Sonic Youth

Sonic Youth
Tiedot
Toiminnassa	1981–2011
Tyylilaji	vaihtoehtorock, post-punk, noise rock, indie rock
Kotipaikka	New York, Yhdysvallat
Laulukieli	englanti
Jäsenet	Thurston Moore, laulu, kitara Lee Ranaldo, laulu, kitara Kim Gordon, laulu, kitara, basso Steve Shelley, rummut Mark Ibold, basso
Entiset jäsenet	Jim O' Rourke, basso (2002–2005) Bob Bert, rummut (1983–1985) Richard Edson, rummut (1981–1982)
Aiheesta muualla
www.sonicyouth.com
Infobox OKNimi-testi OK

Sonic Youth oli vuonna 1981 perustettu yhdysvaltalainen vaihtoehtorock-yhtye. Yhtyeen jäsenten innoittajia ovat muun muassa Glenn Branca, Velvet Underground, The Stooges, MC5 ja Patti Smith. Yhtye käytti alkuvuosinaan paljon efektejä ja epäsovinnaisesti viritettyjä ja preparoituja kitaroita musiikissaan.

Thurston Moore perusti vuonna 1977 kolmen muun New Yorkissa asuvan muusikon kanssa The Coachmen-nimisen yhtyeen, joka on kertonut soittaneensa progressiivista garage-rockia. Moore lähti kuitenkin yhtyeestä jo seuraavana vuonna innostuttuaan punkista. ^[1] Binghamtonin yliopistossa opiskelevasta Lee Ranaldosta tuli the Coachmenin fani, ja pian hän ystävystyi Mooren kanssa. The Coachmenin jälkeen Moore liittyi Stanton Mirandan perustamaan CKM:ään, jossa soitti myös Kim Gordon. Pian Moore ja Gordon perustivat oman yhtyeen, jonka nimi muuttui ensin Male Bondingista Red Milkiin, kunnes vakiintui the Arcadiansiksi loppuvuodesta 1980. Mukana oli tuolloin myös Ann DeMarinis koskettimissa, kitarassa ja laulussa, mutta hän erosi yhtyeestä pian. ^[2] Bändi soitti ensimmäisen keikkansa New Yorkin White Columns -galleriassa Noise Fest -nimisessä tapahtumassa. Siellä esiintyi myös Glenn Brancan useista sähkökitaroista koostuva ensemble, jossa Lee Ranaldo oli mukana. Moore pyysi keikkojen jälkeen Ranaldoa liittymään yhtyeeseensä. Festivaalit jatkuivat viikon ja Ranaldolla vahvistettu The Arcadians esitti kolme biisiä siellä. Bändillä ei ollut tuolloin rumpalia, vaan jäsenet vuorottelivat niissä, kunnes Richard Edson liittyi orkesteriin rumpujen taakse. Yhtyeen nimeä vaihdettiin kuitenkin vielä kerran: ensimmäinen osa napattiin MC5:n Fred ”Sonic” Smithiltä, Youth puolestaan tuli siitä, kun sen ajan reggae-artistit liittivät sanan omaan nimeensä. Gordonin mukaan bändin jäsenet olivat yksimielisiä nimestä Thurston Mooren sen keksittyä. ^[3]

Branca otti yhtyeen omalle Neutral-levymerkilleen, ja yhtye pääsi äänittämään ensimmäistä mini-LP:tään New Yorkin Radio City Halliin. Levy nauhoitettiin kahdessa päivässä joulukuussa 1981 ja julkaistiin maaliskuussa 1982. Se kantoi pelkkää Sonic Youth -nimeä. Vaikka yhtye on tunnettu omalaatuisista kitaranvirityksistään, se on väittänyt käyttäneensä ensimmäisellä levytyksellään normaalia virettä. ^[4] Ilmestyessään levyä ei juurikaan noteerattu, mutta se sai muutamia hyviä arvioita niiltä toimittajilta, joille Branca levyä lähetti. Pian levytyksen jälkeen Richard Edson päätti keskittyä menestyksekkääksi muodostuneeseen näyttelijäuraan, ja hänen tilalleen tuli Bob Bert. Bändi harjoitteli samassa treenitilassa Swans-yhtyeen kanssa, mistä seurasi ystävyys orkesterien välillä. Niinpä oli luontevaa, että yhtyeet lähtivät yhdessä ensimmäiselle kahden viikon Yhdysvaltojen kiertueelle marraskuussa 1982. Sonic Youthin jäsenet kritisoivat Bertin rumpujensoittoa ja tilalle tuli Jim Schlavunos kiertueen jälkeen. Schlavunosin kanssa alettiin nauhoittaa ensimmäistä albumia. ^[5] Yhtyeen piti alunperin tehdä mini-LP:n seuraajaksi vain single, mutta Wharton Tiersin 8-raita-studiossa taltiointiinkin seitsemän kappaletta. Niinpä Neutral julkaisi huhtikuussa 1983 Confusion Is Sex -nimisen albumin, jota täydennettiin Ranaldon tekemällä noise-kotiäänityksellä, ”Freezer Burn” -nimisellä noise-palalla ja aiemmalta Swansin kanssa tehdyltä kiertueelta nauhoitetulla the Stoogesin ”I Wanna Be Your Dog” -pätkällä. Jälkimmäisellä soittaa Bob Bert rumpuja, kuten myös yhdellä Tiersin studiossa nauhoitetulla kappaleella. Ilmeisesti Schlavunos erosi yhtyeestä nauhoitusten aikana ja Bert pyydettiin paikkaamaan.^[6]

