Sosiaalidarvinismi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sosiaalidarvinismin isä Herbert Spencer (1820–1903).

Sosiaalidarvinismi on kumottu näennäistieteellinen 1800-luvulla noussut yhteiskunnallinen näkemys, jonka mukaan Charles Darwinin (1809–1882) evoluutioteorian mukainen lajien välinen kamppailu ja luonnonvalinta eläin- ja kasvikunnassa koskisivat myös kulttuureita ja yhteiskuntia.[1] Tällöin ihmisyhteisö ymmärretään taistelukenttänä ”olemassaolosta”, jossa vahvin alistaa luonnon lakien mukaisesti heikomman.[2] Herbert Spencer (1820–1903) oli sosiaalidarvinismin isä.[3] Spencer kannatti liberalismia ja suhtautui epäilevästi yhteiskunnan ohjailuun.[4]

Jouko Jokisalon mukaan sisäpolitiikassa sosiaalidarvinismi merkitsee tasa-arvon hylkäämistä ja yhteiskunnan autoritaaristen, ei-demokraattisten, rakenteiden oikeuttamista ”luonnonlakina”. Sosiaalidarvinismi suhtautuu erityisen suvaitsemattomasti yhteiskunnan vähäosaisiin kuten köyhiin, sairaisiin, työttömiin, vammautuneisiin ja vähävaraisiin. Sosiaalidarvinistinen ajattelu valmisti tietä Adolf Hitlerin valtaannousulle. Se myös loi aatteelliset perustelut rotuhygieniapolitiikalle natsi-Saksassa, johon kuului elinkelvottomina pidettyjen yksilöiden ja roturyhmien tuhoaminen.[2] Ruotsalainen tutkija Sven Lindqvist toteaa: ”Darwinin jälkeen oli muodikasta todeta kansanmurhien olevan tulosta luonnollisesta valinnasta ja evoluutiosta.”[5] Anarkisti Pjotr Kropotkin toteaa, että eläinkunnassa tapahtuva molemminpuolinen yhteistyö luo paremmat edellytykset selviytymiselle kuin sosiaalidarwinismin kuvailema yksilöllinen kärsimys.[6]

Teoreettinen lähestymistapa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Samuel Smiles (1812–1904) oli skotlantilainen valtiomies, joka muotoili sosiaalisen darwinismin perusajatuksen seuraavasti: "taivas auttaa niitä, jotka auttavat itseään" - jonka englanninkielinen vastine voisi olla: "auta ensisijaisesti ensin itseäsi," Hän toi Charles Darwinin (1809–1882) evoluutioteorian taloustieteen alalle väittäen, että kehityksen perusta on taistelu olemassaolosta ja luonnonvalinnasta.[7]

Thomas Robert Malthus (1766–1834), englantilainen tutkija, puolusti hallitsevan eliitin etuja vuonna 1798 julkaistussa teoksessaan An Essay on the Principle of Population ja väitti, että jälkimmäinen ei ollut syyllinen ruohonjuuritason köyhyyteen. Malthus selitti "väestönkehityksen lain" väittämällä, että kun väestö kasvaa geometrisessa ja toimeentulon määrä aritmeettisessa etenemisessä, se luo perustan konflikteille, joista vain parhaat voivat syntyä. Muissa poliittista taloutta koskevissa kirjoituksissaan hän puolusti näkemystä, jonka mukaan arvon mitta on tuotteen markkinahinta, jossa ei ole vain tuotantokustannuksia vaan myös voittoa, ja juuri tämä mahdollistaa tuotannon laajentamisen ja parantamisen tulevaisuudessa. Yhdistämällä näkemyksiä väestöstä ja taloudesta hän havaitsi, että vaikka väestönkasvu lisää tuotantoa absoluuttisessa mielessä, todelliset tulot pienenevät jokaisen henkilön osalta.[8]

