Sansibarin sulttaanikunta

Sansibarin sulttaanikunta Sultanate of Zanzibar سلطنة زنجبار Usultani wa Zanzibar
1856–1964
lippu vaakuna
Omanin valtakunnan ja Sansibarin kronologinen kartta
Valtiomuoto	absoluuttinen monarkia (1856–1963) perustuslaillinen monarkia (1963–1964)
osa	Britannian protektoraattia (1890–1963)
Sulttaani	Ensimmäinen: Said bin Sultan (1856–1870) Viimeinen: Jamshid bin Abdullah Al Said (1963–1964)
Pääkaupunki	Kivikaupunki
Uskonnot	islam
Kielet	arabia, swahili
Valuutta	Sansibarin rial[1] (1882–1908) Sansibarin rupia (1908–1935) Itä-Afrikan šillinki (1935–1964) Intian rupia (epävirallisessa käytössä)
Edeltäjä	Oman
Seuraaja	Tansania
Infobox OK

Sansibarin sulttaanikunta (engl. Sultanate of Zanzibar, arab. سلطنة زنجبار‎, swahiliksi Usultani wa Zanzibar) oli Itä-Afrikan rannikon ja Sansibarin saaret käsittänyt sulttaanikunta. Valtion perustivat omanilaiset arabit 1800-luvulla, kun aluetta hallinnut Oman jaettiin kahteen osaan Sansibarin sulttaanikunnan muodostuessa Omanin Afrikassa hallitsemista alueista. Sansibar oli pitkään paikallinen kaupan keskus. Vuosina 1890–1963 Sansibarin sulttaanikunta oli Britannian protektoraatti. Maa itsenäistyi perustuslaillisena monarkiana joulukuussa 1963, mutta vain kuukautta myöhemmin Sansibarin vallankumouksessa kommunistit syrjäyttivät sulttaanin, joka pakeni maasta. Maasta tuli Pemban ja Sansibarin kansantasavalta, joka liittyi huhtikuussa 1964 Tanganjikan tasavaltaan muodostaen nykyisen Tansanian. Nykyisin Sansibar on puoliautonominen osa Tansaniaa.

Eteläisen Arabian niemimaan ja Persianlahden kauppiaat olivat pitkään harjoittaneet kauppaa Itä-Afrikan rannikolla ja islamin uskon saavuttua jotkin arabi- ja persialaiset kauppiaat alkoivat rakentaa linnoitettuja asutuskeskuksia alueen rannikoille ja saarille. Varhaisin tunnettu tällainen keskus sijaitsi Mendan saarella ja se on rakennettu 800-luvun paikkeilla. Sansibarille ja Pembaan rakennettiin todennäköisesti vastaavia keskuksia pian tämän jälkeen. Keskukset houkuttelivat myös paikallisia, mutta muslimit säilyttivät hallitsevan asemansa kaupankäynnissä. Kauppaa käytiin esimerkiksi norsunluusta, kullasta ja orjista.^[2]

Alueen kaupunkien rikkaudet ja etenkin kultakauppa houkutteli alueelle portugalilaiset, jotka pyrkivät syrjäyttämään kauppaa hallitsevat muslimit. Vuoden 1500 jälkeen heidän onnistuikin vallat koko Itä-Afrikan rannikko. Paikalliset eivät kuitenkaan hyväksyneet portugalilaisia vähällä. Yksi rannikon kauppakaupungeista Mombasa pyysi apua Portugalin karkottamiseksi Omanin sulttaanilta, joka oli onnistuneesti ajanut portugalilaiset Masqatista vuonna 1652. Omanilaisten valtasivatkin portugalilaisten linnoituksen Mombasassa vuonna 1699 ja ajoivat lopulta portugalilaiset koko Cabo Delgadon pohjoispuoliselta alueelta. Oman yritti vakiuttaa oman asemansa asettamalla tärkeimpiin kaupunkeihin kuten Mombasaan, Sansibarille, Lamuun, Pateen ja Kilwaan omia kuvernöörejään, mutta maan sisäiset ongelmat tekivät Omanin hallinnon tulevina vuosisatoina lähinnä näennäiseksi. Mombasan omanilaisesta Mazruin suvusta valitut kuvernöörit alkoivat lopulta levittää omaa valtaansa rannikon muiden kaupunkien ylle ja hylkäsivät Omanin nimellisenkin vallan etenkin sen jälkeen, kun Omanissa Busaidit nousivat valtaistuimelle.^[2]