Yhtye tarvitsi kipeästi rumpalia, koska sillä oli tulossa kahden viikon kiertue Euroopassa. Bert suostui jälleen liittymään mukaan sillä ehdolla, ettei häntä taas eroteta heti kiertueen jälkeen. Yhtye sai hyvän vastaanoton Euroopassa, mutta samaan aikaan New Yorkin lehdistö tuntui jättävän syntyneen noiserock-scenen kokonaan huomiotta. Kuitenkin Village Voicen kriitikko Robert Christgau alkoi hyvin ikävällä tavalla haukkua tuota ilmiötä. Lytättyään Sonic Youthin keikan Thurston Moore uudelleennimesi yhtyeen ”Kill Yr Idols” -kappaleen muotoon ”I Killed Christgau With My Big Fuckin Dick”. Osapuolet kuitenkin pian sopivat asian. ^[7] Seuraava Sonic Youth -julkaisu oli jälleen mini-LP. Bändin ensimmäiseksi eurooppalaiseksi levy-yhtiöksi alkoi saksalainen Zensor-pienmerkki, mutta se ei ollut samantien valmis julkaisemaan koko Confusion Is Sex -levyä. Niinpä tälle Kill Yr Idols -levylle laitettiin kaksi kappaletta kyseiseltä levyltä ja kolmanneksi a-puolelle liveversio ”Shaking Hell” -kappaleesta. B-puolta varten yhtye äänitti Tiersin studiossa tällä kertaa suoraan 2-raitanauhalle kolme kappaletta: mini-lp:n nimikappaleen sekä ”Brother James” ja ”Early American” -nimiset kappaleet. ^[8] Bändi palasi Eurooppaan loppuvuodesta 1983.^[9] Tällä Kill Yr Idols European Touriksi nimetyllä kiertueella se sai huonoja keikka-arvioita Sounds - ja NME -lehdiltä paljolti sen takia, että laiteongelmiin turhautunut Moore hajoitteli niitä. Moore ja Gordon menivät seuraavana vuonna naimisiin.^[10]

Yhtyeeltä ei ilmestynyt uutta studiolevyä vuonna 1984, vain Mooren perustama Ecstatic Piece! -merkki julkaisi Sonic Death -kasetin, johon oli kasattu bändin livepätkiä vuosilta 1981–83. Yhtye keikkaili tuona vuonna harvoin, koska se valmisteli tällä kertaa rauhassa seuraavaa levyään. Ennen nauhoituksia SY ryhtyi esittämään levyä kokonaisuudessaan keikoilla. Bändillä oli tässä vaiheessa käytössä vain muutamia kitaroita, mutta uusissa kappaleissa taas oli uudenlaisia vireitä. Niinpä yhtye ryhtyi viritystaukojen aikana soittamaan musiikkia kasetilta ja esimerkiksi pätkä the Stoogesin ”Not Right” -kappaletta päätyi sitten kappaleiden väliin levylle asti. Studioon mentiin Martin Bisin ja John Erskinen johdolla syyskuussa 1984 ja nauhoitukset kestivät joulukuulle. Lydia Lunch tuli laulamaan duettoa Mooren kanssa kappaleelle Death Valley ´69. ^[11] Kyseinen kappale enteilee muutaman muun levyn kappaleen ohella Sonic Youthin tyylin muuttumista hieman konventionaalisempaan suuntaan. Bändi vaihtoi levy-yhtiöitään, koska ei ollut saanut Neutral-merkiltä levyjen myynnistä royalteja. Yhdysvalloissa uuden levyn julkaisi Homestead Records, Euroopan pitkäaikaiseksi julkaisijaksi tuli Blast First, jonka Paul Smith perusti Britteihin pelkästään sen takia, että voisi jaella siellä Sonic Youthin levyjä. Yhtye on kuvannut maaliskuussa 1985 julkaistua Bad Moon Rising -levyä americana-albumikseen teoksen kuvatessa erityisesti Yhdysvaltojen pimeitä puolia. Liittyihän singlenäkin julkaistu Death Valley ´69 Charles Mansonin kyseisenä vuonna suorittamiin murhiin. Levy-arviot New Yorkissa olivat edelleen penseitä, mutta levy sai Briteissä ylistystä ja möi kuudessa kuukaudessa 5000 kappaletta. Soitettuaan lähes vuoden Bad Moon Risingiä keikoilla lähes kokonaisuudessaan Bob Bert kyllästyi ja lopetti. Tilalle otettiin Crucifucks-yhtyeessä soittanut Steve Shelley ilman koesoittoa. ^[12] Ennen eroamistaan Bert soitti kuitenkin vielä tammikuussa 1985 Los Angelesin Venice-kaupunginosassa sijaitsevassa Radio Tokyossa nauhoitetulla singellä Flower/Halloween. Single julkaistiin Briteissä loppuvuodesta 1985 ja Yhdysvalloissa alkuvuodesta 1986. Kaikin tavoin vaihto sujui varsin jouhevasti: molemmat esiintyvät Death Valley ´69:sta tehdyllä varsin verisellä videolla, myöskin heitettiin kesäkuussa 1986 keikka, jossa soittivat molemmat rumpalit ja lisäksi kaksi muuta rumpalia Butthole Surfers -yhtyeestä! ^[13]

Jälleen yhtyeellä tuli ongelmia levy-yhtiönsä kanssa. Mooren kerrotaan vitsinä sanoneen, että Blast First julkaisisi bändin livenauhoituksia kahtena 10" -levynä. Kun yhtiö tarttui toimeen, bändi kielsi sitä jatkamasta. Kuitenkin sittemmin Walls Have Ears -nimen saanut livetupla julkaistiin vuonna 1986 2000 kappaleen numeroituna painoksena, minkä jälkeen levystä ilmestyi epävirallisia painoksia. Tuplan ensimmäinen levy on nauhoitettu yhtä kappaletta lukuunottamatta Lontoon Yliopiston keikalta 30 lokakuuta 1985 Steve Shelleyn jo ollessa rumpalina. Toisella levyllä soittaa puolestaan Bob Bert ja se on nauhoitettu Lontoon Hammersmith Palaisin keikalta saman vuoden huhtikuun 28. päivänä. Virallisen deluxe-uudelleenjulkaisun Walls Have Ears sai vuoden 2024 helmikuussa. Vuonna 2012 ilmestyi Smart Bar - Chicago 1985 -niminen tuplalevy, joka sisälsi yhden ensimmäisistä Steve Shelleyn keikoista bändin riveissä. ^[14]

