Sanaluokka

Sanaluokka on ryhmä, johon kuuluu sanojen eri kategoriat. Sanat jaetaan muun muassa verbeihin, nomineihin ja taipumattomiin sanoihin. Sanaluokkien hallinnasta on hyötyä sekä vieraiden kielten opettelussa että erilaisten tekstien vertailussa. Jako perustuu sanojen taipumistapaan – esimerkiksi verbi taipuu aikamuodoissa, kun taas nominit sijamuodoissa. Nykyaikaiset sanaluokkakäsitteet on alkujaan luotu kreikan ja latinan kielen mallin perusteella, mutta niitä ei nykyään pidetä kaikkien kielten suhteen universaaleina.^[1]

Verbit eli teonsanat ilmaisevat tekemistä, olemista, tuntemista ja tapahtumista. Lisäksi verbit paljastavat tekijän ja antavat tietoa tapahtumisen ajankohdasta ja esimerkiksi siitä, esittääkö puhuja väitteen, käskyn tai toivomuksen. Lauseen rakenteen kannalta verbin keskeinen tehtävä on toimia predikaattina eli lauseen ytimenä.

Verbit taipuvat persoonamuodoissa. Persoonamuotoisilla verbeillä aktiivi- ja passiivimuodot. Aktiivimuodon persoonapäätteessä näkee, onko tekijänä minä, sinä, hän, me, te vai he. Passiivissa tekijää ei mainita.

Yksikkö	Malli	Kielteinen malli
1. persoona (minä)	Luen	En lue
2. persoona (sinä)	Luet	Et lue
3. persoona (hän/se)	Lukee	Ei lue
Monikko
1. persoona (me)	Luemme	Emme lue
2. persoona (te)	Luette	Ette lue
3. persoona (he/ne)	Lukevat	Eivät lue
Passiivi	Luetaan

yksikkö = yks. | monikko = mon. | persoona = p. | aktiivi = akt. | passiivi = pass.

Verbit taipuvat myös aikamuotoihin. Suomen kielessä verbeillä on neljä aikamuotoa: preesens, imperfekti, perfekti ja pluskvamperfekti. Preesens kuvaa nykyhetkeä ja tulevaisuutta, kun taas imperfekti, perfekti ja pluskvamperfekti menneisyyttä. Perfektin ja pluskvamperfektin ilmaisemiseksi ei riitä yksi sana, vaan verbin lisäksi tarvitaan aina olla-verbi.

	Preesens	Imperfekti	Perfekti	Pluskvamperfekti
yks. 1. p.	Haluan	Halusin	Olen halunnut	Olin halunnut
yks. 2. p.	Haluat	Halusit	Olet halunnut	Olit halunnut
yks. 3. p.	Haluaa	Halusi	On halunnut	Oli halunnut
mon. 1. p.	Haluamme	Halusimme	Olemme halunneet	Olimme halunneet
mon. 2. p.	Haluatte	Halusitte	Olette halunneet	Olitte halunneet
mon. 3. p.	Haluavat	Halusivat	Ovat halunneet	Olivat halunneet
Passiivi	Halutaan	Haluttiin	On haluttu	Oli haluttu

Olen (preesens) innoissani, koska hyppäsin (imperfekti) laskuvarjolla. Olen halunnut (perfekti) pitkään tehdä sen, mutta olin pelännyt (pluskvamperfekti) yrittää.

Substantiivit eli nimisanat ovat kielen tärkeimpiä sanoja. Perusmuotoisia substantiiveja voi etsiä kysymyssanoilla mikä ja kuka. Substantiivit taipuvat sijanmuodoissa. Monissa kielissä substantiivin edessä on artikkeli, esimerkiksi englannissa a tai the. Substantiivit ovat joko yleisnimiä tai erisnimiä. Yleisnimi on minkä tahansa esineen, asian tai ilmiön yleinen nimitys. Yleisnimet kirjoitetaan suomessa pienellä alkukirjaimella. Erisnimi on tietyn henkilön, eläimen, teoksen tai paikan oma nimi. Erisnimet kirjoitetaan isolla alkukirjaimella.

Substantiivit nimeävät:

• Asioita
• Ihmisiä
• Eläimiä
• Paikkoja
• Esineitä
• Toimintoja
• Tunteita
• Ominaisuuksia

Adjektiivi eli laatusana vastaa kysymykseen millainen. Adjektiivit kuvailevat ja tuovat esiin mielipiteitä ja vaikuttavat tekstin tunnelmaan. Osa niistä on myönteisiä (hyvä, onnistunut) tai kielteisiä (huono, epäonnistunut). Suomessa adjektiivit taipuvat sijanmuodoissa. Muissa kielissä sitä voidaan taivuttaa myös esimerkiksi suvun eli genuksen mukaan.

Adjektiiveja voi taivuttaa sijanmuotojen lisäksi myös vertailumuodoissa. Adjektiivi sellaisenaan on positiivi eli perusaste. Sitä suurempaa astetta ilmaisevat komparatiivi ja superlatiivi. Komparatiivin tunnuksen edellä e (paha, pahempi), mutta kaikissa sanoissa ei ole niin, kuten adjektiivissa mahtava. Joissain adjektiiveissa sana muuttuu kuten adjektiivissa hyvä.