Said bin Sultan oli noussut Omanin sulttaaniksi Vuonna 1806 ja vuoteen 1814 mennessä hänen oli onnistunut vakauttamaan asemansa siten, että hänen oli mahdollista harkita Itä-Afrikan palauttamista tiukemmin Omanin käsiin. Tilaisuuden tähän tarjosi Mombasan ja toisen kaupungin Lamun välinen konflikti vuosina 1810–1812. Mombasa oli epäonnistuneesti yrittänyt asettaa Lamuun Mombasalaisen kuvernöörin, mutta hyökkäys oli synnyttänyt pelon tulevista hyökkäyksistä Lamussa. Lamu vetosi bin Sultaniin varuskunnan sijoittamiseksi kaupunkiin, johon tämä suostuikin vuonna 1813 saaden näin jalansijan muun rannikon valtaukselle. Bin Said sai sittemmin vähitellen ja eri tavoin alueen kaupunkeja haltuunsa Mombasalta, jonka hallitsijasuku voitettiin lopulta vuonna 1837, vaikkakin he vielä myöhemmin tulisivat osoittautumaan suureksi ongelmaksi. Oman oli näin saavuttanut alueen hallintaansa kokonaan ja levitti Mombasan jälkeen jälleen valtansa koko rannikon pituudelle Mogadishusta Cape Delgadoon.^[2]

Oleskeltuaan Itä-Afrikassa vuosien 1822–1839 välillä bin Said sai käsityksen alueen taloudellisesta merkityksestä ja sen mahdollisuuksista. Hän alkoi panostaa kaupankäyntiin alueella ja tätä tarkoitusta varten hän siirsi pääkaupunkinsa Omanista Sansibarille.^[2] Panostuksien ansiosta alueen karavaanireitit muuttuivatkin ja Sansibarista tuli huomattava alueellinen voimakeskus. Bin Sultanin kuollessa vuonna 1856 hänen hallitsemansa sulttaanikunta jaettiin kahteen osaan. Afrikkalaisen osan eli Sansibarin sulttaanikunnan valtaistuimelle nousi hänen poikansa Majid bin Said.^[3]

Veljensä Majid bin Saidin kuoltua vuonna 1870 vallan peri hänen veljensä Bargash bin Said. Sansibarin vaikutusvalta jatkoi vielä kasvuaan, mutta sitä alkoivat pian uhata eurooppalaisten suurvaltojen imperialistiset tavoitteet.^[3] Merkittäväksi heikkoudeksi osoittautui sulttaanikunnan riippuvaisuus Isosta-Britanniasta. Brittien hallitsema Intia oli sulttaanikunnan tärkein vientikohde ja britit näkivät Sansibarin pitkään vakauttavana voimana Itä-Afrikassa. Maiden suhteet eivät kuitenkaan olleet tasavertaiset ja britit sekaantuivat Sansibarin sisäisiin asioihin yhä enenevässä määrissä. Bargash ja häntä seuranneet sulttaanit Khalifah bin Said ja Ali bin Said pyrkivät kamppailemaan ulkovaltojen kasvavaa vaikutusvaltaa vastaan, mutta eivät voineet pysäyttää asioiden kehitystä, jonka veivät loppuunsa ulkopoliittiset kriisit.^[3]

Egyptin kediivikunnan kediivi Ismail pašša pyrki saamaan haltuunsa Itä-Afrikan rannikkokaupungit ja tämän esti vain brittien väliintulo.^[3] Toisen uhan muodosti Saksan keisarikunta, joka vuoden 1884 lopulla pyrki tekemään sopimuksia paikallisten hallitsijoiden kanssa ja uhkasi näin brittien asemaa alueella. Saksa ja Britannia sopivat lopulta Berliinin kongressissa rajoista tarkoitusta varten perustetun komission kautta. Sopimus syntyi marraskuussa 1886, jolla Sansibarin sulttaanin haltuun jäi vain noin 15 kilometrin pätkä mannermaan rannikkoa. Sulttaani myi lopulta tämänkin pienen kaistaleen Saksalle vuonna 1888. Lopullisesti Saksa luopui vaatimuksistaan Sansibariin ja Wituun vuonna 1890 saaden vastavuoroisesti Helgolandin saaren briteiltä.^[4] Vuonna 1890 Sansibarista tuli Ison-Britannian protektoraatti.^[3]