Yhtyeelle oli syntynyt uutta materiaalia jo syksyn 1985 Euroopan kiertueella, mutta sen jälkeen se piti taukoa ja keskittyi uuden levyn kappaleiden säveltämiseen. Maaliskuussa 1986 se aloitti jälleen äänittämisen Martin Bisin kanssa Before Christ-studiossa. Minutemen-yhtyeessä soittanut Mike Watt liittyi mukaan soittamaan bassoa kahdelle biisille: levyltä löytyvälle ”In the Kingdom #19” -kappaleelle sekä ”Starpower” -singlen B-puolena julkaistulle Kim Fowleyn cover-kappaleelle nimeltään ”Bubblegum”. Watt oli juuri ennen tätä levytystä menettänyt autokolarissa yhtyetoverinsa D Boonin, ja hän on kertonut, kuinka tärkeää oli saada viettää viikko Thurstonin ja Kimin sohvalla vain puhuen. Hän oli lopettanut soittamisen Boonin kuoleman jälkeen, ja vierailu Sonic Youthin levylle oli kimmoke aloittaa uudestaan. Levytyksen yhteydessä käynnistyi yksi Sonic Youthin monista sivuprojektista, ja se sai nimekseen Ciccone Youth. Yhtye kumpusi niin SY:n kuin Wattinkin Madonna-fanituksesta, joten SY teki version hänen ”Into the Groove” -laulustaan ja Watt puolestaan bändinsä kanssa kappaleesta ”Burnin' Up”. Nämä julkaistiin singlenä saman vuoden lopussa. Uusi Sonic Youth levy sai nimekseen Evol, ja sen julkaisi toukokuussa 1986 Yhdysvalloissa SST Records, mutta Euroopan julkaisijana jatkoi Blast First. Levyn kanteen tuli mustavalkokuva näyttelijä Lung Legistä. Kuva on otettu Richard Kernin Submit to Me -nimisestä elokuvasta. Sonic Youth esitti tulevan levyn materiaalia jo ennen julkaisua Austinissa Texasissa. Esityksestä julkaistiin virallinen bootleg-CD nimellä Live at the Continental Club vuonna 1992. ^[15] SST oli tuolloin arvostettu pienmerkki Yhdysvalloissa. Sen listoilla oli muun muassa sellaisia bändejä kuin Black Flag, Hüsker Dü, Minutemen ja Meat Puppets. ^[16] SY:n jäsenet olivat jo pitkään tunteneet vetoa yhtiötä kohtaan, Lee Ranaldo on sanonut sen olleen levy-yhtiö, jolle pääsystä he olisivat valmiit tekemään mitä vain. Jos Bad Moon Rising oli välivaiheen levy, Evolilla yhtyeen uusi, melodisempi tyyli pääsi kukoistukseensa. Kappaleiden sanoituksiin ilmestyi positiivisiakin julkisuuden henkilöitä, tästä konkretiana ”Marilyn Moore” -niminen laulu. SST:lle pääsy nosti yhtyeen suurempaan tietoisuuteen Yhdysvalloissa, ja isot musiikkilehdet alkoivat kirjoitella siitä. The New York Timesin Robert Palmer kehui Sonic Youthin tekevän omaperäisintä kitararokkia sitten Jimi Hendrixin ja People-lehdessä kehuttiin Evolin ”jätemusiikkia”. ^[17] Levyn ilmestyessä yhtye lähti jälleen Euroopan kiertueelle ja jatkoi siitä suoraan Yhdysvaltoihin. ^[18]

Yhdysvaltojen kiertueen jälkeen SY alkoi tehdä Hollywoodissa musiikkia Ken Friedmanin ohjaamaan Made In USA -nimiseen elokuvaan. Mooren mukaan hän sai puhelun elokuvan tuotantotiimin parilta nuorelta jäseneltä ollessaan Gordonin kanssa käymässä Los Angelesissa. Nämä nuoret olivat innostuneet Evolilta löytyvästä ”Secret Girl” -kappaleesta ja arvelivat sen sopivan elokuvan synkkään ja outoon tunnelmaan paremmin kuin elokuvaan kaavaillun the Outlaws-yhtyeen musiikin. Moore ja Gordon pyysivät loput yhtyeen jäsenet länsirannikolle, ja se alkoi demottamaan musiikkia SST:n yhtyeiden paljon käyttämässä Spinhead Studiossa. Osa näistä demoista julkaistiin vuonna 2016 nimellä Spinhead Sessions. Varsinaisen elokuvaan tulevan musiikin yhtye äänitti Hit City West -studiossa Los Angelesissa, jota esim. Mötley Crue on käyttänyt. Elokuvan tarina kuitenkin muuttui tavallisemmaksi teinileffaksi, eikä yhtyeen musiikkia sitten kovin paljoa siinä käytettykään. Elokuvan soundtrack-levyllekin päätyi vain ”Secret Girl”. Yhtye kuitenkin julkaisi ison osan äänitettyä musiikkia nimellä Made In USA vuonna 1994. Levyn vinyyliversion ulkoasu muistutti Faustin ensimmäistä levyä. Molemmat on pakattu läpinäkyvään muoviin, jossa on painettua kuvaa tai tekstiä, ja molemmat vinyylit ovat kirkkaita. ^{[19] [20]}

