Sananvapausrikos

Sananvapausrikoksiksi kutsutaan niitä rikoksia, joissa tekijä käyttää väärin sananvapauttaan ja hänen ilmaisunsa toteuttavat jonkin rikoksen tunnusmerkistön. Sananvapausrikoksina voidaan pitää myös sellaisia rikoksia, joissa on kyse (esimerkiksi Suomen perustuslaissa turvatun) sananvapauden laittomasta rajoittamisesta. Tyypillisiä sananvapausrikoksia ovat kunnianloukkaus ja yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen.

Suomen rikoslaki säätää rangaistuksia ainoastaan sananvapauden väärinkäytöstä. Sananvapauden perustuslain vastaisesta rajoittamisesta ei ole rikoslaissa erikseen säädetty. Sananvapauden rajoittaminen voi kuitenkin olla syrjintärikos. Sananvapauden rajoittaminen voi olla myös virkarikos, koska virkamies on velvollinen virkavalan tai virkavakuutuksen mukaisesti noudattamaan perustuslakeja ja muita lakeja.^[1]

Laki sananvapauden käytöstä joukkoviestinnässä (460/2003) säätää vastuusta rikoksista, jota tehdään joukkotiedotusvälinettä käyttäen. Laki velvoittaa nimeämään vastaavan toimittajan, joka vastaa julkaisun sisällöstä kirjoittajan tai muun tekijän ohessa. Jos vastaava toimittaja tahallaan tai huolimattomuudesta laiminlyö valvontavelvollisuutensa siten, että laiminlyönti on omiaan myötävaikuttamaan yleisön saataville toimitetun viestin sisältöön perustuvan rikoksen toteutumiseen, hänet on tuomittava päätoimittajarikkomuksesta sakkoon (13 §).^[2]

Valtakunnansyyttäjä päättää syytteen nostamisesta julkaistun viestin sisältöön perustuvasta virallisen syytteen alaisesta rikoksesta sekä tällaiseen rikokseen liittyvästä päätoimittajarikkomuksesta.

Valtakunnansyyttäjä on antanut ohjeen 2004/1, jossa todetaan, että julkaistun viestin sisältöön perustuvan rikoksen käsitettä ei ole sananvapauslaissa määritelty. Käsite on tulkinnanvarainen ja tietyn rikoksen lukeminen sananvapausrikokseksi edellyttää rikoksen tunnusmerkistön tarkastelua sekä sen harkitsemista, onko teossa kyse sananvapauslain tarkoittamasta julkaisu- tai ohjelmatoiminnasta ja onko rangaistussäännöksessä kysymys sananvapauden rajoituksesta. Viime kädessä oikeuskäytännön varaan jää, milloin jokin rikos on luettava valtakunnansyyttäjän yksinomaiseen syyteharkintavaltaan kuuluvaksi sananvapausrikokseksi. Tätä ohjetta uudempaa tarkastelua aihealueesta esitetty esimerkiksi S. Kolehmaisen lisensiaatintyössä (2009).^[3]

Tyypillisiä valtakunnansyyttäjän syyteharkintavaltaan kuuluvia virallisen syytteen alaisia sananvapausrikoksia voivat olla esimerkiksi seuraavat rikokset, kun ne tehdään sananvapauslain tarkoittamassa julkaisu- tai ohjelmatoiminnassa:

• kiihottaminen kansanryhmää vastaan (Rikoslaki 11:8),
• julkinen kehottaminen rikokseen (RL 17:1),
• uskonrauhan rikkominen (RL 17:10),
• väkivaltakuvauksen levittäminen (RL 17:17),
• sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittäminen (RL 17:18),
• sukupuolisiveellisyyttä loukkaava markkinointi (RL 17:20),
• sukupuolisiveellisyyden julkinen loukkaaminen (RL 17:21)
• paritus (RL 20:9.1, 3-kohta),
• markkinointirikos (RL 30:1) sekä
• virkasalaisuuden rikkominen ja tuottamuksellinen virkasalaisuuden rikkominen (RL 40:5).

Tyypillisiä paikallissyyttäjän toimivaltaan kuuluvia sananvapausrikoksia voivat olla esimerkiksi:

• yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen (RL 24:8),
• kunnianloukkaus (RL 24:9),
• törkeä kunnianloukkaus (RL 24:10),
• kilpailumenettelyrikos (RL 30:2) sekä
• yrityssalaisuuden rikkominen (RL 30:5).

• VKS:2004:1 Menettely sananvapausrikoksissa VKS:n ohjeet. Annettu 28.12.2004. Helsinki: Valtakunnansyyttäjävirasto. Arkistoitu 27.10.2013. Viitattu 5.9.2009 ja 1.2.2013.