Senaatti (Alankomaat)

Senaatti (holl. Eerste Kamer der Staten-Generaal, [ˈeːrstə ˈkaːmər dər ˈstaːtə(ŋ) ˌɣeːnəˈraːl], tai vain Eerste Kamer (ensimmäinen kamari), joskus Senaat, [səˈnaːt]) on Alankomaiden parlamentin ylähuone.

Senaatin jäsenet ovat yleensä kansallisen tason politiikan veteraaneja tai osa-aikaisia poliitikkoja, joilla on usein muita tehtäviä. He saavat korvausta, joka on noin neljännes alahuoneen jäsenten palkasta. Toisin kuin poliittisesti merkittävämpi edustajainhuone, senaatti kokoontuu vain kerran viikossa.

Senaatilla on oikeus hyväksyä tai hylätä lainsäädäntöehdotuksia, mutta ei muuttaa niitä tai tehdä lainsäädäntöaloitteita. Heti sen jälkeen, kun edustajainhuone on hyväksynyt lakiesityksen, se lähetetään senaattiin ja toimitetaan parlamentin valiokunnalle. Valiokunta päättää, voidaanko lakiesitys ottaa välittömästi täysistunnon esityslistalle vai tehdäänkö lakiesitys ensin esiselvitys. Jos lakiesitys tulee välittömästi täysistunnon esityslistalle, se hyväksytään muodollisuutena ilman keskustelua.

Myös tiedotusvälineet ja englanninkieliset lähteet käyttävät usein nimityksiä ”senaatti” ja ”senaattori”, vaikka se ei ole ylähuoneen virallinen nimi.

Nykyaikaisen Alankomaiden ensimmäinen perustuslaki, joka hyväksyttiin vuonna 1814, perusti uudelleen yksikamarisen parlamentin. Kun kävi selväksi, että entinen Etelä-Alankomaat liitetään uuteen Yhdistyneeseen Alankomaiden kuningaskuntaan, vastaperustettu perustuslaillinen komissio sai tehtäväkseen laatia uuden perustuslain. Perustuslakitoimikunnan eteläiset jäsenet vaativat kaksikamarista järjestelmää, koska he olivat vakuuttuneita siitä, että heidän aatelistonsa pitäisi saada paikka lainsäädäntöelimessä. Vaikka pohjoiset jäsenet eivät olleet innostuneita ehdotuksesta, he suostuivat sillä ehdolla, että aatelisto ei olisi jäsenyyden edellytys. ^{[1] [2]} Uusi perustuslaki, joka tuli voimaan 24. elokuuta 1815, määräsi siten senaatin, joka koostui 40–60 jäsenestä, jotka kuningas nimitti elinikäiseksi. Luettelo ensimmäisistä nimitetyistä julkaistiin 16. syyskuuta 1815, ja uusi kamari kokoontui ensimmäisen kerran 21. syyskuuta 1815 Brysselissä edustajainhuoneen kanssa yhteisessä kokouksessa. ^[3] Senaatti toimi alkuvuosinaan kruunun (kuninkaan ja hänen ministereidensä) tukipylväänä. Sen jäsenet, jotka kuningas nimitti "maan merkittävimpien" joukosta, olivat enimmäkseen kuninkaan uskottuja, joita kehotettiin usein käyttämään veto-oikeuttaan hänelle epämiellyttäviä lakiehdotuksia vastaan. Tällaiset aloitteet olivat yleensä yksityisten jäsenten esityksiä edustajainhuoneesta. ^[1] Senaatti säilyi Belgian itsenäistymisen jälkeen vuonna 1830, vaikka sen jäsenmäärä puolittui ja oli enää vähintään 20 ja enintään 30 jäsentä. ^[3]