Herbert Spencer (1820–1903), englantilainen biologi ja liberaali, laajensi ranskalaisen luonnontieteilijän Jean-Babtiste Lamarckin (1744–1829) biologisen evoluution teoriaa (joka perustuu oletukseen, että organismissa elämän aikana syntyvät fysikaaliset ominaisuudet siirretään jälkeläisille) ihmisyhteiskuntaan ja löysi teoksestaan A Theory of Population ) että koska ihmiset perivät taitoja ja tietoja vain jälkeläisilleen (julkista koulutusta ei vielä tuolloin ollut olemassa), se lisää eriarvoisuutta ihmisten välillä. Vapaa markkinapohjainen kilpailu vahvistaa näitä eriarvoisuuksia entisestään, joten heikkojen sukupuutto on luonnollinen ja välttämätön ilmiö, koska se vahvistaa koko yhteiskunnan kilpailukykyä. Siksi hän vastusti julkisen sosiaalihuollon luomista köyhien auttamiseksi ja korosti tarvetta varmistaa yhtäläiset mahdollisuudet kaikille. Yhtäläisten mahdollisuuksien ansiosta jokaisen on voitava itse päättää, miten ja millaiseen hyvinvointiin hän haluaa pyrkiä.[9]

Englantilainen tutkija Francis Galton (1822–1911) havaitsi tilastollisten perustutkimustensa tuloksena, että köyhien ja hullujen sosiaaliavustusmaksujen ja suojien ansiosta ihmiset, joilla on alhainen kehityspotentiaali, lisääntyvät nopeammin kuin ihmiset, joilla on suuri kehityspotentiaali. Koska sekä sotilaalliset konfliktit että alhaisen kehityskyvyn omaavien ihmisten suhteettoman nopea kasvu vaikuttavat haitallisesti kansakunnan kestävyyteen ja maan kilpailukykyyn, hän ehdotti Ison-Britannian hallitukselle väestön sääntelyä koskevien toimenpiteiden käyttöönottoa. Kehittymättömän väestön osuuden rajoittamiseksi hän ehdotti heidän avioituvuutensa nostamista ja alhaisemman vähimmäispalkan käyttöönottoa, jotta köyhillä olisi vähemmän jälkeläisiä. Vammaiset oli kuitenkin suljettava hulluihin taloihin ja steriloitava siellä. Galtonin teosten vaikutuksesta Whigsin puolue esitteli vuonna 1834 "köyhiä koskevan lain", joka rajoitti jyrkästi köyhille maksettavan sosiaaliavun määrää. Samaan aikaan kaikki edellä mainitut kirjoittajat ehdottivat eliitin hyväntekeväisyyden kannustamista koulutuksen tarjoamiseksi kehittyville köyhille ja heidän toimeentulo-ongelmiensa lievittämiseksi.[10]

Ludwig Gumplowicz (1838–1909), puolalais-juutalaista syntyperää oleva itävaltalais-unkarilainen oikeustieteilijä, joka käsitteli sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia rotuteorian avaimessa. Vuonna 1909 julkaistussa kirjassaan The Struggle of Races (Der Rassenkampf) hän käsitteli eri rotujen integroinnista johtuvia ongelmia ja ennakoi maailmansodan puhkeamista.[11]

William Graham Sumner (1840–1910) oli yhteiskuntatieteilijä, joka vastusti luonnonlakia ja tuli tunnetuksi esseestä "Sosiologia" (1881), jossa hän esitti biologisen ja sosiologisen näkemyksen ihmisen selviytymistaistelusta. Biologinen suhde ilmaistaan olemassaolon taistelussa, jonka ihminen liittyy luontoon saadakseen ruokaa ja suojaa. Sosiologinen suhde ilmaistaan ihmisten välisessä kilpailussa sekä elämälle välttämättömistä aineellisista asioista että itsensä toteutumisen mahdollisuuksista. Sumner havaitsi, että ihminen ei voi ohittaa luonnossa vallitsevaa "vahvempaa selviytymislakia", ja rajoittamalla sen vaikutusta sosiaaliseen hyvinvointiin hän vain heikentää väestön selviytymismahdollisuuksia.[12]