Välittömästi elokuvaprojektin jälkeen SY ryhtyi säveltämään tulevan levyn musiikkia. Levylle tulevaa ”White Cross” -kappaletta oli tosin jo esitetty keikoilla jopa ennen Evol-levyn ilmestymistä. ^[21] Yhtye päätti nauhoittaa seuraavan levynsä New Yorkin Sear Soundissa, joka oli avattu jo vuonna 1963. ^[22] Äänitykset tehtiin maalis-huhtikuussa 1987, ja tämän Sister-nimisen levyn julkaisivat jälleen SST ja Blast First kesäkuussa 1987. Studion vanha putkitekniikka loi levylle hyvin kuusikymmentälukulaiset soundit erityisesti rumpujen osalta. Yhdeksän oman kappaleen lisäksi albumille tehtiin cover-versio Crime-yhtyeen kappaleesta ”Hot Wire Of My Heart”. Levyn kannessa oli useita pieniä kuvia. Yhdessä kuvassa oli Richard Avedonin tytär, mistä johtuen Avedon uhkasi haastaa yhtyeen oikeuteen. Kuva poistettiin myöhemmistä painoksista. Levy-yhtiöt myös pelkäsivät Disneyn oikeustoimia kuvasta, jossa on Mikki, Minni, Hessu ja Pluto, minkä vuoksi sen päälle piirrettiin spiraali. ^[23] Levyn tekoa ja sen nimeä inspiroi tieteiskirjailija Philip K. Dick, jonka kaksoissisko oli kuollut välittömästi syntymän jälkeen. Tämä kuollut sisko vaivasi Dickiä läpi hänen elämänsä. Levyä myytiin 60 000 kappaletta, ja se oli ensimmäinen yhtyeen levy, joka pääsi Village Voice -lehden kriitikoiden top 20 -listalle. ^[24] Levyn ilmestymisen myötä bändi lähti jälleen kiertueelle Eurooppaan ja sieltä Yhdysvaltoihin. SY soitti tällä kiertueella myöskin ensimmäisen keikkansa Suomessa Revolution-klubilla 6. heinäkuuta 1987.^[25] Kotimaassaan yhtye ryhtyi soittamaan encorena aiemmin soitetun ”Hot Wiren” ja ”I Wanna Be Your Dogin” sijaan Ramonesin kappaleita. Näitä kuullaan myös Chicagosta lokakuussa taltioidulla keikalla, jonka bändi julkaisi vuonna 1991 nimellä Hold That Tiger. Poikkeuksellisesti levyltä ei julkaistu singleä, mutta alkuvuodesta 1988 ilmestyi eriskummallinen Master-Dik-nimeä kantava EP-levy. A-puolella on rytmikonetaustalla tehty levyn nimikappale, joka vaikuttaa enemmän Ciccone Youth -tuotokselta Thurstonin vielä sanoessa ”We're Ciccone”. B-puolelta löytyy studioversio Ramonesin ”Beat On the Bratista”, edellisen vuoden Euroopan kiertueen radionauhoituksia ja kokeellista musiikkia. ”Master-Dik” -kappaleen bändiversio lisättiin jo aiemmin Sister-levyn CD:n bonuskappaleeksi.^[26]

SY:n jäsenet uhosivat vuosia levyttävänsä Beatlesin koko White Albumin. Tästä Pussy Galore-yhtyeen jäsenet ottivat koppia ja levyttivät oman version Rolling Stonesin Exile on Main St:stä.^[27] SY:n jäsenetkin päättivät tarttua omaan ideaansa, mutta se lähtikin täysin eri suuntaan ja muodostuikin Ciccone Youth -projektiksi. Jäljelle jäi oikeastaan vain tulevan levyn nimi: the Whitey Album. Yhtye otti Master-Dikissä käytetyn rumpukoneen mukaan studioon marraskuussa 1987 ja jatkoi leikkisien, kokeellisten kappaleiden tekoa seuraavan vuoden alkupuolelle. Levylle sisällytettiin myös kaksi aiemmin singlenä julkaistua Ciccone Youth -tuotosta, mutta Mike Wattin ”Burnin Up” on bändiversion sijasta hänen yksin demona tekemänsä versio. Levy kuitenkin julkaistiin vasta tammikuussa 1989 sen jälkeen, kun virallinen uusi Sonic Youth -levy oli ilmestynyt. Välittömästi Ciccone-projektin jälkeen SY ryhtyi säveltämään uutta materiaalia. New Yorkin Green Streetin studioon yhdessä Nicholas Sansanon kanssa päästiin heinäkuussa 1988 ja äänitykset kestivät elokuulle.^[28] Aiemmasta SST:n hehkuttamisesta huolimatta yhtye tunsi tyytymättömyyttä tätäkin levy-yhtiötä kohtaan, koska sekin oli jättänyt maksamatta bändille kuuluneita rahoja ja hoitanut muutenkin yhtyeen asioitaan huonosti. SY alkoi tähytä tässä vaiheessa kohti isoja levy-yhtiöitä ja saikin Yhdysvalloissa sopimuksen EMI:n osittain omistaman Enigman kanssa. Sen jakelua hoiti Capitol Records.^[29] Uusi yhtiö julkaisi Daydream Nation -tuplan lokakuussa 1988, Euroopassa julkaisun hoiti edelleen Blast First. Levyn jo ikoniseksikin muodostuneen kynttilä-kannen maalasi Gerhard Richter.^[30] Levy sai kriitikoilta suitsutusta, mistä johtuen se nousi muun muassa NME, CMJ ja Melody Maker -lehtien listoille. Rolling Stone -lehden mukaan levy oli yksi sen vuosikymmenen parhaista. Myös levyltä irrotettu single ”Teenage Riot” -kappaleesta sai paljon radiosoittoa. Vuonna 2006 yhdessä 49 muun levyn kanssa se otettiin Yhdysvaltojen kansalliskirjaston kokoelmiin. Kaikesta huolimatta Enigmakaan ei pystynyt hoitamaan levyn jakelua kunnolla ja yhtye alkoi tosissaan etsiä sopimusta ison levy-yhtiön kanssa. ^[31] Levyn myötä yhtye lähti jälleen kiertueille Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Kiertäminen jatkui seuraavana vuonna, jolloin bändi meni ensimmäisen kerran niin Australiaan, Uuteen-Seelantiin, Japaniin kuin Neuvostoliittoonkin.^[32] Kahdesta huhtikuun Moskovan-keikasta julkaistiin Venäjällä vuonna 2019 tupla-levy Live In Moscow.^[33]

Vuonna 1989 Sonic Youth teki sopimuksen Geffen Recordsin kanssa. Ilmeisesti bändi repi huumoria tulevista itsensä myymissyytöksistä antamalla tulevan levynsä työnimeksi Blowjobin. Bändi demotti tulevan levyn kappaleita marraskuussa 1989 Waterworks-studiossa. Nämä demot yhtye julkaisi fanclubinsa kautta vuotta myöhemmin. Varsinainen levytys aloitettiin seuraavan vuoden puolella New Yorkissa Sorcecer Sound- ja Greene St. -studioissa yhdessä Nick Sansanon ja Ron Saint Germainin kanssa. Goo-niminen levy ilmestyi samana vuonna 26. kesäkuuta. Kannen kuvan on piirtänyt Raymond Pettibon. Vaikka Public Enemyn Chuck D:n tähdittämä ja singlenäkin julkaistu ”Kool Thing” lähenee areenarokkia, sisältää levy entiseen tapaan myös noisea.^[34] ”Kool Thingistä” on sittemmin tullut yhtyeen tunnetuin kappale, ja se pääsi myös Guitar Hero III- ja Rock Band -videopeleihin.^[35] Geffen-sopimuksen aikoihin SY auttoi myös fanittamaansa Nirvanaa breikkaamaan ja pian tuokin yhtye teki sopimuksen saman yhtiön kanssa.^[36] Yhdessä bändit lähtivät Pohjois-Amerikan kiertueelle heti Goon ilmestymisen jälkeen. Sitten suunnattiin Eurooppaan. Sieltä palattiin pian takaisin Pohjois-Amerikkaan ja Kalifornian Irvenen keikalta nauhoitettiin viisi livekappaletta tulevaa Dirty Boots -EP:tä varten. Tammikuussa 1991 yhtye lähti lämppäriksi Neil Young Smell the Horse -kiertueelle. Vuonna 1991 yhtye julkaisi tekemänsä videot kaikkiin Goo-albumin kappaleisiin. Samana vuonna yhtye teki uuden kiertueen Nirvanan kanssa Euroopass. Siitä Dave Markey kuvasi elokuvan 1991: The Year Punk Broke.^[37]

