Sarmizegethusan piiritys

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sarmizegethusan piiritys
Osa toista Daakian sotaa
Daakialaiset joukot taistelussa roomalaisia vastaan
Daakialaiset joukot taistelussa roomalaisia vastaan
Päivämäärä:

kesä-heinäkuu 106

Paikka:

Sarmizegethusa, Daakia, Transylvania, nykyinen Romania

Lopputulos:

Rooman voitto

Osapuolet

Rooman valtakunta

Daakia

Komentajat

Trajanus

Decebalus

Vahvuudet

100 000+

alle 20 000

Tappiot

?

?

Daakian sodat
1. Tapae - 2. Tapae - 3. Tapae - Sarmizegethusa

Sarmizegethusan piiritys käytiin kesä-heinäkuussa 106 keisari Trajanuksen johtamien roomalaisten joukkojen ja daakialaisten välillä, antiikin Daakiassa, Transylvaniassa, nykyisessä Romaniassa. Vaikka ei ole täysin varmaa käytiinkö piiritys todella, vai luopuivatko daakialaiset pääkaupungistaan ja polttivat sen ennen lähtöään,[1] monet historioitsijat ovat sitä mieltä, että piiritys todella käytiin.[2][3]

Pääartikkelit: Daakia, daakialaiset, Daakian sodat

Daakialaiset olivat traakialainen kansa, joka oli jo vuosikausia tehnyt ryöstöretkiä Tonavan yli Rooman hallitsemaan Moesian provinsseihin. Keisari Domitianus oli sotinut daakialaisia vastaan vuosina 85–89, mutta hän oli lopulta joutunut solmimaan Rooman kannalta heikot rauhanehdot Daakian kuningas Decebaluksen kanssa. Vuonna 101 keisari Trajanus hyökkäsi Daakiaan suuren armeijan kanssa tavoitteenaan palauttaa Rooman arvovalta. Sotaretki oli menestyksekäs ja seuraavana vuonna Decebalus joutui antautumaan. Hän joutui luovuttamaan roomalaiset sotavangit ja loikkarit sekä lopettamaan armeijansa varustamisen. Vuonna 105 puhkesi kuitenkin toinen Daakian sota, ja Trajanus joutui jälleen lähtemään Daakiaan. Daakialaiset olivat pahasti alivoimaisia, ja joutuivat perääntymään kohti Daakian pääkaupunkia Sarmizegethusaa. Sillä välin roomalaiset valtasivat daakialaisten linnoituksen yksi kerrallaan. Kesällä Trajanus pääsi kaupungin porteille asti.[4]

Toisen Daakian sodan kartta.

Roomalaiset lähestyivät kaupunkia lännestä ja idästä ja piirittivät sen. Auxilia-joukot hyökkäsivät ensin lännestä joidenkin legioonalaisten ja linkomiesten tukemana. Pian legioonalaiset hyökkäsivät myös idästä tikkaiden kanssa. Taistelu oli kovaa, mutta lopulta roomalaiset onnistuivat murtamaan muurin ja etenemään kaupunkiin. Jotkut daakialaisista antautuivat ja anoivat armoa Trajanukselta. Jotkut kuitenkin valitsivat mieluummin itsemurhan tai pakenemisen. Trajanuksen pylväässä olevat kohokuvat näyttävät erään daakialaisen päällikön juovan myrkkyä ja jakavan sitä myös sotilaille. Tosin toisen teorian mukaan, tämä saattaa kertoa vedenpuutteesta. Roomalaiset tapasivat usein katkaista juomavesiyhteyden kaupunkiin piirityksessä. Legioonalaisten tunkeuduttua yhä syvemmälle kaupunkiin, useimmat daakialaisista päättivät paeta ja sytyttivät kaupungin talot palamaan. Lähtijöiden joukossa oli myös Decebalus, joka pakeni vuorille eloonjääneiden miestensä kanssa.[5]

Roomalaisten vallattua kaupungin, Trajanus käski sen ryöstettäväksi ja poltettavaksi. Tämän jälkeen paikalle rakennettiin roomalainen varuskunta. Decebalus taas jatkoi vielä sissisotaa roomalaisia vastaan syksyyn asti, kunnes hänet jäljitettiin ja saatiin kiinni. Hän ehti kuitenkin tehdä itsemurhan, ennen kiinniottoa. Sota päättyi ja Daakiasta tehtiin Rooman provinssi.[6]

Trajanus perusti 40 kilometrin päähän Sarmizegethusasta uuden roomalaisen kolonian, Colonia Ulpia Traiana Augusta, jota alettiin pian kutsua Sarmizegethusaksi.[7][8]

  • Adrian Goldsworthy: Rooman puolesta – sotilaat, jotka loivat Rooman valtakunnan. Ajatus Kirjat, 2006. ISBN 951-20-6951-2
  • Lino Rossi: Trajan's column and the Dacian Wars. Thames and Hudson Ltd, 1971. ISBN 0-500-40016-4 (englanniksi)
  • Julian Bennett: Trajan: Optimus Princeps. Indiana University Press, 2001. ISBN 0-253-21435-1 (englanniksi)
  1. Bennett s. 100
  2. Matthew Bennett, Peter Connolly: The Hutchinson Dictionary of Ancient & Medieval Warfare, s. 94. Taylor & Francis, 1998. ISBN 1579581161 (englanniksi)
  3. Goldsworthy s. 396
  4. Bennett s. 85–100
  5. Rossi s. 191–197
  6. Bennett s. 100–103
  7. Rossi s. 32
  8. Goldsworthy s. 397