Émile Gautier (1853–1937) oli ranskalainen anarkisti, joka käytti termiä ensimmäisen kerran poliittisen ideologian merkityksessä vuonna 1880 julkaistussa tutkielmassaan "Le darwinisme social" ("sosiaalinen darwinismi"). Englanninkielisessä maailmassa termi alkoi levitä historioitsija Richard Hofstadterin (1916-1970) teoksen "Social Darwinism in American Thought" julkaisemisen jälkeen vuonna 1944.[13]

John Fiske (1842–1901), historioitsija ja filosofi, joka edisti Charles Darwinin työtä ja laajensi sitä kattamaan historian käsittelyn.[14]

John William Burgess (1844–1931) perusti ensimmäisen valtiotieteellisen tiedekunnan Columbian yliopistoon ja perusteli rotuerottelua pitämällä alempana roduna, jonka edustajat "eivät ole onnistuneet alistamaan eläimellisiä halujaan järkeilyyn, eivätkä siksi ole pystyneet perustamaan omaa sivilisaatiotaan." [15]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Mika Jokiaho, Titta Putus-Hilasvuori: Historia ajassa 6: Maailman kulttuurit kohtaavat, s. 18. Sanoma Pro Oy, 2017.
  2. ↑ a b Suvaitsevaisuus Länsi-Euroopassa -sivuston artikkelit (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. ↑ Muistiinpanoja prof. Matti Viikarin luennolta (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. ↑ Sciabarra, Chris Matthew: Libertarianism. Teoksessa International Encyclopedia of Economic Sociology, toim. Jens Beckert and Milan Zafirovski (2006), s. 403–407. (englanniksi)
  5. ↑ Suvaitsevaisuus Länsi-Euroopassa -sivuston artikkelit (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. ↑ Pëtr Kropotkin: Mutual Aid: A Factor of Evolution 1902. Viitattu 23.12.2017.
  7. ↑ Smiles, Aileen (1956), Samuel Smiles and His Surroundings, Robert Hale, p 70-71, 94. [1]
  8. ↑ "Thomas Robert Malthus" Encyclopaedia Britannica
  9. ↑ Offer, John (2006). An Intellectual History of British Social Policy. Bristol: Policy Press. pp. 38, 142. ISBN 1-86134-530-5.
  10. ↑ Bulmer, Michael (1998). "Galton's law of ancestral heredity". Heredity. 81 (5): 579–585.
  11. ↑ Torrance, John (1976). "The Emergence of Sociology in Austria: 1885–1935". European Journal of Sociology / Archives Européennes de Sociologie / Europäisches Archiv für Soziologie. 17 (2): 185–219.  
  12. ↑ Hawkins, Mike. Social Darwinism in European and American thought, 1860–1945: nature as a model and nature as a threat. New York, Cambridge University Press, 1997, pp. 109–10. [2]
  13. ↑ Hawkins, Mike (1997). Social Darwinism in European and American thought, 1860–1945. Cambridge University Press. p. 177.
  14. ↑ Darwinism and Other Essays (1879; revised and enlarged, 1885) [3]
  15. ↑ Reconstruction and the Constitution, 1866–1876, p. 133, at Google Books [4]

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Halmesvirta, Anssi & Valta, Reijo (toim.): Aatteiden kamppailu elintilasta. Viktoriaanisen ajan näkemyksiä ihmisestä ja yhteiskunnasta. (Jyväskylän yliopiston historian laitos. Yleisen historian tutkimuksia 10) Jyväskylä: Kampus kustannus: Kampus kirja, 1999. ISBN 951-9113-48-7
  • Isaksson, Pekka & Jokisalo, Jouko: Kallonmittaajia ja skinejä. Rasismin aatehistoriaa. Helsinki: Like: Suomen rauhanpuolustajat, 1998 (tarkistettu 3. painos 2005). ISBN 952-471-543-0
  • Tapio Tamminen: Kansankodin pimeämpi puoli. Atena, 2015. ISBN 978-952-300-127-5
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sosiaalidarvinismi&oldid=22647134”