Sonic Youth esitti jo syksyn 1991 kiertueella tulevan levynsä materiaalia, jota kuullaan myöskin Dave Markeyn elokuvassa. Marraskuussa se ryhtyi tekemään 8-raitaversioita uusista kappaleista Hobokenissa. Helmikuussa 1992 alkoivat varsinaiset uuden levyn äänitykset Magic City -studiossa New Yorkissa Butch Vigin kanssa, joka oli tuottanut edellisenä vuonna Nirvanan Nevermindin. Yhtye teki tällä kertaa huomattavasti vähemmän päällekkäisäänityksiä kuin Goolla, mistä johtuen tuloksesta tuli paljon kirkkaampi. Yleensä bändi soitti kaikki yhtä aikaa ja käytti samassa biisissä vain yksiä ottoja, mutta tällä levyllä levyn miksannut Andy Wallace käytti samassa kappaleessa useita Steve Shelleyn soittamia rumpuottoja. Kaikin tavoin tuloksena syntyi kuitenkin hyvin Sonic Youthin livesoundia kuvaava levy. Levytetystä 19 kappaleesta peräti 16 päätyi albumin vinyyliversiolle, mistä johtuen se julkaistiin tuplana. ”Stalker”-kappale löytyy vain LP-versiolta. Kolmatta kertaa yhtye otti mukaan myös lainabiisin: se on tällä kertaa The Untouchables -yhtyeen ”Nic Fit”. Yhtyeessä soitti Alex MacKaye, jonka veli Ian puolestaan tuli vierailemaan ”Youth Against Fascism” -kappaleeseen. Dirty-niminen levy julkaistiin 21. heinäkuuta 1992. ^[38] Yhtye julkaisi levyn aloittavasta ”100 %”-laulusta hyvin trendikkään skeittivideon, jonka ohjasi vastaavia tehnyt Spike Jonze ja jossa oli mukana skeittaava näyttelijä Jason Lee. Kappaleen teksti kuten myös levyltä löytyvän ”JC”-biisin lyriikat käsittelevät bändin roudarina toimineen Joe Colen murhaa. ^[39] Levyn kannet suunnitteli Gordonin pitkäaikainen taitelijaystävä Mike Kelley. Kansista löytyy kuvia hieman oudonoloisista pehmoeläimistä. Joissakin CD-versioissa oli mukana nimeen viittaava kuva, jossa performanssitaiteilijat Bob Flanagan ja Sherry Rose käyttävät alasti hyväkseen pehmoelämiä. 4. syyskuuta Sonic Youth esiintyi ensimmäistä kertaa amerikkalaisessa televisio-ohjelmassa, joka oli Late Night with David Letterman. Välittömästi televisioesiintymisen jälkeen se aloitti Pretty Fucking Dirty -kiertueen Pohjois-Amerikassa, jonka lämppäreinä toimivat muun muassa Pavement, Royal Trux, The Boredoms ja The Jon Spencer Bluex Explosion. Marraskuussa he suuntasivat Eurooppaan. Kiertueen yhteydessä he kävivät esiintymässä myös Later With Jools Holland -ohjelmassa. ^[40] 12. marraskuuta Sonic Youth saapui jälleen Suomeen. Tällä kertaa esiintyminen oli Tavastialla. Vuoden 1993 alusta yhtye suuntasi Australiaan, Uuteen-Seelantiin ja Japaniin, mistä suunnattiin jälleen Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan. ^[41]

Välittömästi Dirty-kiertueen päätyttyä maaliskuussa 1993 yhtye ryhtyi säveltämään uutta materiaalia. Viimeisimmillä kiertueilla mukana olleiden Pavementin, Royal Truxin ja Sebadohin musiikin hienoudet ja pienempi äänenvoimakkuus vaikuttivat varmastikin tulevan levyn kappaleisiin. Uutta materiaalia esiteltiin ensimmäisen kerran Ecstatic Piece! Caravan of Stars -keikalla 5 kesäkuuta 1993 Yhdysvalloissa. Heinäkuussa uusien kappaleiden kera jatkettiin Eurooppaan. Tämän kiertueen jälkeen yhtye piti muutamaa keikkaa lukuunottamatta puolentoista vuoden tauon esiintymisissään. Syynä oli se, että Moorelle ja Gordonille syntyi tytär Coco Hayley Gordon Moore heinäkuussa 1994. Tätä ennen kuitenkin mentiin studioon. Tuottajaksi tuli jälleen Butch Vig, mutta studioksi valittiin sama Sear Sound, jossa Sister nauhoitettiin. Bändi on vitsaillutkin nauhoittaneensa Sisterin 16-raitanauhojen päälle. Vitsin vahvistukseksi levyllä kuullaan hiljaisena alla koko Sister-albumi. Levy julkaistiin pian nauhoitusten jälkeen nimellä Experimental Jet Set, Trash & No-Stars huhtikuussa 1994. ^[42] Moni odotti varmasti uudesta levystä, että se jatkaa Dirtyn raskaammilla, mainstream rockiin kurkottelevilla linjoilla. Kuitenkin jo studion valinta osoitti, että Sonic Youth oli päättänyt tehdä erilaisen levyn. Tällä kertaa Vigin täysin livenä nauhoittama yhtye soundaa hyvin raa´asti muistuttaen yhtyeen pienmerkeille tekemiä levyjä. Levyn kappaleista vain ”Bull In the Heather” julkaistiin singlenä, josta tehdyssä videossa tanssii Bikini Kill -yhtyeen Kathleen Hanna. Kaikesta huolimatta levy möi hyvin ja nousi Yhdysvaltojen Billboard 200:n sijalle 34 ja brittien albumilistan kymmenenneksi. ^[43] Yhtyeen jäädessä esiintymistauolle jäsenet keskittyivät muihin projekteihinsa. Thurston Moore julkaisi ensimmäisen varsinaisen soololevynsä nimeltään Psychic Heart vuonna 1995.^[44]