Poliittisella alalla muuttui paljon vuoden 1848 perustuslakiuudistuksen seurauksena, jossa otettiin käyttöön suorat edustajainhuoneen vaalit. Johan Rudolph Thorbecken johtaman perustuslaillisen toimikunnan tarkoituksena oli, että myös senaatti valitaan suorilla vaaleilla, mutta pääosin konservatiivinen edustajainhuone esti tämän peläten kahden jaoston tulevan liian samankaltaisiksi. Lisäksi senaattoreiden haluttiin tuomitsevan lakiehdotukset itsenäisemmin ja kauempana päivittäisestä politiikasta "pohdiskelukammiona", mikä katsottiin mahdottomaksi, jos heidät pakotettiaisin kampanjoimaan suorissa vaaleissa.

Senaatin uudistaminen onnistui usean yrityksen jälkeen lopulta vuonna 1922, viisi vuotta sen perustuslain muutoksen jälkeen, joka otti käyttöön miesten yleisen äänioikeuden ja suhteellisen edustuksen edustajainhuoneeseen. Vuoden 1922 perustuslain muutos toi suhteellisen edustuksen myös senaattiin. Sen sijaan, että paikat olisi jaettu provinssien kesken, maakunnat jaettiin nyt neljään suunnilleen samansuuruiseen ryhmään, joista kukin valitsi kaksitoista tai kolmetoista senaattoria puoluelistan suhteellisella vaalitavalla. Senaattorien toimikausi lyhennettiin kuuteen vuoteen, ja kaksi neljästä ryhmästä valitsee senaattorinsa kolmen vuoden välein. Senaattorien määrää nostettiin 50:stä 75:een vuonna 1956, ja paikkajako maakuntaryhmien kesken mukautettiin vastaamaan väestöjakauman muutoksia. ^[4]

Senaattia uudistettiin taas vuonna 1983. Senaattorien toimikautta lyhennettiin edelleen neljään vuoteen, mikä vastaa edustajien toimikautta. Maakuntaryhmittymien ja porrastettujen vaalien järjestelmä lakkautettiin, jolloin koko senaatin nelivuotisvaalit järjestettiin yhdessä valtakunnallisessa vaalipiirissä. Useita pieniä muutoksia on sittemmin hyväksytty. Vuonna 2010 puoluelistojen mahdollisuus liittyä vaaliliittoon poistettiin ja ehdokkaan valituksi tulemiseen tarvittava äänimäärä nostettiin 50 prosentista 100 prosenttiin kiintiöstä. ^[4]

Jokainen vähintään 18-vuotias äänioikeutettu Alankomaiden kansalainen voi asettua ehdolle parlamenttivaaleissa. Kukaan ei kuitenkaan voi istua jäsenenä samanaikaisesti molemmissa kamareissa.^[5]

Neljän vuoden välein maan 12 alueparlamenttia ja (vuodesta 2019 lähtien) Karibian Alankomaiden valitsemat vaalikollegiot valitsevat kaikki 75 senaattoria. Paikat jaetaan yhdelle valtakunnalliselle vaalipiirille puoluelistalla suhteellisella edustuksella. Jäännöspaikat jaetaan korkeimman keskiarvon menetelmällä. Jäsenen äänen painoarvo määräytyy sen provinssin väestön mukaan, jossa äänestäjä on osavaltioiden osavaltion jäsen, suhteella noin 1 ääni 100 asukasta kohti. Alla olevasta taulukosta näkyy jäsenten äänipaino maakuntakohtaisesti vuoden 2019 vaaleissa.^[6]

Ehdokkaan sijan muuttuminen listalla vaatii puolet paikan äänimäärästä. Yhden paikan äänimäärä tarkoittaa listan saamaa äänimäärää jaettuna listan saamien paikkojen määrällä.^[7]

• Virallinen verkkosivu (hollanniksi)

Viittausvirhe: <ref>-elementit löytyivät ryhmälle nimeltä ”lower-alpha”, mutta vastaavaa <references group="lower-alpha"/>-elementtiä ei löytynyt