Britit sallivat sulttaanikunnan nimellisen olemassaolon edelleen oman valtansa alla. Sulttaanit olivat kuitenkin vain brittien konsulikenraalien keulakuvia. Brittien nimittämän sulttaani Hamoud bin Mohammedin valtakaudella brittien valta oli jo lähes täydellinen. Vielä vuonna 1896 bin Mohammedin serkku Khaled bin Thuwain valtasi kannattajineen sulttaanin palatsin ja nimitti itsensä sulttaanin paikalle. Britit osoittivat herruutensa 27. elokuuta samana vuonna. Bin Thuwain määrättiin antautumaan aamu yhdeksään mennessä ja kun tähän ei suostuttu, brittien sotalaivat avasivat tulen pakottaen Khaledin antautumaan vain ehkäpä maailman lyhyimmän, noin 38 minuuttia kestäneen konfliktin jälkeen.^[3] Maan itsenäistyessä Sansibarilla oli kolme kilpailevaa puoluetta. Zanzibar Nationalist Party (ZNP), Zanzibar and Pemba People’s Party (ZPPP) ja Afro-Shirazi Party (ASP). ZNP:n poliittinen ohjelma oli muotoiltu Egyptin pan-arabialaisten ja sosialististen aatteiden mukaan. Afrikkalaisia edustanut ASP oli perustettu vuonna 1957 ja ZPPP oli ASP:sta irtautunut puolue, jolla sanottiin olleen kommunistisia aatteita. Ensimmäisissä vapaissa vaaleissa vuonna 1957 ASP voitti selvän enemmistön, mutta vaaleissa vuonna 1961 ASP ja ZNP voittivat molemmat 11 paikkaa yhteensä 22:ta. Samana vuonna järjestetyissä uusissa vaaleissa ZNP ja ZPPP muodostivat liittouman, joka voitti paikoista 13. Vaalijärjestelmän takia ASP sai äänimääräänsä vähemmän paikkoja. ASP syytti muita puolueita vaalivilpistä ja syntyneiden mellakoiden aikana kuoli 68 henkilöä. Viimeiset itsenäisyyttä edeltäneet vaalit järjestettiin vuonna 1963 tulosten ollessa samat.^[4] Sansibarin sulttaanikunta jälleenitsenäisty Britanniasta 10. joulukuuta 1963. Sulttaanin arvoa piti hallussaan itsenäistymisen aikaan Jamshid bin Abdullah ja pääministerinä Muhammad Shamte Hamadi.^[3]

Sansibarin vallankumous syttyi 12. tammikuuta 1964, kun John Okello valtasi noin 300 kannattajan kanssa poliisiaseman ja heihin liittyi lopulta tuhansia maan afrikkalaisia. Tuhansia maan arabeja ja intialaisia tapettiin ja tuhannet muut pakenivat maasta. Pakenijoiden mukana oli maan sulttaani ja ASP:n Abeid Karumesta tuli valtionpäämies. Lokakuussa 1964 Sansibar liitettiin Tansaniaan.^[5]

Sansibarin tärkeimpiä vientituotteita olivat orjat ja norsunluu. Maan taloutta ajoivat länsimaissa kasvanut kysyntä erilaisille tropiikin tuotteille. Sansibarilaiset kauppakaravaanit kulkivat Afrikan sisämaassa asti tuoden takaisin näitä tuotteita. Vuosittain Sansibarilta viedyn tavaran arvo kasvoi noin 765 000:ta dollarista vuonna 1843 3 734 845:n dollariin vuonna 1864.^[4]