Sonic Youth aloitti uuden levyn nauhoitukset tammikuussa 1995 Easley-studiossa Memphisissä John Siketin kanssa. Albumin nauhoitusten aikaan yhtyeen jäsenet miettivät vakavasti nimen vaihtamista Washing Machineksi, mutta siitä tuli sitten kuitenkin uuden levyn nimi. Huhtikuussa he palasivat keikoille, joista ensimmäisiä olivat Yhdysvaltojen yliopistojen ja korkeakoulujen muutamat keikat. Näillä keikoilla yhtye esitti tulevan levyn materiaalia instrumentaalina, mistä syntyi käytäntö seuraavien levyjenkin suhteen. Toukokuussa bändi oli R.E.M:in Monster-kiertueen lämmittelybändinä.^[45] Heinäkuussa käynnistyi Yhdysvaltoja kiertävä Lollapalooza-kiertue, jonka pääesiintyjänä oli Sonic Youth. Muita esiintyjiä olivat mm. Hole, Cypress Hill, Pavement ja Sinead O´Connor. ^[46] Kiertuetta parodioitiin the Simpsonsin vuoden 1996 jaksossa nimeltään Homerpalooza. Yhtyeen jäsenet esiintyivät jaksossa piirrettyinä ja he antoivat hahmoille omat äänensä. Bändi teki myös sen ohjelman loppumusiikin. ^[47] Yhtye kävi esiintymässä kolmannen kerran David Letterman Show:ssa 22 syyskuuta, minkä jälkeen Washing Machine julkaistiin. Jälleen yhtyeen tyyli muuttui edellisestä levystä: uusi albumi sisälsi pitkiä noise-jamitteluja ja erittäin vähän lyhyitä kappaleita. Pidemmistä biiseistä syntyikin uusi normi. Levyn kannesta on jälleen muodostunut ikoninen: siinä nähdään kahdella fanilla päällään siniset Washing Machine -paidat. Kuva on otettu huhtikuun korkeakoulukeikoilta. Levyn ilmestymisen jälkeen yhtye jatkoi ensin pienillä esiintymisillä Yhdysvaltojen teattereissa ja klubeissa, joista suunnattiin ensin Aasiaan ja sitten viimein vuoden 1996 alussa Eurooppaan. Euroopasta yhtye palasi keikoille Yhdysvaltoihin: mainittavimpia oli esiintyminen Tiibetin vapauden puolesta San Franciscossa 16 kesäkuuta 1996. Yhtye palasi vielä Eurooppaan esiintyen ensimmäistä kertaa Unkarissa ja Israelissa. Lähes kaksi vuotta jatkuneen kiertämisen jälkeen yhtye päätti pitää tauon. ^[48]

Vuoden 1996 yhtye sai New Yorkiin valmiiksi oman studion joka nimettiin Echo Canyoniksi. Oma studio vapautti bändin nauhoittamaan uutta materiaalia sen ensimmäisistä nuoteista lähtien. Ensimmäiseksi studiossa äänitettiin kolme kappaletta Suburbia-nimiseen elokuvaan. Yksi näistä oli varhaisversio tulevan levyn ”Sunday”-kappaleesta. Oman studion myötä yhtye päätti ryhtyä julkaisemaan haluamaansa materiaalia omalla SYR-merkillä. Mainittavimpia SYR-levyistä on vuonna 1999 julkkaistu SYR4: Goodbye 20th Century, jolla yhtye versio niin kutsutun nykytaidemusiikin klassikoita yhdessä useamman nykytaidemusiikin pioneerin kanssa sekä SYR6: Konsertas Stan Brakhage Prisiminumui, jossa bändi improvisoi samaanaikaan esitettyjen Stan Brakhagen mykkäelokuvien kanssa. Erikoista SYR-julkaisuissa on se, että niiden kaikkien tekstit on kirjoitettu eri maiden kielillä, esimerkiksi SYR1:n tekstit ovat ranskaksi ja SYR2:n hollanniksi. 1 maaliskuuta koko yhtye ilmaantui Thurston Mooren soolokeikalle New Yorkissa, ja se edellisen levyn tapaan esitti tulevan levyn materiaalia instrumentaalina, myöskin vain SYR-levyillä julkaistua materiaalia. Bändi sai uuden levyn nauhoitukset valmiiksi alkuvuodesta 1998. Jostain syystä Geffen siirsi uuden levyn julkaisua, ja Steve Shelley päätti julkaista pienen vinyylipainoksen uutta a Thousand Leaves -levyä omalla My So Called Records -merkillään. Geffen sai viimein CD-version kauppoihin 12. toukokuuta, jolloin Sy oli jo kiertämässä Yhdysvaltoja albumin tiimoilta. Kiertuetta jatkettiin jälleen Eurooppaan, Australiaan, Uuteen-Seelantiin ja Japaniin.^[49] Levy sai positiivista kritiikkiä^[50] muttei ollut myyntimenestys.^[51]