Positiivi	Komparatiivi	Superlatiivi
Mukava	Mukavampi	Mukavin
Kylmä	Kylmempi	Kylmin
Hyvä	Parempi	Paras

Pronominit eli asemosanat yhdistävät sanoja lauseiksi. Tiettyihin pronomineihin tarvitaan korrelaatti eli se sana tai asia, mihin pronomini viittaa. Joka- ja mikä-pronominien kanssa täytyy olla huolellinen. Joka viittaa edelliseen sanaan, mikä taas koko edeltävään lauseeseen.

Persoonapronominit: minä, sinä, hän, me, te, he

Osoituspronominit: tämä, tuo, se, nämä, nuo, ne

Kysyvät pronominit: kuka, mikä, kumpi

Relatiivipronominit: joka, mikä

Muita pronomineja: itse, toinen, joku, jokin, jompikumpi, eräs, muuan, kaikki, jokainen, kukin, kumpikin, molemmat, kukaan, mikään, muutama, moni, usea

Numeraalit ovat lukusanoja, jotka ilmaisevat määrää ja järjestystä. Numeraalit jaetaan peruslukuihin ja järjestyslukuihin. Perusluvut kertovat lukumäärän ja vastaavat kysymykseen kuinka monta. Järjestysluvut ilmaisevat järjestystä ja vastaavat kysymykseen kuinka mones. Lukusanat yhdestä kymmeneen kirjoitetaan tavallisesti tekstissä kirjaimin, kuten myös tasaluvut (sata, miljoona). Suuret luvut merkitään yleensä numeroilla. Vaikka lukusana kirjoitetaan numeroin, täytyy sen taivutuspääte kirjoittaa kirjaimin (14:nteen).

Peruslukuja	Järjestyslukuja
4 = neljä	4:s = neljäs
4:n = neljän	4:nnen = neljännen
4:ään = neljään	4:nteen = neljänteen
14:n = neljääntoista	14:nnen = neljännentoista
24:ään = kahteenkymmeneenneljään	24:nteen = kahdenteen|kymmenenteen|neljänteen

Nomineja voi taivuttaa sijamuodoissa. Suomen kielessä on 15 sijamuotoa eli taivutusmuotoa. Sijamuodon tunnistaa sanan lopussa olevasta sijapäätteestä: kirjaksi. Monikon tunnus -i- sijaitsee sanan ja sijapäätteen välissä: autoista.

	Malli (yks.)	Malli (mon.)
Nominatiivi	Uusi kirja	Uudet kirjat
Genetiivi	Uuden kirjan	Uusien kirjojen
Partitiivi	Uutta kirjaa	Uusia kirjoja
Essiivi	Uutena kirjana	Uusina kirjoina
Translatiivi	Uudeksi kirjaksi	Uusiksi kirjoiksi
Inessiivi	Uudessa kirjassa	Uusissa kirjoissa
Elatiivi	Uudesta kirjasta	Uusista kirjoista
Illatiivi	Uuteen kirjaan	Uusiin kirjoihin
Adessiivi	Uudella kirjalla	Uusilla kirjoilla
Ablatiivi	Uudelta kirjalta	Uusilta kirjoilta
Allatiivi	Uudelle kirjalle	Uusille kirjoille
Abessiivi	Uudetta kirjatta	Uusitta kirjoitta
Komitatiivi		Uusine kirjoineen
Instruktiivi		Uusin kirjoin
Akkusatiivi	Minut, sinut, hänet	Meidät, teidät, heidät

Adverbit ilmaisevat aikaa (huomenna), paikkaa (täällä), tapaa (hitaasti) ja määrää (paljon). Abverbi lieventää tai vahvistaa sanomaa: "Asterix ja Obelix ovat aina ystäviä".

• Osalla adverbeistä on muutama taivutusmuoto: täällä, täältä, tänne.

• Osa adverbeistä taipuu myös vertailumuodoissa: nopeasti, nopeammin, nopeimmin.
• Adjektiivista voi tehdä abverbin liittämällä siihen -sti-johtimen: nopea => nopeasti.

Adpositiot muistuttavat adverbejä, mutta niitä käytetään yhdessä nominin kanssa: ennen lomaa, ilman sinua, talon alla, sinun kanssasi. Muita adpositioita ovat esimerkiksi: päällä, vieressä, luona, jälkeen.

Liitepartikkelit vahvistavat tai lieventävät sanomaa: Teepä läksyt! Teekin ne hyvin! Liitepartikkeleita ovat esimerkiksi: -kin, -kaan/-kään, -pa/-pä.

• Liitepartikkelin ja sanan väliin ei kuulu ylimääräisiä kirjaimia: Tule + pa tänne = Tulepa tänne!
• Liitepartikkeli voi muuttaa koko lauseen merkityksen: Tintti onkin Miloun paras ystävä. Tinttikin on Miloun paras ystävä.

Konjunktioiden avulla kytketään sanoja ja lauseita toisiinsa: Indiana Jones on professori, vaikka hän etsii aarteita. Konjunktiot jaetaan rinnastus- ja alistuskonjunktioihin:

ja, sekä, eli, vai, mutta, vaan, sillä, sekä-että, joko-tai, -kä

että, jotta, koska, kun, jos, vaikka, kunnes, mikäli, ellei, jollei

Interjektioita käytetään usein esimerkiksi tunnetilan ilmaisimessa ja tervehtimisessä. Interjektioita ovat esimerkiksi huh, kääk, moi, seis, ai, oho, hups, pam, pläts, iik, hui, röyh, nam, maiskis, klup, uits, auts, hei, aargh.

• Morfeemi

• Iso suomen kielioppi:Sanaluokan määritelmä