1944 Slovakian armeija uudelleenjärjesteltiin siten, että maan koillisosien puolustamiseksi muodostettiin kaksi divisioonaa, jotka annettiin Kenraali Augustín Malárin komennettaviksi. Malár ja Slovakian puolustusministeri Ferdinand Čatloš olivat kumpikin myötämielisiä Neuvostoliiton miehitykselle. Divisioonien suunniteltiin joko auttavan puna-armeijaa ylittämään Karpaattien vuoristo tai käyvän partisaanisotaa vuoristoisessa Keski-Slovakiassa kunnes puna-armeija saavuttaisi heidät.^[4]

Myöhäiskesästä 1944 Slovakiaan lennätettiin neuvostoliittolaisia partisaaneja, jotka yhdessä slovakialaisten vastarintataistelijoiden kanssa toimivat erityisesti Turiecin sekä Matala-Tatran alueilla. 27. elokuuta nämä valtasivat keski-slovakialaisen Ružomberokin kaupungin. Samana päivänä yli 20 saksalaissotilasta ja yksi slovakialainen kansanedustaja kuolivat tulitaisteluissa partisaanien kanssa. ^[5]

28. päivänä Saksan sodanjohto päätti miehittää Slovakian, mihin Tiso ilmoitti suostuvansa. Merkittävin syy tähän oli Slovakiassa sijainnut Wehrmachtille tärkeä aseteollisuus. Kuun viimeisenä päivänä SS-joukkojen johtohahmoihin kuulunut Gottlob Berger lähetettiin maahan riisumaan slovakialaiset joukot aseista. Vielä tässä vaiheessa Berger uskoi rauhoittavansa tilanteen alle viikossa. Kenraali Malárin komennossa olleet Slovakian armeijan parhaiten varustetut joukot onnistuttiinkin tekemään vaarattomiksi heti operaation alkuvaiheessa. Armeijan 25 000 miehestä noin puolet internointiin ja heidän varusteensa takavarikoitiin. Tämä osoittautui myöhemmin suureksi ongelmaksi kapinallisille. 2 000 slovakialaista onnistui kuitenkin pakenemaan Keski-Slovakiaan ja liittymään partisaanijoukkoihin.^[6][7]

Kun Keski-Slovakian kapinalliset onnistuivat valloittamaan laajan ja yhtenäisen alueen Tison hallitukselta, lännessä näin ei käynyt. Ainostaan Trnavan varuskunta nousi Bratislavaa vastaan ja heistä kokonainen sotilasyksikkö liittyi lopulta idän kapinallisiin. Slovakian pääkaupunki ei missään vaiheessa liittynyt kansannousuun ja valtion voimavaroja pystyttiinkin käyttämään kapinallisia vastaan koko sen ajan.^[8]

Kansannousun pääkaupunkina toimi Banská Bystrica. Kapinalliset eivät kuitenkaan onnistuneet luomaan maayhteyttä neuvostojoukkoihin ja he saivat varusteensa vain 150 kilometriä pitkän ilmansillan kautta. Vaikka saksalaiset eivät pystyneetkään siirtämään joukkojaan itärintamalta, pystyivät he pysäyttämään slovakialaisten etenemisen pelkillä miehitysjoukoillaan. He eivät kuitenkaan saaneet kapinaa täysin kukistettua ja Berger korvattiinkin Hermann Höflellä 20. syyskuuta. Myös kansanousun sotilasjohtaja korvaantui tähän aikaan kun Rudolf Viest saapui Lontoosta ottamaan komennon. Golian jatkoi kuitenkin tämän alaisuudessa.^[9]

Lokakuun puolivälissä Slovakiaan siirrettiin SS-panssaridivisioona Unkarista. Etelästä Zvolenin kaupunkiin suuntautuneen suurhyökkäyksen aikana kapinallisten puolustus murtui ja saksalaiset pääsivät etenemään syvemmälle sisämaahan. Kansanousun keskitetysti johdettu vaihe päättyi kun Banská Bystrica vallattiin 27. lokakuuta 1944. Tämän jälkeen slovakialaiset vastarintataistelijat jatkoivat sissisotaa kunnes puna-armeija pystyi saapumaan alueelle.^[9]

Banská Bystrican valloituksen jälkeen Slovakian hallituksen ja saksalaisten miehitysjoukkojen huomio keskittyi tilanteen vakauttamiseen. Melkein 13 000 slovakialaista vangittiin, joista noin 10 000 oli juutalaisia. Tämän lisäksi kapinaan osallistuneita alueita terrorisoitiin seuraavien kuukausien aikana rankasti.^[10] Saksa päätti miehittää maan pysyvästi, vaikka Tiso jatkoikin nimellisesti hallituksen johdossa.

Neuvostoliiton armeija ajoi saksalaiset koko Slovakian alueelta tammi-huhtikuun 1945 välisenä aikana. Vapautetut alueet liittyivät Benešin johtamaan Tšekkoslovakiaan.^[11]

Vaikka kansannousu ei saavuttanutkaan sille etukäteen asetettuja tavoitteita, sitoi se kumminkin saksalaisten joukkoja vajaan kahden kuukauden ajaksi.^[8]

Slovakian kansanousu kohosi yhdeksi Slovakian historian merkittävimmistä tapahtumista jo heti sodan loppumisen jälkeen. Paitsi, että se toimi todisteena Tšekkoslovakian panoksesta anti-fasistisessa taistelussa, vahvisti se myös Slovakian asemaa suhteessa Tšekkiin. Kun ensimmäisen tasavallan aikaan sen asema oli ollut selvästi alisteinen, pystyi Slovakian kansallisneuvosto taisteluissa kokemiensa menetysten myötä väittämään puhuvansa koko Slovakian kansan puolesta. Tšekissä näin suurta kansannousua ei tapahtunut. Niin kutsutussa Košicen ohjelmassa Slovakia saikin tunnustuksen omasta kansallisesta erottuvuudestaan, joka tulisi olemaan tasavertoinen jälleenrakennetussa Tšekkoslovakiassa. ^[10]

Nykyään kansannousun alkamispäivä 29. elokuuta on kansallinen vapaapäivä Slovakiassa.^[12]

• Childs Kohn, George: Dictionary of Wars, s. 456–457. Facts on File, 1999. ISBN 0-8160-4157-1 (englanniksi)
• Teich, Kovác & Brown: ”Vilém Prečan: The Slovak National Uprising: the most dramatic moment in the nation's history”, Slovakia in History. Cambridge University Press, 2011. ISBN 978-1-107-67690-9 (englanniksi)
• Mary Heimann: Czechoslovakia The State that Failed. Yale University Press, 2009. ISBN 978-0-300-17242-3 (englanniksi)
• Odboj a SNP Múzeum Slovenského národného povstania. Arkistoitu 17.6.2022. Viitattu 30.3.2023. (slovakiksi)
• Daria Czarnecka: The Slovak National Uprising ENRS. 21.8.2015. Viitattu 30.3.2023. (englanniksi)

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Slovakian kansannousu 1944 Wikimedia Commonsissa