Kaksi seuraavalle levylle tulevaa kappaletta esitettiin ensimmäisen kerran 13 kesäkuuta 1999 New Yorkissa. Muutaman viikon päästä seuraavalla keikalla Berkleyssä yhtye esitti ne jälleen, minkä jälkeen tapahtui jotakin hyvin odottamatonta: yhtyeen keikkabussi monine soittimineen varastettiin. Viittä seuraavaa konserttia ei kuitenkaan peruttu, vaan yhtye hoiti ne lainakamoilla. Keikkojen jälkeen yhtye kaiveli studiostaan vanhoja kitaroita, joilla ei ollut soittanut vuosikausiin ja jatkoi uusien biisien säveltämistä. Tilanne vaikutti luonnollisesti uuteen materiaaliin, koska varastetussa bussissa oli ollut aivan uniikeiksi modifoituja soittimia. Muutamien Yhdysvaltojen keikkojen jälkeen bändi alkoi nauhoittaa uuden levyn materiaalia omassa studiossaan yhdessä Wharton Tiersin kanssa. Pian mukaan tuli Jim O´Rourke, joka oli vieraillut kahdella aiemmin ilmestyneellä SYR-julkaisulla. O´Rourke liittyi yhtyeeseen pian levynteon jälkeen soittamaan bassoa. 8. huhtikuuta 2000 SY soitti ensimmäisillä All Tomorrow Parties -festivaaleilla Pontis Camber Sands Holiday Parkissa Ryen kaupungissa Englannissa. Se esitti setin alkuun 23-minuuttisen improvisaation, joka nimettiin vuonna 2008 ”J'Accuse Ted Hughesiksi” ja julkaistiin SYR7-levyllä. Muut keikan kappaleet olivat uuden levyn materiaalia. NYC Ghosts & Flowers julkaistiin 16. toukokuuta 2000. ^[52] Pitchforkin Brent DiCrescenzon mukaan yhtye raapi uudelle ison yhtiön levylleen kasaan Yoko Onon, Glenn Brancan ja Allen Ginsbergin. ^[53] Pian yhtye lähti jälleen Yhdysvaltojen kiertueelle, josta suunnattiin Eurooppaan. Elokuussa SY oli Pearl Jamin lämmittelijänä sen Binaural-kiertueella. Lokakuussa bändi osallistui Ruotsissa Ystadin taideteatterin ja gallerioiden viikon kestävään Kulturbro-tapahtumaan vierainaan mm. Mats Gustafsson ja Loren Mazzacane Connors. Se keikka nauhoitettiin, jolla vieraili Gustafsson, ja julkaistiin vuonna 2004 Hidros 3 (to Patti Smith) -nimellä. Tällä keikalla esiintyjät olivat omissa huoneissaan, joista vain oli otettu yksi seinä pois, jotta yleisö näkisi heidät. Loppuvuodesta yhtye suuntasi ensimmäistä kertaa Brasiliaan ja Argentiinaan. ^[54]

Sonic Youthin aloittaessa uuden levyn teon syyskuussa 2001 jotakin odottamatonta jälleen tapahtui: WTC:n iskut. Yhtyeen piti esiintyä lokakuussa toisilla All Tomorrow Parties -festivaaleilla, mutta näitä siirrettiin seuraavan vuoden maaliskuulle. Yhtye sai uuden levyn nauhoitukset valmiiksi pian festivaalien jälkeen ja Murray Street -niminen levy julkaistiin kesäkuussa 2002. ^[55] Monet kriitikot sanoivat levyn olevan yhtyeen paluuta muotoon. ^[56] Välittömästi levyn julkaisun jälkeen lähdettiin jälleen kiertueelle Eurooppaan ja sieltä takaisin Yhdysvaltoihin. Vuonna 2003 bändi kiersi Japania ja Yhdysvaltoja. Samana vuonna yhtye esiintyi viimeisen kerran Suomessa 12. heinäkuuta Ilosaarirockissa.^[57] Jo Japanin kiertueella esitettiin uutta ”Mariah Carey & the Arthur Doyle Hand Cream” -nimistä kappaletta. Alkuvuodesta 2004 yhtye äänitti jälleen omassa studiossa uuden levyn. Koska levyn kannessa päätettin käyttää Richard Princen maalaamia hoitaja-maalauksia, sai levy nimekseen Sonic Nursen. Levy julkaistiin saman vuoden kesäkuussa. ^[58] Myös jo edellisenä vuonna esitetty Mariah Carey -kappale tuli mukaan levylle. Siinä kommentoitiin humoristisesti kyseisen naislaulajan elämää ja tämän suhdetta räppäri Eminemiin, mutta oikeustoimien pelossa kappaleen nimi muutettiin muotoon ”Kim Gordon & the Arthur Doyle Hand Cream”. ^[59] Jälleen lähdettiin kiertueelle Australiaan, Uuteen-Seelantiin, Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan.^[60]

Vuonna 2005 tehtiin jälleen viiden keikan kiertue Japaniin. Saman vuoden kesällä yhtye kiersi Euroopan festivaaleja. ^[61] Tällä kiertueella yhtye alkoi esittää uuden levyn materiaalia.^[62] Lokakuussa Los Angeles CityBeat uutisoi, että yhtye sai takaisin osan vuonna 1999 varastetuista soittimista ja pystyi käyttämään niitä tulevalla levyllä. Työnimenä levyllä oli tuolloin Sonic Life^[63] Jim O`Rourke päätti saman vuoden joulukuussa muuttaa Japaniin ja erota yhtyeestä. Nelijäseninen yhtye päätti palata kolmatta kertaa Sear Soundiin tekemään uutta levyä. Lisä-äänityksia tehtiin omassa Echo Canyon- ja J Mascisin omistamassa Bisquiteen-studiossa. Uusi Rather Ripped -nimen saanut levy julkaistiin 13 kesäkuuta 2006.^[64] Levy jatkoi kahden edellisen levyn melodisilla linjoilla mutta sisälsi pitkästä aikaa varsin lyhyitä kappaleita.^[65] Levyn julkaisua seurasi Yhdysvaltojen kiertue sekä lyhyt kiertue Eurooppaan. ^[66] Kun yhtyeen Daydream Nation -levy pääsi vuonna 2006 osaksi Yhdysvaltojen kansalliskirjastoa, päätti bändi ryhtyä soittamaan levyä kokonaisuudessaan seuraavana vuonna Yhdysvalloissa ja Euroopassa. ^[67] Vuonna 2006 julkaistiin harvinaisuuskokoelma The Destroyed Room: B-Sides & Rarities, joka jäikin sitten bändin viimeiseksi Geffenille. ^[68]