Sansibar oli ollut orjakaupan keskus jo ennen sulttaanikunnan perustamista ja 1700-luvulla sieltä vietiin orjia esimerkiksi ranskalaisten plantaaseille Mauritiukselle ja Réunionille. Brittien painostuksesta orjakauppa kristityille maille oli kuitenkin lopetettu bin Sultanin ja brittien sopimuksella vuonna 1822. Menetettyjen tulojen takia paikalliset hallitsijat etsivät uusia tulonlähteitä, jollaiseksi osoittautui mausteneilikan tuotanto paikallisilla plantaaseilla. Plantaasit loivat puolestaan kotimaista kysyntää orjille. Orjakauppa nousi huippuunsa 1850- ja 1870-luvuilla, jolloin Sansibarille tuotiin 20 000-25 000 orjaa vuosittain. Heistä suurin osa jäi saarelle, mutta pieni osa vietiin plantaaseille Itä-Afrikkaan tai Intiaan ja Lähi-itään. Britit omaksuivat kuitenkin lopulta entistä tiukemman linjan orjakauppaa vastaan ja se romahti vuoteen 1877 mennessä, jolloin orjia saatettiin tuoda enää salakuljettamalla. Toista tärkeää vientituotetta norsunluuta saatiin Sansibarin hallitsemalta rannikolta ja lopulta syvemmältäkin sisämaasta. Sen kysyntä lisääntyi 1800-luvun aikana etenkin Euroopan ja Yhdysvaltojen yläluokan keskuudessa. Sansibarin menetettyä mannermaan alueensa siitä tuli riippuvainen maataloustuotteista, joiden arvo oli riippuvainen markkinatilanteesta. Esimerkiksi Suuri lama 1920-luvulla johti niin maanomistajien, kuin työläistenkin köyhtymiseen.^[4]

Arabit muodostivat Sansibarin sulttaanikunnan yläluokan. Muita väestönryhmiä olivat intialaiset, joita saapui maahan kauppiaiksi. 1870-lukuun mennessä heitä oli maassa yli 3 000.^[4] Kauppiaita tuli myös esimerkiksi Yhdysvalloista, Isosta-Britanniasta, Saksasta, Ranskasta ja Portugalista. Maan ensimmäisten vaalien aikaan vuonna 1957 Sansibarilla asui lisäksi 25 000 rekisteröityä Afrikan mannermaalta tullutta siirtolaista. Maan afrikkalainen väestönosa jakaantui Shirazi-termillä kutsuttuihin varhaisista asukkaista polveutuviin, sekä orjista ja heidän jälkeläisistään polveutuviin.^[4] Sulttaanin vartiosto koostui balucheista.^[6] Laajemmin afrikkalaistaustaiset lukeutuivat swahileihin, joka on löyhästi määritelty termi Itä-Afrikan rannikon etnisille ryhmille. Heitä yhdistää swahilin kieli, johon on tullut vaikutteita esimerkiksi arabiasta ja persiasta. Kielen tarkempi syntyhistoria on kuitenkin epäselvä. Kieltä käyttivät niin varsinaiset swahilit kuin paikalliset arabikauppiaatkin ja nykyisin se on laajalle levinnyt kieli Tansaniassa, Keniassa ja Ugandassa. Kieli levisi etenkin sansibarilaisten kauppareittien mukana.^[7]

Suurin osa arabeista ja swahileista seurasi sunnalaisuuden shafi'ilaista koulukuntaa, kun taas omanilaistaustaiset hallitsijat seurasivat ibadilaisuutta. Intialaiset jakaantuivat muslimeihin, hindulaisiin, sikheihin ja zarathustralaisuutta harjoittaneisiin parseihin. Intialaiset muslimit harjoittivat sunnalaisuutta, kaksitoistašiialaisuutta ja ismailismia. Swahilien harjoittamaan islamiin oli sekoittunut piirteitä perinteisistä uskoista.^[6]

Sulttaani		Valtakausi	Huomioitavaa
	Said bin Sultan	1806–1856	Omanin sulttaani.
	Maijid bin Said	1856–1870	Ensimmäinen erillisen Sansibarin sulttaanikunnan hallitsija.
	Bargash bin Said	1870–1888
	Khalifa bin Said	1888–1890
	Ali bin Said	1890–1893
	Hamid bin Thuwayn	1893–1896
	Khaled bin Thuwain	1896	Piti hallussaan sulttaanin arvoa vain muutaman päivän.
	Hamad bin Thuwaini	1896–1902
	Ali bin Hamud	1902–1911
	Khalifa bin Harub	1911–1960
	Abdullah bin Khalifa	1960–1963
	Jamshid bin Abdullah	1963–1964	Sansibarin viimeinen sulttaani.

^[3][4]