Vuonna 2008 Thurston Moore ilmoitti, että yhtye on joutunut tekemään suuren levy-yhtiön kanssa liikaa kompromisseja ja haluaa tästä johtuen palata indie-levymerkille. ^[69] Jäsenet olivat tyytymättämiä siihen, kuinka Geffen hoiti viimeisimpien levyjen julkaisemiset, bändin täytyi muun muassa julkaista levyjen vinyyliversiot omalla Goofin-levymerkillään.^[70][71] Samana vuonna yhtye oli rakentanut Hobokeniin uuden Echo Canyon West -studion ja se aloitti uuden levyn nauhoitukset siellä yhdessä John Agnellon kanssa. Levynteon yhteydessä bändiin liittyi basistiksi Pavement-yhtyeestä tuttu Mark Ibold.^[72] Jo syyskuussa 2008 Matator Records ilmoitti, että se julkaisee tulevan The Eternal nimisen levyn keväällä 2009. ^[73] Levy ilmestyikin sitten 9. kesäkuuta 2009. Suoraan yhtiön sivuilta levyn tilanneet saivat mukana bonuslivelevyn nimeltään Live at The Battery Park `08.^[74] Vuosina 2009–2010 yhtye kiersi Yhdysvaltoja ja Eurooppaa.^[75]

Alkuvuodesta 2010 Sonic Youth teki ilman Iboldia musiikkia ranskalaiseen Simon Werner a Disparu -elokuvaan. Äänitysten tuloksia julkaistiin seuraavana vuonna SYR9-levyllä, minkä jälkeen yhtyeeltä ei ole tullut uutta musiikkia.^[76] Vuonna 2011 yhtye teki viiden konsertin Etelä-Amerikan-kiertueen, joka jäi SY:n viimeiseksi.^[77] Vuonna 2023 julkaistiin bändin viimeisestä Yhdysvaltojen keikasta tuplalevy Live In Brooklyn 2011.^[78] Välittömästi Etelä-Amerikan kiertueen jälkeen 14.11.2011 Thurston Moore ja Kim Gordon ilmoittivat eroavansa. Samassa yhteydessä Matadorin sivuilla kerrottiin yhtyeen tulevaisuuden suunnitelmien olevan epävarmoja. Marraskuussa lopussa Lee Ranaldo kertoi bändin menevän tauolle joksikin aikaa.^[79] Vuonna 2013 Ranaldo kertoi, että luulee, ettei Sonic Youth tee koskaan paluuta, koska Thurstonin ja Kimin välit ovat edelleen huonot.^[80] Kim Gordon julkaisi Tyttö bändissä -kirjan vuonna 2015, jossa käsittelee uraansa Sonic Youthissa sekä avioeroaan Mooresta.^[81]

Bändin jäsenet toimivat aktiivisesti myös bändin ulkopuolella. Thurston Moore ja Lee Ranaldo ovat julkaisseet runokirjoja, Kim Gordon on pitänyt taidenäyttelyitä ja Steve Shelley pyörittää omaa levymerkkiä. Mark Ibold on ennen Sonic Youthia vaikuttanut Pavementissa. Jäsenillä on myös lukuisia sivuprojekteja, kuten Free Kitten, Two Dollar Guitar ja Dream/Aktion Unit.

• Kim Gordon (s. 28. huhtikuuta 1953), laulu, basso, kitara
• Thurston Moore (s. 25. kesäkuuta 1958), laulu ja kitara
• Lee Ranaldo (s. 3. helmikuuta 1956), kitara ja laulu
• Steve Shelley (s. 23. kesäkuuta 1962), rummut
• Mark Ibold (s. 1962), basso

• Bob Bert, rummut (1983–1985)
• Richard Edson, rummut (1981–1982)
• Anne DeMarinis, koskettimet (1981)
• Jim O’ Rourke, kitara ja basso (2002–2005)
• Jim Sclavunos, rummut (1982–1983)

• Confusion Is Sex (Neutral, 1983)
• Bad Moon Rising (Homestead, 1985)
• EVOL (SST, 1986)
• Sister (SST, 1987)
• The Whitey Album (Enigma/Blast First, 1988, nimellä Ciccone Youth)
• Daydream Nation (Enigma/Blast First, 1988)
• Goo (DGC, 1990)
• Hold That Tiger – livealbumi (Goofin', 1991)
• Dirty (DGC, 1992)
• Experimental Jet Set, Trash and No Star (DGC, 1994)
• Washing Machine (DGC, 1995)
• A Thousand Leaves (DGC, 1998)
• SYR4: Goodbye 20th Century (Sonic Youth Recordings, 1999)
• NYC Ghosts & Flowers (DGC, 2000)
• Murray Street (DGC/Interscope, 2002)
• Sonic Nurse (DGC/Interscope, 2004)
• Rather Ripped (DGC/Interscope, 2006)
• The Eternal (Matador, 2009)

• Sonic Youth (Neutral, 1982)
• Kill Yr Idols (Zensor Records, 1983)
• Whore's Moaning (Geffen, 1993)
• TV Shit (Ecstatic Peace!, 1994, yhdessä Yamatsuka Eyen kanssa)
• SYR1: Anagrama (SYR, 1997)
• SYR2: Slaapkamers Met Slagroom (SYR, 1997)
• SYR3: Invito Al Ĉielo (SYR, 1998)
• Silver Session for Jason Knuth (Sonic Knuth Recordings, 1998)
• In the Fishtank 9 (Konkurrent, 2002, yhdessä The Exin ja Instant Composers Poolin kanssa)
• SYR6: Koncertas Stan Brakhage Prisiminimui (SYR, 2005)

• Sonic Death – livealbumi (Ecstatic Peace!, 1984)
• Screaming Fields of Sonic Love (DGC, 1994)
• The Destroyed Room: B-sides and Rarities (Geffen, 2006)
• Hits Are for Squares (Starbucks, 2008)

• Made in USA – samannimisen elokuvan soundtrack (Rhino Records, 1995)
• Demonlover Soundtrack (Virgin Records, 2002)
• Hidros 3 (To Patti Smith) (Smalltown Supersound, 2004, yhdessä Mats Gustafssonin kanssa)

Yhtye on esiintynyt Suomessa kolmesti:

• 6.7.1987 Revolution, Helsinki
• 12.11.1992 Tavastia, Helsinki
• 12.7.2003 Ilosaarirock, Joensuu

Tämän artikkelin tai sen osan viitteitä on pyydetty muotoiltavaksi. Voit auttaa Wikipediaa muotoilemalla viitteet ohjeen mukaisiksi, esimerkiksi siirtämällä linkit viitemallineille.

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sonic Youth.

• Yhtyeen viralliset kotisivut. (englanniksi)
• Saucer-Like Sonic Youth (Arkistoitu – Internet Archive) – kattava epävirallinen sivusto. (englanniksi)